Slingshot penkki & pysäytyspenkki ovat olleet viimeaikaiset penkkitreeninit

08.03.2020 - 00:43

Penkki on vaihteeksi alkanut kulkemaan paremmin pienen suvantovaiheen jos sellaista nyt on ollut. Olen tehnyt viimeaikoina penkkiä Slinghottia käyttämällä 220kg, 230kg sekä 240kg painoilla. Kuitenkaan en ole vielä niissä parhaimmissa sarjapainoissa tai toistomäärissä missä olin vuosi pari sitten. Nyt olen saanut tehtyä 240kg painoilla paria toistoa per treeni kun parhaimmillaan olen saanut viittä toistoa. Sama koskee kaikkia 200kg - 240kg tehtyjä sarjoja. Toistomäärät eivät ole vielä niissä lukemissa kuin ne parhaimmillaan ovat olleet.

Vuosi - pari sitten kun penkissä sarjapainot olivat 200 - 250kg luokkaa ja sain tehtyä enemmän toistoja per sarja kuin nyt niin silloin ensinnäkin penkissä kunto oli parempi ja myöskin silloin hain mielestäni enemmän kovempia sarjoja. Nyt minulla on ollut keskittyminen hieman eri tavalla koko penkkiä ajatellen. Olen tehnyt yleisesti vähemmän sarjoja käyttäen 2 alkavia lukemia vaan olen enemmänkin käyttänyt penkissä 160kg ja 170kg painoja enkä niitä 200kg painoja. Osittain tämä johtuu myös siitä, että olen tehnyt penkin tiistaisin enkä maanantaisin jolloin saan paremmin ja helpommin varmistuksen. Toisaalta kun en saa tai ota varmistusta niin silloin teen penkissä maltillisemmilla painoilla penkkiä ja treenistä tulee oikeasti parempi.

Kun penkin tekee maltillisilla painoilla niin silloin treeni menee paremmin perille kuin vastaavasti suuremmilla painoilla jolloin tekeminen on enemmänkin painon saamista ylös. Minun on siis paljon helpompi saada 160kg painot osumaan paremmin rintaan kuin 200kg painot. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että 160kg painot ovat kuitenkin itselleni juuri tarpeeksi raskaat jotta tekeminen on tarpeeksi haastavaa kun taas 200kg painot ovat itselleni sellaiset joilla pitää jo taistella jotta saan tehtyä toistoja.

Sanotaanko nyt esimerkiksi sellaiset treenit jossa teen itse ilman spotteria penkkiä 160kg painoilla kolme viiden toiston sarjaa Slingshotilla vastaan 200kg painoilla tehty kolme kertaa viisi toistoa spotterin kanssa. Kyseiset treenit eroavat toisistaan mikä on vain hyväksi ja mitä kannattaa myöskin tehdä, mutta tuo 160kg painoilla tehty sarja ottaa paremmin rintaan kuin 200kg tehty treeni. Yksinkertaisesti vain sillä, että pystyn keskittymään jokaiseen tehtyyn toistoon paremmin kuin 200kg painoilla. 200kg painoilla tehty treeni puolestaan puoltaa enemmän voiman tuottoon mikä on hyvä asia siinä mielessä, että tekeminen myöskin pienemmillä painoilla muuttuu helpommaksi.

Olen nyt viimeaikoina tehnyt yksin penkkiä Slingshottia käyttäen 140kg - 180kg painoja käyttäen. Välillä olen tehnyt hieman pidempiä sarjoja kuten seitsemää toistoa ja välillä lyhempiä viiden tai kolmen toiston sarjoja. Välillä teen ihan normaaleita toistoja mutta viimeaikoina olen tainnut enemmän käyttää pysäytystä sillä olen huomannut sen toimivan omalla kohdallani niin penkin tuntumiseen rinnassa paremmin kuin voiman tuoton puolella. Lasken tangon ihan normaalisti alas rinnalle missä pidän sitä lyhyen aikaa kunnes nostan sen takaisin ylös. Tuo pito rinnan päällä ei ole mikään kovinkaan suuri vaan enemmänkin sellaisen, että tunnen pysäyttäväni tangon rinnan päälle. Kun vien tangon ylös niin yläasennossa en pidä mitään pitoja vaan tuo käytännössä tangon hyvinkin nopeasti takaisin alas. Kunhan tekniikka pysyy kasassa enkä lähde liikaa hosumaan niin yläasennossa tanko käy hyvinkin nopeasti.

Näissä kyseisissä penkkitreeneissä en ole mitään suunnitellut etukäteen enkä vertaile mitään tuloksia ja tekemisiä aikaisempiin vaan kaikki menee ihan fiiliksen ja päivän kunnon mukaan. Kun fiilis on hyvä ja päivän kunto on myöskin hyvä niin silloin tehdään mahdollisesti suuremmilla painoilla / toistomäärillä tai sarjamäärillä ja vastaavasti heikompana päivänä tehdään sitten mitä päivä antaa myöden. Tällä tavalla saan pidettyä penkkitreeneissä motivaation yllä kun ei tarvitse miettiä mitään progressiivista nousua tai painoja millä pitää tehdä vaan voin tehdä ihan siten kuin itse haluan ja kroppa antaa myöden. Olen vain huomannut sen, että kun välillä teen viikon toisen penkkitreenin "kevyemmin" niin se toinen saattaa mennä paremmin mutta eihän se aina kyllä noinkaan mene niin siksi vedän välillä viikon molemmat treenit kovaa tai vastaavasti kevyemmin.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.