Aamulenkki meni väsyneesti mutta tämä ei vaikuttanut illan kuntosalitreeniin

16.11.2016 - 12:06

Tänään tapahtui mitä minulle on useasti tapahtunut päivinä jolloin minulla on aamulenkki ja iltasali samana päivänä. Aamulenkki meni tänään raskaasti ja tuntui siltä etteivät minun reiteni oikein nousseet. Huomasin tämän jo heti kun pääsin pukuhuoneesta pihalle ja aloin valmistautumaan itse aamulenkkiin. Tämä käytännössä jatkui aina aamulenkin loppuun saakka ja minulla olisi tehnyt heti alusta asti jättää tämän päivän aamulenkki väliin. Ainoa asia mitä pystyin tekemään oli laskea vauhtia ja yrittää tehdä juoksemisesta mahdollisimman rentoa, mutta tämä ei oikein meinannut onnistua. Vauhtia en halunnut hidastaa ihan liikaa sillä halusin aamulenkin mahdollisimman nopeasti pois. Ihmettelin aamulenkin aikana miksi aamulenkki oli niin raskasta kuin se oli, mutta en oikein keksinyt mitään syytä.

Viikonloppuna kävin kumpanakin päivänä kuntosalilla tekemässä noin puolen tunnin vatsa & kylkitreenin sekä lauantaina kävin myös juoksemassa vajaan kuuden kilometrin lenkin. Näiden treenien puolesta tämän aamun aamulenkki ei olisi pitänyt mennä niin raskaasti kuten se meni. Perjantaina tein jalkatreenin, mutta sekin oli toista viikkoiseen jalkatreeniin verrattuna kevyt eikä tämä jalkatreeni tuntunut viikonlopun aikana jaloissa. Muutenkin lauantain lenkki meni rennosti joten jos perjantain jalkatreeni ei tuntunut vaikuttavan juoksemiseen. Tämän pohjalta odotin jopa kevyttä aamulenkkiä, mutta toisin kävi.

Raskas aamulenkki ei vaikuttanut illan kuntosalitreeniin

Kun aamulenkki menee minulla huonosti tai raskaasti niin alan samantien miettimään miten se vaikuttaa saman päivän kuntosalitreeniin. Tarttuuko huono treeni myös kuntosalille vai menikö aamun aamulenkki vain huonosti? Onneksi minulla on kokemuksia tämän kaltaisista päivistä jolloin aamulenkki tai treeni on mennyt huonosti. Tällöin en ala hirveästi murehtimaan päivän toisen treenin kanssa sillä yleensä samana päivänä tehdyt treenit ovat omia itseään eikä ne vaikuta toisiinsa. Olen myös huomannut senkin asian, että aamun aamulenkin tai treenin mennessä hyvin niin iltatreeni ei välttämättä mene hyvin vaan yleensä odotukset voivat nousta hyvin menneen aamutreenin jälkeen jolloin odotan liikaa illan treenistä.

En miettinyt huonoa aamulenkkiä enään juoksun jälkeen vaan nollasin ajatukseni pois juoksuista enkä oikeataan miettinyt illan kuntosalitreeniäkään ennenkuin pääsin kuntosalille. Olin hieman miettinyt mitä voisin tehdä tänään, mutta paljon vähemmän kuin viime viikolla jolloin mietin aika paljon mitä ja miten tulisin treenaamaan. En tiennyt ennen kuntosalitreenin alkamista miten edes tulen treenaamaan? Tulenko käyttämään samaa tyyliä kuin viime viikolla eli treenata treenit käytännössä pelkillä supersarjoilla vai teenkö perinteisemmän kuntosalitreenin.

Kun aloin miettimään millä liikkeellä aloittaisin treenin niin samalla päätin treenaavani samalla kaavalla kuin viime viikolla. Supersarjana koko treeni eli kahden liikkeen komboina sekä viidellä sarjalla. Tänään tein hieman sillain poikkeavan viime viikkoiseen, että tänään aloitin liikkeet suhteellisen isoilla painoilla joista aloin tarpeen mukaan pudottamaan painoja. Viime viikolla kun aloitin osan liikkeistä hieman liian pienillä painoilla kun jouduin osassa liikkeistä nostamaan painoja heti ensimmäisen sarjan jälkeen. Mietin isojen painojen kanssa sitä, että jos en jaksa tehdä kymmenentä toistoa niin seuraavaan sarjaan saa kyllä pienempää painoja eikä se haittaa jos en saa ensimmäisellä sarjalla kymmentä toistoa.

Tänään tein taas uusia liikkeitä ja variaatioita mitä tuntuu nyt usein tulevan treeneihin. Myöskin kun olen nyt aktiivisesti kuvauttanut liikkeitä niin olen voinut analysoida tekemisiäni ja olen voinut sitä kautta hakea liikkeisiin uutta tyyliä tai kulmaa jolla saan liikkeen ottamaan eri tavalla. Joko kulma on ollut muuten huono tai muokkaamalla kulmaa liike alkaa ottamaan lihaksessa eritavalla. Aloitin tämän päivän treenin uudella liikkeellä mikä oli tänän yhden käden heijautus vipunosto mihin yritin ottaa samalla suhteellisen paljon painoja vain, että näkisin millaisilla painoilla jaksaisin liikettä tehdä. Tämä oli viikonlopulta katsottu liike Youtubesta ja halusin kokeilla videon nähtyäni kyseistä liikettä sillä heijaustus muuttaa vipunoston tekemistä enemmän takaolkapäille. Heijautus vipunostojen kanssa supersarjana tein yhden käden pystysoutua käsipainoila. 

