Pitch Black 4K Blu-ray ennakkotilaukseen

15.08.2020 - 21:56

Pitch Black 4K blu-ray julkaisu on siitä asti kiinnostanut kun Arrow Films julkaisi listan sen ensimmäisistä 4K bluray julkaisuista. Pitch Black elokuva on vuonna 2000 julkaistu pienen budjetin scifi elokuva minkä pääosassa oli vielä silloin tuntematon Vin Diesel. Olen joskus kauan sitten katsonut Pitch Black elokuvan kertaalleen enkä muista siitä oikein mitään. En myöskään omista Pitch Black elokuvaa missään muodossa mutta sen jatko-osan The Chronicles of Riddick minulla on dvd:llä. En muista miksi syytä miksi en tullut ostaneeksi Pitch Black elokuvaa aikoinaan mutta sen muistan, että elokuvat olivat keskenään hyvinkin eri tyylit.

Pitch Black 4K Blu-ray

Gordon Flash oli käytännössä Arrow Filmsin ensimmäinen 4K bluray julkaisu, mutta vain Amerikassa sillä Euroopan puolella StudioCanal hoiti Flash Gordon 4K julkaisun ja ilmeisesti myöskin koko 4K julkaisun sillä Arrow Films käytti samaa lähdettä. Pitch Black on näin mielestäni ensimäinen Arrow Filmsin julkaisu minkä he ovat itse tehneet. Siksi odotinkin ensimmäisiä arvioita nähdäkseni millaista laatua Arrow Films tuottaa 4K bluray:n puolella.

Tämän viikon torstaina AVForums julkaisi Pitch Black 4K bluray arvion ja sen luettuani kävin katsomassa mistä Pitch Black 4K bluray tulee halvimmaksi ostaa. Kun kyseessä on Arrow Filmsin julkaisu niin sitä tulee saataville vain Britteihin sekä Amerikkaan ja muualle import tuotteena kuten CDON.fi:hin Pitch Black 4K bluray 34,95€ hintaan. Käytännössä CDON.fi:n import hinta on noin 10€ kalliimpi siihen verrattuna kun tuotteen ostaa Briteistä tai Amerikasta.

Tulin tilanneeksi Pitch Black 4K blu-ray Amazon.comista sillä siinä säästi muutamia euroja. Briteissä Pitch Black 4K bluray maksaa yleisesti 22£ plus postit Amazon.co.uk Zavvi.com kun taas Amazon.comissa Pitch Black 4K bluray hinta oli 19,99$ plus postit mikä euroihin käännettynä on noin 22.40€. Pelkästään 22£ on euroissa ~24.40€ minkä päälle postikulut niin yhteishinnaksi muodostuu lähelle 30€. Näin ollen jos asiaa miettii niin CDON.fi 35€ import hinta ei ole niin paha ja jos vielä omistaa cdon+ jäsenyyden niin ei tarvitse maksaa edes postikuluja.

Pitch Black 4K Blu-ray linkit

https://www.avforums.com/reviews/pitch-black-4k-blu-ray-review.17840

https://www.amazon.com/Pitch-Black-4K-Blu-ray/dp/B089CV89YN

https://www.amazon.co.uk/Pitch-Black-4K-UHD-Blu-ray/dp/B089CLPGB9/ref=as_li_ss_tl?ref_=nav_signin&&linkCode=ll1&tag=tuomasvalim0e-21&linkId=45e1075d3311f3d15d82d83439dc2326&language=en_GB

https://www.zavvi.com/blu-ray/pitch-black-4k-ultra-hd/12593962.html

https://cdon.fi/elokuvat/pitch-black-4k-ultra-hd-blu-ray-import-53985304

Huhti - toukokuun vaihteessa tajusin tarkistaa koska Finnkinon joululiput vanhenevat. Ostin ennen joulua Finnkinon 4 super lipun paketin kun tarkoitus oli käydä katsomassa Avatar 2. Kuitenkin huomasin sitten että ne eivät tietenkään olleet voimassa heti ostohetkestä vain vasta joulun jälkeen. Tällöin olin jo lähtenyt Vammalaan enkä sitten jaksanut mennä Tampereelle sitä katsomaan. Sitten kun palasin takaisin kotiin niin minun oli tarkoitus vielä käydä Avatar 2

Muutaman kuukauden päästä tulee vuosi siitä kun ostin Verkkokauppa.con black friday tarjouksesta nykyisen Sony XR-75X93J television pitkän pohdinnan jälkeen. Itse kun kuulun niihin ihmisiin ketkä vertailevat tuotteita keskenään todella paljon ja käyttävät aikaa tutkimiseen mikä tuote sopii itselle ja mitä kalliimpi malli tarjoaa. Sony XR-75X93J tuli itselleni korvaamaan 15 - 16 vanhan Optoma HD80 videotykin mikä oli ensimmäisiä fullhd videotykkejä aikoinaan

Tänään Suomessa lanseerattiin SkyShowtime ja käytin tuon tarjouksen hyväksi että palvelun sai puoleen hintaan eli 7€ sijasta 3.5€/kk. Tänä iltana ja tuossa ennen kuntosalille menoa asensin SkyShowtime äppsin Apple TV:lle katsoakseni tarjontaa sekä laatua. Hyvin nopeasti huomasi että SkyShowtime on lanseerattu liian aikaisin sillä tälläisenään en voi suositella SkyShowtime kenellekkään.

Odottelin innolla Spider-Man: No Way Home elokuvaa viime vuoden puolella kun pidin parista aikaisemmasta Spider-Man: Far from Home sekä Spider-Man: Homecoming elokuvasta. Minun oli tarkoitus käydä katsomassa Spider-Man: No Way Home viime vuoden puolella mutta aikataulu ei oikein osunut yhteen reissun kanssa ja tämän jälkeen alkoikin rajoitukset ja elokuviin ei sitten päässytkään. Ajattelin käydä katsomassa sitten tämän vuoden puolella mutta rajoitukset

Katsoin illalla eilen The Guns of Navarone 4K blu-ray:n minkä ostin viimeksi Cdonin Black Friday tarjouksesta osta 10kpl 4K bluray elokuvaa 100€ paitsi, että se taisi viimeksi olla 110€. Tämä taisi olla kolmas kerta kun näin The Guns of Navarone elokuvan minkä omista myös normaalina bluray:na ja miltä ne olen aikaisemmin katsonut. En kyllä yhtään muista minkä laatuinen tuo kyseinen bluray oli mutta 4K bluray versio The Guns of Navarone on hankkimisen arvoinen

Tilasin StudioCanalin julkaisun The Outsiders: The Complete Novel 4K bluray:sta Zavvista aika extemporeen sillä halusin nähdä The Outsiders elokuvan sillä se on eräänlainen kulttielokuva sekä siinä nähdään silloin tuntemattomia nuoria näyttelijöitä kuten Matt Dillon, Tom Cruise, Emilio Estevez, C. Thomas Howell, Diane Lane, Patrick Swayze, Rob Lowe sekä Ralph Macchio. En tiennyt elokuvasta oikeastaan mitään etukäteen niin en tiennyt yhtään mitä odottaa ja