Penkkiä ja dippiä ketjuilla

03.07.2023 - 10:53

Maanantaina minulla ei ollut oikein treeni fiilistä eikä tekemisen meininkiä kun tein selkä- ja maastaveto treeniä. Muutenkin maanantaina tein asioita normaalilla tavalla miten niitä olen nyt muutenkin pidemmän aikaa tehnyt. Tiistai ei tarjonnut hirveästi mitään ihmeellisyyksiä fiilikseen tai tekemisen meininkiin sillä se oli aikalailla samaa tasoa kuin maanantaina mutta se mitä aloitin tekemään tiistaina muutti koko tämän viikon treenit.

En nyt muista ja tiedä olinko sitä hirveästi pohtinut etukäteen vai oliko se vain tiistaina saatu päähän pisto? Tulokset ovat olleet penkissä, maastavedossa sekä kyykyssä ihan hyviä viimeaikoina mutta siitä huolimatta olen ollut todella tyytymätön niihin. Lähinnä sen suhteen ettei mikään ykkösmaksimi ennätys ole ollut edes vaarassa. Tietenkin olen nyt saanut tehtyä erilaisia sarjaennätyksiä suurilla painoilla mutta edes pääsy ykkösmaksimin kimppuun on ollut kaukana.

Varsinkin penkissä tulokset ovat olleet mitä ovat olleet. Toisaalta en ole nyt edes keskittynytkään penkkiin kun olen keskittynyt maastavetoon sekä kyykkyyn. Välillä penkissä on tullut otettua 200kg tuloksia mutta yleisesti olen tehnyt ilman spotteria vakio 150kg - 170kg painoilla sarjoja. Silloin kun olin parhaassa penkki kunnossa ja ennätyksiä paututettiin niin tekeminen oli ihan erilaista ja pääsääntöisesti slingshotilla tehtyjä treenejä ylisuurilla painoilla.

Se mitä tein tämän viikon tiistaina oli käytännössä painaa nappia millä menin ajassa taaksepäin eli päätin vaihtaa treeneissä tyyliä ja tapaa tehdä asioita. Tiistaina niin kuin sitten torstaina PTVGYM:llä penkki treenin jälkeen tein dippiä. En ole tehnyt dippiä vuosikausiin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kun olen kokeillut dippi-laitetta Tampereen Loaded:lla tai PTVGYM:llä.

Tulin siihen tulokseen että tällä hetkellä penkkini sakkaa tuloksissa sen takia että en ole keskittynyt tekemään ojentajia muuta kuin naruilla ja kahvoilla taljassa. Taljassa tehdyt ojentajanpunnerrukset ovat loistava tapa saada ojentajiin tuntumaa ja saada ojentaja pumppiin mutta eihän ne mitään ojentajien voimaliikkeitä ole.

En ole myöskään tehnyt ranskalaista punnerrusta aikoihin mutta jossain vaiheessa huomasin sen ottavan käsiin negatiiviesti että huomasin jotain kipuja. En nyt muista mistä variaatiosta nuo käsien kivut tulivat mutta se oli syy miksi jätin ranskalaisen punnerruksen pois. Toisaalta en ole kyllä käsiäkään treenannut oikeasti kunnolla aikoihin niin eipä noita liikkeitä ojentajille hirveästi ole tullut tehtyä kun ojentajien treenaaminen on jäänyt vain toisen treenin sivulla tehtäväksi.

Tiistaina kuitenkin päädyin tekemään ihan normaalia dippiä heti penkin jälkeen. Aloitin tekemisen ihan ilman lisäpainoja mutta jo seuraavaan sarjaan otin 20kg lisäpainot ja sitä seuraaviin 40kg. Tuon 40kg lisäpainon jälkeen en halunnut enää lisätä painoja vaan keskityin saamaan hyviä toistoja ja pidempiä sarjoja. En kuitenkaan ollut tehnyt dippiä vuosikausiin niin katsoin paremmaksi ottaa 60kg lisäpainot tulevaisuudessa. Dipin jälkeen tein sitten loput liikkeet rinnalle mitä tuossa treenissä nyt teinkään.

Torstaina PTVGYM:llä tein saman asian minkä tein tiistaina pienillä eroilla. Ensinnäkin penkissä käytin ketjuja ja tein paljon raskaamman penkki treenin kuin tiistaina. Tuntui vain kulkevan ihan ok ja sitten päätin ottaa spotterin ja tehdä suuremmilla painoilla kuin jatkaa ilman spotteria hieman pienemmillä. Penkin jälkeen tein saman ratkaisun kun tiistaina mutta kun olin PTVGYM:llä niin dipissä käytin ketjuja enkä lisäpainoja kun siihen oli mahdollisuus.

