GoPro HERO10 & HERO9 Enduro Battery -akku

03.02.2022 - 11:08

GoPro 10 on ensimmäinen GoPro minkä olen hankkinut itselleni mutta ei ole ensimmäinen action kamerani. Ensimmäinen ja ainoa action kamera ennen GoPro 10 hankintaa oli ja on Sony as200v mitä en oikeastaan käyttänyt kuin salilla kuvaamiseen. En vain syystä tai toisesta jaksanut hankkia erilaisia kameran kiinnityksiä Sony as200v action kameraan vaikka niitä oli kyllä saatavilla ainakin Amazoonista. Kuitenkaan Sony as200v ei ole tai ollut saatavilla niin paljon kaikkea mahdollisuuksia kuin mitä GoPro kameroihin on ollut kautta vuosien.

Kun tiesin meneväni vuoden vaihteessa laskettelemaan niin varustauduin tähän myös GoPro 10 kanssa ja tarkistin että minulla on välineet rinteessä kuvaamista varten. Viimeisistä laskettelu kerroista oli vuosia aikaa ja olin tuona aikana varustautunut ja ostanut Bollen laskettelukypärän jonkin vuoden Skiexpo:sta. Sitä koska tuon hankinnan tein niin en kyllä muista ja olin samasta tapahtumasta myös ostanut uudet laskettelulasit. Laskettelukypärä sekä laskettelulasit olivat siis vielä paketissa ja muoveissa kun aloin valmistautumaan ja tarkistamaan varusteitani reissua varten. 

Kävin katsomassa Youtubesta millä varusteilla ihmiset ovat kuvanneet GoPro:lla rinteestä. Tulin hyvin nopeasti siihen tulokseen että paras vain kiinnittää kamera laskettelukypärään mutta sitten aloin vain miettimään miten se onnistuu? Kävin katsomassa niin Verkkokauppa.comissa oli saatavilla jotain kiinnityksiä mm. laskettelukypärään sekä rintavaljaat mutta tuo oli poissuljettu koska luulen että ei mahtuisi helposti minulle. Ennen kuin ehdin tilaamaan mitään niin tajusin katsoa mitä kiinnikkeitä GoPro 10 mukana tuli ja huomasin siellä olleen juuri minun tarkoitukseen sopiva kiinnitys. GoPro 10 mukana tuli mm. kiinnitystarra millä sai kiinnityksen tarrattua esimerkiksi juurikin laskettelukypärään niin ajattelin käyttää vain sitä.

GoPro 10 mukana tullut kiinnitys on pysynyt hyvin kiinni rinteessä ja GoPro 10 kamera on vielä tallessa. Kannattaa tehdä kaikki tarra kiinnitykset kuivaan kohteeseen jotta tarra todella pysyy. Olen ollut nyt mäessä noin kymmenenä päivänä ja kuvannut joka päivä vähän jotain. Ensimmäinen kerta rinteessä oli myöskin ensimmäinen kerta action kameran kanssa rinteessä. En oikein tajunnut kaikkea heti kun olin rinteessä mutta tuon ensimmäisen reissun jälkeen tajusin monta asiaa kuvaamisesta rinteessä. Ensinnäkin GoPro 10 tai tai sen akku jäätyy todella helposti ja nopeasti. Tämän johdosta kameraa ei voin vain pitää laskettelukypärässä koko aikaa vaan se pitää välillä ottaa pois. Pidä GoPro 10 taskussa kunnes kuvaat ja laita kamera tämän jälkeen takaisin taskuun kunnes taas kuvaat. Näin saat edes jotain asioita kuvattua.

GoPro oli julkaissut jossain joulukuun alussa HERO10 & HERO9 Enduro akun. Olin tuosta jo hieman lukenut ja katsonut ennen omia ensimmäisiä laskettelu kuvauksia tietenkin DC Rainmakerilta. Kun olin ollut rinteessä useamman päivän ja huomasin ja tajusin GoPro 10 jäätyvän helposti niin ajattelin laittaa Enduro akun tilaukseen kun sen hinta oli vain 25€ siinä missä normaali akku 20€. Kun olin iskemäässä tilausta tulille niin huomasin ettei Enduro akkua voi tilata Suomeen. Kävin sitten katsomassa niin eihän Enduro akkua ollut missään edes myynnissä Suomessa.

Nyt jälkeenpäin huomasin Verkkokauppa.cossa GoPro Enduro akku on tulossa myyntiin huhtikuussa. Huhtikuussa kun Suomessa on jo laskettelukelit ohi ja itselläni ei ole niinkään tarvetta Enduro akulle. Sitten vielä hinnassakin on vielä mukana suomilisä 10€ eli Enduro akku maksaa verkkokauppa.comissa 35€. Arvioiden ja testien mukaan Enduro akku on normaalia akkua parempi joka tapauksessa mutta itseäni Enduro akku kiinnostaisi vain talven ja laskettelun takia niin taitaa jäädä ensi talveen tuo hankinta. 

