Xbox Series X kokemukset viikon jälkeen

26.12.2021 - 19:24

Kaksi viikkoa sitten kävin kyselemässä ja tilaamassa extemporeen Gigantin liikkeestä Xbox Series X konsolin minkä sain viikko sitten ja mistä kirjoittelin Xbox Series X kokemukset ensimmäisen illan jälkeen. Nyt minulla on ollut Xbox Series X konsoli viikon käytössä ja ajattelin kirjoittaa hieman lisää kokemuksia. En ole vielä ehtinyt käyttää konsolia paljoakaan kun ensimmäisen viikonlopun aikana ilmestyi The Witcher sarjan toinen tuotantokausi ja lauantaina päivä meni eri urheilua katsoessa sekä myöskin jatkaessani The Witcher sarjaa. Sunnuntaina olikin sitten vuorossa pakkaaminen ja reissuun lähtö, mutta reissulle mukaan lähti myös Xbox Series X konsoli.

Xbox Series X ei ole muuttunut käyttöjärjestelmässä Xbox 360 verrattuna paljon yhtään ja näin olin myös käsittänyt etukäteen. Tämä auttoi minua käyttämään Xbox Series X heti alusta lähtien ja osasin käyttää konsolia heti kun taas toimistolla kun yritin käyttää Playstation 5 niin se oli paljon vaikeampaa. Toisaalta en ole hirveästi käyttänyt Playstation 4 konsolia ja Playstation 3 käytin sinällään vain bluray-soitin käytössä enkä tutustunut hirveästi käyttöliittymään. Olinkin siis heti sinuiksi Xbox Series X:n kanssa mikä oli hyvä ja nopeuttava asia.

Xbox Series X kokemukset viikon jälkeen

Xbox Series X pitää sisällään 1TB levytilaa kuten jo ensimmäisen illan kokemuksissa kirjoittelin. Sain tämän heti oikeastaan täyteen kun latailin pelejä etukäteen reissua varten ettei minun tarvitsisi ladata pelejä hitaalla internet yhteydellä ja pääsisin pelaamaan joitakin pelejä heti. Olen nyt hieman katsonut mitä vaihtoehtoja ulkoiselle kovalevylle on tarjolla ja täytyy kyllä sanoa, ettei ne nyt houkuttele mutta minulla ei ole kyllä vielä ihan sellaista tarvetta lisä levylle.

Myöskin kirjoittelin wlanista ja internet yhteydestä ja Xbox Series X kannattaa ehdottomasti laittaa verkkojohdolla kiinni verkkoon jos vain mahdollista. Minulla oli syystä tai toisesta ongelmia saada Xbox Series X kiinni omaan 5G wlan verkkooni niin jouduin käyttämään normaalia 2G verkkoa minkä johdosta pelien lataamisessa kesti ikuisuus. Tämän johdosta kävin kaivamassa kaapista verkkokaapelin ja laitoin Xbox Series X:n verkkoon kiinni johdolla milloin pelit tulivat todella nopeasti. Tämän johdosta olen pitänyt pc:tä kiinni verkossa pelkästään verkkojohdolla kun olen tottunut lataamaan pelejä pc:llä mutta alkuun Xbox Series X kanssa en tajunnut tätä asiaa kun ollen viimeksi käyttänyt konsolia mikä on käyttänyt levyjä enkä ole tottunut lataamaan konsolilla pelejä.

Xbox pelien eri versiot ja yhteensopivuus Xbox Series X

Ennen konsolin saamista hankinta Prismasta NHL 20:n 5€ hintaan sekä Xbox Storen alennuksesta Red Dead Redemption 2 ja konsolin asentamisen jälkeen aktivoin itselleni Xbox Game Pass Ultimaten. Ensimmäisen illan aikana päätin vielä hankkia Xbox Storen alennuksesta The Witcher 3: Wild Hunt – Game of the Year Edition. Mitään muita pelejä en ole vielä hankkinut mutta parhaillaan monessa paikassa kuten Xbox Storessa on käynnissä alennusmyynti mikä kestää aina 9.1.2022 saakka. Siksi olen nyt miettinyt, että nyt olisi hyvä aika hankkia pelejä kun niitä saisi halvemmalla.

