Kun vanha elokuva julkaistaan oikein: The Guns of Navarone 4K Blu-ray

22.02.2022 - 09:22

Katsoin illalla eilen The Guns of Navarone 4K blu-ray:n minkä ostin viimeksi Cdonin Black Friday tarjouksesta osta 10kpl 4K bluray elokuvaa 100€ paitsi, että se taisi viimeksi olla 110€. Tämä taisi olla kolmas kerta kun näin The Guns of Navarone elokuvan minkä omista myös normaalina bluray:na ja miltä ne olen aikaisemmin katsonut. En kyllä yhtään muista minkä laatuinen tuo kyseinen bluray oli mutta 4K bluray versio The Guns of Navarone on hankkimisen arvoinen julkaisu. Varsinkin jos tykkää sotaelokuvista ja tai pelastus / erikoistehtävä elokuvista mitkä kertovat pienen joukon tarinan.

Eräällä tapaa The Guns of Navarone muistuttaa minua elokuvasta Kotkat kuuntelevat (Where Eagles Dare) mikä kuuluu omiin suosikki elokuviin. Vaikka elokuvat kertovat erilaisen tarinan ja keskittyvät eri asiaan niin kuitenkin molemmissa elokuvissa on samanlaisuuksia. Elokuvat kertoja solilasryhmästä joilla on erikoistehtävä ja tehtävän aikana tapahtuu kaikenlaista minkä johdosta alkuperäinen suunnitelma tulee muuttumaan käänteiden takia.

The Guns of Navarone 4K Blu-ray

Elokuva on vuodelta 1961 ja se kyllä näkyy kuvanlaadussa paikoitellen mitkä vaihtelee kohtauksittain todella paljon mutta heikkoja kohtauksia on kuitenkin vain muutama. Muutama kohtaus nimittäin näyttää dvd-laadulle ja nämä kohdistuvat elokuvan alkuun, mutta niistä ei kannata huolestua sillä yleisesti kuvanlaatu on mainiota. Myöskin trikikuvauset korostuvat hieman enemmän kun ympärillä olevat ihmiset ja rekvisiitat näyttävät yksityiskohtaisille kun taas takana oleva esimerkiksi meri erottuu joukosta ei niin hyvänä. Yleisesti yksityiskohdat tulevat hyvin esiin ja kirjoitukset esimerkiksi kuorma-autoissa pystyy lukemaan selvästi ja esimerkiksi sateiset kohtaukset näyttävät oikeasti sateelle ja vesipisarat erottuvat maasta hienosti. Elokuvan värimaailma on kauttaaltaan hyvä eikä liian värikäs siihen nähden millainen elokuva on kyseessä.

Mitä puolestaan ääneen tulee niin olin yllättynyt kuinka loistava Dolby Atmos ääniraita elokuvassa oli. Heti ensimmäinen kohtaus missä lentokoneet lentävät taivalla niin äänestä kuulee kolmiulotteisuuden. Kolmiulotteisuus tuo minulle sen tunteen, että Dolby Atmos toimii oikeasti. Heti kun en erota helposti mistä kaiuttimesta ääni tulee niin se on minulle merkki siitä, että Dolby Atmos toimii. Valitettavan useassa "Dolby Atmos" ääniraidassa tuota kolmiulotteisuutta ei tunne ja näin ollen Dolby Atmos on vain markkinointia eikä tuo julkaisuun juuri mitään mitä normaalit Dolby TrueHD tai DTS Master ei toisi. Yleisesti ääniraidasta dialogi tulee hyvin esiin keskikaiuttimesta ja siitä saa selvää.

Kaiken kaikkiaan onnistunut ja hyvä julkaisu mitä suosittelen niin elokuvana itsenään kuin kuvanlaadullisesti että äänen.

https://www.blu-ray.com/movies/The-Guns-of-Navarone-4K-Blu-ray/297237/#Review

Gigantissa on tällä hetkellä dvd, bluray sekä 4K bluray -elokuvia -25% alennuksessa minkä johdosta esimerkiksi Star Wars 4K bluray julkaisut ovat 14€ kappale. Näin oli viimeksi kun Star Wars 4K blurayt julkaistiin ja kirjoitinkin siitä Star Wars 4K bluray elokuvat Gigantissa 15€ / kpl. Tuolloin en ostanut yhtään Star Wars 4K bluray julkaisua mutta tällä kertää päätin ostaa Star Wars: A New Hope, Empire Strike Back & Return Of the Jedi 4K bluray julkaisut. Nämä

