Netflix dokumentti The Last Dance on katsomisen arvoinen

04.07.2020 - 02:05

ESPN:n ja Netflixin tuottama The Last Dance on vuonna 2020 julkaistu 10 jakson dokumenttiminisarja Netflixissä mikä keskittyy Michael Jordanin uraan ja eritoten viimeiseen mestaruuskauteen Chicago Bullsissa. Ensimmäinen jakso ilmestyi 19 huhtikuuta ja viimeinen 17 toukokuuta. Mielestäni katsoin ensimmmäisen The Last Dance jakson hyvin nopeasti sen ilmestymisen jälkeen siinä samalla kun tein töitä kotona. En tiennyt ennen The Last Dance ensimmäisen jakson katsomista mitä tarkalleen olin alkamassa katsomaan. Ensimmäisen jakson jälkeen pidin aina lähes tähän päivään saakka taukoa The Last Dance katsomisesta kunnes yhtäkkiä jatkoin vain The Last Dance dokumenttisarjan katsomista. Aluksi katsoin The Last Dance dokumenttisarjan jaksoja pikkuhiljaa iltaisin iltapalan yhteydessä kunnes viimeiset kolme - neljä jaksoa lähes putkeen.

Tähän alkuun on sanottava etten ole mikään koripallo fani enkä ole oikeastaan koskaan tykännyt katsoa koripalloa. Olen välillä vain jonkin verran seurannut NBA:ta siinä mielessä, että olen katsonut Youtubesta erilaisia koosteita. Tälläisiä ovat olleet eri pelaajien parhaimmat hetket, viime hetkien korit tai jotain vastaavaa. Myöskin Michael Jordanin uran aikaan olin niin nuori etten ollut perillä hänen suosiostaan tai oikeastaan muista pelaajista kuin Scottie Pippen & Dennis Rodman. Kyseiset pelaajat olivat jääneet ihan sen takia mieleen, että aikoinaan sain tai hankin Nintendo 64:lle NBA Hangtime pelin.

Netflix dokumentti The Last Dance on katsomisen arvoinen

Tykkään katsoa erilaisia elokuvia, televisiosarjoja sekä dokumenttejä vaikka niiden genre tai aihepiiri eivät ihan kuulu lempi alueisiini. Näin ei koripallo fanina ja henkilönä kuka ei niin hirveästi tiennyt Michael Jordanista The Last Dance 10 jakson dokumenttiminisarja tulikin minulle vain positiivisessa mielessä. The Last Dance dokumenttisarjan jälkeen minulla on nyt parempi kuva Michael Jordanista ja hänen valtavasta suosiostaan sekä Chicago Bullsissa ja heidän dynastiastaan. Myöskin The Last Dance avasi yleisesti NBA:ta sekä muita pelaajia Michael Jordanin aikakautena.

The Last Dance on hyvin tehty ja hyvin kulkeva dokumenttisarja mikä pääosin keskittyy vuoden 98 tapahtumiin seuraamalla Michael Jordaninin uraa alusta alkaen. Myöskin The Last Dance tuo esiin muiden avainhenkilöiden taustoja jotka ovat vaikuttaneet olleet tavalla tai toisella Michael Jordaninin uraan. Suosittelen katsomaan The Last Dance ensimmäisen jakson ja päättämään tämän jälkeen katsooko loput jaksot vai jättääkö dokumenttisarjan väliin. Ensimmäisestä The Last Dance jaksosta huomaa jaksojen rungon sekä mitä on odotettavissa.

Tällä viikolla minulla loppui Pitäjänmäen PTVGYM:in jäsenyys keskiviikkona kun olen siirtymässä Espoon PTVGYM:lle mikä aukeaa elokuun alussa ja olen nyt heinäkuun pois pk-seudulta. Näin ollen minulla ei ollut keskiviikosta eteenpäin aktiivista kuntosalijäsenyyttä pk-seudulla niin mietin ja suunnittelin mahdollisia treenejä ja missä tulisin treenaamaan? Erilaisia suunnitelmia tuli mieleen ja minun piti vain sitten päättää monesta vaihtoehdosta. Loppujenlopuksi päädyin menemään Espoon Loft Gym:lle ensimmäistä kertaa ikinä.

