Neljän päivän putki jatkui kuntosalilla jalkatreenillä

16.11.2016 - 12:06

Tänään mennessäni kuntosalille tekemään jalkatreenin se tiesi samalla sitä, että tälle viikolle tuli neljän päivän treeniputki. Kun aikaistin loppuviikon molempia treenejä päivällä niin se tiesi neljän päivän putkea maanantaista - torstaihin. Yhteen aikaan tein aika useasti neljän päivän treeniputkia, mutta viimeaikoina kun "pitäisi" tehdä neljän päivän treeniputki niin olen vaihtanut neljän päivän putken kolmen päivän putkeen ja olen tehnyt jokaisella kolmella treenillä koko kropan treenin. Neljän päivän putket ovat vain itselleni hieman liikaa siinä mielessä millä tehoilla yleensä treenaan ja tämän takia yritän välttää niitä. Tänään en kuitenkaan miettinyt missään vaiheessa treeniä, että tänään oli neljäs päivä putkeen kuntosalilla vaan keskityin vain treenaamiseen.

Aloitin tänään jalkatreenin tuttuun tyyliin hack-kyykyllä kun tein jalkatreeniä Vammalassa. Tänään hack-kyykky jäi "vain" yhteen variaatioon perus hack-kyykkyyn. Viime viikolla tuli tehtyä kaksi variaatiota, mutta tänään oli tarkoitus tehdä myöskin kyykkyä joten päätin tehdä hack-kyykyssä tällöin yhden liikkeen. Pari hack-kyykky variaatiota jonka jälkeen kyykky olisi ollut mielestäni liikaa joten tämän takia jätin erikoistyylit hack-kyykystä pois. Kun viime viikolla tunsin polvissa jotain pientä kipua tai muuten polvet eivät tuntuneet 100% niin tällöin tein hieman pienemmillä painoilla kymmenen toiston sarjoja. Tänään päätin sitten tehdä isommilla painoilla viiden toiston sarjoja jotta sain treenien välille vaihtelevaisuutta.

Hack-kyykky kun meni tänään normaalisti niin kyykyssä hain tänään jotain uutta. Olin viimeaikoina katsonut videoita kyykyn eri variaatioista kuten penkki kyykystä sekä pysäytys kyykystä. Aluksi ajattelin tekeväni etukyykkyä, mutta muutin tämän suunnitelman aika nopeasti. Tämän jälkeen päädyin suhteellisen nopeasti tekemään penkki kyykkyä eli kyykkyä missä penkki ottaa vastaan. Tämä oli nyt tänään ensimmäinen kerta kun kyseistä variaatiota kyykystä tein. Kun en ollut aikaisemmin tehnyt kyykkyä tällä tavalla niin lähdin tekemään liikettä 60kg painoilla kun penkistä ylös nouseminen arvellutti. Penkki kun on aina samalla korkeudella niin korkeuden kanssa ei voi huijata sekä myöskin alhaalta on paljon erilaisempi lähteä kun liike on pysähtynyt. En nyt tiedä kun en ole lukenut mitä eroja oikeasti penkki kyykyn ja normi kyykyn välillä on tarkasti.

Penkki kyykyn jälkeen vuorossa oli sumokyykky käsipainolla ihan normaalilla tyylillä. Yleensä teen sumokyykyn käsipainolla nopeatempoisena ja pidemmillä kahdenkymmenen / kahdenkymmenen viiden toiston sarjoilla. Sain tässäkin tämän takia vaihtelua painojen kanssa sekä sarjojen pituuksien kanssa. Sumokyykyn tekeminen nopeatempoisena on hyvä aerobinen liike sillä nopeatempoisella suorittamisella ja pidemmillä sarjoilla saa todella hyvän hien päälle. Tänään tehdessäni isommilla painoilla kymmenen toiston sarjoja huomasin myöskin eron isoilla painoilla tehdessä verrattuna pienempiin ja pidempiin sarjoihin. Tämän päivän jälkeen huomasin taas kerran, että tykkään tehdä sumokyykyn käsipainoilla nopeatempoisena enkä suuremmilla painoilla kymmenen toiston sarjoina. En vain huomannut tänään, että liikke ottaisi niin hyvin mihin sen pitäisi. Ehkä kun minulla oli takana jo hack-kyykky sekä penkki kyykky niin olin jo väsynyt sekä tietenkin sumokyykky syvänä olisi ollit parempi ratkaisu mitä vain en jaksanut tehdä tänään.

Tämän jälkeen vuorossa oli bulgarilainen askelkyykky missä tein ensimmäistä kertaa 28kg käsipainoilla liikettä. Olen tehnyt bulgarilaista askelykkyä melkein joka kerta 20kg käsipainoilla niin tänään tuli 8kg lisäys. Huomasin tämän lisäyksen kyllä siinä mielessä, että jokaisen sarjan jälkeen olin todella väsynyt sekä minulla oli myöskin toisen ja kolmannen sarjan aikana tasapaino vaikeuksia. Painojen lisäys toi vain kerralla tasapaino ongelmia mikä teki tekemisestä vaikeampaa.

