Parin tunnin jalkatreeni itselleni normaalia mutta onko siinä niinkään järkeä?

16.09.2018 - 09:00

Kahden tunnin jalkatreenin tekeminen ei ole itselleni mitenkään uusi asia vaan pikemminkin aikalailla normaali. Kahden tunnin jalkatreeni tarkoittaa yleensä sitä, että yksi liike tehdään "kunnolla" minkä lisäksi jalkatreeni sisältää muita liikkeitä. Normaalisti kahden tunnin jalkatreeni olisi aikalailla huono tai jopa turha. Normaalilla jalkatreenillä tarkoitan sitä, että minkään yksittäisen liikkeen tekemiseen ei kulu normaalia enemmän aikaa. Tekemällä ihan normaalilla tyylillä kahden tunnin jalkatreenin ongelmaksi muodostuu vain se, että tekemisen taso laskee merkittävästi. Tekemällä kahden tunnin mittaisen jalkatreenin tämä vaatii hirveästi energiaa tai vastaavasti pitkiä taukoja.

Toisaalta mikään ei estä tekemästä jalkatreenissä yhtä liikettä "kunnolla" minkä jälkeen treeni olisi siinä. Käytännössä tämä tarkoittaisi omalla kohdallani sitä, että tekisin jalkatreenissä vain kyykyn minkä jälkeen lähtisin pois. Näin ollen en alkaisi tekemään kyykyn jälkeen enää apuliikkeitä millä "säästäisin" sen puolet kuluttamastani treeniajasta. Itselläni kun nykyään menee se noin tunti pelkän kyykyn tekemiseen. Tämänkaltaisessa jalkatreenissä missä tekisin pelkän kyykyn ja lähtisin tämän jälkeen pois niin tämä asettaisi hirveästi paineita onnistua kyykyn tekemisessä.

Jos menee tekemään pelkän kyykyn kuntosalille ja lähtee tämän jälkeen pois niin mielestäni tässä asetetaan kyykkyä kohtaan suurempia paineita kun verrattuna nykyiseen jalkatreeniini missä teen vielä muita liikkeitä kyykyn jälkeen. Paineita lähinnä kyykyn onnistumisen suhteen. Huonona päivänä pelkästä kyykky treenistä voi tulla aika mitään sanomaton ja todella lyhyt kun taas hyvänä päivänä kyykyn tekemiseen saattaa mennä hyvinkin reippaasti päälle puolituntia. Tietenkin huonona päivänä voi muuttaa treeni tekemällä myöskin muita liikkeitä jos kyykky ei satu kulkemaan. Kuitenkin tämä asettaa treeniä kohtaan vielä enemmän jossittelua ja miettimistä.

Mielestäni on aika huono idea lähtee treenaamaan sillä ajatuksella, että ellei kyykky onnistukkaan tänään niin sitten teen vielä nämä ja nämä liikkeet. Toisaalta tuollainen tapa ei muuttaisi omaa jalkatreeniä käytännössä yhtään sillä en edes mieti ja tiedä mitä tulen koko treenissä tekemään ennenkuin aloitan koko treenin. Kuitenkin treeniin pitää lähteä aina sillä asenteella, että treeni tulee onnistumaan. Kuitenkin varmaan valtaosa treenaajista päättää tai miettii treeniä etukäteen mitä mahdollisesti tulee tekemään. Tällöin ajatus mitä jos kyykky ei onnistukkaan tänään on todella huono ajatusmaailma ja jos lähdet ajattelemaan asiaa tuolta kannalta niin ei se kyykky tule onnistumaan yhtään sen paremmin.

Itse en katso kelloa tai mieti hirveästi miten tulen kyykyn tekemään. En päätä tekeväni kyykkyä tuntia tai 45 minuuttia treenissä vaan kyykyn tekemiseen mee se aika kuin menee. Katson ihan päivän kunnon ja fiiliksen mukaan miten jaksan tehdä ja rakennan treenin aikana ajatuksen siitä miten teen tai yritän tehdä kyykkyä. Suurin osa ajasta menee tietenkin taukoihin sillä "suuremmat" painot tarvitsevat enemmän lepoaikaa. Kun kyykkää painoilla jotka ovat lähellä ennätyslukemia tai muutoinkin lähellä 200kg luokkaa niin se vain vaatii enemmän taukoa jos siis haluaa tehdä useampia toistoja. Kyllähän kyykkääminen onnistuu myöskin isommilla painoilla lyhyemmillä palautuksilla mutta tällöin yhteistoistomäärät vain pienenevät. Itselläni kun on aina tarkoitus tehdä mahdollisimman monta toistoa "suurilla" painoilla.