En nyt kuitenkaan halua hankkia liikaa pelejä jotta ne eivät jää pelaamatta. Myöskin ajattelin Xbox Series X aikaan hankkia pelit digitaalisena jotta en saisi turhia pelien koteloita säilytettäväksi. Kuitenkin osa peleistä olisi halvempi hankkia esim Cdon.comista tai Gigantista. Esimerkiksi muutamat pelit mitkä ovat tarjouksessa Xbox Storessa on saatavana hieman halvemmalla Cdon:ssa sekä Gigantissa. Siksi pitäisikin hieman miettiä maksaako hieman enemmän digitaalisesta vai hieman vähemmän fyysisestä mistä olisi enemmänkin haittaa. Lähinnä säilytyksen kanssa sekä sen, että peli pitää kuitenkin joko asentaa tai ladata tarvittavia päivityksiä.

Huomasin myöskin nyt kun pelejä on katsonut tarkemmin niin niissä pitää olla hieman tarkkana. Jätin viime konsoli sukupolven väliin joten en ole selvillä niistä niin paljon. Tästä syystä olen nyt huomannut, että osa peleistä on "vain" edelliselle sukupolvelle Xbox One kun taas toiset on tehty suoraan Xbox Series X. Kuitenkin kaikki Xbox One:n pelit toimivat Xbox Series X:llä mutta niitä ei ole vain päivitetty ottamaan kaikkia hyötyjä Xbox Series X:llä. Osaan Xbox One peleistä on saatavilla päivitys jolla pelit toimivat paremmin Xbox Series X:llä.

Itselleni tuo mikä peli on oikeasti tehty tai päivitetty Xbox Series X:lle on hieman sekava ainakin välillä. Lähinnä siksi, että hankin juurikin Xbox Series X konsolin ja haluaisin ottaa kaiken hyödyn siitä vaikka vanhemmat Xbox One pelit toimivat jo oletuksena nopeammin kuin Xbox One konsolilla. Hieman sekavaa sanoisinko mutta toisaalta kätevää, että lähes kaikki vanhat pelit toimivat Xbox Series X:llä aina alkuperäisestä Xbox:sta lähtien. Kuitenkin Xbox Storessa näkee suoraan ja helposti pelin tiedoista tukeeko kyseinen peli tai versio Xbox Series X:ää sillä se kannattaa huomioida kun ostaa peliä. Ainakin NHL 22 sekä Far Cry 6 peleistä Xbox Storessa on myynnissä kaksi eri versiota joista toinen on Xbox One versio ja toinen Xbox Series S/X versio.

Xbox Series X ohjain

Mielestäni alkuperäisen Xbox:in ohjain oli liian suuri mutta Xbox 360 ohjain sopiva ja ilmeisesti Xboxien ohjaimet eivät ole hirveästi muuttuneet sitten Xbox 360. Pidän itse paljon enemmän Xboxin ohjaimesta kuin Playstationin ohjaimesta. En pitänyt hirveästi Playstation 4 ohjaimesta enkä niinkään Playstation 5 ohjaimesta mutta Xbox Series X ohjain on omaan käteeni todella hyvä. Sitä en alkuun tajunnut, että normaali Xbox Series X ohjain toimii pattereilla ja ohjain minkä tilasin konsolin kanssa samaan aikaan oli identtinen. Ajattelin jotenkin kun lisäohjaimen mukana tuli usb-c kaapeli, että se oli ohjaimen lataamista varten mutta se olikin vain yhdistämistä jolla voi pelata.

Xbox Series X ohjain

Näin oli myös aikoinaan Xbox 360 aikaan jolloin ohjaimet toimivat pattereilla mitä varten hankin ohjaimeen ladattavan akun sekä laturin. Alkuperäinen Xbox 360 meni myöhemmin rikki ja hankin alennuksesta uuden Xbox 360 konsolin jotta pystyin pelaamaan vielä pelejä vaikka se taisikin olla jo Xbox 360 viimeisiä hetkiä. Kuitenkin vielä tuolloin myös sen konsolin ohjain toimi pattereilla mutta käytin siihen hankkimaani akkua.

Playstation 4 sekä 5 perus ohjaimet toimivat akulla ja ovat ladattavia niin kuin Nintendo Switch Pro controller. Siksi minulle tuli hieman yllätyksenä, että Xbox Series X sisältää vielä pattereilla toimivan ohjaimen mihin voi hankkia akun. Varmaan sitten kalliimpi 199€ maksava Xbox Series X ja S Elite Series 2 langaton ohjain pitää sisällään ladattavan akun mutta en kyllä jaksa maksaa 200€ ohjaimesta. Niimpä nappasin mukaan kauppareissulla Citymarketista 25€ maksavan ladattavat patterit sekä laturin. Näin ollen sain molempiin ohjaimiin nyt ladattavat patterit sekä voin käyttää patterin laturia myös muihin pattereihin.

