Tuplatreenaaminen minulle henkisesti raskaampaa kuin fyysisesti

16.11.2016 - 12:06

Mielestäni hyvää virkistävää ja rennompaa vaihtelua tehdä jokatoinen päivä tuplatreeni kun treenaa tuplatreenejä. Jokatoinen päivä minulla on ollut sitten iltatreeni tai mahdollisesti päivä on ollut välipäivä. Virkistävän tuosta tekee lähinnä se asia, että joudun heräämään aamutreenejä varten aikaisin mikä tekee aamutreenaamisesta välillä rasittavaa ja henkisesti raskasta. Enemmän se on henkisesti raskasta kuin fyysisesti raskasta ainakin minulle sillä vaikka aamulla olisin väsynyt niin ennen treeniä olen saanut ladattua itseni tarvittavaan iskuun. Henkisesti se on raskaampaa tietää joutuvansa heräämään aikaisin ja menemään mahdollisimman aikaisin nukkumaan jotta saisi edes kunnolla nukkua. Tuplatreenaaminen oli se sitten aamulenkki ja illalla kuntosalille tai aamulla kuntosalille ja illalla kuntosalille on siis henkisesti raskaampaa kuin fyysisesti.

Olen jo vuosia käynyt aamuisin aamulenkeillä mistä aloin tottumaan aamutreenaamiseen. Alkuaikoina tuo aamuisin herääminen juoksemisen takia oli vaikeaa ja yleensä olin myöskin väsynyt kun treeni alkoi. Se oli vain "palkitsevaa" ja käytännössä ainoita aikoja jolloin pystyin menemään juoksemaan sillä iltapäivisin / iltaisin menen yleensä kuntosalille. Siinä on tiennyt jo kauan aikaa kumman valitsen jos joudun valitsemaan juoksun ja kuntosalin välillä mitä teen illalla. Myöskin jos menisin heti töiden jälkeen juoksemaan ja ennen illalla kuntosalille menoa toimisi kyllä, mutta tällöin juoksun ja kuntosalitreenin väliin jäisi paljon lyhyempi palautuminen. Tämä olisi pitäkässä juoksussa hyvinkin raskasta sillä niin se on myöskin ollut aamulenkkien osalta vaikka lenkin ja kuntosalin väliin on jäänyt aikaa palautua.

Olen joskus yksittäisinä päivinä käynyt juoksemassa kymmenen kilometrin tai lähelle kymmentä kilometriä tunti tai tunteja ennen kuntosalitreeniä ja tuon kyllä huomaa jaksamisessa. Tätä sitten kun tekisi pidempään ja viikossa useasti niin eihän siitä mitään tulisi. Juokseminen alkaisi olemaan koko ajan hitaampaa ja kuntosalilla lähtisi laskemaan aluksi painot minkä jälkeen muutoinkin tekeminen olisi väsymeenpää. Eikä kauaa kuluisi aikaakaan kun motivaatio loppuisi täysin treenaamisesta.

Olen nyt tuplatreenipäivinä saanut nukuttua vähintään seitsemän tuntia. Tämä seitsemän tuntia tuntuu minulle ihan sopivalle sillä monesti vaikka voisinkin nukkua kuinka pitkään vain niin tulen nukkuneeksi seitsemän tai seitsemän ja puolituntia. Vastaavasti tällä kaavalla yhden treenin päivinä olen saanut nukkua kahdeksan tuntia kun ei ole tarvinnut herätä niin aikaisin. Tällöin on myöskin ollut mahdollisuus valvoa hieman pidempäänkin jos on tuntunut ettei tarvitse ihan kahdeksaa tuntia unta. Yleensä olen kyllä nukkunut tuon kahdeksan tuntia kun siihen on ollut hyvä mahdollisuus ja tuplatreenipäivien jälkeen olen ollut väsyneempi mitä yhden treenin jälkeen.

Treeneissä en ole huomannut minkäänlaista väsymystä. En niin aamutreeneissä kuten en myöskään iltatreeneissä. Mitään painoja en ole lähtenyt vertailemaan treenien välillä kun en ole tehnyt niin aikoihin. Muutotinkin treeninit erovat niin paljon toisistaan, että samanalaisia treenejä ei oikeastaan tule. Myöskin yleisesti painot vaihtelevat viikkojen aikana ihan sen perusteella mitä on syöynyt, tehnyt ja mikä on yleinen olo tila. Tämän johdosta painot hyvin huono vertailukohde treenien vertaamiselle keskenään. Teen treenit sellaisilla painoilla mitkä soveltuvat sen hetkiseen tyyliin ja mikä on päivän kunto. Tietenkin kyllä hieman tulen miettineeksi millä olen viimeksi tehnyt ja kuinka paljon, mutta en tee siitä sen suurempaa vertailua kun treeni menee miten se menee. Kun tuntuu väsymystä niin sitten pitää pitää lepoa ja treenata hieman kevyemmin eikä vain paahtaa täysillä.

