PTVGYM Tiksi Vantaa: Pääkaupunkiseudun siistein PTVGYM

08.12.2024 - 12:37

Kolme viikkoa tai oikeastaan viikonloppua siinä meni kun pääsin käymään ensimmäistä kertaa uudella Vantaan PTVGYM Tiksi:llä. Ensimmäisenä viikonloppuna oli talven ensimmäiset huonot ajokelit kun lunta satoi ja jopa Pitäjänmäen PTVGYM:lle meneminen tuntui olevan hieman normaalia haasteellisempaa kelien suhteen. Niimpä ajattelin että parempi siirtää meno ensi viikkoon kun säät ovat parempia ja näin myös olikin. En kuitenkaan saanut tuona viikonloppuna ketään mukaan ja kun lauantaina oli tarkoitus lähteä salille niin lähes automaattisesti lähdin Pitäjänmäen PTVGYM:lle mitään miettimättä.

Kolmas kerta sitten toden sanoi ja itsenäisyyspäivänä menin viimein kokeilemaan PTVGYM Tiksi:n Vantaalla. Olin parilta tutultu kuullut hyvää Tiksin PTVGYM:stä joiden perusteella se vähän kuin Roihupellon PTVVGYM mutta parempi. Olen käynyt Roihupellon PTVGYM:llä kolme kertaa tehden jalkatreenin jokaisella kerralla niin en oikein osaa sanoa muista lihasryhmien laitteista sen enempää. Kyllä siellä jokaisen treenin aikana olen pyörinyt enemmän tai vähemmän mutta kun niillä ei oikeasti treenaa niin ei ne laitteet jää niin oikein kyllä mieleen.

PTVGYM Tiksi on kuin PTVGYM Roihupelto mutta pienempi. Mielestäni PTVGYM Tiksi:ssä on käytännössä samat laitteet kuin PTVGYM Roihupellossa mutta poikkeuksiakin on suuntaan ja toiseen. Tosiaan en nyt osaa sanoa PTVGYM Roihupellon laitekannasta sen enempää kun olen siellä kolme jalkatreeniä tehnyt ja muiden lihasryhmien laitteet kävin vain läpi. Muutenkin PTVGYM Roihupelto on niin suuri että siellä ei näe kuntosalia samalla tavalla kuin PTVGYM Tiksin.

Se oli hieno huomata että PTVGYM Tiksi oli vielä siistissä kunnossa vajaan parin kuukauden jälkeen avaisista. Pukuhuoneet olivat siistit, wc:t olivat siistit ja salin puolella laitteet ja välineet olivat vielä hyvässä kunnossa. Roihupellon PTVGYM:llä wc:n pöntöt olivat jo rikki ja voimakas kusi haisi puolen vuoden päästä siitä kun kuntosali oli avattu. Myöskin laitteet ja välineet olivat jo rikki kuten räkkien tangon pidikkeet. Pitäjänmäen PTVGYM:in ja Roihupellon PTVGYM:in suihkun seinissä on ollut jo pitkään laput siitä että älkää pissatko suihkussa. Näin ei ollut Tiksin PTVGYM:llä eli ainakin toistaiseksi Vantaa on puhtaampi ja siistimpi paikka kuin Pitäjänmäki tai Roihupelto.

On oikeasti paljon mielekkäämpää käydä kuntosalilla missä on siistiä eikä sotkuista. Tämän takia Tampereella on niin paljon mukavampi käydä treenaamassa kun siellä voi rauhassa käydä jopa wc:ssä oli sitten kyseessä Tampereen Loaded tai Tampereen PTVGYM. Näin on myös ollut Vantaan Loaded:lla ja Fitnessgym:llä missä on puhtaat wc:t. Yritän aina välttää menemästä wc:hen Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja vain sitten yrittää pidätellä aina kotio asti. Wc:ssä kun meinaa tulla oksennus kusen hajusta saati sitten koko wc:hen ei viitsi edes mennä kun kusi virtaa lattialla. Onneksi salin puoleinen wc on sentään paremmassa kunnossa niin edes siellä voi käydä.