Tällä hetkellä kun haluan kehittää kyykkyä niin olen katsonut itse olevan parempi vain yrittää saada mahdollisimman paljon toistoja lähelle 200kg painoilla. Tällä hetkellä kun nykyinen kyykky ennätykseni on 230kg niin lähelle 200kg painoilla kyykätessäni on mielestäni ihan hyvä taso. Tietenkin haluaisin sen olevan enemmän mutta jo hetken aikaa 200kg on sellainen lukema, että en sitä ihan joka päivä saa tai jos saisin niin saisin vain yhden toiston. Tämän johdosta teen usein sarjoja 160kg, 170kg tai 180kg painoilla joilla tiedän saavani vähintään niitä kolmen toiston sarjoja. Välillä tuo 180kg tuottaa itselleni hankaluuksia ja saan sillä hyvä jos kolme toistoa kun taas parempana päivänä saan viiden toiston sarjoja tai kuten viikko takaperin seitsemän toiston sarjoja. Kyykky on vain itselleni niin arvoituksellinen liike siinä mielessä, että en yhtään tiedä millaiset painot minulla tulee olemaan.

Kyykyssä käytettävää aikaa lisää vielä sekin, että kun olen saanut tehtyä "kovilla" painoilla sen yhden, pari tai kolme sarjaa niin tämän jälkeen usein vielä lasken painoja. Esimerkiksi viime treenissä sain tehtyä 200kg painoilla kolmen toiston sarjan niin tämän jälkeen katsoin paremmaksi laskea painoa ja tehdä 160kg painoilla pidempiä sarjoja. Toisinaan taas käy sitten vallan eri tavalla ja jaksankin tehdä suuremmilla painoilla enemmän sarjoja. Näin on käynyt silloin muutamia kertoja jopa 180kg painoilla joilla olen tehnyt kolmen - viiden toiston sarjoja viisi. Kun tekee esimerkiksi tuolla 180kg painoilla viisi kolmen - viiden toiston sarjaa niin vastaavasti palautukset ovat pidempiä ja tämä näkyy heti treeni ajassa. Toisaalta kun itselläni ei ole kiire mihinkään ja viisi sarjaa on paljon parempi kuin kolme niin se on vain positiivinen asia.

Se miksi jalkatreenit nyt ovat kestäneet sen noin parisen tuntia johtuu kylläkin siitä, että haluan tehdä kyykyn lisäksi myös muitakin liikkeitä. Voisin tehdä kyykyn eri tavalla ja "säästää" aikaa sekä varsin voimia myös muihinkin liikkeisiin mutta tällä hetkellä haluan panostaa kyykkyyn. Aivan kun panostan tällä hetkellä kyykkyyn ja siihen käytettävä aika lähentelee sitä tuntia niin tämä näkyy sitten treenin muissa liikkeissä. En pysty tekemään treenin muita liikkeitä hyvä jos "normaaleilla" painoilla siis painoilla joilla tekisin liikkeen ilman tunnin kyykkäämisiä. Teen jalkatreenin muut liikkeet ihan sellaisilla painoilla kun katson olevan sillä hetkellä turvalliset tehdä sekä liikeradat pysyvät oikeina ja tekniikka hyvänä. 

Katson kuitenkin sen olevan hyvä henkisesti että treenin kannalta, että teen kyykyn lisäksi myös muitakin liikkeitä vaikka ne ovatkin välillä aika väsyneitä. Kun oikeasti tekee kahden tunnin jalkatreenin niin kyllä ne voimat menevät ensimmäisen tunnin aikana. Jos jaksat hakata jalkoja täysillä täydet pari tuntia niin silloin olet tehnyt jotain väärin tai et ole tehnyt liikkeitä kunnolla. Parin tunnin jalkatreeni tarkoittaa yleisellä tasolla tätä, että jaksat treenata sen ensimmäisen tunnin ja jälkimmäinen tunti on lähinnä taistelua väsymystä vastaan. Tietenkin treenivuodet ja treenin taso vaikuttaa siihen kuinka hyvin jaksat treenata loppuun saakka ja kuinka hyvin kestät väsymystä sekä jalkoihin tulevia maitohappoja. Itse jaksa ihan hyvin mutta toisille tuo tunnin kyykkääminen voi olla ihan riittävän hyvä treeni.

Eilen kirjoitin siitä kuinka näillä hetkillä tuli täyteen kymmenen vuotta ensimmäisestä kuntosalikortista. Päivämääristä en ole ihan varma kun sitä ei voi muistaa millään koska se ensimmäinen 10-kerran kortti tuli hankittua. Tätä asiaa yritin kerran kysyä asiakaspalvelusta mutta minun harmikseni oman kuntosalikorttini kanssa on ollut erilaisia häiriöitä / syitä jolloin olen joutunut vaihtamaan kuntosalikortin uuteen korttiin. Tämän vuoksi järjestelmästä on

Kymmenen vuotta on tullut kuluneeksi ensimmäisen kuntosalikortin hankinnasta. Silloin tulin hankkineeksi 10-kerran kortin joita tämän jälkeen tuli hommattua muutamia kertoja ennen kuin siirryin käyttämään kuukausikorttia. 10-kerran kortilla oli sinällään hyvä aloittaa kun ei oikein tiennyt miten kuntosaliin syttyy ja jaksaako siellä sitten käydä pidempään. Tämä on ihan ihan sama kun aloittaa mitä tahansa uutta harrastusta / käyntiä jossain että tuleeko sitä

