Dieettin rullannut pari viikkoa paikoillaan omasta mielestäni mutta tämä on ollut tiedostettu asia

04.07.2018 - 18:37

Täytyy sanoa, että dieetti on kulkenut varmaan kaksi viikkoa paikoillaan ellei jopa lähtenyt väärään suuntaan. Tähän vaikuttaa yksi asia mikä tapahtui kahdella perättäisellä viikolla eli viikonloppu "mässäily". Pari viikkoa sitten oli juhannus ja toissa viikonloppuna kävin uudestaan Vammalassa jolloin en myöskään jaksanut pitää dieetistä kiinni. Kun on reissussa tai paremminkin poissa arjesta ja arjen rutiineista niin dieettiä on todella vaikea pitää yllä. Varsinkin kun dieetillä ei edes tarvitisi olla vaan tämä on tälläistä testaamista. Testaamis dieettiä kesällä ei ole ihan mikään paras ja mukavin ratkaisu sillä kesällä haluaa helposti ottaa hieman rennommin. Rennommalla tarkoitan ihan kaikkea yleisestä tekemisestä aina ruokailuun.

Vaikka nämä pari viikkoa on mennyt miten on mennyt niin ainakaan kamalaa takapakkia ei ole tullut. Enemmänkin on tullut ajatusta lopettaa tämä dieetti ja palata johonkin normaalimpaan tai "semidieettin". Semidieetti tarkoittaa omalta osaltani sitä, että viikossa on yksi tai kaksi vapaampaa syömispäivää tai ateriaa, mutta muutoin mennään kuin oltaisiin dieetillä. Tällä semidieetillä sain viime vuonna "hyviä" tuloksia tai ainakin pysyin samoissa tai ehkä jopa paremmassa kunnossa.

Miksi sitten siirtyisin tästä dieetistä semidieettiin tai johonkin normaaliin syömiseen on ihan vain se, että tuloksien saaminen salilla ei ole helppoa dieetillä sekä dieetin tuloksia on omalta osaltani vaikea saada. En vain tajua miksi dieetti ei tunnu purevan niin hyvin kuin kuvittelisin tai dieetin luulisi toimivan näillä ruokamäärillä ja aterioilla mitä nyt teen. Käyn kuitenkin päivittäin aamukävelyllä mikä on kestoltaan 40 minuutin luokkaa. Tämän lisäksi käyn kuntosalilla kuudesti viikossa ja suurin osa näistä treeneistä sisältää lyhyen intervallin / hiit-treenin kuntosalitreenin päätteeksi. Näiden aamulenkkien ja kuntosalilla käynnin lisäksi ruokailut pitäisi olla kunnossa mutta tuloksia ei tunnu tulevan.

Tätä asiaa varten pitäisi tehdä kaksi asiaa joko erikseen tai yhdessä. Lisätä aerobista treeniä ajallisesti viikkoa tai päivää kohden. Toinen asia on se, että voisin syödä enemmän. Yksi asia minua on kuitenkin arvelluttanut tämän dieetin aikana. Syönkö liian vähän? Pitäisikö minun syödä enemmän ja mitä? Molemmat ovat asioita jotka saattavat vaikuttaa moneen asiaan ja ihan testi mielessä näitä asioita pitäisi kokeilla erikseen. Miten aerobisen treenin lisääminen vaikuttaa dieetin kulkuun tai miten ruuan lisääminen vaikuttaa?

Dieetti on tälläinen yksilöllinen asia niin siksi mielestäni valmiit ohjelmat eivät vain sovi. Toinen tarvitsee enemmän aerobista kun taas toinen pärjää pelkillä ruokavalio muutoksilla. Se millaista ja kuinka kovia aerobisia treenejä tarvitsee edes tehdä vaikuttaa ihan pohjakuntoon. Mitä ja kuinka paljon pitää syödä vaikuttaa taas ihmisen aineen vaihdunta ja miten ihminen on tottunut syömään ja miten hiilarin syöminen illalla vaikuttaa. Toisen pitää syödä hiilaria illalla ihan vain sen takia, että pystyy nukkumaan kun taas toiselle hiilarin syöminen illalla aiheuttaa "lihomista".

Itse olen huomannut mitkä asiat vaikuttavat ja mitkä asiat toimivat itselläni. En vain ole kuitenkaan ihan varma mitä oikeasti teen väärin jotta saan oikeasti tuloksia. Saan kyllä nähtäviä muutoksia mutta en ihan niin nähtäviä mutta tämän asian ongelma saattaa tällä hetkellä olla kuntosalitreenit ja aerobisen treenin vähäisyys. Tämän lisäksi minun pitäisi olla tässä dieetissä itse myöskin enemmän läsnä ja ottaa tämä ihan tosissani jos haluan oikeasti tuloksia. Näin en kuitenkaan tällä hetkellä halua kun en halua alkaa stressaamaan dieetin kanssa ja haluan myöskin tässä hieman napostella välillä jotain kun ei se auta minua jos pääsen viikoksi tai kahdeksi viikoksi edes hieman parempaan kuntoon joka tuntuu olevan mahdotonta.

