Aloitin "venyttelyn" parin vuoden tauon jälkeen nollista

26.06.2019 - 14:12

Venyttely on minulle sellainen asia mitä olen lähes ikuisuuden vältellyt ja jättänyt väliin. Tämä on sitten monessa asiassa kostautunut minulle niin yleisesti kuin treenatessa kun en ole viitsinyt venytellä. Kuitenkin nyt viimeisen parin viikon aikana olen alkanut pikkuhiljaa venyttelemään minkä hyödyt aloin huomaamaan lähes heti. Joskus aikoinaan nuorempana aloin ihan kunnolla venyttelemään ihan vain sen takia, että sain venyttely testeistä erittäin heikkoja tuloksia. Nämä huonot tulokset johtivat siihen, että aloin venyttelemään jotta saisin tulevaisuudessa parempia tuloksia. Näin myös kävi ja sain tulevista testeistä parempi tuloksia.

Venyttely on kuitenkin sellainen asia mitä pitää tehdä jatkuvasti. Se ei hirveästi auta jos venyttelee aina silloin tällöin vaan venyttelyn pitää olla aktiivista. Pari kesää sitten aloin samalla tapaa venyttelemään kun kuulin jatkuvalla syötöllä huonosta liikkuvuudesta ja se pisti minut venyttelemään. Jouduin silloin kuten nytkin aloittamaan venyttelyn ihan nollista ja lyhyillä liikkeillä.

Olen lähtenyt liikkeelle todella perus venytyksillä ja lyhyillä venytyksillä. Lähinnä olen nyt keskittynyt saamaan käsiä / sormia maahan kun jalat ovat suorassa. Mielestäni tämä on kaiken perusta ja hyvä tapa alkaa lähtemään liikkeelle. Tuota venytysliikettä voi sitten varioida eri tavalla ja liike on myöskin sellainen missä kehityksen huomaa helpoiten. Jalat on tietenkin pitänyt pitää suhteellisen leveällä ja polvet alkavat joustamaan hieman mutta yritän kokoajan lähetää joko jalkojen leveyttä tai pystyä pitämään polvien koukistus ainakin minimaalisella tasolla.

Tämän lisäksi kun olen yrittänyt saada käsiä maahan niin olen aluksi laskenut käsiä pikkuhiljaa alaspäin minkä jälkeen olen mahdollisesti tehnyt nopeita kurkoituksia maata kohden. Alussa en edes yrittänyt saada pidettyä sormia maassa vaan se riitti että sain kurkotettua sormet maahan ja takaisin ylös. Kun olin saanut tehtyä nopeita kurkoituksia sormien osuttua maahan noin kymmenen kertaa niin sitten lähdin yrittämään tekemään pitoja maassa. Kun ei ole liikkuvuutta tarpeeksi ja alkaa heti mahdollisesti pitämään sormia maassa niin ainakin itselläni polvet menevät hirveästi koukkuun ja tämä ei ole se tarkoitus. Kun ole tehnyt tarpeeksi nopeita kurkoituksia tämän jälkeen olen alkanut saamaan tehtyä pitoja.

Venytys "sessioni" ovat tapahtuneet nyt aamulenkkien jälkeen ja ovat kestäneet sen 2 - 5 minuuttia. Voisi siis sanoa että ei oikeastaan yhtään mitään sillä venyttelyn pitäisi kuitenkin kestää 15 - 30 minuuttiin. Tässä täytyy kuitenkin ottaa se huomioon, että olen alkanut venyttelemään parin vuoden tauon jälkeen ja olen todella huonossa liikkuvuudessa vielä. Lisäksi jos olisin alkanut tekemään heti jotain jo 15 minuutin "venyttely sessioita" niin nämä olisivat kyllä jääneet tekemättä. Kun olen tehnyt päivittäin .noin 5 minuutin venyttelyn niin se on jo alku mistä on hyvä parantaa sen jälkeen kun liikkuvuus alkaa toimimaan paremmin.

Kun olen nyt "venytellyt" parisen viikkoa niin olen huomannut vaikutuksia jo heti niin yleisessä tekemisessä kuin treeneistä palautumisen kanssa. Venyttelyä en ole nähnyt vielä treeneissä niinkään liikkeitä tehdessä parantuvana liikkuvuutena vaan enemmänkin treeneistä palautumisen kannalta. Tällä hetkellä jalkatreeneistä tai selkätreeneistä ei ole tullut alaselkään painetta eikä myöskään mitään muita ihmeellisiä ongelmia. Asia voi myös johtua aivan muistakin asioista. Tämän lisäksi ihan normaali oleminen ja kenkien laittaminen ym ym on ollut paljon helpompaa. Kunhan pääsen tekemään kunnon venytyksiä niin toivon tämän myös vaikuttavan paremmin kuntosalilla kyykyn sekä maastavedon liikeratoihin.

Itse olen sen kannalla että tälläinen 5 minuutin venyttely on hyvä tapa lähteä liikkeelle kuin yrittää vetää heti 10 - 15 minuutin usean venytyksen sessioita. Tietenkin tuollaisilla pidemmillä sessioilla saisi nopeammin tuloksia aikaan mutta aloittamis- ja varsinkin jatkamiskynnys on korkeampi. Viiden minuutin asiaa tulee helpommin tehtyä useammin kuin 15 minuutin asiaa ja varsinkin jos se ei oikein suju alkuun niin kuin minulla.

