Muutto kiireen keskellä treenaaminen

14.01.2020 - 16:26

Itsellä loppui putkiremontti viime viikon perjantaina jolloin pääsin muuttamaan takaisin kotiin kello 17.00 jälkeen. Aluksi ajattelin etten tekisi perjantaina mitään ja aloittaisin hommat kevyesti viikonlopun aikana ja varsinaista muuttoa tekisin kunnolla seuraavalla viikolla eli tällä viikolla. Asiat eivät menneet ihan noin vaan heti perjantaina treenin jälkeen suuntasin kohti Pelican Self Storagea ja näin alkoi takaisin muutto. Tein lopulta perjantaina muuttoa johonkin yhteen asti yöllä ja sama homma jatkui lauantaina sekä sunnuntaina milloin sain suurimman osan tavaroista vietyä mitä oli vietävissä. Tiistaina tapahtui suurempien tavaroiden vieminen pakettiautolla.

Mitä tässä olen nyt muuttanut hieman yli viikon enemmän tai vähemmän niin siitä huolimatta olen käynyt ihan normaalisti salilla treenaamassa. Treenit ovat olleet samanlaisia kuin normaalisti sekä olen ollut salilla ihan normaalin aikaa eli en ole tehnyt mitään muutoksia vaikka muutto on ollut päällä. Ensinnäkin olen halunnut lähteä muuttoympäristöstä pois sillä jos olen ollut asunnossa niin olen tehnyt muuttoa enkä ole osannut vain olla ja toisekseen olen halunnut pitää arkirytmin niin hyvin päällä kuin mahdollista. Toisekseen olen halunnut mennä treenaamaan.

Muutto on aiheuttanut sen, että normaaliin arkeen on tullut muutoksia. Olen herännyt jokapäivä kello seitsemän sillä kellarissa on alkanut poraaminen silloin. Olisin voinut yöpyä vielä vuokra-asunossa mikä minulla on vielä viikon käytettävissä mutta olen vain halunnut olla jo kotona. Tämän johdosta yöunet ovat jääneet koko viikolla noin kuuteen tuntiin mikä on näkynyt yleisenä väsymyksenä. Tietenkin jos olisin päässyt aikaisemmin nukkumaan niin olisin nukkunut enemmän mutta aina illalla on ollut tehtyä kaikenlaista muuttoon tai ei muuttoon liittyen.

Lisäksi koko viikon ruokailut ovat menneet ihan uusiksi sillä en ole jaksanut tehdä ruokia etukäteen ja näin ollen olen tilannut ruuan Woltista. Ruokailun osalta olen mennyt sellaisella linjalla mikä on helppo ja nopea toteuttaa sillä itsellä ei ole ollut vain motivaatiota tehdä ruokaa ja käyttää ruuan laittoon aikaan.

Tein videon siitä millä perusteella ostan 4K bluray julkaisun? Käyn videolla läpi mitä asioita tarkistan ensin 4K bluray julkaisusta sekä kerron erilaisia esimerkkejä.

Parantaako kalliimpi virtajohto tai virtasuodatin äänenlaatua tai kuvanlaatua?

Sain viimein aikaiseksi tehdä Youtube-kanavan fyysisen median jutuille joita olen kirjoittanut täällä blogissa ja mitä olisi nyt tarkoitus jakaa myös videon kera. Ensimmäinen video on nyt julki missä kerron Mitä dvd, bluray ja 4k bluray hankintoja tein kesällä?

Disney+ palvelu on poistanut käytöstä 4K ja HDR striimauspalvelusta. 

Tags

Tein itselleni hifi laitetaso & laitetelineen jolloin sain hifilaitteet paremmin tv-tasolle ja sain vahvistimille paremman ilmavirran.

Tällä viikolla minulla loppui Pitäjänmäen PTVGYM:in jäsenyys keskiviikkona kun olen siirtymässä Espoon PTVGYM:lle mikä aukeaa elokuun alussa ja olen nyt heinäkuun pois pk-seudulta. Näin ollen minulla ei ollut keskiviikosta eteenpäin aktiivista kuntosalijäsenyyttä pk-seudulla niin mietin ja suunnittelin mahdollisia treenejä ja missä tulisin treenaamaan? Erilaisia suunnitelmia tuli mieleen ja minun piti vain sitten päättää monesta vaihtoehdosta. Loppujenlopuksi päädyin menemään Espoon Loft Gym:lle ensimmäistä kertaa ikinä.