Pääsiäisen treenit maastavedossa huonolla formilla 250kg ja pitkästä aikaa hakc-kyykkyä

01.04.2018 - 14:00

Pääsin tekemään pitkästä aikaa hack-kyykkyä mitä olin viimeksi tehnyt jouluna - uutena vuotena käydessäni viimeksi Vammalassa. Tällä kertaa olin käymässä Vammalassa torstaista - sunnuntaihin eli pääsiäisen ajan. Tämä kerta sisälsi "vain" kaksi treeniä Vammalassa ollessa vaikka olisin ihan hyvin voinut tehdä kolme tai neljäkin treeniä. Kuitenkin kaikki treenit olisivat olleet yksittäis maksullisia treenejä kun en olisi voinut ostaa kymmenen kerran korttia tai vastaavaa. Myöskin kaksi treeniä täytti hyvin treeniviikkoni siinä mielessä, että tein rintatreenin maanantaina, olkapäätreenin tiistaina sekä käsitreenin keskiviikkona. Näin ollen Vammalassa ollessani tein selkätreenin sekä jalkatreenin.

Selkätreeni ja jalkatreeni olivat ihan suunniteltu asia ja tämän johdosta treenit menivät tällä kaavalla tällä kertaa ja vaihdoin treenipäivien paikkoja. Selkätreeni tuli tehtyä Vammalassa ollessa ihan ylätaljan sekä alataljan takia mitka ovat omiin välityksiin paremmat kuin normaalisti. Jalkatreeni puolestaan tuli tehtyä hack-kyykyn takia kuten aina treenit Vammalassa ollessa. 

Tee sellaisia treenejä muilla saleilla joita et voi tehdä normaalisti. Sekoita mahdollisimman paljon treenejä juuri sellaisilla liikkeillä ja laitteilla joita normaalisti et voi käyttää tai tehdä. Älä treenaa liian samalla kaavalla ja tavalla jos on mahdollista tehdä edes hieman jotain poikkeavaa. Kun on mahdollisuus tehdä jotain niin sekoita vain pakkaa sillä saat siitä enemmän vaikka se olisikin vain se yksittäinen tapaus sillä siitä voi saada silti enemmän kuin ajattelee. Vaikka itse liikettä tai laitetta ei pääsisi käyttämään niin siitä voi saada hyviä ideoita tai variaatioita toisiin liikkeisiin tai laitteisiin.

Yleisellä tasolla treenit eivät menneet niin ihmeellisesti kuin kuvittelin. Torstaina sain tehtyä maastavedossa kyllä 250kg painoilla kaksi toistoa mutta yleisellä tasolla päivän kunto ei edes tätä tukenut. Jos ajattelee kaikkia sarjoja 220kg painoilla niin voi vain ihmetellä miten sain 250kg painoilla kaksi toistoa. Muutoinkaan treeni ei ollut mitenkään ihmeellinen vaikka sain sen kyllä menemään mielestäni hyvin perille. Se voi tietenkin olla, että treenin pitää olla jotenkin ihmeellinen että siitä saa ihmeellisen tai normaalista poikkeavan.

Se miten torstain maastaveto meni niin käytännössä perjantain hack-kyykky oli aikalailla sitä samaa. Tarkistin aikaisemmista videoista, että sain todellakin jouluna tehtynä hack-kyykyssä 180kg painoilla itse kaksi toistoa, mutta tällä kertaa 160kg painoilla sain nämä kaksi kertaa kaksi toistoa. Jouluna juurikin 160kg painoilla sain jonkun kolmen - viiden toiston sarjankin mutta tällä kertaa jouduin tyytymään kahteen toistoon kun ei vain noussut. Tämän jälkeen laskin painoja 140kg ja 120kg joilla tein pidempiä sarjoja. Nämä sitten olivat ihan hyviä ja pitkiä sarjoja joten edes jotain sain aikaiseksi. Muutoin jalkatreenin loppu oli aika perustekemistä ilman mitään ihmeellisyyksiä. Suoria sarjoja muutamassa liikkeessä / laitteessa joita en normaalisti pääse tekemään. Yhden jalan takareisi koukistus seisten sekä takareisipotkulaite mikä on täällä parempi.

