Hifihuoneen hifimessut 2025 & Isotek virtajako ja -puhdistin sekä uusi virtajohto Node 2i musiikki striimaajaan

18.10.2025 - 09:28

Viime viikonloppuna tuli käytyä Tampereen Hifihuoneen HIFI & HI’END MESSUVIIKONLOPPU -hifimessuilla. Tampereen Hifihuoneen hifimessut ovat yleensä lokakuun ensimmäisen viikon viikonloppuna joilla olen yleisesti käynyt vuodesta toiseen. Muutamien vuosien kohdalla on ollut poikkeuksia kun minulla on ollut muuta menoa mutta yleisesti olen Hifihuoneen hifimessuilla käynyt. Tänä vuonna Tampereen Hifihuoneen hifimessut olivat poikkeuksellisesti kolmannet hifimessut joissa kävin tänä vuonna.

Alkuvuodesta kävin Helsinki Highend -hifimessut 2025 jotka pidettiin Hotelli Rantapuistossa. Tämän jälkeen kävin Hifimessuilla jotka pidettiin samaan aikaan Habirare messujen kanssa. Näin ollen Tampereen Hifihuoneen hifimessut olivat kolmannet hifimessut joissa kävin tänä vuonna. Helsinki highend -hifimessut ja Tampereen Hifihuoneen hifimessut olivat paljon pienemmät kuin varsinaiset Hifimessut ja mielestäni paljon mielenkiintoisemmat ja paremmat.

Hifihuone hifimessut 2025

Hifimessut jotka järjestetään nykyään Habitare messujen kanssa samaan aikaan Holiday inn hotellissa Messukeskuksessa ovat suurimmat mutta sekavimmat hifimessut näistä kolmesta hifimessusta joista kävin. Pienemmät hifimessut ovat olleet mielenkiintoisemmat sekä paljon selkeämmät kuin varsinaiset Hifimessut. Se että Hifimessut eivät olet kertaakaan saaneet vaihdettua messuja selkeämmiksi niin hämmentää todella paljon ja vuosi vuodelta nämäkin messut ovat tulleet omalta kannalta tylsimmäksi. Luulisi että vuodet voisivat opettaa?

Tampereen Hifihuoneen hifimessuilla oli selkeät huoneet ja sopivasti ihmisiä ettei huoneisiin tarvinnut änkeä vaan pelkkä perus odottaminen auttoi. Tämän lisäksi huoneista toiseen oli helppo suunnata minkä lisäksi itselleni messuilla oli taas mielenkiintoisia asioita. Messutarjoukset olivat taas parhaimmat mitä missään näillä kolmella hifimessulla oli millä kävin.

Hifihuone hifimessut 2025

IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistin

Olin miettinyt IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistinta jo todella kauan. Mielestäni alkuvuoden Helsingin Highend -hifimessuilla kyseinen IsoTek V5 Polaris oli messutarjouksessa. Kuitenkin juuri sillä hetkellä siinä huoneessa oli väkeä ja kaiutin testaukset päällä niin en sitten alkanut siinä kyselemään sen enempää. Myöhemmin en sitten palannut kyseiseen huoneeseen ja asia sitten jäi siltä osin. Asia IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistimesta jäi kuitenkin ajautumaan harkintaan ja mietintään. Jäin lähinnä odottamaan tarjouksia tai käytetyn hankkimista sekä mietin myös edullisempaa Supra MD-06EU/SP MK3. Kesän aikoihin Hifihuoneelle tuli jokin Supra malli käytettyihin mutta jätin sen väliin sekä se meni todella nopeasti.

Kun luin Hifihuoneen hifimessuista ja sen että IsoTek oli edustettuna niin ajattelin messutarjouksissa olevan jotain mielenkiintoista. Viime vuonna Hifihuoneen hifimessuilla tutustuin juuri IsoTek tuotteisiin ostamalla NAD päätevahvistimeen ja Denon vahvistimeen IsoTek Initium EVO3 virtakaapelit jotka olivat messutarjouksessa. IsoTek Initium EVO3 olivat itselleni ensimmäiset virtakaapelit jotka ostin päivitys mielessä. Kun huomasin IsoTek Polaris V5 virtajako ja -puhdistimen olevan Hifihuoneen hifimessunen tarjouksessa niin päätin hetken pohdinnan jälkeen ottaa sen mukaani. 

