Katsoin juuri kolmannen kerran A Fistful of Dollars elokuvan. Ensimmäinen kerta oli kaverilta lainaama A Fistful of Dollars dvd julkaisu. Toinen kerta oli kun katsoin elokuvan bluray julkaisun kun ostin The Spaghetti Western Trilogy bluray:n. Minun oli ollut tarkoitus katsoa kaikki kolme The Spaghetti Western Trilogy elokuvaa uudestaan ja kun luin että Arrow Filmin julkaisee kaikista elokuvista 4K bluray julkaisut niin päätin että tulen ne hankkimaan. Kun kaikki kolme Arrow Filmin julkaisua oli ennakko tilattavana Levykauppa X:stä niin laitoin kaikki kolme julkaisua tilaukseen.
Katsoin nyt kolmannella kerralla A Fistful of Dollars elokuvan Arrow Filmin 4K bluray:ltä ja täytyy kyllä sanoa että elokuva kokemus oli näistä selvästi parhain. En oikein muistanut A Fistful of Dollars elokuvasta hirveästi mitään kun aloin sitä aloin katsomaan kun viime kerrasta on aikaa yli kymmenen vuotta. Kuitenkin katsellessani elokuvaa niin siinä samalla minulle alkoi muistumaan asioita ja kohtauksia elokuvasta mutta jos ennen elokuvan katsomista minun olisi pitänyt sanoa jotain A Fistful of Dollars elokuvasta niin en olisi osannut. Itselläni vielä kun menee helposti A Fistful of Dollars ja For a Few Dollars More elokuvat sekaisin mikä minun on tarkoitus katsoa seuraavana iltana.

A Fistful of Dollars 4K bluray kuvanlaatu
Kuvan laadullisesti Arrow Film A Fistful of Dollars 4K bluray näyttää loistavalta ja luonnolliselta. Kuvanlaadussa näkyy vähemmän tai enemmän filmiraetta mikä on mielestäni vain hyvä asia ja mistä henkilökohtaisesti pidän. Pidän enemmän siitä että filmiraetta ei ole poistettu vanhemmista elokuvista sillä silloin se on myöskin poistanut kuvasta pieniä yksityiskohtia tai tehnyt kuvasta vahamaista kuten muutamat 4K bluray julkaisut ovat pilattu.
Arrow Film A Fistful of Dollars 4K bluray julkaisu pitää sisällään Dolby Visionin minkä johdosta kuva näyttää mielestäni vieläkin luonnollisemmalta ja varsinkin elokuvan tummemmat kohtaukset hyviltä. Elokuvassa on jonkin verran tummia kohtauksia sillä kyseessä on vanha lännen elokuva ja muutamat kohtaukset tapahtuvat pimeissä paikoissa tai myöhään illalla. Oli sitten kyseessä sisällä tai ulkoa kuvattu pimeämpi kohtaus niin ne ovat tarkkoja, yksityiskohtaisia eikä liian tummia. Kuvasta saa helposti selvää eikä kuva näytä pelkkää tummaa mistä ei saa mitään selvää mitä kohtauksessa oikeasti tapahtuu.
Mielestäni värit ovat kauttaaltaan luonnollisia että vesi näyttää vedelle, hiekka näyttää hiekalle, tuli näyttää tulelle ja taivas näyttää taivaalle. Tähän kun vielä lisätään se että henkilöiden kasvoista näkee yksityiskohdat hyvin helposti kuten hien valuvan. Oikeastaan vain muutama yksittäinen kohtaus tai muutaman sekunnin otto näyttää sille että se ei ole ihan 100% kaiken muun kuvanlaadun kanssa samalla tasolla mutta se voi johtua kyseisestä kohtauksesta eikä se haittaa yleisesti. Kuitenkin jos haluaa verrata kuvanlaatua eri kohtauksien väliltä niin noissa parissa kohtaan on ihan selvä ero minkä huomaa helposti että toinen on terävämpi ja parempi kuin toinen.
