Junnu melkein tappoi itsensä PTVGYM:llä

13.08.2023 - 12:26

No niin nyt on virallisesti kotiudittu lomalta kotiin vaikka tuossa viime viikolla tulikin käytyä kotona. Tästä sitten pikkuhiljaa kohti arkea mutta ihan normaalisti arkea en tule kuitenkaan aloittamaan. Minulla on nyt lähisalin jäsenyys jäädytettynä tämän kuukauden loppuun kun sitä ei voinut tehdä kuun puolesta välistä. Tämän johdosta tulen sitten käymään päivittäin PTVGYM:llä minkä lisäksi pari kertaa käyn tuhlaamassa vielä Vantaan Loaded:lla kun kymmenen kerran kortista on pari kertaa jäljellä. Se jääkö nuo pari kertaa viimeisiksi Vantaan Loaded käynneiksi niin sitä on vaikea sanoa mutta todennäköisyys sille on suuri.

Tämän hetkinen voimassa oleva kymmenen kerran kortti on ostettu alennuksesta ja ellei vastaavanlaista alennusta nyt loppuvuodesta / black fridayna tule niin hyvin todennäköisesti seuraavat pari kertaa ovat viimeiset Vantaan Loaded:lla pitkään aikaan. Olen nyt tämän vuoden alkukesästä ja kesällä mitä siellä kävin niin tottunut käymään ja saanut hyviä treenejä tehtyä mutta matkaa sinne täältä Espoosta on hieman liikaa aktiiviseen käymiseen. Tuo max kerran viikkoon kyllä toimi mutta en sitä kyllä jaksaisi huonoilla säillä kuten talvella.

Viime viikolla kun kävin kotona käymässä niin kävin tekemässä kolme treeniä PTVGYM:llä. Noista treeneistä en ole vielä kirjoitellut mitään mutta Youtubessa ja IG:ssä on kyllä videoita. Olen ajatellut niistä kirjoittavani jotain niin saa nähdä jos vaikka ensi viikolla jaksaisin?

Eilen lauantaina oli vuorossa kyykky treeni PTVGYM:llä ja olin taas vaihteeksi säätänyt GoPro asetuksia. No näköjään huonompaan suuntaan kun kerran videoista ei mitään hirveästi näkynyt. Näin sen jo kun katsoin kyykkyjä sarjojen jälkeen miten se nousee mutta en nyt siinä sitten alkanut asetuksia sen pahemmin enää muokkaamaan. Nyt kuitenkin tänään tuli tilattua Media mod sekä Light mod GoPro 10:neen eli ensi viikosta lähtien saan kuvattua näkyvämpää videota kun valoa saadaan videoihin.

Mitä itse kyykkyyn tulee niin olin hieman pettynyt mutta aikalailla hieman parempaa mitä nyt tässä on tullut tehtyä. Toisaalta kun viime aikoina on tullut hakattua sarjaennätyksiä ja isoilla painoilla pidempiä sarjoja niin sitä aina sitten toivoisi että aina sujuu. Kuitenkin lähdin myös hakemaan jotain sellaista mitä en ollut edes saanut ikinä ja saatoin jopa tehdä sarjaennätyksen kyykyssä 200kg painoilla?

Sain tehtyä ketjykyykyssä 200kg painoilla plus ketjut niin kaksi toistoa mikä oli toisaalta perus ok tulos mutta halusin enemmän. Tuon sarjan jälkeen mietin pitkään miten jatkan treeniä ja minulla oli kolme eri vaihtoehtoa mistä sitten päädyin lopulta ensimmäiseen. Otin nimittäin ketjut pois ja tein ilman ketjuja 200kg painoilla vaan niin paljon toistoja kuin vain tulee. Hain seitsemää toistoa mutta sain kuusi toistoa mikä sekin taitaa olla sarjaennätys 200kg painoilla? 200kg painoilla olen saanut tehtyä viisi toistoa mutta kuudesta tai seitsemästä ei ole kyllä tietoa jos niin olen tehnyt aikaisemmin.

Kyykyn jälkeen menin tekemään vyökyykkyä missä tein pysäytyksin kahdeksan toiston sarjoja 40kg painoilla ja kuuden toiston pysäytyksiä 80kg painoilla. Jossain kohtaan siinä kun tein niin siihen viereisiin smith-laitteeseen tuli joku junnu ei ihan niin nuori mutta ei nyt niin vanhakaan tekemään vinopenkkiä. Yhtäkkiä sitten kun olin valmistautumassa tekemään seuraavaa sarjaa ja olin laittamassa vyötä kiinni laitteseen niin kuuluu hirveä kilinä ja kolina. Korvissani tuntui niin paljon että huh huh.

Nuori junnu oli juuri nuossut smith-laitteesta pois ja smith oli tippunut ala-asentoon painojen kera. Taas kerran kun ihmisillä on kiire ja he ovat huolimattomia niin laitteita ei laiteta turvallisesti paikoilleen. Ihmettelen aina sitä kun junnut ja sunnuntai treenaajat ylipäätänsä tekevät liikkeet hirveällä kiireellä sekä niin ahtaissa tiloissa ja väleissä ettei turvavälejä seiniin tai kanssa treenaajiin ole. Miksi pitää aina olla pienimmässä nurkassa tekemässä missä lähestulkoon ei mahdu edes tekemään saati jos käy jotain niin eipä siinä ole tilaa väistyä mihinkään?