Kokeilin IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistinta vanhalla vahvistimella ja kaiuttimilla mitkä ovat äitilläni käytössä. Huomasinko eroa kun laitoin IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistimen Onkyo TX-NR609 vahvistimeen käyttäen sen omaa virtajohtoa? Kyllä mutta ero normaalin jatkojohdon ja IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistimen välillä ei ollut kovin suuri. Kokeilin myös IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistinta kaverin Denon x3400h vahvistimella ja Q Acoustics Concept 40 kaiuttimilla niin huomasinko eron? Sama vastaus eli kyllä ja sama toteamus että kuultava ero äänenlaadussa ei ollut merkittävä mutta kuultava.

Kyseiset testit olivat tosi nopeita enkä käyttänyt niihin sen enempää aikaa. Miten sitten IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistin eroaa itselleni? Tähän en osaa sanoa sillä tein vieläkin nopeamman testin minkä jälkeen vain päätin laittaa IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistimen kiinni laitteisiin. Pitää katsoa jos jaksan tehdä kunnon vertailun jossain kohtaan.

IsoTek V5 Polaris

IsoTek Premier EVO3 (fig-8)

IsoTek Premier Evo3 "pikkupää" (fig-8) virtakaapeli on ollut minulla mielessä aina siitä lähtien kun päivitin vahvistimien virtakaapelit IsoTek Initium EVO3 kaapeleilla. Tarkoitus on ollut päivittää Node 2i musiikki striimauslaitteen virtakaapeli parempaan siinä toivossa että se parantaisi musiikin äänenlaatua. Viime vuonna kokeilin WireWorld Shielded Mini Electra virtakaapelia kun huomasin että IsoTek Premier Evo3 virtakaapelia ei oikein ollut saatavilla pikkupäänä (fig-8). Samalla kun otin WireWorld virtakaapelin testiin niin kysyin Audiokaupasta IsoTek Premier Evo3 (fig-8) virtakaapelin saatavuutta ja hintaa mutta tulin vain siihen tulokseen että en nyt tällä erää.

Hifihuoneen hifimessuilla sattui olemaan IsoTek tuotteita esillä sekä esittelijä jolta sattui löytymään juuri IsoTek Premier Evo3 (fig-8) virtakaapeli niin päätin sitten ottaa sen mukaani. Oikeastaan päätin ottaa IsoTek Premier Evo3 virtakaapelin ennen kuin päätin ottaa IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistimen. Vaikka minulla oli siis kokemuksia siitä että en oikein huomannut äänenlaadullisia eroja WireWorld Shielded Mini Electra virtakaapelilla.

Huomasinko Node 2i:ssä äänenlaadullisia eroja IsoTek Premier Evo3 virtakaapelilla vaikka en huomannut niitä WireWorld Shielded Mini Electra virtakaapelilla? Kyllä mutta minulla on nyt käytössä eri kaiuttimet mikä vaikuttaa asiaan. Kun kokeilin WireWorld Shielded Mini Electra virtakaapelia niin minulla oli Q Acoustics Concept 40 kaiuttimet ja nyt kun käytin IsoTek Premier Evo3 virtakaapelia niin minulla on käytössä Sonus Faber Sonetto V kaiuttimet.

Sitä siis en voi sanoa että WireWorld Shielded Mini Electra virtakaapeli ei antaisi parempaa äänenlaatua Node 2i musiikki striimauslaitteella mutta IsoTek Premier Evo3 virtakaapeli parantaa Node 2i:n äänenlaatua. Sen voin nyt sanoa että vaihtamalla Node 2i:n virtakaapelin niin sain musiikin kuulostamaan paremmalta. Se että paraniko äänenlaatu merkittävästi niin se vaatisi hieman enemmän aikaa vertailuun mutta heti kun laitoin IsoTek Premier Evo3 virtakaapelin Node 2i:hin niin kuulin musiikin laadussa eroja.

IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistin & IsoTek Premier EVO3 virtakaapeli yhteenveto

Tulin siihen tulokseen lyhyillä testeillä että IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistin ja IsoTek Premier Evo3 virtakaapeli parantavat äänenlaatua mutta äänenlaadun parantuminen riippuu siitä millaiseen hifijärjestelmään kyseiset IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistin ja IsoTek Premier Evo3 virtakaapeli tulevat. Itse olen vasta viimeisenä asiana alkanut päivittämään hifijärjestelmään virtajohtoja ja se on myöskin oma suositukeni. Ellet tarvitse ja halua suojata hifijärjestelmää virtapiikeiltä ja häiriö sähköltä niin mielestäni virtakaapelit ja virtajako ja - puhdistimet eivät tarjoa äänenlaadussa niin merkittävää parannusta.