Näin ollen kumpikaan treeni ei ollut mitenkään ihmeellinen. Molemmat treenit olivat kestoiltaan yli kaksi tuntia mikä johtui ihan siitä, että näin vanhoja tuttuja kuntosalilla ja muutenkin siellä tuli vaihdettua muutamia sanasia. Myöskin torstaina maastaveto vei aikaa ja perjantaina hack-kyykky vei aikaa. Enemmänkin treenit olivat ajanvietettä ja sitä sellasita normaalia kuin mitään ihmeellistä tekemistä. 

Kävin itsenäisyyspäivänä ensimmäistä kertaa Vantaan PTVGYM Tiksi:ssä ja heti seuraavalla viikolla oli hieman suunnitelmissa käydä uudestaan PTVGYM Tiksi:ssä tekemässä jalkatreeni. Ensimmäisellä kertaa tein rinta, olkapää ja käsitreenin PTVGYM Tiksi:ssä mutta samalla myös yritin katsoa koko kuntosalia läpi mitä siellä on ja mitä siellä ei ole. Kuitenkin tuollainen on vaikeaa siinä mielessä että kaikki ei jää mieleen kun keskityin oikeasti tekemään treeniä enkä keskittynyt saliturismiin. Oikeasti jos keskittyy itse treeniin niin ei silloin pitäisi muistaa kaikkea mitä ja ketä salilla oli.

Olin jo pidempään miettinyt kolmen penkki treenin tekemistä viikolla mutta vasta viime viikolla oikeasti aloin sitä miettimään. Kaikki lähti siitä liikkeelle että joskus kesällä tein kolme penkki treeniä viikkoon kun minulle mahdollisuus käydä Turun PTVGYM:llä sunnuntaina jolloin normaalisti en treenaa. Tuolloin myöskin päätin etten siirrä mitään treeniä sunnuntaille vaan teen extra penkki treenin jolloin tuona viikkona tuli siis treenattua joka päivä. 

Kolme viikkoa tai oikeastaan viikonloppua siinä meni kun pääsin käymään ensimmäistä kertaa uudella Vantaan PTVGYM Tiksi:llä. Ensimmäisenä viikonloppuna oli talven ensimmäiset huonot ajokelit kun lunta satoi ja jopa Pitäjänmäen PTVGYM:lle meneminen tuntui olevan hieman normaalia haasteellisempaa kelien suhteen. Niimpä ajattelin että parempi siirtää meno ensi viikkoon kun säät ovat parempia ja näin myös olikin. En kuitenkaan saanut tuona viikonloppuna ketään mukaan ja kun lauantaina oli tarkoitus lähteä salille niin lähes automaattisesti lähdin Pitäjänmäen PTVGYM:lle mitään miettimättä.

Olen tehnyt jo pidempään kyykyn pysäytyskyykkynä tai ainakin olen yrittänyt tehdä pysäytyksen alhaalla. Aina tämä ei ole ihan onnistunut suuremmilla painoilla ja välillä kun olen tuntenut pysäytyksen kyykkyä tehdessä niin videolta katsottuna kyykky ei ole ihan näyttänyt että siinä olisi pysäytystä tai ainakaan sellaista mikä "laskettaisiin" pysäytykseksi. Se miksi vaihdoin normaalin kyykyn tekemisen pysäytyskyykkyyn kesällä oli yksinkertaisesti vahvistaa kyykyn suurta heikkoutta eli syvyyttä. 

Päätin tuossa muutama viikko sitten että aloitan jalkatreeneissä takareisi priorisoinnin mikä oli yksi niistä monista asioista joita päätin kokeilla. Tämä oli noin neljä viikkoa sitten minkä jälkeen minulla oli viikon tauko treeneistä kun menimme töistä etäviikoksi Pyhtäälle mökille. Tuon viikon jälkeen minun oli tarkoitus aloittaa tai oikeastaan muuttaa monia asioista treeneissä. Onko sitten näiden parin viikon aikana tehnyt niin?