Sitten itse salin puolelle niin HCPRO:n ja Watsonin laitteita näytti olevan. Mitä nyt katsoin niin jalka- ja selkälaitteissa näytti olevan hyvä valikoima ja varsinkin hack-kyykky ja vyökyykky olivat hyviä laitteita joista tuota vyökyykkyä kaipaisin myös Pitäjänmäen PTVGYM:lle. Myöskin maastavetoalustat näytti olevan paljon paljon paremmat kuin Pitäjänmäen PTVGYM:in ja Roihupellon PTVGYM:in vastaavat. Ainoa miinus oli että mielestäni niissä ei ollut paikkoja vastustusnauhoille eli ei niitä parempia alustoja. Myöskin jos vertaa Pitäjänmäen PTVGYM:in välineitä niin joitakin tankoja ei ollut eikä ollut myöskään bokseja? En nyt muista niin tarkkaan mutta mielestäni en nähnyt bokseja?

Kuitenkin jos vertaa Roihupellon PTVGYM:iin niin tykkäsin että tila oli yhtenäistä eikä väliseinällistä kun Roihupellossa tuntuu välillä niin yksinäiselle. Jotenkin Pitäjänmäen PTVGYM:in pimeämpi ja tiiviimpi tunnelma puuttui PTVGYM Tiksistä mutta voi myös olla että olen nyt tottunut Pitäjänmäen PTVGYM:llä käymään ja tunnen sieltä ihmisiä. Kuitenkin olen ihan tyytyväinen jos Espoon tuleva PTVGYM Espoo tulee olemaan samankaltainen kuin PTVGYM Tiksi.

Kumpa vain PTVGYM Tiksi olisi ollut nyt PTVGYM Espoo. Espoossa kun ei ole yhtään kunnon kuntosalia mikä on kyllä ihme. Jos PTVGYM Tiksi olisi itselleni lähempänä niin kyllä siellä tulisi käytyä sillä osa asioista oli kuitenkin parempia siellä kuin Pitäjänmäen PTVGYM:llä.

Jotenkin tiesin tänään kuntosalilla menevän pitkään ja olinhan siellä sitten lopulta joku pari tuntia. Ei sinällään mikään ihme kun tuntuu sille, että täällä Vammalassa ollessani kuntosalilla aika vain kulkee nopeeta. Minulle ei siis ole ihme parin tunnin oleminen kuntosalilla täällä olessani vaikka Espoossa siihen tarvittaisiinkin jotain ihmeellistä. Ehkä kun olen aina viikonloppuisin tai lomalla täällä niin minulla ei missään pienessäkään takaraivossa aika

Selkätreeni oli tänään vuorossa pienen pohdinnan jälkeen. Alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä tänään olkapää- & hauistreeni, mutta tämä suunnitelma vaihtui sen perusteella kun Peltzillä aikoi treenata huomenna maanantaina olkapäät ja ajattelin treenata samaan aikaan olkapäät. Peltzin treenatessa tänään jalat ja kun eilen minulla oli itselläni jalkatreeni niin päätin treenata tämän seurauksena selän. Tämä oli nyt tälle viikolle toinen selkätreeni minkä takia

Tätä päivää oli jälleen odotettu kuin kuuta nousevaa. Tänään pääsin tekemään hack-kyykkyä jälleen pitkästä aikaa parin kuukauden tauon jälkeen. Hack-kyykystä on nyt vain tullut se liike mitä aina odotan pääseväni tekemään sillä normaalisti en pääse sitä tekemään. Saliltani kun ei löydy normaalia hack-kyykkyä, mutta vaakahack-kyykky löytyy mitä olen nyt alkanut hieman tekemään. Vaakahack-kyykky ei vain vedä vertoja normaalille hack-kyykkylle ja sitä samaa tuskaa