Kaikki riippuu tosiaan siitä millainen järjestelmä on käytössä sekä millaiset sähköt talossa tai rakennuksessa on. Itse ostin IsoTek V5 Polaris virtajako ja -puhdistimen parantamaan tosiaan virran laatua saadakseni parempaa äänenlaatu mutta sitäkin enemmän suojaamaan hifilaitteita joihin on tullut laitettua jonkin verran rahaa kiinni. Virtakaapelit ja virtajako ja -puhdistimet ovat toisaaltaan siinä mielessä hyviä laitteita että ne tulevat kestämään vuosikausia ja niitä voi käyttää uudestaan toisissa laitteissa eli vaikka laitteet päivittyvät niin kaapelit ja johdot pysyvät samoina.

Tags

Sain Audio Pro Sub Level 110 subwooferin kaverilta toiseksi subwooferiksi Audio Pro Sub Focus B7 Ace Bass subwooferin pariksi. Näin ollen kotiteatteri päivittyi 5.1.4 hifi järjestelmästä 5.2.4 hifi järjestelmäksi. Kummatkin subwooferit ovat kaksikymmentä vuotta vanhoja ja vaikka kyseessä on Audio Pro:n kaksi eri mallia niin subwooferien tekniset tiedot ovat identtiset minkä takia edes otin kaverin Audio Pro Sub Level 110 subwooferin. Ainoa asia mitä minun piti tehdä oli hankki pidempi subwoofer kaapeli Audio Pro Sub Level 110 subwooferiin sillä mukana tullut kaapeli oli lyhyt ja ainoa paikka mihin sain laitettua subwooferin ei oikein toiminut. Tämän johdosta aloin miettiä ja etsiä uutta subwoofer kaapelia.

Tags

Päivitin kotiteatteriini toisen subwooferin minkä sain kaverilta ja olen edelleen säätänyt ja tehnyt kokeiluja molempien subwooferien kanssa. Säädin alkuun subwooferit mielestäni hyvin ja miedosti ettei ne ala huutamaan ja jytisemään ihan kamalasti. Aluksi kaikki vaikutti ihan hyvältä kunnes koin että subwoofereista ei oikein kuulu mitään. No tein sitten hieman uudelleen säätöjä ja kovensin subwooferin voimakkuutta subwooferista sekä nostin hieman subwooferien taajuuksia 50Hz hieman ylemmäksi mutta en ole varma mihin asetukseen. Kummassakaan käytössäni olevassa subwooferissa Audio Pro Sub Focus B7 Ace Bass sekä Audio Pro Sub Level 110 subwoofer kun ei lue kuin 50Hz - 100Hz eikä taajuus säädin pidä mitään naksuja.

Tags

Lisäsin toisen subwooferin kotiteatteri järjestelmään ja nyt on toinen 4K bluray katsottu ja ensimmäinen kun molemmat subwooferit olivat oikeilla paikoillaan. Ensimmäisellä kerralla kahdella subwooferilla tuli katsottua Guns of Navarone 4K bluray Dolby Atmos ääniraidalla ja kun molemmat subwooferit olivat samalla puolella huonetta niin sen kyllä kuuli että matalat äänet tulivat niin voimakkaasti vasemmalta. Tuolloin tuli kyllä kuultua kahden subwooferin vaikutukset mutta ei sitä käytännön hyötyä. Nyt tällä toisella kerralla kun subwooferit olivat oikeilla paikoillaan kun katsoin In the Line of Fire 4K bluray:n Dolby Atmos ääniraidalla niin kahden subwooferin hyödyt tuli huomattua.

Tags

Kotiteatteri päivitys: toinen subwoofer Audio Pro Sub Level 110 subwoofer Supra sublink RCA-RCA 10M kaapelilla

Sain taas Black friday:n aikaan ihmetystä kun minulta kysyttiin että mitä ostin Black friday:na ja sanoin että elokuvia 4K bluray:na. Ostatko vielä elokuvia fyysisenä?

Kävin tuossa pari viikkoa sitten Tampereen Hifihuoneen Transrotor / DS Audio / Audio Research / DIFFAN / Bassan bassoansa demopäivässä. Käytännössä tarjolla oli kalliimman puoleista vinyyliin liittyvää settiä sekä Akustiikka.comin diffuusori A/B testi ja Bassan bassoansat nähtävillä. Tuota ajankohtaista artikkelia en enää löytänyt kun se näytti olevan poistettu joten en nyt muista mikä oli ensimmäistä kertaa kuunneltavissa Suomessa mutta se taisi olla Transrotor tuotteet. Ihan mielenkiintoinen koekuuntelu selvillä selotuksilla maahantuojan puolesta ja muutamia erilaisia esimerkkejä.