Neljän päivän lepo takana eli olin neljä päivää ilman ainuttakaan treeniä. Ei juoksua, ei kuntosalia eikä vatsa / kylkitreeniä. Nyt ei edes muistu mieleen, koska viimeksi on ollut näinkin pitkä tauko treeneistä, mutta tämä teki toisaalta vain ihan hyvää. Aamulla käydessäni juoksemassa tämä neljän päivän lepoputki päättyi. Samalla kävin juoksemassa yli viikon tauon jälkeen mikä oli sinällään myös ihmeellistä sillä pääsin juoksemaan ehjällä kropalla. Missään ei

Jälleen erikoisempi treeniviikko takana lähinnä treenipäivien osalta. Tänään keskiviikkona tuli käytyä kuntosalilla ja tehtyä rinta- & ojentajatreeni minkä teen yleensä torstaina. Samalla tämän viikon kuntosalitreenit päättyivät tähän ja loppuviikko on treenivapaata. Viime viikolla treenasin normaalia erilaisemmin sekä treenipäivät erosivat normaaleista. Aluksi olin suunnitellut tekeväni kevyemmän treeniviikon, mutta viikosta tuli ennemminkin pumppiviikko

Tänään treeni meni normaalimpaan tapaan ilman mitään suurempia ihmeellisyyksiä. OIkeastaan tein kaikki muut liikkeet normaalina paitsi ylätaljan kapealla kahvalla jossa tein korotus- & tiputussarjan. Maastavedossa kokeilin tänään uutta ennätyspainoa 250kg, mutta sain sen vain nostettua hieman polven alapuoelle. 220kg nousi tänään suhteellisen kevyenoloisesti joten päätin kokeilla 250kg vaikka periaatteessa tiesin ettei se onnistu. Kun on hieman kipeä /

Eilen maanantaina kävin treenaamassa normaalia poikkeavalla kuntosalilla sillä kävin treenaamassa Elixia Kampissa. Tämä oli hieman pidempään ollut suunnitelma mitä tulin miettineeksi ainakin viikon verran ja oikeastaan tuolla oli tarkoitus käydä aikaisemminkin. En ollut vain saanut itsestäni riittävästi irti siinä mielessä, että menisin jollekkin toiselle kuntosalille kuin missä normaalisti käyn. Eilen olin vain menossa illalla syömään Stones nimiseen paikkaan

Tänään lauantaina oli poikkeuksellinen treenipäivä sillä eilen perjantaina en päässyt kuntosalille, koska olin Tallinnassa työasioilla. Vaikka tälle päivää oli sinällään suunniteltu kuntosalille meno niin tämän päivän treeni ei ollut missään nimessä varma. En tiedä olenko ollut kipeä vai olinko vasta tulossa kipeäksi sillä tämän viikon puolen välin jälkeen öisin olen ollut suhteellisen märkä mikä viittaisi lämpöön sekä kurkkuni on ollut kipeä. Myöskin ainakin

Tämän päivän treeni meni melkein samalla kaavalla kuin eilinen treeni jossa tein selkätreenin kahdella tiputussarjalla, yhdellä normi kahdenkymmenen toiston sarjalla sekä kahdella supersarjalla. Tänään rinta- & ojentatreeni tuli tehtyä neljällä supersarjalla sekä kahdella triplasarjalla. Kaksi supersarjaa sekä yksi triplasarja per lihasryhmä vaikka en todellakaan tälläistä treeniä suunnitellut saati tuota asiaa, että molemmille lihasryhmille tuli samanlaiset

Kyllähän sen jo maanantaina huomasin, että treenistä ei tullut kevyttä kuten olin suunnitellut. Kevyt viikko muuttui heti ensimmäisessä treenissä pumppitreeniksi. Maanantaina tuli tehtyä liikkeet kahdenkymmenen toiston sarjoilla ja tänään homma jatkui melkein samalla tavalla. Maanantain sekä tämän päivän treeneissä oli kuitenkin eroavaisuuksia ja se johtui treenattavista lihasryhmistä. Maanantaina oli vuorossa hauis sekä olkapäät kun tänänä oli vuorossa

Tänään oli vuorossa jalkatreeni poikkeuksellisesti sunnuntaina. Olin alunperin ajatellut tekeväni jalkatreenin lauantaina, mutta tämä suunnitelma siirtyi sunnuntaille ja lauantaina kävin sitten juoksemassa seitsemän kilometrin lenkin. Lauantainen seitsemän kilometriä mitä hyvin ja paremmin kuin ajattelin. Minulla oli kuitenkin juoksuista puolentoista viikon tauko sekä tämän viikon kuljin pyörällä töihin. Viimeksi kun pyöräilin enemmän ja juoksin vähemmän niin

Tälle viikolle neljäs kerta kuin menin polkupyörällä töihin. En tiedä oliko jo tänään hieman raskaampaa vai tuntuiko se vaan. Vai mahtoiko eilinen selkätreeni painaa kun poljin aamulla polkupyörällä töihin? Mielestäni aamu aamulta polkeminen on jotenkni tuntunut hieman raskaammalta tai sitten luulen vain. Voi myöskin olla tuulen puuskat mitkä ovat olleet erilaisia eri päivinä, mutta luulisin tuulen vaikuttaneen vain iltapäivisin polkemisen raskauteen

Tiistain selkätreeni vaihtui keskiviikolle. Ehkä näin oli lopulta parempi, että sain yhden päivän vielä väliä viime perjantaina tekemääni selkätreeniin. Kun viime viikolla selkätreeni vaihtui tiistailta perjantaihin niin tämä tarkoitti myös sitä, että selkätreenien välinen aika lyhentyi tälle viikolle sillä nyt ei ollut tarkoitus yleisesti vaihtaa selkätreenin päivää. Viime perjantaina tein kuitenkin maastavedossa 230kg kahden toiston "sarjan" sekä jatkoin