Olin tässä vaiheessa jo melkein unohtaa pohkeiden tekemisen kokonaan, mutta tässä vaiheessa treeniä muistin tämän asian. Bulgarialaisen askelkyykyn jälkeen teinkin seuraavaksi pari pohjeliikettä putkeen. Tällä kertaa päätin tehdä viikkojen taukojen jälkeen pohkeita kengillä kun olen viime viikkoina tehnyt pohjeliikkeen sukilla. Hain kengillä tänään vain sitä, että sain liikkeisiin enemmän painoja. Kengillä tehtynä venytyksen jäävät sukkilla tehtyihin verrattuina hieman lyhyemmiksi, mutta painoja saa paljon enemmän kun jalkapohjat kestävät paremmin. Pohkeiden jälkeen lopetin jalkatreenin vielä etureisikoneeseen missä tein hieman kevyemmin.

Jalkatreeni

  • Hack-kyykky 25kg x10, 50kg x10, 75kg x10, 100kg x5, 120kg 3x5
  • Penkki kyykky  60kg x10, 100kg 3x10
  • Sumokyykky käsipainolla 32kg x10, 40kg 3x10
  • Bulgarilainen askelkyykky 28kg 3x10
  • Pohkeet seisten 180kg 3x10
  • Yhden jalan pohkeet smith 60kg 3x10
  • Etureidet 5x10 60 pounds ilamn taukoja

Kuudes viikko kun jatkoin kolme penkkiä treeniä viikkoon alkoi ja jatkui viimeisillä treeneillä Elixialla missä minun 12 vuoden jäsenyys tuli päätökseen. Minun oli alunperin tarkoitus käydä Elixialla treenaamassa maanantaina penkki treeni ja tiistaina kyykky treeni mutta tiistain treenin mennessä hieman heikommin niin ajattelin että voisin vielä keskiviikkona käydä Elixialla kun en sinne enää ole menemässä. Se miksi päätin vihdoin Elixian jäsenyyden niin niistä asioista löytyy täältä blogista useampia kirjoituksia.

Viime viikon sunnuntaina tuli käytyä "viimein" FitTammistossa eli nykyään FitVantaa - Iron Paradise? Ensimmäisen kerran FitVantaa - Iron Paradiseen piti mennä joku kuukausi sitten mutta päädyttiin kaverin kanssa menemään "vain" PTVGYM Tiksiin kun sinne sai ilmaisen käyntikerran. Ajateltiin että nyt kun pääsee ilmaiseksi PTVGYM Tiksiin vaikka olimme siellä jo käyneet niin seuraavalla kerralla sitten FitVantaa - Iron Paradiseen. Tuossa parisen viikkoa sitten minun oli tarkoitus mennä yhden toisen kanssa FitVantaa - Iron Paradiseen mutta ei niin vähemmän yllättäen hän perui menon / tulos (ei ollut ensimmäinen). No tuosta meni se viikko pari niin nyt sitten päädyttiin oikeasti FitVantaa - Iron Paradiseen.

Viides viikko kolmen penkki treenin viikolla toi taas jälleen kerran ennätyksiä sekä tuloksia joita en ole saanut pitkään aikaa tehtyä. Viikko alkoi maanantaina normaalilla lattia penkillä missä sain tehtyä kaksi sarja ennätystä. Tämän jälkeen keskiviikkona sain tehtyä pitkästä aikaa pysäytys penkkiä 190kg painoilla ja perjantaina vastustusnauhojen kanssa 160kg painoilla. Viides viikko piti siis sisällään lattia penkkiä, pysäytys penkkiä sekä vastustusnauha penkkiä.

Ompas vaikea muistella mitä teki pari viikkoa sitten kun olen vielä kaksi viikkoa jäljessä kirjoituksissa verrattuna missä oikeasti mennään. Olen nyt tehnyt oikeasti tehnyt kuusi viikkoa kolme penkki treeniä viikkoon ja kirjoituksissa on vuorossa neljäs viikko. Onneksi olen tehnyt jokaisesti viikosta Youtube videon ja videoiden kuvauksiin kirjoittanut mitä tuli tehtyä. Nyt kun kävin katsomassa mitä sitä sitä tulikaan tehtyä pari viikkoa sitten niin kyllä tuo viikko muistui mieliin.

Kesällä tulee noin 12 vuotta kun muutin Espooseen ja otin tuohon lähi Elixiaan jäsenyyden mikä oli silloin vieläkin lähempänä. Tuohon aikaan vaihtoehtoja ei ollut niin kuin mitä nyt on tarjolla ja esimerkiksi tässä Ison Omenan lähettyvillä on lähes kaikki ketjusalit mitä voi olla. Elixia oli 200m päässä ulko-ovelta ja silloin mukavasti sattui olemaan vielä avoimet ovet niin sinne pääsi kokeilemaan pari päivää. Lisäksi olin juuri muuttanut maalta kaupunkiin niin en tiennyt mistään mitään. Ainoa kuntosali minkä tiesin etukäteen pääkaupunkiseudulta oli Ruoholahden Mayors Gym.