A Fistful of Dollars 4K bluray äänenlaatu
Aloin katsomaan elokuvaa aluksi Englannin kielisellä DTS-HD Master Audio 5.1 ääniraidalla. Kuitenkin elokuvan alussa vaihdoin ja vertasin ääniraitaa Englanninkieliseen DTS-HD Master Audio Mono ääniraitaan muutamalla nopealla testillä. Huomasin ja kuulin Englannin kielisissä DTS-HD Master Audio 5.1 ja DTS-HD Master Audio Mono ääniraidoissa eroja niissä kohtauksissa mitä katselin ja päädyin katsomaan elokuvan DTS-HD Master Audio Mono ääniraidalla.
Täytyy sanoa että Englannin kieliset DTS-HD Master Audio 5.1 ja DTS-HD Master Audio Mono ääniraidat kuulostavat lähestulkoon samoilta mutta kuulin niissä pieniä eroja. Mielestäni se ero mitä kuulin dialogissa päätyi minun valitsemaan DTS-HD Master Audio Mono ääniraitaan. Jos yritän helpoiten selittää eron mitä kuulin noiden kahden ääniraidan väliltä oli "kirkkaus" / korkeampi ääni vs hieman "tummempi" / matalampi ääni ja tämän huomasi helpoiten dialogissa ja musiikin soidessa. Ihmettelenkin hieman DTS-HD Master Audio 5.1 ääniraitaa sillä varsinkaan elokuvan alussa takakaiuttimista ei tuntunut kuuluvat mitään ja ääniraitojen ero tuntui olevan tuo hieman "kirkkaampi" mono ääni vs "matalampi" 5.1 ääni.
Ääniraitojen välillä ei ollut siis suurta eroa ja mielestäni kannattaa vain itse yrittää kuunnella kumpi dialogi kuullostaa paremmalta omaan korvaan. Vastaavasti elokuvan musiikki kuullostaa hieman paremmalta DTS-HD Master Audio 5.1 ääniraidalla mutta eroja ei siis hirveästi ole ja kummatkin ääniraidat kuulostavat jokatapauksessa hyvältä.
A Fistful of Dollars 4K bluray yhteenveto
Mielestäni Arrow Filmin A Fistful of Dollars 4K bluray julkaisu on kuvan ja äänenlaadullisesti niin hyvä kuin vain voi olla. Tämän lisäksi A Fistful of Dollars 4K bluray julkaisu pitää sisällään paljon extra materiaalia jos sitä kaipaa. Tämä on ehdoton 4K bluray julkaisu osto suositus.
https://www.levykauppax.fi/movie/a_fistful_of_dollars/#1040942
A Fistful of Dollars 4K bluray extrat
- Audio commentary by film historian and Leone biographer Sir Christopher Frayling
- Audio commentary by film historian and critic Tim Lucas
- Trailers, TV spots and radio spots
- When It All Started, a newly filmed interview with film historian and critic Fabio Melelli
- Four Fingers Four Picks, a newly filmed interview with guitarist Bruno Battisti D'Amario
- Wind & Fire, a newly filmed interview with Morricone biographer Alessandro de Rosa
- A Night at the Movies, a newly filmed interview with filmmaker Paolo Bianchini
- A Fistful of Outtakes, highlights from the original rushes
- The Day the Soundtrack Changed, a new visual essay by musician and disc collector Lovely Jon exploring the film's iconic score
- Marisol: Leone's Madonna of the West, an archival interview with co-star Marianne Koch
- The Frayling Archives and A New Kind of Hero, two archival interviews with Sir Christopher Frayling
- A Few Weeks in Spain, an archival interview with Clint Eastwood
- Tre Voci, an archival featurette with Leone collaborators Mickey Knox, Sergio Donati and Alberto Grimaldi
- Opening scene with Harry Dean Stanton filmed for the film's US TV debut in 1975, plus an archival interview with the prologue's director Monte Hellman
- Restoration Italian Style, an archival featurette on the film's remastering for DVD
- Location Comparisons 1964-2004, an archival featurette
- Alternate credits sequences
- Three comprehensive image galleries: A Fistful of Pictures, On the Set and Promoting 'A Fistful of Dollars'
https://www.arrowfilms.com/4k/a-fistful-of-dollars-limited-edition-4k-u…
Tykkäsitkö itse elokuvasta / sarjasta?