Pääsiäisen kuntosalitreenit 3 / 3

16.11.2016 - 12:06

Pääsiäisen kuntosalitreenit ovat nyt takana päin ja varmaan ovat myös treenit pääsiäisen osalta tehty. Jalat tai tarkemmin reidet ovat ihan kamalassa kunnossa. Eilinen juoksu vain pahensi asiaa. Vielä eilen jalat olivat ihan ok kunnossa, mutta tänään aamulla herätessäni huomasin jalkojen olevan huonommassa kunnossa kuin eilen. Istuminen tuntuu vain pahentavan asiaa tai ainakin jalat menevät silloin jumiin. Portaiden meno alaspäin oli ihan surmaa kun ylöspäin pääsi vielä hyvin. Normaali käveleminen tuntui helpommalta mitä enemmän käveli, mutta nousemisesta ja kyykkimisestä tuntuu kipua reisissä. Vaikka jalat ovat jumissa niin se ei estänyt tietenkään tänään kuntosalitreeniä. Kävellessäni kuntosalille sain jalkoja auki sekä muutenkin salilla ollessani jalat olivat paremmassa kunnossa kun olin suhteellisen paljon liikkeellä enkä istunut paljoa. Treenin tekemiseen jaljat eivät vaikuttaneet mitenkään.

[video:https://www.youtube.com/watch?v=rit03jmaReQ]

Treeni alkoi tänään taas noin 12 aikoihin ja minulla oli taas vähän epäillyksiä jaksamisen kanssa. Minulla kun sunnutain treenit ovat menneet vähän miten ovat, kun olen mennyt salille sunnutaisin 13 - 14 aikoihin. En tiedä kuinka paljon asiaan tänään vaikutti suhteellisen täyteläinen aamupala, mutta luulisin sen olevan suuri. Yleensä kun olen ennen sunnutain treeniä syönyt vain muutaman leivän ja tänään söin ihan kunnolla. Ennen kahdeksaan olin syönyt muutaman leivän ja puolitoista tuntia ennen treeniä söin vielä mummulassa muutaman lätyn. Heräsin tänään vähän jälkeen seitsemän ja söin kunnollisen aamupalan josta muodostuu tunteja enemmän hereilläkin kun normaalisti sunnutaina ja tukeva syöminen ennen treeniä. Normaalisti kun herään sunnuntaisin 9 - 10 aikoihin ja syön sen pari leipää ennen treeniä niin ei ole kyllä ihme jos tulokset ovat normaalia huonommat. Sunnuntaisin pitäisi mennä vasta 15 - 16 aikoihin salille ja syödä ennen treeniä kunnolla tai syödä vain paremmin aamulla jos kuntosalille menee jo 12-14 aikoihin.

Rinta & ojentajat

  • Penkki 1x10 70kg, 1x3 120kg, 2x4 140kg, 1x6 120kg
  • Vinopenkki smith 1x10 70kg, 3x10 90kg
  • Dippi 20kg lisäpaino 1x10, 1x9, 1x7
  • Ojentajapunnerrus taljassa naru 3x10 30kg
  • Superina ojentajapunnerrus taljassa normi 3x10 60kg, ojentajapunnerrus taljassa normi leveä 3x10 30kg
  • Yhden käden ojentajapunnerrus taljassa vastaotteella 3x10 15kg
  • Rintaprässi 90kg alkaen 10kg tiputussarja 10kg asti
  • Beck-deck 3x10 40kg 

Viides viikko kolmen penkki treenin viikolla toi taas jälleen kerran ennätyksiä sekä tuloksia joita en ole saanut pitkään aikaa tehtyä. Viikko alkoi maanantaina normaalilla lattia penkillä missä sain tehtyä kaksi sarja ennätystä. Tämän jälkeen keskiviikkona sain tehtyä pitkästä aikaa pysäytys penkkiä 190kg painoilla ja perjantaina vastustusnauhojen kanssa 160kg painoilla. Viides viikko piti siis sisällään lattia penkkiä, pysäytys penkkiä sekä vastustusnauha penkkiä.

Ompas vaikea muistella mitä teki pari viikkoa sitten kun olen vielä kaksi viikkoa jäljessä kirjoituksissa verrattuna missä oikeasti mennään. Olen nyt tehnyt oikeasti tehnyt kuusi viikkoa kolme penkki treeniä viikkoon ja kirjoituksissa on vuorossa neljäs viikko. Onneksi olen tehnyt jokaisesti viikosta Youtube videon ja videoiden kuvauksiin kirjoittanut mitä tuli tehtyä. Nyt kun kävin katsomassa mitä sitä sitä tulikaan tehtyä pari viikkoa sitten niin kyllä tuo viikko muistui mieliin.

Kesällä tulee noin 12 vuotta kun muutin Espooseen ja otin tuohon lähi Elixiaan jäsenyyden mikä oli silloin vieläkin lähempänä. Tuohon aikaan vaihtoehtoja ei ollut niin kuin mitä nyt on tarjolla ja esimerkiksi tässä Ison Omenan lähettyvillä on lähes kaikki ketjusalit mitä voi olla. Elixia oli 200m päässä ulko-ovelta ja silloin mukavasti sattui olemaan vielä avoimet ovet niin sinne pääsi kokeilemaan pari päivää. Lisäksi olin juuri muuttanut maalta kaupunkiin niin en tiennyt mistään mitään. Ainoa kuntosali minkä tiesin etukäteen pääkaupunkiseudulta oli Ruoholahden Mayors Gym.

Vieläkin ollaan tekstin kanssa perässä pari viikkoa kun en jaksanut alkuviikosta heti kirjoittaa toisen viikon perään kolmannen viikon tekstiä. Olen nyt siis kuntosalilla keskittynyt penkkiin nyt oikeasti viiden viikon ajan joista olen nyt kirjoittanut kaksi viikkoa ja tämä tulee olemaan kolmas viikko. Kokeilin vuoden vaihteessa tätä kolmen viikon penkki treenin tekemistä ja sain siitä niin hyvät kokemukset että nyt viisi viikkoa sitten päätin oikeasti kokeilla kolmen penkki treenin tekemistä pidemmällä aikavälillä.

Juuri ennen vuoden vaihdetta kokeilin tehdä kahden viikon ajan kolme penkki treeniä viikkoon. Tuolloin tein aika samanlaisia treenejä ja ainoa suurempi vaihtelevuus oli painot, toistomäärät sekä sarjamäärät. Kuitenkin huomasin että kahden viikon aikana yksikään penkki treeni ei mennyt huonosti eli palauduin treeneistä ja osasin "suunnitella" treenit koska yhdessäkään treenissä ei niin sanotusti epäonnistunut. Tein yleisesti jonkin perus penkin variaation ja useasti ketjuja käyttäen minkä lisäksi tein lattia penkkiä missä sitten saatoin epäonnistua mutta se oli suunniltua.