Treenaaminen rajoituksien kanssa vs normaalisti tuloksellisesti

08.05.2021 - 01:10

Maaliskuussa tuli treenattua nelisen viikkoa vain kolmena iltana tunnin treenejä kunnes lähdin totaalista salikieltoa pakoon maalle missä pääsi treenaamaan oikeastaan ilman rajoituksia. Heti ensimmäisessä treenissä rajoituksien aikana milloin piti varata etukäteen tunnin aika niin huomasin asioita. Heti ensimmäisessä treenissä maalla ilman rajoituksia huomasin eri asioita kuin rajoituksien aikana ensimmäisessä treenissä. Nämä asiat olivat täysin vastakohtia toisilleen, mutta näistä asioista en kirjoita vielä vaan keskityn aluksi tuloksiin.

Kun tieto tuli sali rajoituksista ja siitä, että kuntosalille tulee pääsemään kolmena iltana viikossa tunniksi niin tein heti päätöksen keskittyä penkkiin, kyykkyyn ja maastavetoon. Kolme tunnin "treeniä" tarkoitti viikolle yhtä penkki, kyykky ja maastavetotreeniä. Käytännössä treeniin ei mahtunut mitään muuta kuin nopea lämmittely ja pääliike sillä pääliikkeen tehtyä aikaa ei jäänyt oikeastaan mihinkään muuhun.

Kun kävin vain kolmena iltana viikossa tekemässä penkin, kyykyn tai maastavedon niin huomasin liikkeiden tuloksien olevan korkealla tasolla kokoajan. Oikeastaan mikään treeni ei mennyt erityisen huonosti vaan sain tehtyä kovilla painoilla jokaisen treenin. Ainoa poikkeus oli penkki sillä en saanut mihinkään treeniin spottia niin näin ollen en voinut käyttää penkissä ihan niin suuria painoja kuin olisin halunnut. Maastavedossa sekä kyykyssä ei näitä ongelmia siis ollut vaan pystyin tekemään maastavedon ja kyykyn suhteessa suuremmilla painoilla kuin penkin joka viikko.

Kun kävin vain kolmena iltana viikossa tekemässä treenin niin huomasin, että olin todellakin palautunut treeneistä ja jaksoin tehdä aina hyvin. Vastaavasti vaikka liikkeet sujuivat painojen suhteen suurina treenistä toiseen niin silti treeneissä oli ylimääräistä paineita ja stressiä. Paineita sen takia, että huono treeni tietäisi sitä, että pääsisin kokeilemaan kyseistä liikettä vasta viikon päästä. Stressiä sen takia, että lämmittelylle ja oikeastaan koko "treeniin" ei ollut aikaa ja kelloa piti oikeastaan katsoa.

Neljän viikon tauon jälkeen kun pääsin maalle normaalisti treenaamaan niin tulokset lähtivät heti seilaamaan. Tuli hyviä treenejä ja sitten tuli huonoja treenejä eikä treeneissä ollut mitään logiikkaa tai selitystä onko hyvä vai huono päivä. Kuitenkin yksi asia oli selvästi nähtävissä. Kun viikossa oli enemmän treenejä niin väsymys alkoi painamaan ja tulokset alkoivat enemmän heilahdella. Huomasin tässä vaiheessa sen, että vähemmän treenejä viikossa tiesi parempia tulostasoja. Tämä ei ole mitenkään uutta minulle tai sellaista mitä en tietäisi, mutta tämä ei haittaa minua ja haluan ennemmin käydä useammin kuntosalilla viikossa kuin tähdätä kovempiin tuloksiin.

Kuitenkin tässä kannattaa myös huomioida se asia, että olin "piikannut" tuloskuntoa rajoituksien alkaessa tai siis minulla oli juuri menossa hyvät tulokset. Näitä tuloksia oli sitten hyvä pitää tai jatkaa neljän viikon ajan ja tämän neljän viikon jälkeen aloin tosiaan käymään normaalisti enemmän salilla milloin tulokset alkoivat heilumaan enemmän. Muuttuvia tekijöitä on tässä yhtälössä todella paljon mistä jatkan myöhemmin, mutta yleisesti vähemmän treenikertoja on parempi lähestymistapa voimatreeneissä.

Keskiviikkona oli viikon ensimminen jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut kyykyltä sen pahemmin yhtään mitään. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 230kg kaksi toistoa ja 240kg yhden toiston. Kuitenkin kun katsoo viime viikkoa muutenkin niin keskiviikon ensimmäinen kyykky treeni meni heikosti kun sain kaksi kertaa yhden toiston 200kg. Viikon toinen kyykky treeni lauantailta menikin sitten todella hyvin. Tämän pohjalta en sitten tiennyt oikein mitä odottaa mutta olenkin päättänyt että nyt keskityn viemään kyykyn mielummin hyvin alas kuin lähteä hakemaan yli 200kg painoja.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa. 

Sunnuntai on juuri vaihtumassa maanantaihin kun aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta mitä olen tässä nyt jo suunnitellut kirjoittavani monet illat kuitenkaan saamatta sitä aikaiseksi. Eräällä tapaa tämä tulee olemaan saman asian kirjoittamista mistä olen jo kirjoittanut niin moneen kertaan mutta tämä viikko osoitti jälleen kerran sen että tästä vain pitää kirjoittaa lisää. En tule tällä kirjoittamisella saamaan asiaan mitään korjausta vaikka kyllä haluaisinkin mutta kuitenkin haluan täällä nyt taas purkaa ajatuksiani koska olen näistä asioista jo niin moneen kertaan ja vuoteen puhunut.