Eilen torstaina kun kävin katsomassa uuden Star Wars: The Force Awakens elokuvan huomasin kaksi asiaa. Ensinnäkin elokuva oli hyvä ja mielestäni The Force Awakens on kolmanneksi paras Star Wars elokuva Imperiumin vastaiskun sekä alkuperäisen Star Warsin jälkeen. Toiseksi "polviongelma" elokuvissa käynnin yhteydessä rajoittuu Finnkino Iso-omenan salien penkkeihin. Viimeaikoina kun olen käynyt elokuvissa minulla on ollut polvien kanssa siinä mielessä ongelmia

Olen tässä nyt yrittänyt ennen illan kuntosalitreeniä miettiä mitä tuleva selkätreeni supersarjoilla voisi sisältää, mutta tällä hetkellä en oikein keksi mitään. Ehkä ongelma on se, että yritän keksiä treenistä hieman liian monimutkaista kun yksinkertainenkin riittäisi. Supersarjoilla tehtävä treeni ei sinällään kaipaa mitään muita erikoisuuksia supersarjojen lisäksi. Supersarjoihin käy aivan loistavasti perusliikkeet kunhan yhdistelmät toimivat eikä kaikki

Menee taas luonnastaan, että löydän aamulla itseni treenaamasta. Tällä kertaa en eilen miettinytkään edes asiaa vaan kun olin menossa nukkumaan laitoin vain herätyksen siihen aikaan, että ehtisin aamulla käymään kuntosalilla. Näin myös tapahtui ja löysin aamulla itseni kuntosalilta tekemässä Crosstrainerillä puolen tunnin intervallia. Välillä tämä on ihan automaatio, mutta on myös hetkiä jolloin aamutreenaaminen tuntuu pakkomaiselta. Olen nyt aamuisin käynyt

Eilen lauantaina tuli historiallinen päivä siinä mielessä, että tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun tein tuplatreenipäivän viikonloppuna kuntosalilla. En ole ikinä käynyt tekemässä kahta treeniä päivään viikonloppuisin. Juoksemassa sekä kuntosalilla olen käynyt samanpäivän aikana viikonloppuisin, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kuin tein tuplatreenipäivän. Tämä kerta ei ollut vielä se kerta kun olisin tehnyt viikonloppuna "kunnon" tuplatreenin eli kaksi oikeata

Eilen illalla oli vuorossa jalkatreeni. En oikein ollut suunnitellut treeniä etukäteen millään tavalla muutenkuin, että tekisin ainakin kyykkyä jollain variaatiolla. Tähän valmistauduin ottamalla salikassiini mukaan painonnostokengät joita käytän kyykyn tekemisessä. Painonnostokengät kun vievät tilaa salikassissa jonkin verran sekä tuovat kassiin painoa. Tämän johdosta otan kengät mukaan vain selkätreeniä varten jos olen tekemässä maastavetoa ja jalkatreenejä

Tällä viikolla treenatessa on tuntunut siltä, että ei vain jaksaisi ihan kunnolla. Olen jaksanut tehdä yleisesti ihan hyvin, mutta muutamissa liikkeissä kuten tiistaina maastavedossa ja eilen torstaina penkissä ihan raskaammilla painoilla tekeminen on vain raskasta. Ehkä olen odottanut liikaa tai luullut vain jaksavani tykittää isoilla painoilla tai en vain ole siinä kunnossa tällä hetkellä. Tiistaina tein selkätreenissä 220kg painoilla maastavetoa, mutta

Piti vähentää aamuisin kuntosalilla käymistä, mutta tänäkin keskiviikkoaamuna kuntosalilta vain itseni löysin. Tätä asiaa aloin miettimään jo edellisenä päivänä ja heti tiistai-illan kuntosalitreenin jälkeen aloin miettimään menisinkö aamulla kuntosalille vai en? Valvoisinko hieman pidempään kun voisin nukkua pidempään? Tälläin tulin miettineeksi jo tovin kunnes illalla jostain syystä päätin herätä aamulla kuntosalille. Maanantaiaamun tapaan tänä aamuna tuli