Kunto ei ole tällä hetkellä 100% ja olo on vähän kuin olisi tulossa kipeäksi

16.11.2016 - 12:06

Eilen minulla oli jo vähän tunnetta, että olenko tulossa kipeäksi ja tänään minulla oli samanlainen olo. En tunne itseäni sillain kipeäksi, mutta etenkin päässä huomaa välillä ei normaalin tunteen sekä muutamia yskäyksiä tulee pihalle. Eilen päätin jo jättää aamulenkin väliin ja olin myöskin suunnitellut jättää kuntosalin väliin tai siirtää sen huomiseen. Vielä töistä päästyäni olin siinä fiiliksessä jättää kuntosalin tänään väliin, mutta mitä pidemmälle ilta aika kului niin sitä varmempi olin treenaamaan lähtemisestä. Lähtiessäni kuntosalille olin päättänyt tehdä treenin suurilla painoilla kympin sarjoa ja jättää pidemmät yli 10 sarjat väliin. En tiedä oliko ratkaisu hyvä tai olisiko pitänyt tehdä pienillä paljon, mutta ajattelin yli kymmenen toiston sarjojen olevan raskaampia. Päätös oli sinällään oikea, koska rauta nousi ja treeni meni hyvin. Treenin jälkeen olen ollut todella väsynyt enkä oikein jaksa tehdä mitään.

Löydän välillä treenatessa jonkin musiikki biisin mitä sitten kuntosalille looppaan tai kuuntelen muuten vain paljon ja tällä hetkellä se on Charli XCX - You're the One. Tälläisiä biisejä on tullut vuosien varrella vastaan jonkin verran, mutta mitään tiettyä lukua en osaa sanoa. Nämä biisit tietenkin löytyvät sitten minun Spotifyn soittolistoista ja kuuntelen niitä enemmän tai vähemmän. Jos olen kuunnellut liikaa jotain biisiä niin silloin en vain jaksa kuunnella sitä enään. Usein on myöskin käynyt sillain, että tämä löytämäni biisi on artistin ainoa hyvä biisi.

[video:http://www.youtube.com/watch?v=3_5b5BLT1CM&feature=kp]

Jalkapäivä

  • Syväkyykky 1x10 5kg, 1x10 90kg, 1x10, 2x5 130kg
  • Pohkeet seisten smith 1x10 140kg, 3x10 180kg
  • Yhden jalan takareisipotku etureisikoneessa 3x12 40kg
  • Yhden jalan etureidet 3x10 70kg

Olen taas unohtanut kirjoittaa pinnaus lattia penkki treenistä missä tein uuden ykkös maksimin kun sain nostettua 190kg pinnaus lattia voimapenkissä. Muutenkin minun pitänyt kirjoitta hieman enemmän pinnaus lattia voimapenkistä sekä lattia voimapenkistä sillä olen huomannut kuinka tehokkaita liikkeitä ne ovat ojentajille ja varsinkin kun haetaan voimaa ojentajille. Olen nyt vasta itse tajunnut kuinka tehokas liike lattia voimapenkki tai pinnaus lattia voimapenkki on oikeasti ojentajille.

Mennään joku kolme viikkoa taakse päin kun päätin tehdä pyramiidisarjan pinnaus lattia voimapenkissä. Olin jo suunnitellut tekeväni tämän tyyppistä treeniä edellisellä viikolla ja alunperin suunnittelin tekeväni tämän ihan normaalilla penkillä enkä lattialta. Päädyin kuitenkin tekemään pinnaus lattia voimapenkkiin sillä se oli turvallisempi ja pystyin sen tekemään yksin ilman auttajaa / varmistajaa. Pyramiidisarjan tarkoitus on tehdä vähintään kahdella painoilla liikettä ilman sen suurempia taukoja. Ainoat tauot ovat se kun vaihtaa painoja. En siis ainakaan itse pidä sitä pyramiidisarjana että painojen vaihdon välissä olisi tauko.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

Tuli käytyä eilen tiistaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna Ruoholahdessa Mayors Gym:llä. Sain viime vuonna itsestäni viimein irti ja kävin kahdesti Mayors Gym:llä treenaamassa. Minun piti oikeastaan käydä tuossa parisen viikkoa sitten jo Mayors Gym:llä mutta huomasin avoimien ovien olevan tulossa niimpä ajattelin siirtää käyntiä. Itselleni Mayors Gym on hieman huonossa paikassa julkisien suhteen ja kun omalla autolla sinne on hieman vaikea mennä vaikka olen kuullut että siellä jossain nurkan takana on parkkipaikkoja. Ruoholahden Citymarketin parkkihalli taas maksaa enemmän mitä julkiset niimpä menin julkisilla mutta ongelma oli siinä että reissusta tuli yhteensä yli 4.5 tuntia.

En ollutkaan tänne blogin puolelle laittanutkaan mitään kirjoituksia muutamien viikkojen voimapenkki treeneistä joissa olen tehnyt voimapenkkiä ensimmäistä kertaa ketjuilla, vastustusnauhoilla ja slingshotilla. Jokainen näistä erikoistekniikoista oli omanlaisensa ja jokainen näistä erikoistekniikoista pitää huomioida hieman eri tavalla kun tekee penkkipunnerrusta jalat ylhäällä. Kun jalat ovat ylhäällä ja tasopainon kanssa alkaa olemaan hieman vaikeuksia eikä jaloista saa yhtään apua voimaan tai tasapainoon niin myöskin ketjujen, vastustusnauhojen ja slingshotin käyttö muuttuu erilaiseksi.

Minulla on ollut nyt tasan kolme viikkoa aamupaino joka aamu alle 100kg. En nyt tiedä mikä on muuttunut tai tapahtunut? Minulla oli pitkään aamupaino 105kg kunnes pikkuhiljaa se aleni kilo kilolta. Aamupaino oli todella pitkään tosiaan 105kg minkä jälkeen se taisi olla mielestäni pitkään 104kg käyden 103kg:ssa kunnes se vain yhtäkkiä tippui 102kg, 101kg jälkeen 100kg missä olin muutamia viikkoja.