Kävin katsomassa Bad Boys for Life & 1917

28.01.2020 - 14:23

Kävin viime vuoden puolella viimeksi elokuvissa Black Friday viikonloppuna jolloin kävin katsomassa Knives Out elokuvan. Tuolloin käytin viimeiset sarjalippuni mikä tiesi samalla sitä, että minun oli ostettava lippuja kun menen katsomaan seuraavan elokuvan. Normaalihintaiset Finnkinon liput eivät vain kiinnosta ja sarjalipuilla saa sentään muutamia euroja pois hinnasta varsinkin silloin kun ostaa sarjalippuja enemmän. Minun oli tarkoitus mennä katsomaan Star Wars: The Rise of Skywalker, mutta jo hyvin aikaisessa vaiheessa tulleet huhut elokuvan laadusta laittoi minut miettimään asiaa uudestaan.

Star Wars: The Rise of Skywalker tuli ensi-iltaan juuri niihin aikoihin kun olin lähdössä joululomalle niin minun olisi joko pitänyt ostaa liput todella aikaisin ensimmäisien päivien näytökseen tai sitten olisin käynyt joululomalla Tampereela katsomassa elokuvan tai lopulta tammikuun puolella kun palasin kotiin. Näin ei kuitenkaan käynyt kun oikeastaan missään vaiheessa ei tullut intoa mennä katsomaan Star Wars: The Rise of Skywalker elokuvaa elokuviin ja yksi asia mikä myös vaikutti siihen oli se, että minulla ei ollut lippuja vaan minun olisi pitänyt niitä hankkia.

Joululoman aikana tuli katsottua tulevien elokuvien listaa eikä se nyt alkuun niin hääviltä näyttänyt ensimmäisien kuukausien aikana. Nyt tammikuussa oli kyllä tulossa Bad Boys for Life sekä 1917, mutta jotenkin ajattelin näiden elokuvien olevan sellaisia jotka voisin katsoa myöhemminkin. Oikeastaan suurin syy oli se, että jos olisin halunnut mennä elokuviin niin olisi joutunut ostamaan sarjalippuja joiden ostoa jostain syystä panttasin. Kuitenkin tuossa viikko sitten kun Bad Boys for Life tuli ensi-iltaan niin siinä sunnuntaina päätin mennä päähänpistona katsomaan kyseisen elokuvan kun minulla ei ollut siinä muutakaan tekemistä. Aluksi varasin lipun ja tämän jälkeen hetken päästä ostin sitten sarjalippuja ja menin katsomaan Bad Boys for Life elokuvan.

Nyt viime sunnuntaina kävinkin sitten katsomassa 1917 elokuvan ihan vain siitä syystä, että oikeasti halusin mennä katsomaan sen ja kun olin juuri ostanut sarjalippuja. Jälkeenpäin kyllä mietin, että minun kannatti mennä katsomaan Bad Boys for Life elokuva ihan vain sen takia, että ostin lopulta sarjalippuja ja kävin myös sitten katsomassa 1917 elokuvan. Sitä on nyt vaikea tietää, mutta tiedostan asian niin, että ellen olisi ostanut lippuja viikkoa ennen 1917 elokuvaan menemistä niin en enkä olisi mennyt katsomaan 1917 elokuvaa kun minulla ei olisi ollut lippuja.

Bad Boys for Life oli viihdyttävä ja ihan hyvä elokuva. Ei mikään ihan niin loistava, mutta mielestäni hyvä kun taas 1917 oli aivan loistava elokuva. 1917 näytöksen jälkeen aloinkin ihmettelemään miksi alunperin olisin jättänyt elokuvan näkemättä nyt ja katsonut sen vasta myöhemmin? 1917 tulee olemaan sellainen elokuva mikä on pakko-ostaa 4K:na tai normaalina bluray:na sillä elokuvan ääniraita kuullosti todella loistavalle ja varsinkin Atmos ääniraidan kanssa.

Sain viimein aikaiseksi tehdä Youtube-kanavan fyysisen median jutuille joita olen kirjoittanut täällä blogissa ja mitä olisi nyt tarkoitus jakaa myös videon kera. Ensimmäinen video on nyt julki missä kerron Mitä dvd, bluray ja 4k bluray hankintoja tein kesällä?

Disney+ palvelu on poistanut käytöstä 4K ja HDR striimauspalvelusta. 

Tags

Tein itselleni hifi laitetaso & laitetelineen jolloin sain hifilaitteet paremmin tv-tasolle ja sain vahvistimille paremman ilmavirran.

Tällä viikolla minulla loppui Pitäjänmäen PTVGYM:in jäsenyys keskiviikkona kun olen siirtymässä Espoon PTVGYM:lle mikä aukeaa elokuun alussa ja olen nyt heinäkuun pois pk-seudulta. Näin ollen minulla ei ollut keskiviikosta eteenpäin aktiivista kuntosalijäsenyyttä pk-seudulla niin mietin ja suunnittelin mahdollisia treenejä ja missä tulisin treenaamaan? Erilaisia suunnitelmia tuli mieleen ja minun piti vain sitten päättää monesta vaihtoehdosta. Loppujenlopuksi päädyin menemään Espoon Loft Gym:lle ensimmäistä kertaa ikinä.

Pari kolme viikkoa sitten kävin kolmannen kerran FitVantaan kuntosalilla jossa tein ensimmäisen kerran penkki treenin. Ensimmäisellä kerralla FitVantaalla tein kyykkyä ja jalkatreenin ja toisella kerralla FitVantaan viimeisimmän laajennuksen jälkeen maastavetoa ja selkätreenin. Jokainen kolmesta kerrasta on osunut viikonloppuun ja mielestäni lauantaihin mutta en ole nyt ihan varma ensimmäisestä kerrasta oliko sekin nyt lauantai vai peräti sunnuntai mutta luultavasti lauantai. Tämä kolmas kerta oli nyt mielestäni kellon ajaltaan aikaisin käynti kun muuten olen käynyt FitVantaalla käytännössä normaaliin aikaan kuin menisin ihan mihin tahansa muuallekin treenaamaan.

Käyn tässä läpi oman prosessin kuinka kalibroin Denon vahvistimen ääni- / kaiutin asetukset Audysseyn avulla. En ole mikään ammattilainen mutta minulta kuitenkin löytyy kuitenkin monien vuosien ajan kokemusta kotiteattereista ja niiden kalibroinneista. Oma prosessini Denon vahvistimen kalibrointiin perustuu omiin kokemuksiin joihin olen ottanut vaikutteita monista Youtube videoista. Kuitenkin näissäkin kuten ihan missä tahansa asioissa niin Youtubesta löytyy monia "tietäjiä" eli toiset sanovat toista ja toiset toista.