Alkoi väsymys jo painamaan

16.11.2016 - 12:06

Taisi olla väsynyt perjantai tai ainakin ilta. Aamulla tuli vedettyä 3x800 intervallit ja illalla kävin salilla, mutta en ole ihan varma olinko jo väsynyt vai painoiko pieni kiire Suomen jääkiekkopeliä katsomaan plasmat sekaisin. Olkapäätreenit menivät hyvin, mutta hauisksessa meinasi jäädä liikkeitä tekemättä ja muutenkin reeni aika torsoksi. Luulen väsymyksen aiheuttaneen vähän sekoilua, mutta olihan alla jo kaksi "megatreeniä" tiistailta jalat ja torstailta selkä sekä maanantain ja aamun intervallit. Aamulla en ollut ihan varma teenkö intervalleja, mutta lopulta päätin tehdä ja ensimmäinen veto oli vähän liian rento ja viimeinen lujin. Aloitin 800m vedot 4.02min aikaan, joka oli 15s hiljaisempi mitä olen nyt niitä tänä vuonna vetänyt. Toiseen vetoon lähdin erilailla ja kun olin 300m juossut aloin ajatteleen lähdinkö liian lujaa, koska yritin juosta kovempaa kuin ensimmäisen. Loppujenlopuksi toinen veto meni nappiin eli 3.45min. Viimeiseen vetoon laitoin sitten kaikki peliin ja lopussa noin 200m välin yritin ohittaa tarkoituksella juoksijan ja pitää hänet takana. Viimeisen vedon ajaksi tuli 3.35min. Olin vetoihin ihan tyytyväinen sillä viikko painoi jaloissa ja aamun treenin jälkeen huomasin jalkojeni tarvitsevan lepoa eli viikonloppuna kaikki juoksemiset jätän väliin.

[[{"fid":"104","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"258","width":"331","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Hauis & olkapäätreeni

  • Pystypunnerrus istuen ilman tukea smith 3x10 60g
  • Tiputussarja hauiskääntö 25kgx7 + 20kgx8, 2x 25kgx7 + 20kgx5
  • Vipunosto eteen istuen 3x10 12,5kg
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 3x12 15kg
  • Pystysoutu tangolla 3x10 40kg
  • Hauiskääntö suoratanko 3x7 50kg
  • Vipunosto takaolkapäille istuen 3x10 7,5kg
  • Huiskääntö talja naru 1x10 11,25kg, 3x10 31,25kg

Pääsin tekemään tänään hack-kyykkyä sitten Vapun jolloin tein viimeksi. Itselleni kun hack-kyykky ei ole joka viikkoista johtuen siitä, että normi kuntosalillani ei ole hack-kyykkyä niin olen nyt tehnyt viime kerrat aina hack-kyykkyä kolmella eri variaatiolla. Nämä jalkatreenit ovatkin silloin keskittyneet pelkästää hack-kyykkyyn ja muut liikkeet ovat olleet "vain" plussaa. Niin oli myöskin tänään kun tein hack-kyykyssä kolme eri variaatiota jonka jälkeen loput

Eilen keskiviikkona tuli pidettyä ihan täysi välipäivä vaikka hieman jo aamuun aamulenkkiä suunnittelinkin. Päätin jättää kuitenkin juoksut juoksematta keskiviikkoaamuna kuten myöskin tänään aamupäivällä sekä päivällä. Ajattelin säästää kaiken energian ja voiman tämän iltapäivän kuntosalitreeniin ja mennä mahdollisesti kuntosalitreenin jälkeen lenkille. Tämä lenkkille meno jäi lopulta suorittamatta ihan sen takia kun en vain ehtinyt. EIlen keskiviikkona tuli

Aamulla oli vuorossa seitsemän kilometrin aamulenkki mikä oli ihan suunniteltu. EIlen kymmenen kilometriä ja tänään seitsemän kilometriä jolla sain juoksun puollelle vaihtelevaisuutta sekä yritin säästellä voimia kuntosalitreeniä varten. Tämä ei loppujenlopuksi toiminut niin hyvin kuin toivoin ja viime viikkoinen testi jolloin juoksin maanantain sekä tiistain seitsemän kilometriä toimi paremmin. Tietenkään tuota ei voi verrata keskenään ihan niin hyvin sillä

