Bosch: Ensimmäinen tuotantokausi arvostelu

Olen päässyt Michael Connellyn Harry Bosch kirjoissa niin pitkälle että päätin aloittaa Bosch televisiosarjan uudelleen katselun. Olen miettinyt Bosch televisiosarjan uudelleen katselua jo pidemmän aikaa kun olen lukenut Michael Connellyn Harry Bosch kirjoja. Kirjoja lukiessa muistin Bosch televisiosarjasta toisista enemmän ja toisista vähemmän. Kuitenkin jo ensimmäisestä kirjasta lähtien huomasin sen että kirjat ja televisiosarja alkoivat erota enemmän tai vähemmän.

Bosch televisiosarjan ensimmäinen tuotantokausi käsittelee kahta tapausta: ensimmäinen kertoo Luukaupunki kirjan tapauksen ja toinen Sokkelokuja kirjan tapauksen. Näiden kahden kirjan lisäksi ensimmäisellä tuotantokaudella on lyhyt tapaus Betoniblondi kirjasta. Betoniblondi on toinen, Luukaupunki on kuudes ja Sokkelokuja on kymmenes suomennettu Harry Bosch kirja.

Bosch televisiosarjan ensimmäinen tuotantokausi alkaa Betoniblondi kirjassa tapahtuvasta tutkimuksen lopusta ja sen kautta tulevasta oikeudenkäynnistä. Tämä oikeudenkäynti vaikuttaa lähinnä Bosch televisiosarjan hahmon rakentamiseen minkä lisäksi se vaikuttaa hieman Luukaupunki kirjan tapauksen tutkintaan. Luukaupunki kirjan tapaus koskee metsästä löytyneitä vanhoja lapsen luita eli kyseessä on vanha tapaus. Tämän lisäksi ensimmäisellä kaudella käsitellään Sokkelokujan kirjan tapausta missä poliisit pysäyttävät epäilyttävän pakettiauton ja löytävät kuolleen ihmisen pakettiauton tiloista. 

Kummatkin tapaukset ovat pääpiirteittäin aikalailla samoja kirjojen ja televisiosarjan välillä muutamia pienempiä yksityiskohtia muuttaen. Nämä asiat ovat pääpiirteittäin pienempiä vaikka hieman suurempiakin muutoksia kirjojen ja televisiosarjan välillä on. Betoniblondi ja Luukaupunki kirjat ovat kuitenkin tehty -90 luvulla ja Sokkelokuja kirja on myöskin 2000 luvun alusta joten ne on päivitetty nykyaikaan. Pienempiä asioita on missä tietyt asiat tapahtuvat tai millaisia sivuhenkilöt ovat ja suurempia asioita on muutamien juonenkäänteiden muuttaminen.

Bosch televisiosarja ei ole niin synkkä Luukaupunki kirjan osalta missä on varmaankin yksi suurimmista eroista. Myöskin Luukaupunki kirjan loppuratkaisu on erilainen ja lopusta tulee hieman mieleeni hieman toinen Michael Connellyn Harry Bosch kirja. Sokkelokuja kirjassa Jerry Edgar ei ole Harry Bosch:n työpari vaan Harry Bosch tutkii tapausta toisen henkilön kanssa mutta Jerry Edgar on kirjassa mukana. Tämä tarjoaa kirjan ja televisiosarjan välille erilaisia juonen käänteitä. Tämän lisäksi suurimmat erot löytyvät siitä miten muut henkilöt on kirjoitettu kirjoihin ja miten ne on tuotu televisiosarjaan.

Muutamat henkilöt ovat aika lähellä miten ne on tuotu kirjassa esille, toiset henkilöt ovat tuotu televisiosarjaan ihan eri tavalla kuin he ovat kirjoissa, toiset henkilöt ovat suuremmassa osassa televisiosarjassa kuin mitä ovat kirjoissa ja eräitä tärkeitä henkilöitä kirjoissa ei ole tuotu televisiosarjaan. Siinä missä tapaukset ovat lähempänä kirjojen ja televisiosarjojen välillä niin henkilöt ovat enemmän erilaisia ja tämän huomaa jo heti ensimmäisellä Bosch tuotantokaudella. 

Mielestäni Bosch televisiosarjan ensimmäinen tuotantokausi kuvaa hyvin Luukaupunki ja Sokkelokuja kirjojen tapauksia. Televisiosarja sekä kirjat eroavat toisistaan enemmän tai vähemmän minkä johdosta kirjan tai televiosarjan voi katsoa ihan kummassa järjestyksessä vain. Varsinkin Luukaupunki kirja on paljon synkempi ja tarjoaa enemmän juonen käänteitä kuin Bosch televisiosarja. Sokkelokuja eroaa eroaa kirjan ja televisiosarjan väliltä enemmänkin muutaman henkilön ja sitä kautta erilaisten juonen käänteiden takia.

