Kuminauhoilla kyykkyä suuremmilla painoilla

03.02.2018 - 21:07

Olen nyt viime aikoina alkanut käyttämään jonkin verran kuminauhoja kyykkyä tehdessä. Lähinnä suuremmilla painoilla muutamia sarjoja per treeni. En ole käyttänyt kuminauhoja fitness tyyliin polvien yläpuolella reisien välissä vaan kiinnittänyt kaksi kuminauhaa yhäältä päin tankoon jolloin olen saanut saman asian tehtyä kuin Slingshotilla penkin puolelta. Lähinnä olen kokeillut tätä tyyliä sen takia, että saisin apua alhaalta lähtöön. Tämä onkin toiminut todella hyvin sillä kun asettaa oikean vahvuiset kuminauhan oikealle korkeudelle niin ne auttavat todella paljon. Ei siis mitään ihmeellistä vaan toiminut samalla tavalla kuin Slingshot eli auttanut saamaan muutaman toiston enemmän.

Tämä kuminauha viritelmä on auttanut henkisesti ja samalla teknisesti sillä paketti pysyy paremmin kasassa. Kuminauhalla saa sen tarvittavan avun juuri siellä alhaalla josta on lähtemässä nostamaan tankoa. Kuminauhan suurin apu ja hyöty onkin silloin kun kuminauhat ovat kiristyneenä ja mitä vähemmän kuminauha on venynyt niin sitä vähemmän apua se antaa. Näin toimii myöskin Slingshot eli alhaalla slingshot auttaa eniten ja mitä ylemmäksi tanko menee niin sitä vähemmän siitä on apua.

Itse olen nähnyt kuminauhoja käytettävän juurikin isommilla painoilla ja näen myös itse hyödyn olevan suuremmilla painoilla kun taas pidempien sarjojen hakemiseen. Pidempien sarjojen hakemiseen kuminauhat ovat siinä mielessä huono asia, että ensimmäiset toistot ovat liian helppoja ja käytännössä niihin ei edes tarvi apuvälineitä. Hieman sama asia kuin Slingshotin kanssa penkissä että nämä tämänkaltaiset apuvälineet ovat enemmänkin ominen raskaiden painojen nostamiseen tai suhteellisen suurilla painoilla enemmän toistoja hakemiseen.

Jos on käyttämässä kuminauhoja niin tällöin pitää kyllä tietää mitä on tekemässä. Ensinnäkin kuminauhat pitää mennä samassa suunnassa ylöspäin kuin itse toisto. Jos kuminauhat ovat väärässä kulmassa suhteessa itse noston kanssa niin tällöin tekniikka voi hajota pahasti ja toisto voi lähteä kaartumaan eteenpäin tai taaksepäin. Toinen tärkeä asia on laittaa kuminauhat oikealle korkeudelle suhteessa kyykyn lähtöasentoon ja loppuasentoon sillä liian löysä kuminauha alhaalla ei auta yhtään mitään ja liian tiukka kuminauha voi nostaa tangon oikeasta asennosta pois.

Olen ihmetellyt sitä että kun teinit käyvät kuntosalin wc:ssä niin osa laittaa wc:n vesihanan juoksemaan täysille sillä aikaa kun he ovat wc:ssä. Huomasin tai oikeastaan kuulin tämän taas eilen kun kävin Pitäjänmäen PTVGYM:llä treenaamassa. Olin tulossa salilta pois eli olin saanut treenini tehtyä ja kun pääsin pukuhuoneeseen kuulin taas kerran kuinka toisen wc:n vesihana veti täysillä. Otin siinä vaatteet pois ja menin suihkuun ja kun tulin suihkusta pois niin kuulin kuinka tölkki avattiin. Ei ollut sekään ensimmäinen kerta kun kuulen kuinka joku tölkki avataan wc:ssä ja koko tämän ajan wc:n vesihana veti täysillä.

Lauantaina 1.2. tein sen mitä minun pitänyt vuosia tehdä mutta mitä en ole vain tehnyt eli irtisanoin Elixian jäsenyyden. Jo vuosien ajan eli siitä lähtien kun kolmetoista vuotta sitten Elixian jäsenyyden hankin niin heti siitä lähtien olen enemmän tai vähemmän tuskaillut sen kanssa. Elixian jäsenyys on ollut minulla aina siitä asti kun alunperin Vammalasta Espooseen muutin niin se tämä on siinä mielessä aika "iso" asia ja pisin yhtäaikainen kuntosalin jäsenyys mikä minulla on ollut. 

Olen taas käymässä Vammalassa mikä oli suunniteltua mutta tuleminen aikaistui parilla viikolla siitä mitä alunperin suunnittelin. Tulin Vammalassa käymään ihan sen takia että pääsin taas käyttämään Ellivuoren kausiakorttia ja pääsin laskettelemaan missä nyt kävinkin kolme kertaa viikon reissulla joista pari päivää meni matkustukseen. Muutoin olen taas käynyt Vammalan uudella Kerhis Gym Sastamala kuntosalilla mikä aukeasi heti joulun jälkeen ja missä tuli käytyä noin viikko vuoden vaihteessa.

Edellisen viikon lauantaina tuli tehtyä uusi boxi kyykky ennätys sekä samalla ketju boxi kyykky ennätys. Tämä tuli eräällä tapaa hieman yllättäen kun en ollut tehnyt boxi kyykkyä muutamaan viikkoon mutta toisaalta ei sillä kyykky muuten oli sujunut hyvin ennen ja jälkeen tuon treenin. Tuon boxi kyykky ennätyksen välissä tuli tehtyä hyvä normaali kyykky treeni viikolla minkä jälkeen nyt viime viikon lauantaina tuli sitten tehtyä pysäytys kyykyssä 180kg painoilla sarjaennätys. Näin ollen sain viikon sisään tehtyä uuden ykkös ennätyksen sekä sarjaennätyksen.

Olen tätä asiaa jo maininnut täälläkin vuosia ja oli ihan kiva lukea siitä myös IS:stä. Puhun nimittäin siitä kuinka pk-seudulla varsinkin Helsingissä ja Espoossa kuntosaleilla ei voi käydä wc:ssä kuin ihan pakolla. Lopetin Helsingissä ja Espoossa kuntosaleilla wc:ssä käynnin vuosia sitten ja mielummin pidättelen siihen asti kunnes pääsin kotiin kuin menen kuntosalin wc:hen. Se on ollut ihmeellistä minulle kuinka Vantaalla Vantaan Loaded:lla ja PTVGYM Tiksissä ei ole mitään ongelmia ja noilla kuntosaleilla voi käydä wc:ssä ihan normaalisti.