Käytin kevyempiä ketjuja kuin mitä penkissä kun niissä ei ole tuota painavaa päätä millä ketjut saa helposti tankoon kiinni. Otin siitä suoraan kaksi ketjua mukaani sillä arvelin ettei yksi tule riittämään. Oikeasti olisin tarvinnut kolmannen ketjun sillä kun käytin kahta ketjua niin ei se nyt niin painavalle tuntunut. En kuitenkaan jaksanut alkaa lähteä hakemaan kolmatta ketjua vaan ajattelin jättää sen seuraavaan kertaan.

Sen kuitenkin huomasin mutta saattoi myös johtua ketjujen painosta niin ketjut tuntuivat mukavemmilta niskassa kuin lisäpainot dippivyössä roikkumassa. Ketjuilla paino tuntui tasaisemmalta kun dippivyö tuntuu sille kuin joku painaisia sinua koko ajan alas. Tässä kuitenkin päästään myös siihen että ketjut eivät paina yhtä paljon kuin dippivyö lisäpainoilla ja laittamalla noita ketjuja kolme tai neljä niin sitten tuo määrä alkaa olemaan niin paljon että niiden saaminen hyvin niskaan voi olla mahdottomuus.

No niin jatketaan hieman tätä ylipaino on ylivoimaa mikä video tuli tuossa koostettua heti seuraavalla viikolla ensimmäisestä ylipaino on ylivoimaa videosta. Nämä ovat siis peräkkäisiltä viikoilta olevat treenit eli kaksi viikkoa ja kuusi plus kuusi treeniä eli kaksitoista treeniä. Tämä uusi Ylipaino on ylivoimaa video on viikko sitten tehdyistä treeneistä ja täytyy kyllä sanoa että en muista yhtään mitään noista treeneistä ellen ala katsomaan itse tuota videota. Jotain hieman normaalimpaa tuli tehtyä, epäonnistumisiakin sekä sarjaennätyksiä jos oikein muistan?

Onko ylipaino ylivoimaa? Siinä vasta kysymys ja oikea vastaus on oikeasti vaikea. Mietin kuitenkin suhteellisen usein sitä että miten jaksan treenata sen miten jaksan treenata? Olenko vain tottunut siihen että treenaan usein vai enkö oikeasti sitten treenaa? Aikoinaan kävin juoksemassa aamuisin yhdestä kerrasta viiteen kertaan aktiivisesti minkä lisäksi kävin kuntosalilla neljästä kerrasta kuuteen kertaan. Vuosien varrella olen käynyt kuntosalilla eri tavalla mitä nykyään käyn ja en muista tarkalleen milloin ja miten treenasin kun kävin aktiivisesti juoksemassa. Yhdessä vaiheessa kävin jopa aamuisin ja iltaisin treenaamassa kuntosalilla eli tupla treenaamassa.

No niin eilen sitten mukavasti takatalvi yllätti mutta itselleni se ei tullut niin yllätyksenä kun olin sentään säätietoja katsonut. Se minulle tuli yllätyksenä että sitä lunta sitten oikeasti tuli ja niinkin paljon. Olin kuitenkin itse jo vaihtanut kesärenkaat alle parisen viikkoa sitten. Kun perjantaina lähdin PTVGYM:lle niin juuri silloin seitsemän tienoilla lunta alkoi höytyilemään niin kuin säätiedoista näki. Lunta kuitenkin vain höntyili hyvin vähän niin itse ajattelin että ei sitä nyt sinä aikana niin paljoa tulisi mitä sitä lopulta tuli. 

Keskiviikkona oli viikon ensimminen jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut kyykyltä sen pahemmin yhtään mitään. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 230kg kaksi toistoa ja 240kg yhden toiston. Kuitenkin kun katsoo viime viikkoa muutenkin niin keskiviikon ensimmäinen kyykky treeni meni heikosti kun sain kaksi kertaa yhden toiston 200kg. Viikon toinen kyykky treeni lauantailta menikin sitten todella hyvin. Tämän pohjalta en sitten tiennyt oikein mitä odottaa mutta olenkin päättänyt että nyt keskityn viemään kyykyn mielummin hyvin alas kuin lähteä hakemaan yli 200kg painoja.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.