Kyykky 200kg sarjaennätys 8 toistoa

06.09.2023 - 23:38

Pikkuhiljaa hyvää tulee? Asetin tuossa kesällä ennen kesälomaa muutamia tavoitteita kyykkyyn joista yksi oli 200kg painoilla kymmenen toistoa ja yksi taisi olla viisi toistoa 230kg painoilla ja sitten oli myös pari muuta. Oikeastaan silloin kun asetin nuo kyseiset tavoitteet kyykkyyn niin oikeastaan tuo 230kg painoilla viisi toistoa oli silloisia tuloksia paljon lähempänä kuin kymmenen toistoa 200kg painoilla. En nyt muista tarkalleen ottaen koska nuo kyykyn tavoitteet asetin mutta olin jo tuolloin saanut tehtyä 230kg painoilla kolme toistoa kerran tai muutaman kerran mutta kymmenen toiston sarjaennätys taisi olla vielä tuolloin 170kg.

Asetin muutamia sarjaennätyksiä kyykkyyn sillä uuden kyykky ennätyksen 255kg tai 260kg hakeminen tuntui ja tuntuu jotenkin niin kaukaiselta. Myöskin ajattelin että pidemmät sarjat kuten 230kg painoilla viiden toiston saaminen ruokkisi edes nykyisen kyykky ennätyksen 250kg saamista. Ajattelin että jos alkaisin saamaan 230kg painoilla viiden toiston sarjoja tai edes sen sarjan niin tuon 250kg saaminen olisi taas helpompaa. Muutenkin nyt tavoitteena olisi saada 240kg painoilla ensimmäistä kertaa kolme toistoa kun tuossa keväällä sain pari kertaa tehtyä parin toiston sarjat.

Kesällä ennen kesäloman alkamista sain tehtyä ensimmäisen kerran 180kg painoilla kymmenen toistoa mikä merkitsi sitä että sain nostettua kymmenen toiston sarjaennätyksen 170kg painoista 180kg painoihin. Kesälomalla sain sitten nostettua kymmenen toiston sarjaennätyksen ensiksi 185kg painoihin ja toisella yrittämällä 190kg painoihin. Tuon 190kg painoilla kymmenen toiston sarjaennätyksen jälkeen sain tehtyä ketjukyykyssä 160kg painoilla plus ketjut kymmenen toistoa mutta muuten en ole kymmenen toiston sarjoja tehnyt.

200kg, 205kg, 210kg sekä 220kg painoilla olenkin sitten yrittänyt tehdä mahdollisimman pitkiä sarjoja ja alitajuntaisesti katsonut pystyisinkö saamaan sen kymmenen toistoa? Kuitenkin toistomäärät jäivät kesällä 200kg painoilla siihen seitsemään toistoon maksimissaan kunnes tänään sain sitten ensimmäistä kertaa kahdeksan toistoa mitä oikeasti hain. 205kg painoilla puolestaan sain tehtyä kuusi toistoa ja 200kg painoilla plus ketjut sain tehtyä ensimmäistä kertaa ensiksi kolme toistoa ja sitten kaksi kolmen toiston sarjaa.

Kun painot alkavat 2:lla oli se sitten normaalia kyykkyä tai kyykkyä ketjuilla niin toistomäärät jäävät yleensä 1 - 5 välille ja mitä enemmän tangossa on painoja niin sitä vähemmän tulee toistoja. Se täytyy kyllä sanoa että nyt kun olen tehnyt kymmenen toiston sarjoja niin olen alkanut tottumaan pidempiin sarjoihin niin fyysisesti kuin henkisesti. Se on ollut jopa erittäin vaikea siirtymä kun on tottunut tekemään yhden - kolmen toiston "sarjoja" niin pidempiin yli viiden toiston sarjoihin niin henkisesti kuin fyysisesti.

