Michael Connelly: Luukaupunki arvio

Mustempi kuin yö kirjan jälkeen tuntui että palasin enemmän tuttuun Michael Connellyn kirjaan seuraavalla Harry Bosch kirjalla Luukaupunki. Lähinnä sen takia kuten kirjoitin Mustempi kuin yö kirjan arviossani niin Mustempi kuin yö kirja tuntui olevan enemmän Terry McCaleb kirja kuin Harry Bosch kirja. Tästä huolimatta pidin Mustempi kuin yö kirjasta ja vaikka kummatkin kirjat Mustempi kuin yö sekä Luukaupunki ovat myös Bosch televisiosarjan juonia eri tuotantokausilla niin Luukaupunki on enemmän kirjansa näköinen.

Uudenvuodenpäivänä etsivä Harry Bosch saa puhelun, jossa koiran omistaja kertoo koiran löytäneen luun. Koiran omistaja on myös lääkäri ja hän on varma luun olevan ihmisen luu. Bosch tutkii asiaa, ja tuo sattumanvarainen löytö johdattaa hänet matalaan hautaan Hollywoodin kukkuloilla, todisteeseen yli kaksikymmentä vuotta aiemmin tehdystä murhasta. Tapaus on kylmä, mutta se herättää Boschin muistot hänen omasta lapsuudestaan orpona kaupungissa.

Tapauksen viedessä Boschin syvemmälle menneisyyteen, aloitteleva poliisi Julia Brasher herättää hänet eloon nykyhetkessä tavalla, jollaista kukaan ei ole tehnyt vuosiin. Boschia on varoitettu aloittelijan kanssa seurustelun ongelmista, mutta mikään varoitus ei kestäisi heidän välistään kuumuutta  kun tapaus saa rajun käänteen. Epäilty pakenee, poliisi ammutaan, ja yhtäkkiä Boschin kylmä tapaus saa koko Los Angelesin sekaisin – ja Boschin on taisteltava pitääkseen tilanteen hallinnassa laittomassa ja raa'assa yhteenotossa.

Kirjan alku muistuttaa todella paljon televisiosarjaa ja oikeastaan moni asia on samoin Bosch televisiosarjan ensimmäisellä tuotantokaudella. Suurempi ero Bosch televisiosarjan ensimmäiseen tuotantokauteen on se että televisiosarjan ensimmäiseen tuotantokauteen on yhdistetty kaksi eri kirjaa ja se seuraa kahta eri tapausta. Kuitenkin minulla oli koko ajan televisiosarjan tapahtumat muistissa kun luin kirjaa mutta kuten kaikissa muissakin Harry Bosch kirjoissa mitä olen lukenut niin kirja ja televisiosarja eroavat toisistaan.

Luukaupunki kirja on taas kerran synkempi kuin Bosch televisiosarjan ensimmäinen tuotantokausi. Kirja muuttuu synkemmäksi mitä edemmäksi tarina etenee ja samalla myöskin erot kirjan ja televisiosarjan välillä kasvavat. Kirja tuntuu olevan temmoltaan hieman hitaampi johtuen Harry Boschin ja Julia Brasherin tarinasta ja sen kehittymisestä. Välillä juonta viedään eteenpäin tapauksen johdosta ja välillä Harry Boschin ja Julia Brasherin välillä. Harry Boschin ja Julia Brasherin asia alkaa vaikuttamaan niin tapauksen tutkintaan kuin myös Harry Boschiin itseensä. Myöskin kirjassa tulee esille hyvin Harry Boschin oma lapsuus mikä myöskin vaikuttaa osaan asioista ja se miten hän käsittelee tapausta.

Luukaupunki on ollut ehkä suorin kirjasta Bosch televisiosarjaan tuotu tarina ja sen huomasi kirjan lukemalla. Kuitenkin kirja on erilainen kuin televisiosarja ja muutamat juonen käänteet todella yllättävät. Kuitenkin kirjan ja tapauksen loppu on mielestäni vähän sinällään yhtäkkinen mutta tietenkin siihen liittyy juonen käänteitä mitä kirjassa tapahtuu. Jos nyt oikein muistan niin ja vertaile kirjaa ja televisiosarjaa niin eräällä tapaa televisiosarjan tarinan päätös on parempi.

