Maastavetoa "runttaamalla" tuloksena pari sarjaennätystä

22.07.2023 - 16:52

Minulla oli poikkeuksellisesti tämän viikon maastaveto treeneihin kumpaankin suunnitelma. En nyt mitään ihan niin lukkoon lyötyjä suunnitelmia mutta ajatuksia mitä tulisin tekemään. Maanantaina oli jo kuitenkin sellainen tunne etten haluaisi mitään isoja painoja nostella niin tulin siihen tulokseen jo hyvin varhain että kokeilen 230kg painoilla kymmentä toistoa. Tämä on ollut minulla jo suunnitelmissa aiemminkin mutta olin vain "säästellyt" sen tekemistä.

Tuossa joku kuukausi - pari kuukautta sitten tein maastavedossa 220kg painoilla kymmenen toistoa. Se oli silloinen sarjaennätys 220kg painoilla ja samalla suurimmilla painoilla tehty kymmenen toistoa. Ainoa ongelma oli etten tajunnut sitä kuvata niin en yhtään tiedä miten se edes tuli. Ainoa asia minkä tiedän ja muistan niin olin hyvin kuollut sen sarjan jälkeen. En ollut meinaan tehnyt edes yli viiden toiston maastaveto sarjaa aikoihin. Tuo 220kg tehty kymmenen toistoa oli ensimmäinen yli viiden toiston sarja varmaan vuosiin.  

Olen jo pidempään keskittynyt maastavedossa enemmän tekniikkaan kuin sarjojen tekemiseen. Tämän johdosta olen käytännössä tehnyt vain 1 - 3 toiston sarjoja sillä olen ajatellut kahden tai kolmen toiston tekemistä kolmena tai kahtena ykkösenä putkeen. Jokainen toisto on ollut niin sanotusti sellainen omassa päässäni että tekisin ykkösiä enkä montaa toistoa putkeen. Tällä ajatusmaailmalla olen saanut kerättyä itseni parempiin toistoihin teknisesti mutta samalla se on sitten syönyt toistomääriä sarjoista.

On meinaan ihan eri tehdä maastavedossa pidempiä sarjoja kun lähtee tekemään toistoja yksi kerrallaan verrattuna siihen että alkaa "runttaamaan" toistoja putkeen. Niimpä pidemmät sarjat ovat loistaneet poissaololla kun kuitenkin olen halunnut myös keskittyä suurempiin painoihin. Yhdessä tämä kompo tehdä sarjoja ykkösinä ja vielä isoilla painoilla on vain johtanut siihen että toistomäärät ovat jääneet 1 - 5 toistoon.

Nyt tänä keväänä Vantaan Loaded:lla ollessani kuitenkin palasin niin sanotusti vanhaan "runttaus" tyyliin. Sain Vantaan Loaded:lla tehdyissä maastaveto treeneissä tuolla vanhalla tyylillä suhteessa enemmän painoja liikuteltua sekä myöskin pidempiä sarjoja noilla isommilla painoilla. Kuitenkin nuo runttaus tyylillä tehdyt maastaveto treenit jäivät Vantaan Loaded:lla käynteihin ja normaalisti PTVGYM:llä ollessa jatkoin tekniikka edellä meneviä maastaveto treenejä.

Kuitenkin nyt sitten tällä viikolla tein maanantaina maastavetoa 230kg painoilla kymmenen toistoa ja perjantaina 260kg painoilla viisi toistoa mitkä olivat kummatkin sarjaennätyksiä. Kummassakin maastaveto treenissä tein kaikki muut toistot ja sarjat ihan tekniikka edellä aina sitten noihin viimeisiin sarjoihin asti mitkä menivät "runttauksella".