Giljotiinilla olisi mennyt tuonkin junnun niskat katki jos hän olisi ollut smith-laitteessa hieman pidempään eli juuri sinä aikana kun smith-laitteen tanko lähti vapaa luisuna alas. Tangossa oli vielä lähessäs 100kg painoja niin eipä siinä olisi ollut kuin hyvistit sanottavana. Oikeasti siellä salilla ei pitäisi olla kiire kuolemaan? Ottakaa vaan ihan rauhallisesti ja laittakaa ne painot ja laitteet rauhallisesti ja turvallisesti sellaiseen asentoon ettei ne liiku.

Itse en edes ole ikinä jäänyt istumaan jalkaprässin alle kun siinä on painoja vaan aina mennyt vasta kun teen. Ihmettelen sitä kun jalkaprässiinkin laitetaan hirveästi painoja ja sitten nytkytysten jälkeen jäädään siihen kelkan alle vain istumaan ja rämpläämään puhelinta vielä pää kelkan alapuolla. Siinä sitten jos jokin pettäisikin niin sama juttu että hei hei.

Viime lauantaina tuli käytyä Greenfit Keilaniemen avoimissa ovissa mitkä taas järjestettiin. Itse menin käymään Greenfit Keilaniemessä sen takia että halusin vaihtelua treenaamiseen sekä sain kaverin mukaan. En tiedä olisinko nyt lähtenyt yksin käymään Greenfit Keilaniemessä ellen olisi saanut kaveria mukaan vai olisinko vain mennyt normaalisti PTVGYM:lle?

Olen nyt tänä vuonna monella eri kuntosalilla ja monessa eri kaupungissa huomannut saman kasvavan trendin kun käy kuntosalilla suihkussa. Kuntosalien suihkuista bongaa useasti paskaiset kalsarit roikkumassa pyyhenaulakoissa. Ajattelin aluksi että tämä on vain pk-seutulaisten kuntosalien yksityinen trendi mikä on vain yleistynyt mutta ei vaan tämä on yleinen trendi. Olen meinaan tätä samaa myös huomannut Tampereella kun olen käynyt Loaded:lla treenaamassa.

Laitetaan vielä tänne blogin puolelle pieni "mainos" ja selitys viime viikon treeneistä joissa sain tehtyä pinnaus lattia penkissä kaksi kertaa ja korotetussa maastavedossa kolme kertaa omalla painolla. Nuo oli viikon kohokohdat ja muutenkin treenit menivät ihan hyvin vaikka sitten tuollaiset kaksi kertaa omalla painolla penkki ja kolme kertaa omalla painolla maastaveto vain motivoivat myös muita treenejä. Viikolla kaikki muut treenit tuntuivat menevän hyvin paitsi jalkatreenit kyykkyineen.

Unohdin kirjoittaa selkätreenistä minkä tein Kerhisgym Sastamalan kuntosalilla ja mistä tein jopa videon. Kyseinen selkätreeni oli siinä mielessä aika perus selkätreeni Kerhisgym Sastamalassa että aika useasti teen kyseisen selkätreenin siellä. Oikeastaan kyseinen treeni oli enemmänkin jalka- & selkätreeni sillä tein ensimmäisen liikkeen maastavedon trap bar tangolla mikä on enemmän jalkaliike kuin selkäliike. Trap bar maastaveto normaalisti tehtynä on etureisipainotteinen liike.

Päätin tehdä ja kuvata jalkatreenin sekä selkätreenin Kerhisgym Sastamalan kuntosalilla missä tuli treenattua viime viikolla muutama treeni. Ajattelin myös kuvata myös kolmannen treenin missä tein penkkiä minkä lisäksi olkapäitä ja käsiä mutta en sitten lopulta jaksanut. Tämä jalkatreeni oli aikalailla perus jalkatreeni mitä olen nyt Kerhisgym Sastamalan kuntosalilla tehnyt. Ainoa poikkeus oli varmaankin se etten nyt tehnyt vaaka jalkaprässiä mitä olen myös aktiivisesti tehnyt Kerhisgym Sastamala kuntosalilla.

Viime viikolla viikon ensimmäinen maastaveto treeni tuli tehtyä deficit tyylillä ja toinen ihan normaalina maastavetona vaikka nyt olen aktiivisesti tehnytkin toisen maastaveto treenin trap bar tangolla. Päädyin tähän ratkaisuun kun halusin vaihtelua ja ettei nyt penkissä, kyykyssä ja maastavedossa tule liikaa kangistuttua kaavoihin. Muutenkin minun on pitänyt hieman nyt suunnitella etukäteen trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin ja boksi kyykyn kanssa ettei ne osuisi peräkkäisiin päiviin. Olen nyt ainakin kerran tehnyt trap bar tangolla tehdyn maastaveto treenin boksi kyykyn jälkeisenä päivänä ja olen huomannut että se on ollut liikaa.