Voisin kyllä ja minulla olisi mahdollisuus mennä töihin myöhempään jolloin voisin herätä hieman myöhemmin ja mennä kuntosalille hieman myöhemmin, mutta en vain ole näin tehnyt. Näissä molemmissa on puolensa ja itse olen valinnut tämän aamuisemman puolen ihan sen takia, että olen välttänyt aamuruuhkia liikenteessä sekä olen päässyt lähtemään töistä aikaisemmin. Tietenkin jos menisi töihin "vasta" kymmenen aikoihin niin tällöin ei olisi mitään yhdeksän ruuhkaa jolloin välttäisin aamuruuhkan, mutta tällöin pääsisin lähtemään töistä paria tuntia myöhemmin. Tämä ei sinällään vaikuttaisi mihinkään kun muutoinkin käyn myöhään kuntosalilla. Enemmänkin tuo on vain jäänyt päälle ja päivärytmi on vain rakentunut siten, että olen lähtenyt töistä ennen 17:stä. Vuosien saatossa on ollut poikkeuksia kyllä milloin olen lähtenyt töistä myöhemmin tyyliin noin 19 aikoihin tai myöhemmin ja olen huomannut sen olevan kyllä ihan mielenkiintoinen ratkaisu. Ainakin töistä lähtiessä ei ollut ruuhkaa ja pääsin nopeammin kotiin mutta enemmänkin tuossa on itselleni ongelmana motivaatio ja jaksaminen. Kiinnostaako minua tehdä töitä samalla tasolla esim 18 aikoihin mitä teen 15:stä aikoihin? Tottumus kysymyksiä ja asioita mitä olen pohtinut jo hieman pidempään, mutta mitä en ole uskaltanut lähteä vain kokeilemaan.

Maanantaina aamulla selkätreeni Elixia Salmisaaressa ja illalla rintatreeniä 3x 3x6 tyylillä

Maanantainaaamuna minulla oli vuorossa selkätreeni ja tiesin haluavani tehdä tuon treenin Elixia Salmisaaressa joten löysin itseni aamulla Salmisaaresta. Jälleen kerran syy oli päästä tekemään Hammer Strengtin ylävipuvarsilaitetta selälle. Tämä oli varmaan se pääsyy, mutta olen nyt myöskin huomannut sen kun olen käynyt aamuisin Salmisaaressa ja illalla normaalisti Länsiväylällä, että vaihtelu tekee hyvää. On hyvin rentouttavaa ja virkistävää tehdä tuplatreenipäivänä kummatkin treenit eri kuntosaleilla. Minulle tuo on tehnyt virkistystä varsinkin tuplapäivinä kun ei ole käynyt samassa paikassa treenaamassa kahta kertaa päivän aikana. Syy ei ole edes se, että näkisi samoja naamoja aamulla ja illalla kun hyvin hyvin harva treenaa kahdesti päivässä.

Maanantaiaamun selkätreenistä tuli aika erilainen mitä ajattelin ja ihan sen takia, että aloitin selkätreeni leuanvedoilla. Tämä tuli suunnitelmiin jossain vaiheessa ihan sen takia, että en ole vetänyt leukoja aikoihin. Halusin myöskin saada leukoja vedettyä joten tein tämän ensimmäisenä liikkeenä. Olen jossain vaiheessa kokeillut leuanvetoa viimeisenä liikkeenä, mutta eihän siitä silloin tule mitään. Muutenkin kun olen surkea leuanvedoissa niin treenin viimeisenä liikkeenä väsyneenä siitä tulee vieläkin haastavampaa. Muutoinkin selkätreenistä tuli suhteellisen simppelitreeni, mutta välillä näin on parempi. Tällä viikolla on kuitenkin vielä luvassa toinen selkätreeni joten tällöin saan täydennystä selkätreeniin.

