Karsin hiilareita kerralla hieman liikaa tietoisesti

24.03.2019 - 12:34

Tein tälle viikolle aika "radikaaleja" muutoksia ruokavalion suhteen. Päivän kaksi suurinta ateriaa dieetillä ovat sisältäneet hiilaria riisin tai pastan muodossa, mutta tällä viikolla karsin nämä pois. Halusin tehdä tälle viikolle ateria muutoksia, mutta en taaskaan ajatellut asiaa sen paremmin kuin vasta hieman liian myöhään. Kaikki alkoi siitä kun kävin ruokakaupassa viime viikon perjantaina salin jälkeen. Tuolloin minulla oli jo pieni suunnitelma mitä tulisin syömään tällä viikolla joten tiesin suurinpiirtein mitä ostaa. Kuitenkin viikonlopun aikana tajusin sen asian, että minun pitää hieman lisätä jotain ja näin teinkin kun kävin vielä sunnuntaina kaupassa.

Alkuperäinen suunnitelma oli karsia ja kokeilla hieman rajumpaa ruokavaliota. Lounaaksi salaatti ja "päivälliseksi" smoothie. Halusin syödä jotain erilaisempaa sillä kanaa ja jauhelihaa on tullut syötyä jo pidempään päivästä toiseen ilman sen suurempia muutoksia. Näin ollen sain ajatuksen kokeilla radiakaalia muutosta mitä olen joskus aikaisemminkin käyttänyt. En vain ajatellut sen kummemmin asiaa miten se vaikuttaa kaikkeen vaan varmaan oletin, että tuo ei ole ihan niin suuri muutos mitä se oikeasti oli.

Käytännössä kun päivän kahden suurimman aterian hiilarit karsitaan käytännössä nolliin tai ainakin minimeihin. Ensimmäiset pari päivää menikin ihan hyvin vailla sen suurempia vaikutuksia. Päivät menivät hyvin ja jaksoin olla ihan normaalisti minkä lisäksi treenit menivät hyvin. Kaikki kuitenkin alkoi muuttua keskiviikkona kun olotilassa alkoi näkymään väsymyksen vaikutuksia. Aloin olemaan hieman väsyneempi ja samalla päässä alkoi tuntumaan energian vajausta. Samalla treenit alkoivat menemään heikommin energian puutteen vuoksi. Mitä pidemmälle viikko kului niin sitä voimakkaammin nämä vaikutukset alkoivat vaikuttamaan.

Tämänkaltaiset muutokset ovat radikaaleja eivätkä mielestäni oikein sovi pidemmän päälle. Hiilareita ei kannata lähteä leikkaamaan ihan tällä tavalla varsinkin kun käy treenaamassa sillä treeneistä ei tule pidemmän päälle yhtään mitään. Jos ei ole energiaa niin ei myöskään jaksa treenata. Teit sitten suuremmilla painoilla tai pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja niin pidemmän päälle kumpikaan tapa ei tule toimimaan. Samalla kun kroppa ei saa energiaa hiilareista niin rasvanpoltto muuttuu lihaksien polttamiseksi  kun kropassa ei ole energiaa poltettavaksi.

Oli tämä viikko sitten liian raju tai ei niin menen ensi viikon käytännössä samalla linjalla. Teen eräänlaisia muutoksia sillä en halua syödä ihan täsmälleen samaa ruokaa kuin tällä viikolla. Kuitenkin kaava ja sama eikä hiilareita tule riisistä tai pastasta niin minun on joko lisättävä jotain muuta ruokavalioon tai mentävä aika alhaisilla. Kuitenkin vaikka olen päivällä mennyt alhaisilla hiilareilla ja kaloreilla muutoinkin niin iltapala on ollut sitten "suuri". Kuitenkin treeneistä pitää palautua ja tämä tapahtuu lepäämällä ja syömällä. Siksi minusta välillä tuntuukin, että iltapala on päivän toiseksi suurin ateria lounaan jälkeen.

Tekemäni kuntosaliliikkeet listaukset jatkuvat selkäliikkeillä. Ensimmäisessä osassa listasin rintaliikeet, toisessa osassa jalat ja kolmannessa ojentajaliikkeet. Selkäliikkeet Maastaveto Good morning Alaselkälaite Alatalja Alatalja leveä ote Alatalja naru Yhden käden alatalja Alatalja ristikkäistaljassa Alatalja risikkäistaljassa lattialla Yhden käden alatalja ristikkäistaljassa istuen Yhden käden alatalja ristikkäistaljassa lattialla Ylätalja Ylätalja niskan

En sitten suunnitellutkaan yhtään mitään ennen tämän päivän kuntosalitreeniä. Ajattelin vielä lauantaina, että voisin suunnitella tämän viikon kuntosalitreenejä hieman etukäteen joko sunnuntaina tai tänään ennen kuntosalille menemistä. Toisin kuitenkin kävi sillä missään välissä en suunnitellut mitään. Tänään ennen kuntosalitreeniä en siis oikein tiennyt mitä teen ja miten teen. Teenkö pidempiä sarjoja kuin kymmenen toistoa ja minkälaisilla painoilla teen sekä

