Hieman poikkeava jalkatreeni neljän liikkeen setillä sekä supersarjalla

16.11.2016 - 12:06

Tänään oli vuorossa jalkatreeni poikkeuksellisesti sunnuntaina. Olin alunperin ajatellut tekeväni jalkatreenin lauantaina, mutta tämä suunnitelma siirtyi sunnuntaille ja lauantaina kävin sitten juoksemassa seitsemän kilometrin lenkin. Lauantainen seitsemän kilometriä mitä hyvin ja paremmin kuin ajattelin. Minulla oli kuitenkin juoksuista puolentoista viikon tauko sekä tämän viikon kuljin pyörällä töihin. Viimeksi kun pyöräilin enemmän ja juoksin vähemmän niin juoksukunto oli laskenut hetkellisesti. Puolitoista viikkoa oli vain pienempi aika kuin viimeksi muutama viikko.

Yritin juosta lauantaina kuitenkin suhteellisen rauhallisesti sillä ajatukseni oli kuitenkin tämän päivän jalkatreenissä. Vielä tällä viikolla oli tarkoitus treenata kuntosalitreenit kovempaa ennenkuin alan keskittyä Vantaan puolimaratonia varten. Olen nyt ainakin suunnitellut ensi viikon olevan kevyempi viikko kuntosalilla ja kuntosalille ajattelin mennä kolmena päivänä. Ensinnäkin perjantaina en kerkiä kuntosalille ja kun olin tänään sunnuntaina tekemässä jalkatreeniä niin tämä vaikuttaa muutenkin treenipäiviin. Olen huomenna maanantaina menossa kuntosalille, mutta tämän jälkeen tiistai onkin sitten välipäivä mikä normaalisti olisi selkäpäivä. Keskiviikko muuttuu kuntosalipäiväksi kuten myöskin sitten torstaina on normaaliin tapaan. Perjantain treenipäivä olisi siirtynyt sitten lauantaille, mutta tänään tulin miettineeksi kevyempää viikkoa sillä nyt loman ajan eli neljä viikkoa ja tämä viikko tuli kuitenkin treenattua suhteellisen kovempaa kuin "normaalisti". Tämän vuoksi olen hieman ajatellut pitäväni kevyempää viikkoa jossain vaiheessa ja nyt katsoin sen olevan hyvä ajankohta kun päivät menevät muutenkin vaihtoon eikä viikonloppuna tekisi mieli oikein mennä tekemään jalkatreeniä vaikka tänään kävin sellaisen tekemässä.

Ajattelin jättäväni ensi viikonloppuna menemättä kuntosalille jolloin kävisin vain kolme kertaa kuntosalilla. Tämän johdosta kevyempi viikko alkoi vaikuttamaan paremmalta ajatukselta. Myöskin jos menisin jälleen viikonloppuna tekemään kuntosalitreenin niin tämän johdosta päivärytmi alkaisi menemään vain sekaisin. Sinällään se ei olisi huono asia vaan ehkä parempi, mutta tällä hetkellä minun olisi muutenkin vähennettävä / kevennettävä kuntosalitreenejä puolentoista kuukauden ajaksi. Lokakuun alussa kun käyn juoksemassa puolimaratonin niin siihen asti tästä hetkestä ajattelin aloittaa keskittymisen enemmän juoksun puolelle. En kuitenkaan lopeta kuntosalitreenejä ennenkuin viikkoa tai kahta viikkoa ennen puolimaratonia. Ehkä tulen vielä käymään kuntosalilla puolimaratonin läheisyydessä, mutta treenaaminen voi olla mitä on.

