Elokuvat

Siitä on nyt kolme viikkoa tai oikeastaan kolme viikkoa ja pari päivää kun ostin Tampereen Hifihuoneelta uudet kaiuttimet Sonus Faber Sonetto V sekä Sonus Saber Lumina C1 keskikaiuttimen. Ensimmäisen viikon aikana en kerinnyt katsoa yhtään elokuvaa vaan keskityin kuuntelemaan musiikkia ja katsomaan sarjoja illalla treenien jälkeen. Ensimmäinen viikonloppu menikin sitten Tampereella / Vammalassa kun olin viemässä vanhoja kaiuttimia Q Acoustics Concept 40 Hifihuoneelle vaihtoon sekä käydessä treenaamassa Tampereen Loaded:lla. Tuon jälkeen toisena ja nyt kolmentena viikonloppuna olenkin sitten ehtinyt katsomaan muutaman elokuvan.

Keskiviikkona tuli käytyä ensin elokuvissa minkä jälkeen menin tekemään jalkatreenin. Yleensä asia on ollut juuri päinvastaisesti eli olen mennyt treenin jälkeen kuntosalille. Siksi en tiennytkään etukäteen miten hieman yli parin tunnin istuminen elokuvateatterissa ennen jalkatreeniä vaikuttaa itse treeniin. Toisaalta kyllähän sitä "normaalisti" tulee istuttua välillä jopa kauan ennen salille menemistä mutta kuitenkin kotona istuminen ja elokuvateatterissa

Vuosi sitten Iso Omena laajeni laajennusosa ykkösellä. Tuolloin minulle ei sinne mitään ihmeellistä tullut vaan olen odottanut viime torstaina avattua laajennus kakkosta. Oikeastaan ennen viimeviikon torstaita Isossa Omenassa ei ole ollut minulle oikein mitään muuta kuin Citymarket ja "osittain" Finnkino sekä Posti. Käytännössä olen siis käynyt Isossa Omenassa vuosia vain kaupassa. Yhdessä vaiheessa hain paketit Ison Omenan Postista mutta nykyään tuo tapahtuu

Rogue One: A Star Wars Story on elokuva mitä en odottanut, lukenut tai katsonut traileria ennen elokuvaa toisin kuin edellisen Star Wars elokuvan Star Wars: The Force Awakens kohdalla. Molempien elokuvien odotus arvo ennen elokuvaa minulla oli heikko. Yksinkertaisesti viime trilogia oli vain niin kamala, että tuon jälkeen oli vaikea odottaa parempaa. Uudempi trilogia oli suorastaan loukkaus vanhaa trilogiaa kohtaan joten odotin jotain vastaavaa Star Wars: The

Minulla on nyt ollut käytössäni HBO Nordic noin vuoden verran ja hankaluuksia on ollut paljon. Jos nyt oikein muistan ja tiedän niin HBO Nordicin kanssa on ollut alusta asti ongelmia. Lähinnä ongelmia saada 1080p kuvaa sekä 5.1 ääniä. Näin on varmaan edelleen jos vanhat merkit pitävät paikkaansa sillä kaikki mahdollisuudet mitkä tarjoavat HBO Nordic palveluita eivät tarjoa näitä ominaisuuksia. Minulle juuri 1080p kuva ja 5.1 äänet oli vähimmäis vaatimus jotta

Minulla hieman venyi Alfred Hitchcock elokuvien katsominen, mutta sain ”projektin” päätökseen toissa viikonloppuna. Ostin aikoinaan Alfred Hitchcock - The Masterpiece Collection britti Amazonin Black Friday tarjouksista vuonna 2012 ja hieman tuon jälkeen kolmen elokuvan Alfred Hitchcock Collection. Boxin saatuani taisin alkaa katsomaan elokuvia hyvinkin nopeasti ja ahkerasti. Tällöin siis elettiin joulukuuta 2012. Aikoinaan mietin pitkään, mutta lopulta en