Tekemäni kuntosaliliikkeet listaukset jatkuvat ojentaliikkeillä. Ensimmäisessä osassa listasin rintaliikeet ja toisessa osassa jalat. Ojentajaliikkeet Dippi Dippilaite Ranskalainen punnerrus Ranskalinen punnerrus pään takaa Ranskalainen punnerrus istuen Ranskalainen punnerrus käsipainoilla Yhden käden ranskalainen punnerrus käsipainolla Ranskalainen punnerrus taljassa naru Ranskalainen punnerrus taljassa tanko Kapea penkki Kapea penkki z-tangolla

Lähdin tämän päivän treeniin ihan testi mielessä rinnan puolella. Olin ajatellut tekeväni penkkiä 8x8 seteillä, mutta en oikein tiennyt olkapään kestävyyttä. Olkapää on koko ajn tuntunut paremmalta joten tänään päätin vain ottaa rauhallisesti painoja enemmän ja katsoa miten olkapää kestää alaspäin menevän venytyksen. Tämän pohjalta ajattelin sitten päättää päivän painot sarjojen tekemiseen. Olin tänään melkein samassa tilassa kuin tiistaina eli suhteellisen

Eilen illalla en ollutkaan ihan varma olinko lukenut eilen 8x8 settien tekemisestä jotain vai muistinko ihan väärin ja inspiraatio 8x8 settien tekemiseen tuli jostain muualta. Tänään kuitenkin löysin kyseisen artikkelin "8x8 Workout: Shock Your Muscles Into Growth!" bodybuilding.comista. Olin muistelevinani, että löysin artikkelin suoralla twiiitillä, mutta näin ei ollutkaan. Olin ilmeisesti etsinyt bodybuilding.com sivustolta ihan muuten vain artikkeileita ja

Luulin lukeneeni tänään Twitteristä treeniohjelmasta jossa tehtiin 8x8 seteillä treeni, mutta nyt illalla yrittäessäni etsiä kyseistä artikkelia en tälläistä nyt löytänyt. Luinko todella 8x8 treeniohjelmasta vai mietinkö sellaisen itse lukiessani jotain muuta? En ole nyt tästä asiasta ihan varma, mutta kuitenkin tänään aamupäivällä päätin tehdä tämän viikon kuntosalitreenit 8x8 seteillä. Kahdeksan sarjaa kahdeksalla toistolla. Tällä hain hieman erilaisuutta

Kahden hack-kyykky painotteisen jalkatreenin jälkeen tänään vuorossa oli normaali jalkatreeni. Tiesin ennen jalkatreenin alkua suurinpiirtein mitä olen tekemässä, mutta miten teen liikkeitä oli vielä arvoitus. Lähinnä sen takia kun olen tällä viikolla treenannut lihasryhmiä hieman erilaisilla sarjoilla sekä toistomäärillä. Minua vain mietitytti alkaisinko tekemään pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja vai suuremmilla painoilla kymmenen toiston sarjoja. Tämän

Viime viikon rintatreenissä tein penkkiä joka myös otti olkapäähän eniten. Penkin tekeminen ei tehnyt kipeää vasemmalle olkapäälle mikä oli viime viikolla heikommassa kunnossa kuin esimerkiksi tänään. Kuitenkin tulin huomanneeksi penkin yhteydessä, että olkapää ei ollut ihan kunnossa ja tästä johtuen penkkiä piti tehdä hieman varoen. Viime viikon kokemuksen perusteella tänään oli helppoa jättää penkin tekeminen väliin ja tehdä jotain muuta. Muutoin viime

Tänään tuli mietittyä paria eri asiaa ennen tämän illan kuntosalitreeniä. Ensimmäinen asia koski tämän päivän treeniä. MItä treenaan ja miten treenaan sillä mietin treeniä lähinnä olkapään kunnon mukaan. Mitä olisi nyt kannattava tehdä ja miten. Tekisinkö tänään olkapäätreenin vai siirtäisinkö sen viikon viimeiseksi lihasryhmäksi? Kannattaisiko minun tehdä olkapää- & rintatreeni samana päivä vai pitää ne ihan normaalisti omina päivinään? Tämän päivän treenin

Tänään tuli haettua postista torstaina tilaamani Mass.fi tilaus mikä sisälsi Omega 3, Mass Pump sekä Mass Creapure Creatine. Tarkoitus oli se, että tänään vuorossa olisi Mass Pump lisäravinteen testaus. Mass Pump eli tehonlisääjä on ensimmäinen laatuaan mitä tulin ostaneeksi. En ole siis aikaisemmin ostanut mitään latureita / tehonlisääjiä vaikka välillä on ollut aikoja jolloin olen mennyt kuntosalille väsyneempänä. Tällöin olen vain muutoin yrittänyt saada