Neljän setti, pohkeet ja supersetti muodosti jalkatreenin tänään

Tänään jalkatreeni tuntui siltä etten oikeastaan tehnyt paljon mitään vaikka todellisuudessa tein todella raskasta. En nyt muista tarkkaan miten päätin aloittaa tänään treenin neljän setin systeemillä. Petzin puhuessa treenin alussa kolmen setin etureisistä sekä kolmen setin takareisistä sai minut jotenkin miettimään omaa neljän liikkeen yhdistää putkeen. Aluksi pari liikettä kohdistettuna etureisiin joita seurasi pari liikettä takareisiin. Aluksi suunnittelin hieman enemmän mitä sitten tein mikä oli parempi asia sillä ainakin painot joilla aloitin tekemään olisi olleet aivan liian suuret siihen. Ajattelin tehdä 20+10+10+20 toistoa, mutta päädyin käyttämään 10+10+10+10 toistomääriä.

Aluksi hack-kyykkyä kymmenen toistoa jonka jälkeen jalkaprässissä etureisiä kymmenen toistoa & takareisiä  kymmenen toistoa ja setin päätti yhden jalan takareisilaitteella kymmenen toistoa. Hack-kyykyn jälkeen jalkaprässin tekeminen painoi jaloissa minkä johdosta jalkaprässi painoi normaalia enemmän. Aluksi jalkaprässissä jalat kelkan alaosassa jotta sain tehtyä etureisiä ja tämän jälkeen siirsin jalat kelkan yläosaan jotta sain tehtyä takareisiä. Ensimmäisellä kerralla tein jalkojen siirron "lennosta", mutta tämän jälkeen pari seuraavaa kertaa laskin kelkan lukituksien varaan sillä näin oli kuitenkin turvallisempaa. Ensimmäisellä kerralla kuin tein jalkojen siirron kelkassa lennosta niin siinä sai olla hieman tarkkana. Lisäksi kun tein jalkaprässiä heti hack-kyykyn jälkeen niin tällöin olin entistä väsyneempi kuin olisin tehnyt pelkän supersarjan jalkaprässissä.

Jalkaprässin jälkeen oli vuorossa vielä yhden jalan takareidet laitteessa. Hack-kyykyn sekä kahden jalkaprässin jälkeen vain jo kävely takareisilaitteelle oli välillä vaikempaa. Jaloissa meinaan painoi kolmen liikkeen putki jo. Itse liikettä yritin tehdä niin rauhallisesti kun vain pystyin vielä tässä vaiheessa. Välillä piti hieman nostaa tempoa jotta sain jalan nostettua tarpeeksi ylös ettei jalan nostaminen jäänyt vajaaksi. Vaikka yritin tehdä rauhallisesti toistoja niin tämä ei ihan joka toistolla näin mennyt kun väsymys painoi. Toisaalta tälläisissä supersarjoissa, triplasarjoissa tai näin neljäsarjoissa nuo liikeradat sekä tekemisen tempo eivät ole ihan niin tarkkaa kuin normaalissa sarjassa. Toistot olivat kuitenkin enemmän kontrolloituja mikä oli tärkeää.

Tämän neljän setin yhdistelmän jälkeen vuorossa oli pohkeet seisten laitteessa. Tänään halusin verrata kengillä tehtyjä toistoja sekä sukilla tehtyjä toistoja keskenään. Tämän johdosta tulin kuvanneeksi molemmilla tyyleillä toistoja jotta näin itse vastasiko tuntuma todellisuutta. Huomasin sukkasilla tehtynä sellaisen asian jälleen kerran kuten aikaisemminkin, että alasvienti tuntui jaloissa ja mitä alemmaksi vei jalkoja niin sitä enemmän jaloissa tuntui. Luulin kuitenkin asteiden ja kulmien olleen hyvät alhaalla sekä ylhäällä, mutta video paljasti asian toisin. Alasviennit jäivät ylemmäksi kuin mitä tuntuma antoi ymmärtää. Vastaavasti ylösvienti vastasi ihan tuntumaa. Kengillä tehtynä puolestaan alasvienti meni alemmaksi ja ylösvientiä en saanut ihan niin ylös kuin sukkasillaan mikä oli ihan odotettavaa. Tämän päivän testaaminen kengillä tehtynä vs sukilla tehtynä meni kuitenkin ihan niin kuin oletin.