Tänään tein myös hauiskääntöä tyylillä minkä näin Youtubesta viikonloppuna. Periaatteessa tämä ei ollut minulle uusia tyyli, mutta sellainen mitä en ole vain ikinä tehnyt. Ihan perus hauiskääntöä käsipainoilla kääntäen, mutta tekien yksi - kolme toistoa per käsi kunnos tapahtuu käden vaihto. Yleensä olen aina tehnyt hauiskääntöä vuoron perään käsiä vaihdellen niin tämä oli mukavaa vaihtelua. Välillä kolme toistoa per käsi ja välillä kaksi toistoa minkä jälkeen toiset saman pituiset toistomäärät toisella kädellä. Silloin kun toistot alkoivat painaan niin tein väliin yhden toiston per käsi minkä jälkeen yritin kokeilla vielä kolmen toiston toistoa per käsi. Tällä tavalla en edes laskenut yhteismääriä vaan runttasin toistoa ihan niin paljon kuin jaksoin. Tämä hauiskääntö käsipainoilla oli supersarjan toinen liike mitä edelsi hauiskääntö z-tangolla millä yritin tehdä hitaita toistoa aina niin pitkään kun vaan pystyin. Heti kun toistot alkoivat olemaan vaikeita niin vaihdoin tempoa nopeenpaan.

Näiden ensimmäisen supersarjojen jälkeen päivän loput supersarjat olivat itselleni hieman vanhempia ja sellaisia joita olen käyttänyt. Periaatteessa viimeinen supersarja tänään oli vielä poikkeus siinä mielessä, että tein hauista scott-penkissä sekä vaijerilla ristikkäistaljassa viisi sarjaa ilman taukoja pitäen eli putkeen paukuttamalla. Painoja sai tiputella sarjojen välillä kun en pitänyt taukoja ja painot taisivat olla oikeasti aika pienet kun tein viimeistä sarjaa. Onneksi en edes katsonut millä painoilla tein liikkeitä kun laskin vain painoja jonkin verran joilla vain pystyin tekemään toistoja.

Olkapää- & hauistreeni

  • Supersarja 5x Yhden käden heijautus vipunosto x10 + Yhden käden pystysoutu käsipainoilla x10
  • Supersarja 5x Hauiskääntö z-tanko x10 + Hauiskääntö käsipainoilla väh. x10
  • Supersarja 5x Vipunostot takaolkapäille pää tuettuna penkissä x10 + Pystysoutu z-tanko x10
  • Supersarja 5x Hauiskääntö maaten talja v-tanko x10 + Hauiskääntö z-tanko tuettuna vinopenkissä x10
  • Supersarja 5x Vipunostot sivulle istuen x10 + VIpunostot eteen istuen x10
  • Supersarja 5x Hauiskääntö Scott x10 + Hauiskääntö vaijerilla x10

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.

Preworkout on yksi niistä lisäravinteista jotka jakavat mielipiteet aikalailla sillä toiset sanovat niitä turhaksi ja toiset taas kehuvat maasta taivaisiin. Preworkout ei ole ainoa lisäravinne joka jakaa mielipiteet näin sillä valtaosa muistakin lisäravinteista kuuluu tähän kategoriaan. Onko preworkout hyödyllinen vai pelkkää rahan tuhlausta?

Keskiviikkona oli taas kerran mahdollisuus käydä Tampereen Loaded:lla treenaamassa niimpä päätin käyttää mahdollisuuden hyväksi. Viimeisimmän Tampereen Loaded käynnin välissä olen käynyt tutustumassa esimerkiksi Vantaalla FitVantaa – Iron Paradise kuntosalilla mitä monet kehuu Suomen parhaaksi. Käydessäni FitVantaa - Iron Paradise kuntosalilla niin tiedostan kyllä miksi monet kehuu sitä Suomen parhaimmaksi mutta minun listallani se ei ole korkemmasta päästä eikä minulla ole edes hinkua lähteä sinne treenaamaan. Hieman samaa voin sanoa Vantaan PTVGYM Tiksistä mikä on erilainen kuntosali kuin FitVantaa - Iron Paradise ja missä myös kävin vähän aika sitten ja missä olen jo muutenkin käynyt useampia kertoja.

Viime viikolla minulla oli yhdestoista viikko kun tein kolme penkki treeniä viikkoon ja tuon kyllä alkoi jo huomaamaan varsin helposti. Tällä viikolla minulla on niin sanotusti väliviikko niin kolmen penkki treenin viikosta kuin treeneistäkin sillä kävin tällä viikolla keskiviikkona ja perjantaina hieronnassa. Tällä viikolla kävin maanantaina tekemässä penkin, tiistaina kyykyn, torstaina maastavedon ja nyt lauantaina on vuorossa toinen kyykky treeni. Tänään lauantaina en ole vielä käynyt tekemässä kyykky treeniä mutta maanantaina tein ihan täysillä penkki treenin ja tiistaina kyykky treenin mutta torstaina tehty maastaveto treeni oli todella kevyt.

Täytyy sanoa että se on tullut itselleni täytenä yllätyksenä että Vantaa on PK-seudun sivistynein kuntosali kaupunki. Olen nyt viimeisen parin vuoden aikana käynyt niin Vantaan Loaded, PTVGYM Tiksi sekä FitVantaa - Iron Paradise (FitTammisto) kuntosaleilla ja huomannut tämän asian. Itselläni oli vähän eri kuva Vantaasta kuntosali kaupunkina kun minulla on omat mielipiteeni koko kaupungista. Kuitenkin Vantaan kuntosaleilla ei ole samoja ongelmia kuin Helsingin tai Espoon kuntosaleilla.