EpocCam - Iphone webbikamerana

23.12.2020 - 16:41

Olen aikoinaan tutkinut järjestelmäkameran sekä action kameran käyttämistä webbikamerana, mutta en jostain syystä puhelinta. Järjestelmäkameran ja action kameran kanssa tulin vain siihen tulokseen, että menee liian hankalaksi ja vaikeaksi. Nykyistä järjestelmäkameraa tai action kameraa kun ei saa suoraan webbikameraksi ilman kaappauskorttia tai liiallista kikkailua. Tulin varmaan siihen tulokseen, että puhelimen kanssa asiat ovat samalla tavalla. Olin kuitenkin väärässä.

Minulle tuli vastaan Youtubessa video ehdotuksissa video Your Phone as webcam minkä tulin ihan ajankuluksi katsoneeksi. Näin kuinka kätevältä Iphone vaikutti olevan webbikamera käytössä ja se, että sitä voi käyttää johdolla tai langattomasti teki vaikutuksen. Iphone webbikamera on helposti käytettävissä Elgaton EpocCam sovelluksella mistä on saatavilla ilmaisversio sekä 9€ maksava maksullinen versio minkä itse ostin samantien. Ajattelin ettei nyt 9€ ole niin paha maksaa ihan kokeilu mielessä.

Itse kun on tullut tehtyä viimeisen yli puolen vuoden ajan etätöitä kotona ja milloin missäkin niin videopalavereita on ollut paljon eikä Macbook Pro:n oma kamera ole mikään ihmeellinen. Olen muutamia kertoja ottanut pc:n webbikameran irti ja laittanut sen kiinni Macbook Pro:hon kun minulla on ollut hieman "parempi" palaveri kyseessä ja ihan testi mielessä muutoinkin. Olen vain huomannut, että olen saanut jopa itse paremman fiiliksen palavereihin kun olen itse tarjonnut parempaa kuvaa ja ääntä muille. Tämän johdosta olen miettinyt parempia ratkaisuja normaaliin käyttöön.

Ongelmana on ollut se, että vihaan ylimääräisiä johtoja ja ratkaisun pitää olla helposti siirrettävä sillä olosuhteet ja paikat vaihtuvat päivän sisälläkin. Tästä johtuen olen unohtanut kaikenmaailman "studio" tai työpisteen tapaiset ratkaisut. Näin ollen jäljelle ovat jääneet vain helpot ja mahdollisimman yksinkertaiset ratkaisut joita oikeasti ei ole hirvesti. Kaikissa ratkaisuissa on ollut ongelmansa enkä vastaavasti ole jaksanut panostaa asiaan. Tietenkin jos ja kun asiaan panostaisi niin kyllähän kaikenlaisia ja tasoisia ratkaisuja löytyisi.

En ole vielä ehtinyt testata Iphone + EpocCam ratkaisua ihan oikeissa tilanteissa kun sen vasta nyt joululomalla huomasin ja otin kokeiluun. Olen vain ehtinyt kokeilla sen verran että se toimii ja miten se toimii. Heti tuli ainakin huomattua, että Skypen OSX versio ei tällä hetkellä syystä tai toisesta tue tätä. Skypen selain puolella tämä toimii eli ei tämä nyt ihan 100% varma ratkaisu ole. Tämä kannattaa ottaa siis huomioon, että mahdollisia ongelmia saattaa olla joidenkin palveluiden kanssa.

Iphone + EpocCam ratkaisu vaikuttaa olevan ilman sen suurempaa käyttöä hyvä minulle. Iphonea voi käyttää langattomasti wlanilla tai tarvittaessa johdolla jos ja kun akku loppuu. Ainoa asia onkin se, että Iphoneen tarvitsee hankkia nyt joku teline / tripod minkä saa aika edullisesti.

EpocCam ilmaisversio vs maksullinen

Ilmaisversion ja maksullisen version suurimmat erot ovat resoluution, mikrofoonin käyttö sekä vesileima. Loput erot ovat kuvanlaatuun liittyviä ominaisuuksia kohdistuksineen, valonkäyttöineen ja zoomauksineen. Ilmaisversio on hyvä tapa kokeilla miten EpocCam toimii, mutta varsinaiseen käyttöön kyllä suosittelen ehdottomasti ostamaan maksullisen version ihan vain jo resoluution takia. Resoluution oli heti ensimmäisenä eroavaisuuksien listalla ja heti ensimmäinen asia minkä takia päädyin heti hankkimaan maksullisen version sillä halusin kokeilla miltä 1080p kuva oikeasti näyttää.

EpocCam ilmaisversio vs maksullinen

https://www.elgato.com/en/epoccam

Olen käyttänyt f oam rolleria kotona ja kuntosalilla vuoden päivät minkä lisäksi hankin vuosi vai pari vuotta sitten hierontakepin. Foam rolleria käytin selän ja jalkojen lihashuoltoon ja hierontakeppiä käsien ja rinnan lihashuoltoon. Näillä kahdella välineellä sain siis tehtyä lihashuoltoa koko kropalle. Foam rollereissa olen aina suosinut kovia ja kuvioituja rullia jotka oikeasti tuntuvat kropassa sillä sileä ja pehmeä rulla ei vain yksinkertaisesti tee

Lihasten huolto jatkui tällä viikolla hieronnassa alaselän sekä pakaroiden osalta. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta ikinä kun alaselkää hierottiin kunnolla ja ihan ensimmäinen kerta kun pakaroiden aluetta hierottiin. Suunnitelmissa oli aluksi siirtyä rinnan ja käsien puolelle kahden selkähieronnan jälkeen, mutta minulla oli ollut hieman alaselän kanssa tuntemuksia niin päädyttiin katsomaan sitä. Tämä oli hyvä sillä alaselkä oli saanut hieman enemmän rasitusta ja

Viime viikon sunnuntain sain jostain kumman syystä inspiraation lähteä siivoamaan "pc nurkkausta" kunnolla ensimmäistä kertaa sitten putkiremontin. Ajattelin aluksi vain irroittaa pc:stä kaikki johdot ja siivota pc pölyistä paineilmalla minkä jälkeen siirsin pc-pöydän ja maton. Näin ollen pääsin imuroimaan ja moppaamaan "pc nurkkauksen" ihan kunnolla ilman esteitä sekä tamppasin maton mistä irtosi ihan hirveästi pölyä. Näin olen tehnyt viimeksi parisen vuotta

Kävin viime viikolla hieronnassa ensimmäistä kertaa sitten helmikuun. Minulla oli ollut päänsärkyä ja huimausta viikon verran ja jotain oli tehtävä. Heti alkuun kun huomasin päänsärkyä ja huimausta otin yhteyttä lääkäriin ja sieltä sain vastauksena nämä perus asiat. Huomasin kuitenkin viikon jälkeen, että päänsärkyä ja huimausta jatkui mutta oli kuitenkin vähentynyt siitä mistä se alkoi. Mietin jo lääkäriin menemistä mutta päädyin varaamaan ajan hierontaan heti