Pohkeiden jälkeen tein vielä supersarjana etureisikoneen sekä takareisikoneen istuen. Olin tässä vaiheessa jo hieman väsynyt, mutta halusin kuitenkin vielä jatkaa treeniä. Päädyin lopulta sitten tälläiseen supersarjaan kun mietin mitä tekisin seuraavaksi. Pienemmillä painoilla kahdenkymmenen toiston liikkeitä ja toistot kontrolloituna eli hitaita toistoja. Ensimmäisiin sarjoihin otin hieman liikaa painoja, koska toistot eivät olleet ihan niin hitaita kuin aluksi ajattelin. Ensimmäisen supersarjan jälkeen vähensinkin painoja kummassakin liikkeessä ja tämän johdosta kummankin liikkeen toistojen nopeus hidastui. Kun haluaa tehdä hitaita ja kontrolloituja toistoja niin silloin pitää ottaa vain pienempää painoa eikä yrittää millään ihmeellisillä painoilla.

Jalkatreeni

  • Neljän setti hack-kyykky 40kg x10, 80kg 2x10, 60kg x10+ Etureisi jalkaprässi 100kg x10, 180kg 2x10, 140kg x10 + Takareisi jalkaprässi 100kg x10, 180kg 2x10, 140kg x10 + yhden jalan takareisilaite 10kg x10, 3x10kg
  • Pohkeet seisten 100kg 3x10
  • Supersarja etureidet 60kg x20, 40kg 2x20 + takareidet istuen 100pounds x20, 80pounds 2x20

Raskas jalkatreeni ei aina tarkoita isoilla painoilla treenaamista. Tämä tuli huomattua eilen kun tein jalkatreenin kahdenkymmenen toiston sarjoilla. Kuten mikä tahansa muu liike myös jalkaliikkeisiin saa laskea painoja huomattavasti kun nostaa toistot kymmenestä kahteenkymmeneen. Ensimmäisen sarjan kymmenen ensimmäistä toistoa saattavat mennä todella helposti, mutta jo toista sarjaa tehdessä ensimmäiset kymmenen toistoa tuntuvat ja kolmannella sarjalla ne ovat

"Hyytyminen" jatkui tänään kuntosalilla. En tiedä kuinka paljon viime maanantainen lenkki painaa vielä kropassa vai painaako pelkästään 20 toiston sarjat joita olen nyt tehnyt pari viikkoa. Minulla ei ole kokemusta pitkäjatkoisesta 20 toiston sarjoilla tekemisistä joten tämä on vähän niinkuin uutta. Luulen kuitenkin yrittäväni liian suurilla painoilla tehdä 20 toiston sarjoja ajatellen pidempää aikaväliä. Eihän sitä aina jaksa tehdä kymmenenkään toiston

Eilen huomasin pientä väsymystä kuntosalilla ja tänään tuli hiipuminen mitä pidemmälle treeni eteni. Taisin aloittaa treenaamisen alitajuntaisesti normaalia pienemmillä painoilla ja hyvä näin. Muutenkin tuli hieman pohdittua painojen kanssa ja juuri ennen liikkeen aloittamista kävin vielä vaihtamassakin painoja pienempiin. Tänään tuli myös vaihdettua painoja pienempiin sarjojen välissä mitä en ole tehnyt aikoihin. Tyyliini on kuulunut ottaa painot ja tehdä

Maanantaina juoksun jälkeen pidin tiistain täysin välipäivänä mistään liikunnasta. Menin eilen ja tänään pyörällä töihin jonka lisäksi eilen kävin juoksemassa 5.6km lenkin. Lenkin alussa jalat olivat "kankeat" ja liikkuminen oli kuin takana olisi intervallitreeni ja pitäisi taas lähteä juoksemaan. Kankeus kesti todella lyhyen aikaa ja piakkoin juoksu rullasi taas kevyesti. Maanantain mahtijuoksusta ei ollut tietoakaan ja juokseminen rullasi normaaliin tapaan