Huomasin kuitenkin sen että kun sain pohjalle muutaman pidemmän sarjan niin sen jälkeen pidempien sajrojen hakeminen jopa isommilla painoilla on ollut helpompaa vaikka niitä ei ole edes saanut. Osaan nyt lähteä tekemään kyykyssä isommillakin painoilla pidempiä sarjoja ihan vain sillä osaan ottaa erilaisen asenteen tekemiseen. Kun on tottunut tekemään sen yhdestä kolmeen toistoa niin sitä on oikeasti tottunut tekemään sen maksimissaan kolme toistoa. Sitten kun on saanut alle taas pidempiä viidestä kymmeneen toistoa niin sitä vain osaa sitten alusta saakka lähteä vain hakkaamaan niitä toistoja.

Asenne, tottumus ja valmius on asioita mitkä minulla on muuttunut kyykkyä tehdessä kun vertaan tekemistäni ennen kesälomaa ja kesäloman jälkeen. Kaikki sarjaennätykset mitä olen nyt seitsemän kahdeksan viikon aikana saanut tehtyä on vain ruokkinut minun itseluottamusta kyykätä paremmin. Olen kyllä myös huomannut sen pidemmistä sarjoista että kyllä se tekniikka vaihtelee sarjan toistojen välillä. Sarjaan mahtuu välillä hyviä, huonoja ja huonompia toistoja mikä vain johtuu itsellä siitä että teen pidempiä sarjoja eikä minun tekniikka tai pää kestä tehdä kaikkia toistoja samalla temmolla. 

Tempo on se asia mitä olen juurikin lisännyt pidempiä sarjoja tehdessä. Sen kyllä huomaa kun teen yhdestä kolmeen toistoa suuremmilla painoilla että pidän tekniikan paremmin kasassa toistojen välillä kun taas teen yli viiden toiston sarjoja niin toistot alkavat erota toisistaan enemmän. Tämä johtuu yksin omaan siitä että käytän nopeampaa tempoa kyykyssä kun teen pidempiä sarjoja sillä juurikin temmon ansiosta saan pidempiä sarjoja.

Eilen kirjoitin siitä kuinka näillä hetkillä tuli täyteen kymmenen vuotta ensimmäisestä kuntosalikortista. Päivämääristä en ole ihan varma kun sitä ei voi muistaa millään koska se ensimmäinen 10-kerran kortti tuli hankittua. Tätä asiaa yritin kerran kysyä asiakaspalvelusta mutta minun harmikseni oman kuntosalikorttini kanssa on ollut erilaisia häiriöitä / syitä jolloin olen joutunut vaihtamaan kuntosalikortin uuteen korttiin. Tämän vuoksi järjestelmästä on

Kymmenen vuotta on tullut kuluneeksi ensimmäisen kuntosalikortin hankinnasta. Silloin tulin hankkineeksi 10-kerran kortin joita tämän jälkeen tuli hommattua muutamia kertoja ennen kuin siirryin käyttämään kuukausikorttia. 10-kerran kortilla oli sinällään hyvä aloittaa kun ei oikein tiennyt miten kuntosaliin syttyy ja jaksaako siellä sitten käydä pidempään. Tämä on ihan ihan sama kun aloittaa mitä tahansa uutta harrastusta / käyntiä jossain että tuleeko sitä

Olin jo jokin aika sitten katsonut kuntosalilla järjestettävästi spinning maratonista. Jokin aika sitten vuosi - kaksi sitten katsoin samaa asiaa ja ajattelin mennä pitkästä aikaa polkemaan spinning maratonin. Tällöin huomasin spinning maratonin kestävän vain kaksi tuntia joten katsoin paremmaksi jättää sen väliin. Käytännössä tämä on ollut sen jälkeen trendi etten ole edes miettinyt menemistä kun olin ajatellut niiden olevan aina tuon pari tuntia. Torstaina