Maanantaiaamun selkätreeni

  • Leuanveto
  • Ylätaljalaite(vipuvarsilaite)
  • T-soutu

Maanantai-iltana punnerrusliikkeitä 3x 3x6 10s palautuksella tyylillä

Mietin päivällä ennen kuntosalille menoa hieman rintatreeni ja mitä tulisin tekemään. Suunnittelin tekeväni punnerrusliikkeet käsipainoilla eli penkin ja vinopenkin missä ajattelin tehdä mahdollisesti tiputuksilla setit. Kolmen painon käyttämistä ja samalla kun laskee painoja niin nostaa toistoja. Esimerkiksi 50kg käsipainoilla kuusi toistoa, 40kg kahdeksan toistoa ja 30kg käsipainoilla kymmenen toistoa. Jotain tämänkaltaista suunnittelin ennen kuntosalille menemistä, mutta en tähän sitten lopulta päätynyt eli ehkä ensi kerralla teen jotain tämän kaltaista.

Päädyin lopulta tekemään saman rintatreenin kuin viimeksi ihan vain sen takia, että tällä kertaa sain varmistajan penkkiin ja myöskin vinopenkkiin minkä tein käsipainoilla. Tämän johdosta pystyin keskittymään vain tekemiseen eikä minun tarvinnut miettiä jaksanko nostaa vai pitääkö jo lopettaa. Tämä helpotti niin paljon tekemistä treeni meni paremmin perille ja yksinkertaisesti tekeminen oli vain helpompaa. Liikkeiden tekeminen raskaammalla romulla on niin paljon helpompaa kun on varmistaja ja vielä sellainen kuka on varmistanut / auttanut sinua jo entudestaan. Tällöin homma vain sujuu paremmin kuin sellaisen kanssa joka varmistaa ensimmäistä kertaa. Niin asia vain on ja siksi yritänkin löytää aina varmistajaksi sellaisen kuka minulle on jo varmistanut.

Rintatreenin homman nimi olikin sitten selvä kun päätin tehdä penkkiä. Kolme settiä kolme kertaa kuusi toistoa ja kun olin tehnyt viime kerralla tällä tavalla niin painotkin osuivat nyt paremmin kohdilleen. Jaksoin tehdä 100kg painoilla kolme sarjaa läpi tätä. En tiedä paljonko siinä tarvi auttaa mutta minulle se oli ihan sama kun tuntuma oli aivan loistava. Tämä kolme kertaa kolme kertaa kuusi kymmenen sekunnin palautuksilla on aivan älyttömän raskas setti ja myöskin tehokas. Tällä tavalla treenasin penkin sekä vinopenkin käsipainoilla kuten viimeksikin rintatreenissä. Näiden jälkeen ristikkäistaljan tein ihan suorilla kymmenen toiston sarjoilla kuten viimeksi. Mielestäni on ihan hyvä tehdä suoriakin sarjoja noiden erikoistekniikoiden lisäksi ettei tekeminen ole ihan täyttä täysillä pumppausta.

Maanantai-illan rintatreeni

  • Penkki
  • Vinopenkki käsipainoilla
  • Ristikkäistalja

Tiistaina olkapäätreeni väsyneen maanantain jäljiltä

Maanantain treenit olivat raskaita siinä mielessä, että olin illalla kymmenen aikoihin ihan tuut. Minua väsytti todella paljon ja oli kiva päästä nukkumaan ennen yhtätoista todella väsyneenä. Tähän vielä kun sain nukkua kahdeksan tuntia eikä tarvinnut herätä aamutreeniin niin kaikki oli vain luksusta. Aamulla herätessäni olin todella väsynyt ja onneksi tällä kertaa ei ollut aamulla treeniä sillä en tiedä mitä siitä olisi tullut. Olin suunnitellut tiistailla olkapäätreeniä mutta maanantaisen jälkeen ajatukset lähtivät hieman miettimään käsitreenin puolelle. Päätin kuitenkin pidättäytyä olkapäätreenissä sillä torstaina minun on parempi tehdä käsitreeni kun perjantaiaamuna olisi luvassa rintatreeni. En halua nyt sitä vaihtoehtoa, että tekisin torstai-iltana olkapäät ja perjantaiaamuna rintreenin sillä tuo olkapäätreeni saattaisi vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti rintatreeniin. Varsinkin kun kyseessä on aamulla tehty rintatreeni mihin kuitenkin haluan kaiken mahdollisen palautumisen.