 

https://www.gigantti.fi/product/gaming/konsolit/xbox-konsolit/218667/xbox-series-x-1-tb-musta

https://www.gigantti.fi/product/gaming/konsolit/xbox-ohjaimet-ja-tarvikkeet/218678/xbox-series-x-ja-s-langaton-ohjain-hiilenmusta

https://www.gigantti.fi/product/gaming/konsolit/xbox-ohjaimet-ja-tarvikkeet/41636/xbox-series-x-ja-s-elite-series-2-langaton-ohjain

Itse hankin Xbox Series X:n todella nopealla extempore päätöksellä missä en oikein miettinyt hirveästi mitään. Uusin konsoli mikä minulla on nyt ollu pc:n ohella on Nintendo Switch. Tätä ennen viimeisin konsoli hankinta taisi olla Playstation 3 minkä hankin lähinnä bluray-soittimeksi sillä olin hankkinut aikaisemmin Xbox 360 millä sitten pelasin. Ainoat pelit mitkä ostin Playstation 3:lle taisi olla Uncharted trilogia, The Last of Us sekä Beyond: Two Souls

Joulukuussa kun tulin hankkineeksi Xbox Series X:n päähänpistona extemporeen ja odotellessani konsolin saapumista viikon kuluttua haettavaksi niin latasin Ipadiin Xbox gamepass appsin. Xbox Gamepass appsillä minun oli tarkoitus katsoa pelitarjontaa niin tulevaan Xboxiin kuin pc:lle. Xbox Gamepass appsissä huomasin mahdollisuuden asentaa pelejä haluttuun laitteeseen etänä mutta tuolloin minulla ei ollut vielä itse Gamepass aktivoitunakaan saati konsolia. Syystä

Viimeisin konsoli hankintani on ollut Nintendo Switch mitä tuli parin ensimmäisen vuoden aikana todella paljon pelattua. Nykyään Nintendo Switch on ollut enemmän satunnaiseen pelailuun pelkällä konsolilla ilman että olen liittänyt sitä televisioon kiinni. Myöskin Nintendo Switch on ollut minulla reissuissa mukana kun konsoli kulkee kätevästi matkassa. Nintendo Switchiä ennen edellinen konsoli hankinta oli Playstation 3 minkä ostin käytännössä enemmänkin bluray

Viime viikon sunnuntain sain jostain kumman syystä inspiraation lähteä siivoamaan "pc nurkkausta" kunnolla ensimmäistä kertaa sitten putkiremontin. Ajattelin aluksi vain irroittaa pc:stä kaikki johdot ja siivota pc pölyistä paineilmalla minkä jälkeen siirsin pc-pöydän ja maton. Näin ollen pääsin imuroimaan ja moppaamaan "pc nurkkauksen" ihan kunnolla ilman esteitä sekä tamppasin maton mistä irtosi ihan hirveästi pölyä. Näin olen tehnyt viimeksi parisen vuotta

Ei olekkaan tullut kirjoiteltua pelaamisesta ja Nintendo Switch asioista pitkään aikaan. Tämä osittain johtuu siitä, etten ole hirveästi pelannut Nintendo Switch:llä sitten viime kesäloman. Joululomalla sekä nyt pari kolme viikkoa sitten talvilomalla minulla oli Nintendo Switch mukana reissussa ja sillä tulikin pelattua. Olen lähinnä nyt keskittynyt pelaamaan pc:llä kesäloman jälkeen mikä on karsinut Nintendo Switch peluuta. Tietenkin aina silloin tällöin olen

Astral Chain on nyt julkaistu tai julkaistaan tänään ja sen vuoksi minulle on nyt alkanut ilmestymään Astral Chain arvioita Youtubessa sekä muualla. Aikoinaan kun Astral Chainia näytettiin ensimmäistä kertaa Nintendo Direct:ssä ennen E3:sta niin tämä peli meni hankinta listalle. Tämän jälkeen E3:ssa nähtiin pelistä hieman enemmän minkä jälkeen pelistä julkaistiin jopa kymmenen minuutin esittelyvideo. Minulle tämä peli meni hankinta listalle heti