Eilen tuli juostua pisin ikinä juoksemani matka 25,58 kilometriä. Alun perin oikein suunnitellut mitään tiettyä reittiä vaan reitti muuttui kulun mukaan. Aluksi lähdin liikkeelle noin 10km reitillä jota aloin pidentään. Juoksin kevyesti samalla vauhdilla millä olen juossut kesälomasta saakka. Juoksun kuljettua rennosti ja helposti matkaa tuli vain jatkettua. Oikeastaan ainoat pienet ongelmat tulivat vasempaan jalkaan noin 21km kohdalla. Ongelma ei ollut suuri

Tänään muistin tehdä ojentajien sijasta hauiksen rinnan ohella. Tein liikkeitä vuoron perään aloittaen lattiapunnerruksella. Rintaliikkeet menivät 3x20 seteillä ja hauisliikkeitä tein erilaisilla seteillä. Hauiskääntö istuen pyramiidina, hauiskääntö z-tangolla 3-osaisena sekä hauis ristitaljassa normaalina 3x20 settinä. Hauiksessa oli nyt se suunnitelma kun viikolle tulee kaksi hauistreeniä että treenit eroavaisit toisistaan. Turha tehdä kaksi samanlaista

En tiedä mitä eilen tapahtui mutta tein jostain syystä hauiksin sijasta ojentajat. Perjantaisin teen olkapäät sekä hauiksen mutta eilen tein olkapäät ja ojentajat. Tästä syystä tältä viikolta jäi hauis tekemättä ja ojentajia tein kahtena kertana. Kämmistä ei nyt seuraa mitään suurta vaan teen huomenna hauiksen ojetajien sijaan ja ensiviikolla teen sitten kaksi hauistreeniä ja jätän ojentajat tekemättä. Tostaina tuli tehtyä treeni hieman ylipainoilla joten eilen

Tiistain jalkatreenin jäljiltä jalat olivat vielä kankeat / jumissa. Pieni liikkuminen auttoi aina asiaan mutta istumisen jälkeen jalat olivat aina jumissa. Tästä syystä ennen kuntosalille menoa asialle tarvitsi tehdä jotain ja ratkaisuna oli käydä juoksemassa lyhyt & kevyt juoksu jonka jälkeen pientä venyttelyä. Juoksemaan lähdin hyvään aikaa sillä vesisade alkoi juuri kun pääsin kotiovelle. Lenkin ja venyttelyn lisäksi kun lisää sen että menin kuntosalile

Eilen aamulenkki muttui iltalenkiksi mutta tänään aamulenkki pysyi aamulenkkinä. Eilen herätys oli asetettu aamulenkille menoon mutta herätyskellon soidessa aloin etsimään puhelinta laittaakseni herätyksen 45min myöhemmäksi. Tunsin heti herätyksen soidessa olevani todella väsynyt joten päätin jättää väliin aamulenkin. Väsymyksen syy oli sunnuntain kuntosalitreeni. Olen ollut nyt tauon jälkeen jokaisen kuntosalitreenin jälkeen yllättävän väsynyt. Väsymys on

Perjantainen yleistreeni tuntui vielä tänäänkin kropassa suhteellisen paljon. Kroppa ei vielä ollut ehtinyt palautua kunnolla. Ei ollu siis mikään ihanteellinen hetki mennä aloittamaan uutta treeniviikkoa tauon jälkeen kun yleinen treenikin tuntui kropassa vielä. Treeniäkään en ollut miettinyt yhtään ennen kuntosalille menemistä vaan päätin vetää lonkalta. Jälkeenpäin ajateltuna tämä ratkaisu oli hyvä kun taustalla oli "vaisu" tauolta paluu. Ja kun pidin