Rintatreeni sekä käsitreeni pienillä painoilla ja normaaleilla suorilla sarjoilla tuntuma edellä

22.03.2017 - 12:18

Maanantain ja tiistain treenit tuli vedettyä todella perusliikkeillä sekä tuntumalla. Maanantaina tuli tehtyä rintatreeni ja tiistaina käsitreeni. Pienempiä painoja sekä suoria kymmenen - viidentoista toiston sarjoja. Hitaammalla temmolla toistoja joilla oikeasti hain tuntumaa. Tällä tavalla treeneistä saa niin paljon erilaisen ja raskaamman. Kun liikkeiden tekemisessä ei hosu niin tällöin saa kevyemmätkin painot tuntumaan todella raskaille. Esimerkiksi juuri tiistaina ristikkäistaljan toisella puolella eräs teki hauista sekä ojentajia vuoron perään ylisuurilla painoilla. Nämä ylisuuret painot huomasi jo treenaajan asennosta. Leveämpi ote jaloissa minkä lisäksi polvet joustivat eli niillä haettiin vauhtia lisää. Tämän lisäksi myöskin kyynerpäät liikkuivat milloin poikittain ja milloin pitkittäin.

Tämänkaltainen tekeminen on ensinnäkin kamalan näköistä ja toiseksi tekeminen ei ota edes hauikseen ja ojentajiin. Aivan liian usein näen salilla ihmisten treenaavan tällä tavalla hauista sekä ojentajia ja ihmettelen vain. Onko aina pakko ottaa ihan järkyttävän suuret painot eli juuri niin suuret painot, että sen saa juuri ja juuri liikkumaan kun ottaa selällä ja tai polvilla vauhtia?

Itse tein ojentajapunnerrusta siinä toisella puolella narulla hitaammalla temmolla sekä paljon pienemmillä painoilla. Käytössäni oli noin 30kg - 40kg painot joilla rauhallisia toistoja käyttäen hyvää tekniikkaa. Alhaalla käänsin vielä käsiä kunnolla jolloin sain paremman tuntuman ojentajiin. Samalla tavalla myöskin aloitin käsitreenin tekemällä ihan perus hauiskääntöä käsipainoilla vastaotteella istuen penkillä. Painoina minulla oli ruhtinaalliset 12,5kg käsipainot. Esimerkiksi siinä takana joku teki paljon suuremmilla käsipainoilla samaa liikettä mutta seisten. Taas huomasi ylisuurien painojen käytön helposti kun tempo oli nopeahko sekä kädet viuhuivat kokoajan. Kummatkin kädet olivat kokoajan menossa vaikka siinä tehtiin vuorotahtiin hauiskääntöä. Ei ollut edes tietoakaan sellaisesta tyylistä, että alkaisi toista kättä vasta nostamaan sen jälkeen kun tekevä käsi on vasta alhaalla. Sehän tekisi liikkeestä paljon raskaamman sekä täytyisi ottaa vähemmän painoja.

Käsitreenissä ei merkitse painot mitään sillä isoilla painoilla ei saa pidettyä hauiksen tai ojentajan tekemistä niinkään lihaksella vaan se menee tuolloin helposti muualle. Ojentajan puolella on kuitenkin liikkeitä jotka menevät myöskin runttaamalla ihan hyvin perille mutta ne eivät ole taljaliikkeitä vaan massaliikkeitä. Dippi, ranskalainen punnerrus sekä kapea penkki ovat sellaisia liikkeitä joita voi tehdä suuremmilla painoilla paljon paremmalla mielellä siinä mielessä, että ne menevät paljon helpommin perille. No tekniikka tarvitaan näissäkin mutta nämä liikkeet ovat sellaisia jotka menevät runttaamalla helpommin perille kun tekniikka on edes ok.

Itse tein juurikin viime viikolla käsitreenin isoilla painoilla ja sain kyllä tuntumaa käsille mutta en tuntuman muodossa vaan enemmänkin kivun muodossa. Käsiin tullut tuntuma ei ollut siis sitä samaa tuntumaa minkä saan pienemmillä painoilla ja kontrolloiduilla toistolla vaan enemmänkin sarjojen jälkeen tunsin kipua. Kun runttaa toistoja toiston perään eikä tee sitä hallitusti niin tällöin lopputulos on vain erilainen.

