Niin sanotun säästelyn jälkeen treenit eivät ole menneet paremmin

06.05.2019 - 01:26

Olen nyt tehnyt parin viime viikon aikana hieman sillä tavalla miten en "normaalisti" treenaa ja mikä sotii hieman sitä ajatusmaailmaa mistä olen puhunut. Oikeastaan ensimmäinen poikkeus oli hieman suunniteltu asia jo etukäteen, mutta jälkimmäinen tapahtui treenin aikana pienen harkinnan jälkeen. Molempien poikkeusten jälkeen seuraavat treenit menivät yleisesti heikosti treenistä riippumatta. Toisaalta poikkeuksiakin löytyy eikä tarvitse mennä kuin kolme viikkoa taaksepäin niin se ruokki uuteen penkkiennätykseen 235kg.

Se mistä on tällä kertaa kyse on treenissä säästely / en ole ottanut ihan kaikkea irti vaikka tuntuisi kulkevan hyvin. Viikko pari sitten kun sain tehtyä penkissä uuden ennätyksen 235kg suunnittelin jopa maastavedon väliin jättämistä seuraavassa treenissä. Kuitenkin kun pääsin sitten salille niin aloitin treenin maastavedolla mutta päätin jo hyvissä ajoin, että en ota ihan "täysillä". Päädyin tekemään helpon tuntuisen sarjan 240kg painoilla joilla sain kolme toistoa. Se että onko 240kg säästelyä niin ei mutta se, että tein vain yhden sarjan minkä jälkeen lopetin maastavedon siihen paikkaan niin on säästelyä. Varsinkin kun tuo sarja tuli kevyesti ja jos olisin lähtenyt hakemaan hieman parempaa niin olisin saanut yhden - kaksi toistoa enemmän ja useamman sarjan. Mahdollisesti jopa nostettua painoja kymmenellä tai parillakymmenellä kilolla.

Se mitä tapahtui tuon kyseisen treenin jälkeen oli jotain sellaista mitä en odottanut. Odotin palautuvani paremmin tiistain treenistä jolloin seuraavat treenit olisivat menneet paremmin ja minulle olisi jäänyt voimia varastoon keskiviikon jalkatreeniä varten niin todellisuus oli ihan toinen. Keskiviikon jalkatreeni meni tuon tiistain säästelyn jälkeen ihan huonosti ja kyykkääminen oli todella raskasta jopa pienemmillä painoilla. Tämä ei myöskään jäänyt tähän treeniin vaan käytännössä koko loppuviikon treenit menivät heikosti.

Sitten viikko tästä eteenpäin niin käytännössä sama tapahtui uudestaan mutta erilaisista lähtökohdista. Tällä kertaa menin tekemään maastavetoa pitkästä aikaa vanhalle salille Vammalaan ollessani talvilomalla. Normaalia poikkeava päivä sekä kuntosali toivat itselleni hieman oudon tunteen treeniä ja varsinkin maastavetoa kohtaan. Tästä johtuen en laittanut hirveästi odotuksia kyseistä treeniä kohtaan, mutta olin todella väärässä. Mitä pidemmälle maastaveto meni niin huomasin painojen olevan kevyttä ja päädyin lopulta tekemään 260kg painoilla kolmen toiston sarjan. Tämä tuli todella kevyesti ja samalla sivusin 260kg sarja ennätystä mikä on mielestäni tuo kolme toistoa.

Tämän jälkeen mietin pitkään mitä teen seuraavaksi. Lopetanko maastavedon tähän vai jatkanko tekemistä joko suuremmilla painoilla tai pienemmillä painoilla? Asian päättämisessä keski jonkin aikaa ja tulin lopulta siihen tulokseen, että nyt on parempi vain lopettaa kun kaikki meni hyvin tähän asti ja säästän jonkin verran voimia tulevaan. Kuitenkin tämäkin oli loppujenlopuksi väärä ratkaisu näin jälkikäteen ajateltuna. Treenit ovat tuon maastavetotreenin jälkeen menneet aikalailla heikosti eikä tuosta säästelystä ole niinkään näkynyt mitään hyötyä.

Olen jo pitkään sanonut sitä, että jos kulkee niin sitten kannattaa tehdä eikä lähteä säästelemään kun sitä ei koskaan tiedä koska kulkee taas. Nyt on käynyt jo pari kertaa siten, että säästelyn jälkeen treenit ovat menneet heikosti eikä säästelystä ole ollut niinkään hyötyä. Toisaalta juuri pääsiäisenä säästelystä taisi olla hyötyä sillä perjantain penkkitreenissä käytin maltillisia painoja ja sitten seuraavassa treenissä sain nostettua uuden ennätyksen 235kg. Säästelyllä on kaksi puolta joko se auttaa palautumaan ja saamaan seuraavasta treenistä paremman tai pilaat hyvän päivän sillä että lopetat treenin kesken.