Olkapäätreeni oli sinällään aika perustreeni. Ei sinällään mitään erikoista mutta tehokasta tekemistä sillä olkapäitä alkoi särkeä. Sitä hyvää särkyä eikä pahaa särkyä vaikka ei se kivaa ollut. Tiesi vain treenin menneen perille mutta toivoin sen myös loppuvan niin kuin se tekikin treenin jälkeen saunassa. Pääsääntöisesti tein suoria kymmenen toiston sarjoja viisi sarjaa plus alkuun lämmittelyä. Vipunostot sivuille ja vipunostot eteen käsipainoilla olivat ainoa poikkeus. Vipunostot eteen tein suorilla kymmenen toiston sarjoilla mutta nostin painoja sarjojen jälkeen 2kg kunnes pääsin painoihin millä katsoin tekemisen olevan vielä teknisesti kanntavaa. Tämän jälkeen palasin tekemään vielä pari sarjaa 10kg käsipainoilla.

Vipunostot sivuille tein puolestaan samalla tyylillä kuin rintatreenin penkit, mutta tällä kertaa nostin sarja määrän kolmesta viiteen. Tein siisi viisi kertaa kolme kertaa kuusi kymmenen sekunnin tauoilla. Painot menivät mielestäni ihan hyvin oikein sillä tekniikka ei kärsinyt oikeastaan nosto vaiheessa vaikka pientä heiluntaa käytin.

Olkapäätreeni

  • Vipunostot takaolkapäille päätuettuna penkissä
  • Pystypunnerruslaite väärinpäin istuen
  • Vipunsotot sivuille
  • Vipunostot eteen
  • Vipunosto selän takaa talja

 

Kävin tekemässä ensimmäisen treenin PTVGYM Pitäjämäki 2.0:ssa ja täytyy sanoa että Pitäjänmäen PTVGYM:stä on tulossa hyvä kuntosali. Juurikin tulossa sillä kaikki uudet laitteet eivät ole vielä tulleet ja ne uudet laitteet jotka ovat Pitäjänmäen PTVGYM:lle tullut niin lupaa hyvää. Oikeastaan vielä kun katsoo listaa tulevista laitteista Pitäjänmäen PTVGYM:lle niin se on jopa mielestäni parempi kuin ne laitteet mitkä sinne ovat jo tulleet. Uusien laitteiden ansiosta treeneistä saa tehtyä monipuolisempia sillä ennen laajennusta ja uusia laitteita laite tarjonta on ollut aika suppea.

Olen viime vuosien aikana muutamia kertoja kokeillut trap bar tankoa mutta en ollut oikein koskaan tehnyt sillä kunnolla varsinaista treeniä. Tuolloin kyllä huomasin että liike ottaa todella paljon etureisiin mutta en oikein rekisteröinyt sitä itselleni kun olen ollut normaalin maastavedon puoleen. Se voi olla myös että kaikilla saleilla joilla olen treenannut vuosien saatossa aktiivisesti niin ei ole ollut käytössä trap bar tankoa. Myöskin muutamalla kuntosalilla oli sellainen "puolikas" trap bar tanko eli kun normaalisti trap bar tanko muodostaa sellaisen ympärän muotoisen kehyksen niin "puoli" trap bar tanko on sitten puolikas kehykseltään.

Lauantaina aloin suunnittelemaan käyntiä Tampereen Loaded:lla kun minulla on vielä 10-kerran kortista kertoja jäljellä ja en nyt tiedä kauanko olen vielä täällä päin ennen kuin kortti menee vanhaksi. Oikeastaan suunnittelin tällä viikolla käyväni kaksi kertaa Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun tiistaina kävin tekemässä maastaveto treenin. Tuon treenin jälkeen ajattelin että voisin vielä käydä tällä viikolla toistamiseen tekemässä jonkun toisen treenin ja mieluiten arkena. Yksi vaihtoehto oli torstai jolloin vuorossa oli penkki treeni mutta tuolloin en mennyt ja perjantaina oli taas kerran vuorossa maastaveto treeni niin en halunnut nyt toista maastaveto & selkätreeniä tehdä toistamiseen samalla viikolla Tampereen Loaded:lla.

Eilen keskiviikkona päätin tehdä extemporeen pitkästä aikaa vyötöntä kyykkyä vaikka olin edellisenä päivänä käynyt Tampereen Loaded:lla ja tehnyt kovan maastaveto treenin ketjuilla. Ensinnäkin en ollut tehnyt vyötöntä kyykky treeniä aikoihin mutta nykyään teen kyykyssä lämmittelyt kuitenkin ilman vyötä 160kg tai 180kg asti. Tuo ei ole ihan sama asia vaikka teenkin kyykyn lämmittelyn ilman vyötä mikä auttaa asiaan mutta mitä enemmän tangossa alkaa olemaan painoja niin sitä vaikeampaa ja raskaanmpaa vyötön kyykky alkaa olemaan. On ihan eri tehdä vyötöntä kyykkyä matallisimmalla painoilla kuin itselle raskailla painoilla.