Luukaupunki kirja kannattaa lukea jos pitää Bosch televisiosarjasta ja muutenkin etsivä kirjoista. Mielestäni Luukaupunki on yksi parhaimpia Harry Bosch kirjoja mitä olen lukenut. 

4.5 / 5

Tykkäsitkö itse elokuvasta / sarjasta?

1
0

Michael Connellyn Kaksi totuutta on viimeinen Harry Bosch kirja ja Bosch televisiosarjan viidennen tuotantokauden ainoa kirja mitä Bosch televisiosarja seuraa. Kaksi totuutta on kahdeksastoista suomennettu Harry Bosch kirja ja viimeinen Bosch sarjan kirja sillä seuraava kirja Yön pimein hetki on ensimmäinen Bosch & Ballard sarjan kirja. Samalla Kaksi totuutta oli nyt viimeinen Michael Connellyn Bosch kirja minkä luin sillä olen jo kesällä lukenut kaikki viisi seuraavaa Bosch & Ballad sarjan kirjaa.

Julmat jäähyväiset on Michael Connellyn seitsemästoista Harry Bosch kirja mitä on myös käytetty Bosch: Legacy televisiosarjan ensimmäisellä ja toisella tuotantokaudella. Julmat jäähyväiset kirjaa lukiessa minulle tuli sellainen tunne että kirja on tuttu Bosch: Legacy televisiosarjasta mutta en saanut mieleeni miltä tuotantokaudelta.

Michael Connellyn Risteyskohta jatkuu siitä mihin edellinen kirja Palava huone on päättynyt. Harry Bosch ei ole enää töissä LAPD:ssä sillä hän on eläköitynyt edellisen tapauksen takia ja mitä siinä kävi. Risteys kohta on Bosch: Legacy televisiosarjan toisen tuotantokauden pääjuoni mutta kirjaa lukiessa en tätä muistanut mutta jotenkin minulla oli sellainen mielikuva että kirjassa tapahtuneet asiat olivat tutun oloisia. Siinä missä alkuperäinen Bosch televisiosarja on minulle tutumpi ja muistan paljon enemmän asioista niin Bosch: Legacy televisiosarjasta en hirveästi muista.

Michael Connelly: Palava huone on 15 suomennettu Harry Bosch kirja ja Bosch televisiosarjan seitsemännen tuotantokauden pääjuoni. Tuo seitsemäs tuotantokausi on itselleni vähiten katsottu Bosch televisiosarjan tuotantokausista niin en siitä muistanut oikeastaan mitään. Näin ollen en voinut verrata lukiessani kirjan ja televisiosarjan eroja mikä oli vain hyvä asia. 

Michael Connellyn Musta laatikko kirja ei ihan jatkunut niin kuin olin kuvitellut Luottamuksen hinta kirjan jälkeen mikä loppui käytännössä valtapeliin poliisilaitoksen sisällä. Olin jotenkin kuvitellut että Musta laatikko kirjassa olisi keskitytty jotenkin enemmän tuohon valtapeliin mutta käytännössä sitä vain sivuttiin Musta laatikko kirjassa. Musta laatikko keskittyy yhteen 20 vuotta sitten tapahtuneeseen journalistin murhaan 1992 mellakoiden aikana jota itse Harry Bosch aikoinaan alkoi tutkimaan alunperin mutta tapaus siirtyi häneltä pois.

Michael Connellyn seuraava kirja Lohikäärmeen merkki kirjan jälkeen on Luottamuksen hinta mutta itse luin tuossa välissä Michael Connellyn uusimman Bosch & Ballard kirjan Piinaava odotus. Mietin hetken aikaa kumman kirjan luen ensiksi: Luottamuksen hinta mikä on seuraava Harry Bosch kirja Lohikäärmeen merkki kirjan jälkeen vai uusimman Bosch & Ballard kirjan Piinaava odotus. Olen lukenut tänä kesänä niin paljon että se itseänikin ihmetyttää ja mietin vain sitä koska nyt kyllästyn lukemaan?