Viikonloppuna tuli jatkettua toista viikon tapaan molempina päivinä käyntiä kuntosalilla. Molemmilla kerroilla kävin "vain" treenaamassa vatsat sekä kyljet jättäen polkimisenkin väliin. Yleensä olen aikaisemmin käynyt polkemassa viikonloppuisin, mutta tällä kertaa tuli tehtyä vain vatsat sekä kyljet. PItää katsoa tilannettu uudestaan syksymmällä kun lauantain sekä sunnuntain aamupäivän spinningit palaavat ohjelmistoon. Tällöin on tarkoitus mennä spinningiin

Jätin tänään menemättä aamulenkille eilisen rinta- & ojentatreenin takia sillä ajattelin levon olevan paikallaan. Tätä asiaa tulin pohtineeksi eilen illalla jonkin aikaa ja vaikka kuinka olisin halunnut mennä aamulla juoksemana pystyin olemaan ilman aamulenkkiä. Satuin tänään kuitenkin heräämään yli puolituntia ennen herätyskelloa minkä olin asettanut hieman myöhemmäksi kun en ollut menossa aamulenkille. Heräsin kuitenkin tänään ihan itsekseni melkein niihin

Pidin lopulta eilisen eli keskiviikon ihan välipäivänä. Alkuperäinen tarkoitus oli käydä juoksemassa joka aamu tällä viikolla aamulenkki, mutta muutin suunnitelmia heti sen jälkeen kun nostin tiistaina uuden maastavedon ennätyksen. Ajattelin ihan selän takia jättää aamulenkin väliin jotta alaselkä ei saisi liikaa rasitusta. Heti maastavedon tekemisen jälkeen en huomannut selässä mitään ihmeitä eikä selässä tuntunut mitään ihmeitä myöskään keskiviikkoaamuna

Eilen aloitin pienen testin minkä vaikutuksen pitäisi näkyä tämän illan kuntosalitreenissä ja varsinkin maastavedossa. Viime viikolla ennen selkätreenin tekemistä olin tehnyt maanantaina 10km aamulenkki ja illalla olkapää- & hauistreeni ja tiistaiaamuna 10km aamulenkin. Nämä kaksi 10km aamulenkkiä sekä maanantai-illan kuntosalitreenit olivat hieman liikaa varsinkin maastavetoon jossa toistot ja tekeminen oli raskasta. Tämän johdosta halusin kokeilla tällä

Tänään teki jatkaa muutamien viikkojen kestänyttä "perinnettä" juoksemalla kymmenen kilometriä. Olen tässä jo pidempään aloittanut maanantaiaamut kymmenen kilometrin aamulenkillä, mutta tänään tein vaihdoksen tuohon. Käytännössä tähän vaikutti kolme asiaa enemmän tai vähemmän. Ensinnäkin viikonlopun vatsalihastreenit painoivat kropassa enkä halunnut mitään vatsalihaskramppeja lenkin aikana tai pahentaa kropan kuntoa ettei vatsalihakset alkaisivat kramppaamaan

Tuli tuossa vähän aika sitten ostettua Quest Bar proteiinipatukoita sekä Myprotein protein Pancake Mix pannukakkujauheita ja nyt yritän kirjoittaa Quest Bar kokemuksia ostamistani patukoista. Silloin kun tein tilausta niin Mass.fi:n valikoimista löytyi kuutta eri Quest Bar patukkaa. Nopealla laskemisella Quest barin sivuilta löytyy 36 erilaista makua joten Mass.fi:ssä oli todella suppea valikoima. Ostohetkellä yritin nopeasti lukea erilaisia ja näköisiä

Tiistai-illan kuntosalitreeni ja varsinkin maastaveto laittoi minut vaihteeksi miettimään treenejä yleisellä tasolla. Lähiaikojen ennätykset penkissä, maastavedossa sekä pystypunnerruksen tekeminen 50kg käsipainoilla on sellaisia tuloksia joihin olen ollut erittäin tyytyväinen. Niin sanottuna kääntöpuolena tälläisien tuloksien jälkeen omat odotukseni ovat nousseet ja vaikka treeni menisin oikeasti hyvin niin voin olla siihen silti pettynyt. Tämä on hyvin