Ehkä aloittelijoilla ja vähemmän treenikokemusta olevilla ihmisillä säästely saattaa toimia paremmin jolloin kasvu on vielä helpompaa. Kun potentiaalinen maksimi on jo lähes saavutettu niin silloin säästelystä olisi vähemmän hyötyä? Ei se kyllä ihan näin mene ja tiedän, että itsellänikin on tuossa ollut muuttujia enemmän matkassa kuin tuo säästely. Kuitenkin säästely on ollut se asia mikä on jäänyt mieleen ja minkä olen toteuttanut niin sitä sitten ajattelee, että asiat johtuvat siitä vaikka pitäisikin ajatelle enemmän kokonaiskuvaa.

Kävin itsenäisyyspäivänä ensimmäistä kertaa Vantaan PTVGYM Tiksi:ssä ja heti seuraavalla viikolla oli hieman suunnitelmissa käydä uudestaan PTVGYM Tiksi:ssä tekemässä jalkatreeni. Ensimmäisellä kertaa tein rinta, olkapää ja käsitreenin PTVGYM Tiksi:ssä mutta samalla myös yritin katsoa koko kuntosalia läpi mitä siellä on ja mitä siellä ei ole. Kuitenkin tuollainen on vaikeaa siinä mielessä että kaikki ei jää mieleen kun keskityin oikeasti tekemään treeniä enkä keskittynyt saliturismiin. Oikeasti jos keskittyy itse treeniin niin ei silloin pitäisi muistaa kaikkea mitä ja ketä salilla oli.

Olin jo pidempään miettinyt kolmen penkki treenin tekemistä viikolla mutta vasta viime viikolla oikeasti aloin sitä miettimään. Kaikki lähti siitä liikkeelle että joskus kesällä tein kolme penkki treeniä viikkoon kun minulle mahdollisuus käydä Turun PTVGYM:llä sunnuntaina jolloin normaalisti en treenaa. Tuolloin myöskin päätin etten siirrä mitään treeniä sunnuntaille vaan teen extra penkki treenin jolloin tuona viikkona tuli siis treenattua joka päivä. 

Kolme viikkoa tai oikeastaan viikonloppua siinä meni kun pääsin käymään ensimmäistä kertaa uudella Vantaan PTVGYM Tiksi:llä. Ensimmäisenä viikonloppuna oli talven ensimmäiset huonot ajokelit kun lunta satoi ja jopa Pitäjänmäen PTVGYM:lle meneminen tuntui olevan hieman normaalia haasteellisempaa kelien suhteen. Niimpä ajattelin että parempi siirtää meno ensi viikkoon kun säät ovat parempia ja näin myös olikin. En kuitenkaan saanut tuona viikonloppuna ketään mukaan ja kun lauantaina oli tarkoitus lähteä salille niin lähes automaattisesti lähdin Pitäjänmäen PTVGYM:lle mitään miettimättä.

Olen tehnyt jo pidempään kyykyn pysäytyskyykkynä tai ainakin olen yrittänyt tehdä pysäytyksen alhaalla. Aina tämä ei ole ihan onnistunut suuremmilla painoilla ja välillä kun olen tuntenut pysäytyksen kyykkyä tehdessä niin videolta katsottuna kyykky ei ole ihan näyttänyt että siinä olisi pysäytystä tai ainakaan sellaista mikä "laskettaisiin" pysäytykseksi. Se miksi vaihdoin normaalin kyykyn tekemisen pysäytyskyykkyyn kesällä oli yksinkertaisesti vahvistaa kyykyn suurta heikkoutta eli syvyyttä. 

Päätin tuossa muutama viikko sitten että aloitan jalkatreeneissä takareisi priorisoinnin mikä oli yksi niistä monista asioista joita päätin kokeilla. Tämä oli noin neljä viikkoa sitten minkä jälkeen minulla oli viikon tauko treeneistä kun menimme töistä etäviikoksi Pyhtäälle mökille. Tuon viikon jälkeen minun oli tarkoitus aloittaa tai oikeastaan muuttaa monia asioista treeneissä. Onko sitten näiden parin viikon aikana tehnyt niin?