Juoksemisen & hiit-treenin aloittaminen pidemmän tauon jälkeen

24.01.2019 - 14:35

Kävin tekemässä viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa tämän dieetin aikana aerobisen treenin. Ensimmäisinä viikkoina olin pitänyt sunnuntait ihan täysin lepopäivinä mutta olin jo heti ensimmäisenä viikkona miettinyt sunnuntain mahdollista treeniä. Kuitenkin kun en ole vähentänyt sunnuntaisin suhteessa syömistä muihin päiviin jolloin käyn treenaamassa niin tuo on käytännössä toiminut eräänlaisena tankkauksena. Tämä on sitten myöskin näkynyt alkuviikosta vaa'alla jolloin tiistain aamupaino on ollut huomattavasti torstain aamupainoa suurempi.

Sunnuntain treenien tarkoitus ei ole ollut kuin käydä tekemässä 30 - 45 minuutin aerobinen treeni. Juuri tämän takia en ollut saanut itsestäni irti dieetin ensimmäisien viikkojen aikana lähteä tekemään kyseistä treeniä kun tuon 30 - 45 minuutin treenin takia en ole jaksanut lähteä mihinkään. Minulle on ihan eri asia lähteä tekemään "oikeaa" treeniä kuin nopeaa puolen tunnin treeniä sillä tuossa lyhyemmässä treenissä menee kuitenkin sama aika kaikkeen muuhun. Tietenkin valmistelut tuollaista 30 minuutin treeniä varten eivät tarvitse olla ihan samanlaisia mutta treenistä kuin treenistä saa paremmin irti kun valmistautuminen on kunnossa.

Tuota puolen tunnin treeniä varten minun on kuitenkin varattava sellainen 1.5 - 2 tuntia aikaa kaikkine valmistautumisineen ja saunoineen. Kuntosalille menemiseen menee se tietty aika kuten sieltä lähteminen eikä se ole vain se se itse treeni. Itselläni motivaatio lähtemiseen on vain parempi kun tietää, että itse treeni tulee kestämään eikä kaikkeen muuhun kulu enemmän aikaan kun itse treeniin. Myöskin se, että onko nyt minulle niin paljon hyötyä 30 minuutin aerobisesta treenistä nyt, että sinne pitäisi mennä?

Tämä dieetti on kuitenkin vain itseäni varten ja enemmänkin testaamista mihin kuntoon pääsee kuin hampaat irvessä tekemistä. Jos tarkoitus olisi kisata tai päästä oikeasti tiettyyn kuntoon tiettyyn päivään mennessä niin silloin aerobiset treenit olisi aloitettu heti ensimmäisellä viikolla. Kuitenkin aerobinen treeni lisää kulutusta mikä nopeuttaa dieetin kulkua eteenpäin.

Se että menin salille sunnuntaina niin ei ollut ihan selvä päätös. Myöskin lopulta se mitä tulin siellä tekemään niin en ollut hirveästi suunnitellut etukäteen. Kun pääsin kuntosalille ja aloin tekemään mitä lopulta teinkin niin se tuli ihan vain fiiliksen mukaan eikä se ollut sen enempää suunniteltua. Ajattelin aluksi kävellä juoksumatolla sen 30 minuuttia sillä ajattelin ottaa hiit-treenin / juoksemisen mukaan vasta myöhemmin. Toisin kuitenkin kävi ja tuo sunnuntain treeni oli treeni missä juoksin ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen.

Ei niinkään itse juoksu ollut se pahin asia vaan se, että lähdin juoksemaan sellaisilla vastuksilla millä olin juossut kun olin paremmassa juoksukunnossa. Jos olisin aloittanut kevyesti niin kaikki asiat olisivat olleet helpommin eikä treeni olisi tuntunut niin paljon kropassa eikä varsinkaan alaselässä mikä tuntui ottavan paljon iskua vastaan. Suurin ongelma olikin se, että otin juuri niin kovan alkuun vastuksen millä olin joskus vetänyt pidempiä hiit-treenejä. Jotenkin ajattelin kropan tottuvan nopeammin kovempiin treeneihin kun ne aloittaa heti.

Loppujenlopuksi tein puolen tunnin aerobisen treenin mikä sisälsi 15 minuuttia kävelyä, 10 minuuttia hiit-treeniä sekä 5 minuuttia kävelyä. Käytännössä siis lisäsin 10 minuutin hiit-treenin sekä 5 minuutin palauttavan kävelyn siihen treeniin minkä olen nyt tehnyt jokaisen kuntosalitreenin päätteeksi. Oliko tuosta sitten mitään suurempia hyötyjä niin ken tietää mutta ainakin sain tehtyä nyt ensimmäisen hiit-treenin minkä pohjalle on parempi rakentaa parempia treenejä. Juokseminen ja varsikin tuollaiset vedot ovat sellainen treenimuoto mitä pitää vain tehdä jotta aerobinen kunto nousee ja sitä kautta treeneistä saa enemmän irti ja ne ovat "mukavampi".