Olin jo jokin aika sitten katsonut kuntosalilla järjestettävästi spinning maratonista. Jokin aika sitten vuosi - kaksi sitten katsoin samaa asiaa ja ajattelin mennä pitkästä aikaa polkemaan spinning maratonin. Tällöin huomasin spinning maratonin kestävän vain kaksi tuntia joten katsoin paremmaksi jättää sen väliin. Käytännössä tämä on ollut sen jälkeen trendi etten ole edes miettinyt menemistä kun olin ajatellut niiden olevan aina tuon pari tuntia. Torstaina

Tällä hetkellä treenit kulkee loistavasti niin kuntosalin puolella kuin juoksussakin sillä erotuksella että treenaan kuntosalilla kovia treenejä ja aamulenkit olen juossut kevyesti. Juoksu on mennyt sen puolesta hyvin että olen saanut juostua 10km aamulenkit rennosti sekä rauhallisesti jolloin olen saanut säästettyä voimia kuntosalitreeneihin. Olisi aivan erilainen tilanne lähteä tekemään kuntosalitreenejä kun aamulla juoksisin hikiotsassa ja tuskailisin

Vaikka eilen tuli vedettyä aluksi aamulla 10km aamulenkki ja ilalla todella kova olkapää- & hauistreeni kuntosalilla uusilla kymmen luvuilla pystypunerruksen kera niin tänään oli jo uusi päivä. Aamulla herätessäni en muistellu eilen hyviä suorituksia vaan keskityin jo tämän päivän treeneihin jotka alkoivat eiliseen tapaan 10km aamulenkillä. Vaikka eilen meni todella hyvin kuntosalilla niin se ei vaikuttanut mitenkään tämän päivän tekemisiin ja miksi olisi

Tein tämän viikon ruokavalioon hieman muutoksia mutta en nyt mitään pysyvää tai sellaista minkä otan yleiseen käyttöön. Käytännössä kana vaihtui lihaan ja riisi "perunoihin". Kanasuikaleet / kanafile muuttui tälle viikolle porsaan kinkkusuikaleihin mikä muutos voisi olla sellainen mitä voisi välillä käyttää kanan tilalla useammin. Toinen vaihdoin oli sitten riisin vaihtaminen kermaperunoihin. En oikein keksinyt mitään "hienoa" parempaa porsaan kinkkusuikaleiden

Muutama viikko sitten mietin green tea kapseleiden hankintaa. Vihreän teen pitäisi tehostaa rasvanpolttoa sekä aineen vaihduntaa kehossa ja juurin tämän takia mietin green tea kapselien hankkimista kun en ole oikein teen ystävä. Minun on kyllä nyt tarkoitus aloittaa tai ainakin yrittää aloittaa myöskin ihan oikea vihreä teen juonti mutta ajattelin lähteä liikkeelle green tea kapseleilla. Pari viikkoa sitten en vielä lähtenyt ostamaan green tea kapseleita vaan

Valmistautuminen on yhtä kuin suorittaminen. Huonolla valmistautumisella voi pilata kisan / treenin jo ennen kuin se alkaa. Mielestäni olen osannut jo pidempään valmistautua treeneihin oikein ja hyvin ja siitä hyvä esimerkki oli toistaiseksi ainoa puolimaratoonini johon valmistautuminen meni heti nappiin. Tietenkin tähän piti valmistautua paljon pidempään kuin normaaleihin treeneihin. Puhun nyt pelkästä valmistautumisesta enkä laske tähän treenaamisia eli

Treeniviikko ei alkanut ihan normaalisti. Viikonloppuna jalkani olivat ihan jumissa perjantain jalkatreenin jäljiltä sekä muutoinkin kropassa tuntui viikon treenien jälki hieman. Kun sunnuntaina jalat olivat vieläkin jumissa päätin sitten illalla mennä kuntosalilla polkemaan kuntopyörää ja tein samalla vatsoja sekä leukoja. Tämä sunnuntainen kuntosalilla käynti oli loppujenlopuksi turha sillä sunnuntaina kun olin ollut paikallani jonkin aikaa jalat olivat

Niin sanotusti pari "mega" treeniviikkoa nyt takana. Pari viikkoa sitten pääsiäisenä treeniviikko keskittyi lähinnä juoksemiseen sekä hack-kyykyn tekemiseen. Viikolle kertyi juoksukilometrejä 72km mikä oli henkilökohtainen viikkoennätys ja hack-kyykyssä tuli tehtyä 199 toistoa. Periaatteessa tuo hack-kyykyn toistomäärät eivät nyt niin ihmeellisiä ollut että tuon perusteella viikosta olisi tullu "ihmeellinen" mutta juoksun takia viikosta tuli megaviikko. Viime