Käsitreeni

  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen
  • Dippi
  • Hauiskääntö suoratanko
  • Ojentajapunnerrus naru
  • Ranskalainen punnerrus maaten suoratanko

Maanantaina rintatreeni tuntumalla ja tekniikalla kuin painoilla ja punnerrusliikkeillä

Maanantaina tulin tehneeksi rintatreenin alusta asti käytännössä samalla tavalla kuin tiistain käsitreenin eli tuntumalla. Aloitin rintatreenin penkillä minkä jälkeen tein vipunostoja vinopenkissä, ristikkäistaljaa parissa eri kulmassa sekä peck-deck:iä. Jo penkissä aloitin toistojen tekeminen enemmän tuntumalla sillä otin sellaiset painot joilla sain tehtyä kontrolloituja toistoja. Okei hieman suuremmat painot mitä ihan "ideaalinen" olisi ollut mutta otin varmistajan mikä auttoi minua pitämään tietyn temmon sarjan alusta loppuun. Keskityin itse kunnolla alasvientiin minkä jälkeen sain ylösviennissä hieman apuja, että toistot pysyivät kokoajan liikkeessä.

Penkin jälkeen vipunostot vinopenkissä, ristikkäistalja sekä peck-deck tulikin sitten tehtyä pienillä painoilla. Sellaisilla painoilla joilla sain pidettyä toistot hyvällä nopeudella ja tekniikalla. Ehkä vipunostoissa vinopenkissä käytin hieman liian painoja mutta sain pidettyä pienien painojen kanssa tekniikan kasassa alusta loppuun. Tämä oli hyvä ja erilainen rintatreeni siihen nähden että viimeaikoina rintatreenit ovat kuitenkin olleet enemmän "runttaamista" tai ainakin enemmän punnerrusliikkeitä käyttäen. 

Rintatreeni

  • Penkki
  • Vipunostot vinopenkissä
  • Riistikkäistalja
  • Peck-deck

Tämän viikon tiistaina tuli käytyä neljännen kerran ja ensimmäisen kerran tänä vuonna Helsingin Mayors Gymillä. Kun Mayors Gym reissu tuli suunnitelmiin niin aloin hieman miettimään edellisenä viikonloppuna miten tekisin tämän viikon treenit eli mitä tulisin treenaamaan Mayors Gymillä? Tämän lisäksi olin ottanut keskiviikolle hieronnan niin myös tämä piti ottaa huomioon kun mietin tämän viikon treenejä sen osalta minkä päivänä treenaan mitäkin. Hyvinkin nopeasti tulin siihen tulokseen että teen joko selkätreenin tai rintatreenin Mayors Gymillä ja maanantaina sitten päätin että teen mielummin selkätreenin maanantaina PTVGYM:llä ja rinta treenin Mayors Gymillä.

Edellisellä viikolla käytin pitkästä aikaa slingshottia voimapenkki treeneissä ja nyt tällä viikolla tuli tehtyä pari erilaista voimapenkkiä treeniä Sastamalan Kerhisgymillä käyttäen slingshottia. Maanantaina viikon ensimmäisessä voimapenkki treenissä tuli käytettyä isompia painoja tehden viisi kahden toiston sarjaa ja viikon toisessa voimapenkki treenissä torstaina hitaita alasvientejä pysäytyksellä. Nämä kummatkin treenit menivät hieman alakanttiin siitä mitä niiltä odotin mutta toisaalta sille oli myös syynsä. Ensimmäinen oli lisääntynyt laskettelu viimeaikoina ja toiseksi oikean käden pienoinen kipuilun tunne.

Viimeksi tein videon ja kirjoittelin siitä kun tein hieman pidempään yhtä penkki treeniä viikkoon ja miten se vaikutti treeneihin niin nyt on vuorossa paluu kahteen penkki treeniin viikkoon tapahtui siten että tein viikon kummassakin treenissä pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Huomasin heti niitä asioita viikon toisessa penkki treenissä toisin joista mainitsin tuossa videolla kun tein yhtä penkki treeniä viikkoon. Viikon ensimmäisessä penkki treenissä ei nyt tapahtunut sinällään yllättävää tai poikkeavaa viimeisiin viikkoihin vaan viikon jälkimmäinen penkki treeni oli se missä huomasin asioita positiivisesti.