Eilen tein extemporeen vastustusnauhoilla penkkipunnerrusta. En oikein suunnitellut millaisen penkki treenin tulen tekemään kun eilen kuntosalille menin. En ollut suunnitellut millaisella variaatiolla tai painoilla penkkiä tekisin mutta toisaalta olen nyt hieman viime aikoina ainakin yrittänyt niin että viikon ensimmäinen penkki treeni olisi kovempi ja viikon jälkimmäinen "helpompi". Nyt kun teen kaksi penkki, maastaveto sekä kyykky treeniä viikkoon niin olen hieman yrittänyt sekoittaa järjestystä sen suhteen milloin teen missäkin treenissä "kovemman" treenin. Tietenkin myös päivän kunto ratkaisee mihin painoihin minäkin päivänä tulee pääsemään mutta käytännössä penkissä olen nyt yrittänyt tehdä kovemman treenin viikon alkuun.

En nyt tarkalleen muista koska aloitin tämän nykyisen ruokavalion mutta noin vuosi sitten jätin makeiset ja herkut lähes kokonaan pois. Suurinpiirtein näihin aikoihin tuo vuosi tulee täyteen eikä minun tee enää mieli edes syödä makeisia tai muutenkaan herkkuja. Ainoat herkut mitä vuoden aikana olen syönyt on ollut Siipiweikkojen / Hooks boneless kanat joita olen tehnyt arifryerillä, pakastepizzat sekä jäätelö. Kaikki muu herkuttelu on jäänyt pois ja myöskin limpsan juominen on vähentynyt radikaalisti. Jouluna jäi esimerkiksi suklaat ja karkit kauppojen hyllyyn mutta pari joulutorttu laatikkoa tuli glögin ohella juotua ja syötyä kuten pääsiäisenä jäi suklaamunat ja karkit kauppojen hyllyyn sekä vappuna munkit.

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.

Preworkout on yksi niistä lisäravinteista jotka jakavat mielipiteet aikalailla sillä toiset sanovat niitä turhaksi ja toiset taas kehuvat maasta taivaisiin. Preworkout ei ole ainoa lisäravinne joka jakaa mielipiteet näin sillä valtaosa muistakin lisäravinteista kuuluu tähän kategoriaan. Onko preworkout hyödyllinen vai pelkkää rahan tuhlausta?

Keskiviikkona oli taas kerran mahdollisuus käydä Tampereen Loaded:lla treenaamassa niimpä päätin käyttää mahdollisuuden hyväksi. Viimeisimmän Tampereen Loaded käynnin välissä olen käynyt tutustumassa esimerkiksi Vantaalla FitVantaa – Iron Paradise kuntosalilla mitä monet kehuu Suomen parhaaksi. Käydessäni FitVantaa - Iron Paradise kuntosalilla niin tiedostan kyllä miksi monet kehuu sitä Suomen parhaimmaksi mutta minun listallani se ei ole korkemmasta päästä eikä minulla ole edes hinkua lähteä sinne treenaamaan. Hieman samaa voin sanoa Vantaan PTVGYM Tiksistä mikä on erilainen kuntosali kuin FitVantaa - Iron Paradise ja missä myös kävin vähän aika sitten ja missä olen jo muutenkin käynyt useampia kertoja.

Viime viikolla minulla oli yhdestoista viikko kun tein kolme penkki treeniä viikkoon ja tuon kyllä alkoi jo huomaamaan varsin helposti. Tällä viikolla minulla on niin sanotusti väliviikko niin kolmen penkki treenin viikosta kuin treeneistäkin sillä kävin tällä viikolla keskiviikkona ja perjantaina hieronnassa. Tällä viikolla kävin maanantaina tekemässä penkin, tiistaina kyykyn, torstaina maastavedon ja nyt lauantaina on vuorossa toinen kyykky treeni. Tänään lauantaina en ole vielä käynyt tekemässä kyykky treeniä mutta maanantaina tein ihan täysillä penkki treenin ja tiistaina kyykky treenin mutta torstaina tehty maastaveto treeni oli todella kevyt.