Bosch televisiosarjan ensimmäinen tuotantokausi on suoraviivaisempi molempien tapauksien osalta kuin kirjat. Lisäksi televisiosarjassa on muutettu henkilöitä ja juonta sopimaan televisiosarjan jatkuvuuden kannalta tulevien tuotantokausien jatkumoon. Kuitenkin Luukaupunki ja Sokkelokuja kirjojen tärkeimmät yksityiskohdat on esitelty Bosch televisiosarjan ensimmäisellä tuotantokaudella muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

4.5 / 5

Tykkäsitkö itse elokuvasta / sarjasta?

2
0

Bosch televisiosarjan seitsemäs tuotantokausi perustuu köyhästi Michael Connellyn Palava huone kirjan toiseen tapaukseen. Palava huone kirjassa nimensä on menneisyydessä tapahtunut tuhopoltto ja televisiosarjassa nykyajassa missä kuolee perhe. Siinä missä tuhopoltto tapaus on Palava huone kirjassa sivujuoni ja vanha tapaus niin televisiosarjassa niin sanotusti pääjuoni minkä lisäksi televisiosarjaan on rakennettu omat suuremmat ja pienemmät juonet.

Sain juuri katseltua Bosch televisiosarjan kuudennen tuotantokauden mikä perustuu Musta kaupunki ja Yön pimein hetki Michael Connellyn kirjoihin. Musta kaupunki on yhdestoista suomennettu Harry Bosch kirja ja Yön pimein hetki on ensimmäinen Bosch & Ballard sarjan kirja. Musta kaupunki on kirjana lyhin ja suoraviivaisin Michael Connellyn Harry Bosch kirja mikä on venytetty Bosch televisiosarjaan kestämään koko tuotantokauden ajan. Yön Pimein hetki kirjasta otettu tapaus on vanha tapaus mikä jatkuu käytännössä Bosch televisiosarjan viidennen tuotantokauden juonesta ja on puolestaan todella paljon lyhennetty kirjasta Bosch televisiosarjaan.

Sain juuri luettua Michael Connellyn kahdeksannentoista suomennetun Harry Bosch kirjan Kaksi totuutta ja sen jälkeen pääsin katsomaan uudestaan Bosch televisiosarjan viidennen tuotantokauden. Viides tuotantokausi kertoo Kaksi totuutta kirjan kummatkin tapaukset ja on ensimmäinen Bosch televisiosarjan tuotantokausi mikä pohjautuu vain yhteen kirjaan. Kuitenkin kun luin seitsemättä suomennettua Michael Connellyn Harry Bosch kirjaa Kadonnut valo niin huomasin yhden tärkeän kohtauksen olevan Bosch televisiosarjassa. Olisin muistellut että kyseinen kohtaus olisi ollut Bosch televisiosarjan neljännellä tuotantokaudella mutta se olikin tällä viidennellä tuotantokaudella.

Bosch televisiosarjan neljäs tuotantokausi perustuu Michael Connellyn Enkelten portaat kirjaan minkä lisäksi se ottaa juonenkäänteitä Michael Connellyn Lohikäärmeen merkki kirjasta. Kun luin kesällä Enkelten portaat kirjan niin muistin Bosch televisiosarjan neljännen tuotantokauden todella hyvin ja kirjaa lukiessa huomasin televisiosarjan ja kirjan erot. Nyt kun katsoin Bosch televisiosarjan neljännen tuotantokauden niin kirjan eroavaisuuksia piti oikein muistella kun olen lukenut sen jälkeen jopa liikaa Michael Connellyn kirjoja että ne alkavat menemään sekaisin.

Bosch televisiosarjan kolmas tuotantokausi sisältää kaksi tapausta minkä lisäksi pienempiä juonenkäänteitä sekä hahmoja jotka ovat suuremmassa roolissa neljännellä tuotantokaudella. Kolmannen kauden päätapaus on Michael Connellyn viidennestä Harry Bosch kirjasta Mustempi kuin yö ja toinen tapaus seuraa ensimmäistä Harry Bosch kirjaa Tunnelirotta. Molemmat tapaukset ovat kirjoihin nähden todella paljon muutettuja vaikka pääjuonen käänteet ovat samoja ja kummatkin tapaukset tunnistaa helposti mihin kirjaan ne perustuvat.

Bosch televisiosarjan toinen tuotantokausi seuraa kolmea Michael Connellyn Harry Bosch kirjaa. The Last Coyote kirjaa ei ole suomennettu joten en tiedä mitä siitä on tuotu televisiosarjaan tai miten The Last Coyote kirja eroaa televisiosarjasta. Bosch televisiosarjan toinen tuotantokausi perustuu Yöihmisiä kirjan tapaukseen minkä lisäksi kirja lainaa Luottamuksen hinta kirjasta juonen käänteitä mitkä ovat merkittävässä osassa Bosch televisiosarjan toisella tuotantokaudella. Yöihmisiä on kolmas suomennettu Harry Bosch kirja ja Luottamuksen hinta kolmastoista suomennettu Harry Bosch kirja.