Aamulla maastavetotreeni ja illalla selkätreeni soutu- & taljaliikkeillä

16.11.2016 - 12:06

Eilen illalla päätin mennä tänä aamuna kuntosalille tekemään viime viikkoiseen tapaan maastavetotreenin aamulla. Viime viikkoisesta oppineena tein tänään hieman erilailla kuin viimeksi. Viimeksi tuli tehtyä hieman liikaa. Liikaa siinä mielessä, että minulla oli lähes parin kuukauden tauko maastavedosta ja heti tein kahta eri variaatiota "normaaleilla" painoilla vielä suhteellisen paljon. Liikaa siinä mielessä, että kyseessä oli kuitenkin aamutreeni ja heräämisestä oli kulunut noin puolitoista tuntia kun tein ensimmäistä toistoa. Ainakin nämä pari asiaa vaikutti miksi maastavetotreenistä tuli hieman liika kova vaikka olen tullaisia illalla / iltapäivällä tehnytkin.

Tämän päivän suunnitelmaksi tuli sama kaava kuin viimeksi eli aamulla maastavedot ja illalla sitten soutu- sekä taljaliikkeet. Tällä kertaa lopputuloksen näkee parhaiten huomen aamulla kuten viimeksikin huomasin treenien väsymyksen parhaiten keskiviikkoaamuna. Vaikka viimeksikin huomasin aamun treenin painaneen päivällä ja illalla iltatreenin aikana niin siitä huolimatta väsymys alkoi iskea iltatreenin jälkeen ja kroppa oli väsynyt sitten keskiviikkoaamuna.

Aamulla maastavetotreeni normaalilla maastavedolla sekä sumo maastavedolla

Aloitin tämän aamun maastavetotreenin ihan samalla tavalla kuin viime viikolla. Aloitin maastavedon tekemisen 100kh painoilla sekä viiden toiston sarjalla. Tämän jälkeen tein viiden toiston sarjoilla 140kg ja 180kg painoilla joiden jälkeen päädyin tekemään kahden toiston sarjan 200kg painoilla. Tämä meni siis ihan samalla tavalla kuin viimeksi, mutta tuon 200kg jälkeen tuli muutos. Viimeksi alensin painoja vielä 180kg sekä 140kg joilla tein viiden toiston sarjat ja tänään jätin normaalin maastavedon tuohon 200kg painoihin.

Tämän jälkeen siirryin tekemään sumo maastavetoa 140kg painoilla joilla tein kolme viiden toiston sarjaa kun viimeksi tein "puoli" sumo maastavetoa 140kg sekä 180kg painoilla. En sitten tiedä kumpi on kevyempi tehdä: normaali sumo maastaveto 140kg painoilla vai "puoli" sumo maastavetoa 180kg painoilla? Näin ollen suurin kevennys viime viikkoiseen oli jättää normaalista maastavedosta 140kg sekä 180kg painoilla tehdyt sarjat väliin.

Ajallisesti tämän aamun aamutreeni oli noin vartin lyhyempi. Tuon vartin selittää kaksi maastaveto sarjaa sekä "puoli" sumo maastavedon paikan kasaus missä jouduin kasaamaan levypainoja tangon alle jotta sain lähtöasennon hieman polvien alapuollelle. Periaatteessa suurin ajallinen säästö oli tuo "puoli" sumo maastavedon paikan kasaus.

Aamun maastavetotreeni

  • Maataveto 100kg x5, 140kg x5, 180kg x5, 200kg x2
  • Sumo maastaveto 140kg 3x5

Illalla selkätreeni soutu- sekä taljaliikkeillä

Illan selkätreeni tuli aloitettua liikkeellä johon halusin panostaa painoissa. Tämä tarkoitti melkein automaattisesti kulmasoutua. Toinen vaihtoehto olisi ollut jokin ylätaljaliike. Kulmasoudulla oli hyvä ja helppo aloittaa sillä ylätaljan jälkeen kulmasoudun tekeminen vapalla tangolla olisi ollut raskasta. Tämän huomasin pari viikkoa sitten aloittamalla selkätreenin taljaliikkeillä ja päättäen soutuliikkeisiin. Soutuliikkeet olivat aika raskaita taljaliikkeiden jälkeen.