Tällä kertaa tiedostin kummassakin treenissä että noiden sarjaennätysten jälkeen lopetin maastavedon siltä iltaa siihen enkä lähtenyt tekemään mitään ei suunniteltua. Varsinkin tuo perjantai-illan 260kg viisi toistoa tuntui jopa helpolle ja sen jälkeen olisi helposti lähtenyt tekemään toista. Kuitenkin tänä keväänä ja kesänä tehdyt erilaiset maastaveto sarjaennätykset ovat opettaneet että maltti on välillä valttia. 

Olin suunnitellut tekeväni yhden sarjan 230kg painoilla kymmenen toistoa sekä 260kg viisi toistoa mitkä tein ja päätin treenit siihen. Sarjaennätys on aina sarjaennätys ja niitä voi tulevaisuudessa tehdä lisää. Varsinkin jos niitä ei ole suunnitellut sen enempää että teen nyt kaksi kertaa x tai kolme kertaa x. Myöskin tällä viikolla olin tehnyt joka päivä jonkinlaisen sarjaennätyksen niin liika on kuitenkin liikaa välillä.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

En ollutkaan tänne blogin puolelle laittanutkaan mitään kirjoituksia muutamien viikkojen voimapenkki treeneistä joissa olen tehnyt voimapenkkiä ensimmäistä kertaa ketjuilla, vastustusnauhoilla ja slingshotilla. Jokainen näistä erikoistekniikoista oli omanlaisensa ja jokainen näistä erikoistekniikoista pitää huomioida hieman eri tavalla kun tekee penkkipunnerrusta jalat ylhäällä. Kun jalat ovat ylhäällä ja tasopainon kanssa alkaa olemaan hieman vaikeuksia eikä jaloista saa yhtään apua voimaan tai tasapainoon niin myöskin ketjujen, vastustusnauhojen ja slingshotin käyttö muuttuu erilaiseksi.

Minulla on ollut nyt tasan kolme viikkoa aamupaino joka aamu alle 100kg. En nyt tiedä mikä on muuttunut tai tapahtunut? Minulla oli pitkään aamupaino 105kg kunnes pikkuhiljaa se aleni kilo kilolta. Aamupaino oli todella pitkään tosiaan 105kg minkä jälkeen se taisi olla mielestäni pitkään 104kg käyden 103kg:ssa kunnes se vain yhtäkkiä tippui 102kg, 101kg jälkeen 100kg missä olin muutamia viikkoja.

Tein tällä viikolla ensimäistä kertaa ikinä voimapenkkiä mikä on aikaisemmin tunnettu sotilaspenkkinä. Voimapenkki on penkkipunnerrus jalat ylhäällä ja sitten on vielä Larsen penkki mikä taitaa olla vain jalat suorana irti maasta. Kyllä noita erilaisia penkkipunnerruksen variaatoita siis löytyy ja olen niitä valtavasti tehnytkin mutta voimapenkki eli entinen sotilaspenkki on vain jäänyt tekemättä vaikka olen ollut siitä tietoinen aina siitä lähtien kun kuntosalilla aloin käymään.

Viime lauantaina tuli käytyä Greenfit Keilaniemen avoimissa ovissa mitkä taas järjestettiin. Itse menin käymään Greenfit Keilaniemessä sen takia että halusin vaihtelua treenaamiseen sekä sain kaverin mukaan. En tiedä olisinko nyt lähtenyt yksin käymään Greenfit Keilaniemessä ellen olisi saanut kaveria mukaan vai olisinko vain mennyt normaalisti PTVGYM:lle?

Olen nyt tänä vuonna monella eri kuntosalilla ja monessa eri kaupungissa huomannut saman kasvavan trendin kun käy kuntosalilla suihkussa. Kuntosalien suihkuista bongaa useasti paskaiset kalsarit roikkumassa pyyhenaulakoissa. Ajattelin aluksi että tämä on vain pk-seutulaisten kuntosalien yksityinen trendi mikä on vain yleistynyt mutta ei vaan tämä on yleinen trendi. Olen meinaan tätä samaa myös huomannut Tampereella kun olen käynyt Loaded:lla treenaamassa.