Ennakkotilasin Spartacus (1960) 4K bluray julkaisun hieman ennen kesäloman alkua ja se saapui minulle juuri sillä viikolla kun lähdin maalle vajaaksi neljäksi viikoksi. Spartacus 4K bluray ehti saapumaan minulle juuri päivä pari ennen kuin lähdin reissuun mutta en siinä "kiireessä" viitsinyt alkaa katsomaan kolmen tunnin elokuvaa vain sen takia, että ehtisin katsomaan sen heti. Näin ollen siirsin Spartacus 4K bluray:n katsomisen loman loppu puolelle kun palasin

Pitch Black 4K blu-ray julkaisu on siitä asti kiinnostanut kun Arrow Films julkaisi listan sen ensimmäisistä 4K bluray julkaisuista. Pitch Black elokuva on vuonna 2000 julkaistu pienen budjetin scifi elokuva minkä pääosassa oli vielä silloin tuntematon Vin Diesel. Olen joskus kauan sitten katsonut Pitch Black elokuvan kertaalleen enkä muista siitä oikein mitään. En myöskään omista Pitch Black elokuvaa missään muodossa mutta sen jatko-osan The Chronicles of

Lista omistamistani 4K bluray & 4K iTunes elokuvista

AVForumsiin oli tullut keskiviikkona Flash Gordon 4K Blu-ray arvio minkä johdosta kävin googlettamassa onko vielä muita arvioita saatavilla. Highdefdigest:stä myöskin löysin toisen Flash Gordon 4K Blu-ray arvion mikä sai aikalailla samat arviot kuin AVForumsin arvio eli näin ollen voi sanoa Flash Gordon 4K Blu-ray:n olevan hyvä julkaisu. En ole ikinä nähnyt Flash Gordon elokuvaa mutta nyt kun se ilmestyy 4K bluray:na ja on sinällään ajankohtainen niin elokuva

Aikoinaan kun näin ensimmäisen trailerin Knives Out elokuvasta niin olin myyty. Agatha Christien Hercule Poirot tapainen salapoliisi jännityselokuva jonka pääosassa on Daniel Craig. Mitä muuta hyvä elokuva tarvitsee? Jos on nähnyt Daniel Craig muita elokuvia kuin James Bondit niin tietää kuinka hyvä näyttelijä hän oikeasti on. Esimerkiksi Logan Lucky elokuvassa Daniel Craig oli mielestäni aivan loistava kuten muutoinkin koko elokuva . Mitä sitten Hercule Poirot

Bad Boys for Life 4K on juuri tällä hetkellä Itunesissa tarjouksessa 8€ hintaan. Bad Boys for Life Itunes 4K versio pitää sisällään Dolby Visionin sekä Dolby Atmos ääniraidan. Kun huomasin Bad Boys for Life olevan tarjouksessa 8€ hintaan niin en miettinyt kauaa ostaisinko sen vai en sillä ostin sen käytännössä samantien. Hetken miettimisen jälkeen laitoin elokuvan päälle ja katsoin sen samantien. Bad Boys for Life 4K julkaisu Dolby Visionilla sekä Dolby Atmos

Jossain vaiheessa kesäkuun loppua käydessäni katsomassa mitä uutta lukemista AVForums:lla olisi niin huomasin Netflixin Wasp Network arvion. AVForums antoi elokuvalle 7 arvion minkä johdosta päättelin ettei elokuva ole ihan niin huono kuin mitä Netflixin nykyinen tuotanto on. Kun Netflix alkoi aikoinaan tuottaa omaa tuotantoaan niin silloin laatu oli yleensä ihan katseltavaa mutta nykyisin se ei ole edes sitä. Tietenkin välillä mutta nykyään vain todella

Vuosi sitten kun siirryin 4K aikaan LG OLED C8 television myötä niin aloin käytännössä heti miettimään minkä 4K bluray-soittimen hankkisin eli mikä olisi hyvä 4K bluray-soitin? Aluksi harkitsin todella paljon Sonyn malleja Sony X700 & Sony X800M2 sekä LG:n LG UBK90 sillä Panasonic DP-UB820 oli yli puolet kalliimpi ja aluksi kaikki kyseiset 4K bluray-soittimet kuulostivat hyville vaihtoehdoille. Kuitenkin kun aloin tutkimaan asiaa kunnolla niin pinnan alta alkoi

Viime sunnuntaina katsoin aamupäivällä Watchmen: The Ultimate Cut 4K bluray:n ja illalla oli vuorossa Jaws 4K bluray:n muodossa. Muistaakseni katsoin Jaws:in vuosi tai kaksi vuotta sitten pitkästä aikaa uudestaan mutta nyt vuorossa oli 4K versio minkä olin juuri tilannut. Jaws on loistava kesäelokuva ja varsinainen klassikko toisin kuin jatko-osat joista olen nähnyt suurimman osan tai kaikki. Tosiaan elokuvat eivät ole edes jääneet omaan mieleeni olenko niitä