Pari kolme viikkoa sitten kävin kolmannen kerran FitVantaan kuntosalilla jossa tein ensimmäisen kerran penkki treenin. Ensimmäisellä kerralla FitVantaalla tein kyykkyä ja jalkatreenin ja toisella kerralla FitVantaan viimeisimmän laajennuksen jälkeen maastavetoa ja selkätreenin. Jokainen kolmesta kerrasta on osunut viikonloppuun ja mielestäni lauantaihin mutta en ole nyt ihan varma ensimmäisestä kerrasta oliko sekin nyt lauantai vai peräti sunnuntai mutta luultavasti lauantai. Tämä kolmas kerta oli nyt mielestäni kellon ajaltaan aikaisin käynti kun muuten olen käynyt FitVantaalla käytännössä normaaliin aikaan kuin menisin ihan mihin tahansa muuallekin treenaamaan.

Käyn tässä läpi oman prosessin kuinka kalibroin Denon vahvistimen ääni- / kaiutin asetukset Audysseyn avulla. En ole mikään ammattilainen mutta minulta kuitenkin löytyy kuitenkin monien vuosien ajan kokemusta kotiteattereista ja niiden kalibroinneista. Oma prosessini Denon vahvistimen kalibrointiin perustuu omiin kokemuksiin joihin olen ottanut vaikutteita monista Youtube videoista. Kuitenkin näissäkin kuten ihan missä tahansa asioissa niin Youtubesta löytyy monia "tietäjiä" eli toiset sanovat toista ja toiset toista.

Kolme viikkoa sitten kävin kertausharjoituksissa ensimmäistä kertaa ikinä ja tämä oli nyt ensimmäistä 17-vuoteen kun pidin armeijan vihreitä päälläni. Siitä on siis 17-vuotta on olen käynyt armeijan ja jostain syystä valtio halusi minut nyt kertaamaan. Suoritin armeijassa 12kk kuskin hommat mutta nyt kertausharjoituksissa sain sitten nopean koulutuksen IT-tykin käyttöön kun olin sitten ihan tykkimiehenä tekemässä tykkiin liittyviä asioita. Kertausharjoitus oli neljä päivää kestävä tiistaista - perjantaihin ja päätin jo hyvissä ajoin että maanantaina on ihan turha mennä treenaamaan kun muutenkin on tulossa viikon tauko. Ei se maanantain treeni olisi auttanut mitään vaan päin vastoin olisin ollut enemmän jumissa ja väsynyt tiistaina.

Kuntosaleja on nykyään paljon mutta hyviä kuntosaleja on vieläkin vähemmän. Mikä tekee kuntosalista hyvän kuntosalin? Hyvät laitteet? Viihtyisä? Sauna? Siistit paikat? Tilavat tilat? Lähellä? Parkkipaikat? Halpa hinta? Kanssa treenaajat eli saliyhteisö? Asioita on monia joiden perusteella kuntosali voi olla hyvä kuntosali ja kuntosalista tekee vieläkin paremman se että kyseisiä asioita on paljon kyseisellä salilla mutta voiko joku tai jotkut asiat olla vain muita asioita tärkeämpiä?

Lainasin kaverilta Ranskalaisen Ei sanaakaan bluray:n (Tell No one) ja kun olin sitä alunperin katsomassa huomasin että Panasonic UB820 4K bluray soitin näytti laitteen näytössä vain stop. Yritin painaa Panasonic UB820 4K bluray soittimen kaukosäätimessä valikko ja play näppäimiä minkä jälkeen poistin levyn soittimesta ja putsasin sitä. Tämän jälkeen laitoin Ei sanaakaan bluray:n takaisin Panasonic UB820 4K bluray soittimeen mutta lopputulos oli sama ja taisin tehdä levy puhdistuksen vielä toistamiseen.