Pidin dieetin ensimmäisen tankkauspäivän viime perjantaina ja se olisi voinut mennä paremminkin. Tämä tankkauspäivä oli ihan hiilaritankkausta eli nostin päivittäisistä makroista hiilarit korkealle ja proteiinit ja rasvat pysyivät maksimissaan normaaleissa. Rasvan yritin pitää normaalia alempana jättämällä normaalit rasvan lähteet pois ja ottavani rasvat vain niistä mitä söin. Vaikka kirjoittelinkin tässä kaikenlaisia hiilarit korkealle ja rasvat sekä

Dieettiä on takana pari viikkoa ja olen huomannut kaksi asiaa. Ensinnäkin olen lisännyt veden juontia merkittävästi mitä en aluksi edes huomioinut. Olen vasta viimeaikoina huomannut veden juonnin lisääntyneen merkittävästi ja luulen sen johtuvan vain nälän tunteen poistamisesta. Kun juon vettä lähes tulkoon koko ajan edes hieman niin tällä poistan nälän tunnetta jolloin minulle ei tule mieleen syödä mitään ylimääräistä. Toinen asia on se, että olen alkanut

GoExpo Winter -tapahtuma Helsingin Messukeskuksessa 3.11 – 5.11.2017. Alennuskoodi tapahtumaan löytyy täältä millä pääset GoExpo Winter & Game Expo 2017 -tapahtumaan 12€:lla.

Viime viikon maanantaina aloitin "taas" dieetin, mutta tällä kertaa tavoitteellisesti. Olen ollut oikeasti kerran dieetillä kunnolla pari vuotta sitten ja tämän vuoden dieetti oli hieman sinne päin. Tämän vuoden dieetti erosi ja näkyi siinä, että sillä ei ollut tavoitetta kuten oli edellisellä kerralla. Tämän kesän dieetti oli enemmänkin dieettimäistä elämän tapaa jossa silloin tällöin syötiin hieman ohi eli sellaista mikä ei kuulu dieetille. Nyt tätä dieettinä

Tämän viikon treeniviikko on ollut siinä mielessä "vuoristorataa", että yhtenä päivänä kulki hyvin, toisena hieman "säästelin" ja kolmantena meni huonosti. Viikko alkoi hyvin maanantaina kun sain tehtyä maastavedossa 250kg painoilla kahden toiston "sarjan" eli nykyisellä ennätyksellä kaksi toistoa. Saman tein seuraavana päivänä penkissä eli 210kg painoilla kaksi toistoa mutta tuo ei tuntunut yhtä hyvälle sillä reservissä tuntui olevan mahdollisuuksia enempään

Samalla kaavalla mennään treenien osalta eli penkki, kyykky ja maastaveto suurilla painoilla enemmän powerlift-tyyliin ja treeniin muut liikkeet enemmänkin sitten bodaus-tyylin. Vaikka olenkin nyt keskittynyt tekemään penkin, kyykyn sekä maastavedon voimapainotteisesti niin treenin muissa liikkeissä en ole ajatellut treenin pääliikettä käytännössä yhtään. En ole siis käyttänyt hyväkseni pääliikkeen apuliikkeitä ainakaan vartavasten tietoisesti lopputreenissä

IOS 11 toi tullessaan ainakin itselleni bluetooth ongelmia yhdistää iPhone 7 Plus puhelin Beats Studio Wireless kuulokkeisiin ja autoon. Ongelmat ovat enemmänkin kuulokkeiden ja auton painikkeiden kanssa Spotifyyn käytössä. Puhelin kyllä yhdistyy Beatseihin ja autoon ilman ongelmia, mutta kun yrittää käyttää kuulokkeiden tai auton painikkeita niin ne eivät vastaa. Niin play/pause kuin next/previous toiminnot eivät toimi kuten ei myöskään äänenvoiman säädöt

Tässä on nyt tullut treenattua hieman yli viikko viikon tauon jälkeen ja täytyy kyllä sanoa tuon viikon tauon olleen vain hyvästä. Voimatasot ei ehtinyt tippumaan yhtään kun kyseessä oli "vain" viikon mittainen tauko. Päinvastoin tuntui sille, että voimatasot olisivat nousseet tuon tauon aikana kun kroppa pääsi oikeasti lepäämään. Aloitin jatkoin treenien saralta täsmälleen siten kuin ne ennen taukoa päätinkin enkä ottanut mitään "ihmeellistä" takaisin

Viime vuonna kävin ensimmäistä kertaa Nordic Fitness Expo:ssa ja samalla päätin hieman etten tänä vuonna sinne menisi. Toisin kuitenkin kävi sillä päätin jo muutama kuukausi sitten meneväni tänä vuonna Nordic Fitness Expoon, mutta viime vuotta poiketen "vain" lauantaina. Viime vuonna kävin kumpanakin päivänä Nordic Fitness Expo:ssa mutta sunnuntai tuntui tuolloin jo, että oliko tästä järkeä maksaa 50€. No oikeastaan oliko nyt edes lauantaista järkeä maksaa

Koska on Stockmann Hullut Päivät - syksy 2017? Vastaus on ensi viikolla eli 11.-15.10.2017. Onko siellä yhtään mitään? Vastaus taitaa olla, että samaa kuin viime vuonna mutta kalliimmalla hinnalla. Linkki kuvastoon jota pääset katsomaan etukäteen.