Ainakin tämän videon puolesta Enduro akku olisi minulle varsinkin rinteeseen ja tulen sen hankkimaan ensi talveksi. Nyt ainakin vielä kun GoPro subscription on -50% alennuksessa niin taidan sen piakkoin ottaa. Lähinnä sen takia, että akuista sillä saa -20% vai -30% sekä olen miettinyt Max Lens Mod ostamista niin myöskin siitä saisi tuon -30% pois. Kun laskee akun tai pari ja mahdollisesti Max Lens Mod niin noiden alennuksien hinnalla on säästänyt jo tuon -50% GoPro subscriptionin hinnasta.

 

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/88090/rrbkh/GoPro-HERO10-HERO9-Enduro-Battery-akku

https://gopro.com/en/fi/shop/mounts-accessories/enduro-extended-cold-weather-battery/ADBAT-011-WS.html

https://gopro.com/en/us/shop/mounts-accessories/max-lens-mod/ADWAL-001.html

Ostin kesäloman jälkeen GoProhon media mod sekä light mod lisätarvikkeet. Luulin että olin niistä tänne jotain jo kirjoittanut mutta en näköjään ollutkaan. Kaikki lähti liikkeelle siitä ajatuksesta että tarvitsin lisävaloa GoProhon että Pitäjämäen PTVGYM:llä kuvaamani videot olisivat hieman valoisampia tai ei ihan niin tummia. Kun aloin katsomaan ja tutkimaan GoPro Light mod lisätarviketta niin huomasin ja tajusin hyvin nopeasti että minun pitää myöskin ostaa GoPro Media modin

Hankin GoPro 10 heti syyskuussa 2021 kun se julkaistiin. GoPro 10 oli minulle ensimmäinen GoPro ikinä kun sitä ennen käytin Sony AS200V action kameraa. Mietin monen GoPro julkaisun yhteydessä että nyt olisi aika päivittää Sony AS200V. Tämä lopulta sitten tapahtui GoPro 10 julkaisun myötä ja itse kamerasta minulla ei ole ollut niinkään valittamista toisin kuin mitä Sony AS200V kanssa joten siinä mielessä GoPro:hon vaihtaminen oli onnistunut ja hyvä päätös. GoPro:n kohdalla vain ongelmat alkavat GoPro Quik äppsin kohdalla.

Vuosi sitten innostuin käymään laskettelemassa ensimmäistä kertaa vuosiin ja kun olin hankkinut GoPro 10:nen niin halusin sitten tietenkin kokeilla sitä mäessä. Kun tuo sattui olemaan ekaa kertaa mäessä GoPro 10:nen kanssa niin en tajunnut muutamaa asiaa mitkä tulivat minulle yllätyksenä. Yksi isoin ongelma oli se että GoPro 10 meinaan jäätyi mäessä vaikka pakkasta ei ollut kuin muutama aste. Olin jotenkin kuvitellut että GoPro 10 kestää ihan hyvin pakkasta

Nyt kun on tullut kuvattua paljon pimeällä PTVGYM:llä niin olen alkanut miettimään miten saisin helpommin kuvattua valoisampaa materiaalia niin yksi ajatus oli GoPro:n asettaminen korkeammalle. Minulla on ollut GoPro 10 ostosta alkaen GoPro Shorty -minijalusta millä olen koko ajan kuvaillut. GoPro Shorty -minijalusta on ollut kätevä ja helppo käyttöinen alusta kuvata salilla materiaalia. GoPro Shorty -minijalustassa on omat ongelmansa mutta yleisesti tuo on

Kirjoittelin jo aikaisemmin kuinka käytän GoPro 10:tä webkamerana GoPro Webcam sovelluksen avulla. Olen nyt käytännössä käyttänyt GoPro 10:tä webkamerana päivittäin töissä Macbook Pro:n kanssa sekä iltaisin pc:llä jos olen striimannut Twitchiin. Aiemmin otin usein akun pois GoPro 10:stä kun käytin sitä webkamerana sillä webkamera käyttö ei vaadi akkua sekä normaali GoPro 10:nen akun kansi on epäkätevä webkamera käytössä. Normaali akun kansi pitää pitää puoliksi

Viimeksi kirjoittelin GoPro 10 web kamerana ja olenkin käyttänyt GoPro 10 päivittäin web kamerana. Käytän GoPro 10:ta web kamerana töissä Macbook Pro:n kanssa sekä kun jaksan laittaa Twitch striimin päälle niin pc:llä. Tästä pääsenkin seuraavaan aiheeseen eli GoPro striimauksessa sillä GoPro:lla voi striimata suoraan mm. GoProhon, Facebook:iin, Youtubeen sekä Twitchiin. Itse olen kokeillut GoPro striimausta muutaman kerran Twitchiin kun olen käynyt lenkillä ja