Tällä hetkellä treenit kulkee loistavasti niin kuntosalin puolella kuin juoksussakin sillä erotuksella että treenaan kuntosalilla kovia treenejä ja aamulenkit olen juossut kevyesti. Juoksu on mennyt sen puolesta hyvin että olen saanut juostua 10km aamulenkit rennosti sekä rauhallisesti jolloin olen saanut säästettyä voimia kuntosalitreeneihin. Olisi aivan erilainen tilanne lähteä tekemään kuntosalitreenejä kun aamulla juoksisin hikiotsassa ja tuskailisin

Vaikka eilen tuli vedettyä aluksi aamulla 10km aamulenkki ja ilalla todella kova olkapää- & hauistreeni kuntosalilla uusilla kymmen luvuilla pystypunerruksen kera niin tänään oli jo uusi päivä. Aamulla herätessäni en muistellu eilen hyviä suorituksia vaan keskityin jo tämän päivän treeneihin jotka alkoivat eiliseen tapaan 10km aamulenkillä. Vaikka eilen meni todella hyvin kuntosalilla niin se ei vaikuttanut mitenkään tämän päivän tekemisiin ja miksi olisi

Tein tämän viikon ruokavalioon hieman muutoksia mutta en nyt mitään pysyvää tai sellaista minkä otan yleiseen käyttöön. Käytännössä kana vaihtui lihaan ja riisi "perunoihin". Kanasuikaleet / kanafile muuttui tälle viikolle porsaan kinkkusuikaleihin mikä muutos voisi olla sellainen mitä voisi välillä käyttää kanan tilalla useammin. Toinen vaihdoin oli sitten riisin vaihtaminen kermaperunoihin. En oikein keksinyt mitään "hienoa" parempaa porsaan kinkkusuikaleiden

Muutama viikko sitten mietin green tea kapseleiden hankintaa. Vihreän teen pitäisi tehostaa rasvanpolttoa sekä aineen vaihduntaa kehossa ja juurin tämän takia mietin green tea kapselien hankkimista kun en ole oikein teen ystävä. Minun on kyllä nyt tarkoitus aloittaa tai ainakin yrittää aloittaa myöskin ihan oikea vihreä teen juonti mutta ajattelin lähteä liikkeelle green tea kapseleilla. Pari viikkoa sitten en vielä lähtenyt ostamaan green tea kapseleita vaan

Valmistautuminen on yhtä kuin suorittaminen. Huonolla valmistautumisella voi pilata kisan / treenin jo ennen kuin se alkaa. Mielestäni olen osannut jo pidempään valmistautua treeneihin oikein ja hyvin ja siitä hyvä esimerkki oli toistaiseksi ainoa puolimaratoonini johon valmistautuminen meni heti nappiin. Tietenkin tähän piti valmistautua paljon pidempään kuin normaaleihin treeneihin. Puhun nyt pelkästä valmistautumisesta enkä laske tähän treenaamisia eli

Treeniviikko ei alkanut ihan normaalisti. Viikonloppuna jalkani olivat ihan jumissa perjantain jalkatreenin jäljiltä sekä muutoinkin kropassa tuntui viikon treenien jälki hieman. Kun sunnuntaina jalat olivat vieläkin jumissa päätin sitten illalla mennä kuntosalilla polkemaan kuntopyörää ja tein samalla vatsoja sekä leukoja. Tämä sunnuntainen kuntosalilla käynti oli loppujenlopuksi turha sillä sunnuntaina kun olin ollut paikallani jonkin aikaa jalat olivat

Niin sanotusti pari "mega" treeniviikkoa nyt takana. Pari viikkoa sitten pääsiäisenä treeniviikko keskittyi lähinnä juoksemiseen sekä hack-kyykyn tekemiseen. Viikolle kertyi juoksukilometrejä 72km mikä oli henkilökohtainen viikkoennätys ja hack-kyykyssä tuli tehtyä 199 toistoa. Periaatteessa tuo hack-kyykyn toistomäärät eivät nyt niin ihmeellisiä ollut että tuon perusteella viikosta olisi tullu "ihmeellinen" mutta juoksun takia viikosta tuli megaviikko. Viime