Tänään oli vuorossa selkätreeni yhden lepopäivän jälkeen. En siis taaskaan mennyt kuntosalille jouluaattona kuten en ole mennyt vielä tähän asti minään jouluaattona. Näin ollen minulle tuli kuusi treeniä putkeen minkä jälkeen tuli yksi välipäivä minkä jälkeen tulee jälleen pari treeniä. Tänään oli vuorossa selkätreeni ja huomenna on mahdollisesti jälleen jalkatreeni vaikka teinkin juuri keskiviikkona jalkatreenin. Vielä kun on mahdollisuus päästä tekemään hack

Tänään tulee kuudes päivä putkeen kuntosalitreenejä. Eilen en huomannut päivällä mitään ihmeellistä kropassa, mutta tänään olen tuntenut ainakin ojentajissa eilistä treeniä. Vaikka eilen en tuntenut kropassa mitään niin siitä huolimatta en oikein tiennyt miten treeni tulee menemään niin otin alusta asti ihan päivän kunnon mukaan. Tänään olen ajatellut ottavani hieman kevyemmin ainakin treenin alun. Katson rauhassa nyt päivän kunnon ja teen sen mukaan sellaisen

Eilen tuli viides päivä putkeen kuntosalilla ihan normalitreenien parissa ja tänään on tulossa kuudes päivä putkeen. En ole tainnut ikinä käydä viittä päivää putkeen ihan normaalien kuntosalitreenien parissa, mutta yleisellä tasolla viiden päivän treeniputkia on ollut. Tämä putki nyt johtuu ihan siitä, että kymmenen kerran kuntosalikortissani oli vielä kahdeksan kertaa jäljellä ja ajattelin käyttää ne nyt. Kuntosalikortin kerrat olisivat voimassa vielä

Jotenkin tiesin tänään kuntosalilla menevän pitkään ja olinhan siellä sitten lopulta joku pari tuntia. Ei sinällään mikään ihme kun tuntuu sille, että täällä Vammalassa ollessani kuntosalilla aika vain kulkee nopeeta. Minulle ei siis ole ihme parin tunnin oleminen kuntosalilla täällä olessani vaikka Espoossa siihen tarvittaisiinkin jotain ihmeellistä. Ehkä kun olen aina viikonloppuisin tai lomalla täällä niin minulla ei missään pienessäkään takaraivossa aika

Selkätreeni oli tänään vuorossa pienen pohdinnan jälkeen. Alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä tänään olkapää- & hauistreeni, mutta tämä suunnitelma vaihtui sen perusteella kun Peltzillä aikoi treenata huomenna maanantaina olkapäät ja ajattelin treenata samaan aikaan olkapäät. Peltzin treenatessa tänään jalat ja kun eilen minulla oli itselläni jalkatreeni niin päätin treenata tämän seurauksena selän. Tämä oli nyt tälle viikolle toinen selkätreeni minkä takia

Tätä päivää oli jälleen odotettu kuin kuuta nousevaa. Tänään pääsin tekemään hack-kyykkyä jälleen pitkästä aikaa parin kuukauden tauon jälkeen. Hack-kyykystä on nyt vain tullut se liike mitä aina odotan pääseväni tekemään sillä normaalisti en pääse sitä tekemään. Saliltani kun ei löydy normaalia hack-kyykkyä, mutta vaakahack-kyykky löytyy mitä olen nyt alkanut hieman tekemään. Vaakahack-kyykky ei vain vedä vertoja normaalille hack-kyykkylle ja sitä samaa tuskaa

Eilen torstaina kun kävin katsomassa uuden Star Wars: The Force Awakens elokuvan huomasin kaksi asiaa. Ensinnäkin elokuva oli hyvä ja mielestäni The Force Awakens on kolmanneksi paras Star Wars elokuva Imperiumin vastaiskun sekä alkuperäisen Star Warsin jälkeen. Toiseksi "polviongelma" elokuvissa käynnin yhteydessä rajoittuu Finnkino Iso-omenan salien penkkeihin. Viimeaikoina kun olen käynyt elokuvissa minulla on ollut polvien kanssa siinä mielessä ongelmia

Olen tässä nyt yrittänyt ennen illan kuntosalitreeniä miettiä mitä tuleva selkätreeni supersarjoilla voisi sisältää, mutta tällä hetkellä en oikein keksi mitään. Ehkä ongelma on se, että yritän keksiä treenistä hieman liian monimutkaista kun yksinkertainenkin riittäisi. Supersarjoilla tehtävä treeni ei sinällään kaipaa mitään muita erikoisuuksia supersarjojen lisäksi. Supersarjoihin käy aivan loistavasti perusliikkeet kunhan yhdistelmät toimivat eikä kaikki

Menee taas luonnastaan, että löydän aamulla itseni treenaamasta. Tällä kertaa en eilen miettinytkään edes asiaa vaan kun olin menossa nukkumaan laitoin vain herätyksen siihen aikaan, että ehtisin aamulla käymään kuntosalilla. Näin myös tapahtui ja löysin aamulla itseni kuntosalilta tekemässä Crosstrainerillä puolen tunnin intervallia. Välillä tämä on ihan automaatio, mutta on myös hetkiä jolloin aamutreenaaminen tuntuu pakkomaiselta. Olen nyt aamuisin käynyt

Eilen lauantaina tuli historiallinen päivä siinä mielessä, että tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun tein tuplatreenipäivän viikonloppuna kuntosalilla. En ole ikinä käynyt tekemässä kahta treeniä päivään viikonloppuisin. Juoksemassa sekä kuntosalilla olen käynyt samanpäivän aikana viikonloppuisin, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kuin tein tuplatreenipäivän. Tämä kerta ei ollut vielä se kerta kun olisin tehnyt viikonloppuna "kunnon" tuplatreenin eli kaksi oikeata