Illan selkätreenistä meinasi tulla aika kulmasoutupainotteinen, mutta näin ei lopuksi tullut. Silti kulmasoutuliikkeet olivat pääosassa illan selkätreeniä. Kahdeksasta käytetystä liikkeestä neljä oli kulmasoutuja. Kaksi vapaalla tangolla, yksi käsipainoilla ja yksi taljassa jossa tuli tehtyä korotussarja. Muut liikkeet olivat sitten taljassa tehtyjä liikkeitä jotka poikkesivat sitten enemmän toisistaan.

Illan selkätreenissä en huomannut aamun maastavetotreeniä oikeastaan yhtään toisin kuin viime viikolla jolloin aamun maastavetotreenin huomasi illalla. Tämä oli vain hyvä asia ettei aamun treeni painanut kropassa sillä illan liikkeiden tekeminen oli helpompaa tämän asian johdosta. Illan treeni olisi ollut ollut vaikeampi jos aamun treeni olisi ollut raskaampi. Näin ollen aamun maastavetotreeni oli onnistunut treeni sillä näin illalla treenin jälkeen en ole yhtä väsynyt kuin viimeksi. Huomen aamulla treenit kuitenkin taitavat silti painaa kropassa, mutta onneksi huomenna onkin välipäivä.

Illan selkätreeni

  • Supersarja 4x Kulmasoutu x10 + Kulmasoutu tuettuna vinopenkissä x10
  • Supersarja 4x Kulmasoutu käsipainolla alaselällle x10 + Ristikkäistalja vedot
  • Supersarja 2x Kulmasoutu taljassa tanko korotussarja + Pullover naru x10
  • Supersarja 3x Ylätalja kahva istuen väärinpäin x10 + Ylätalja niskan taakse istuen väärinpäin

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.

Tämän vuoden alusta olen monesti tehnyt yhden penkki treenin viikkoon joko hierontojen ja laskettelun takia. Olen priorisoinut penkki treenin siksi treeniksi mikä lähtee ensimmäisenä treeninä pois mutta olen myös tehnyt yhden penkki treenin viikossa vähintään eli ihan kaikkia penkki treenejä ei ole otettu pois. Tämä on näkynyt itselläni heti treeneissä kun on tottunut tekemään kahta penkki treeniä viikkoon.

Olen vuoden alussa tehnyt pääsääntöisesti yhden voimapenkki / penkki treenin viikkoon kun olen joko käynyt laskettelemassa tai hieronnassa jolloin minun on pitänyt vähentää kuntosali treenejä. Ensimmäinen asia minkä olen tällöin tehnyt on jättää ensimmäisenä penkki treeni väliin ja tämän jälkeen sitten maastaveto tai kyykky riippuen vähän miten rytmi on mennyt. Teen normaalisti kaksi penkki, kaksi maastaveto ja kaksi kyykky treeniä viikkoon ja kun olen käynyt viikolla kerran tai kaksi kertaa hieronnassa tai laskettelemassa niin tämä on sitten vähentänyt noita kuntosali treenejä yhdellä tai kahdella kerralla.

Viime vuoden loppupuolta kohden kokeilin erilaisia tapoja saada maastavetoa takaisin parempaan suuntaan painojen osalta. Välillä näytti hyvälle ja että maastaveto olisi taas palautumassa hyviin tuloksiin mutta loppujen lopuksi huomasin että heikommat tulokset ja varsinkin se kun ei ollut nostellut isoilla painoilla niin alkoi epäilyttämään edees lähteä nostamaan. Syy tähän tuli kesän jälkeen kun oma painoni lähti yllättäen laskemaan siitä 105kg aamupainosta alle 100kg aamupainoon syksyä kohden.