Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order - Nintendo Switch

21.07.2019 - 17:55

Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order julkaistiin viime perjantaina Nintendo Switch:lle ja se on saanut kauttaaltaan positiivista palautetta. Tietenkin Nintendo Switch:n rajoitteet ovat tulleet vastaan tehoissa ja varsinkin handheld-tilassa. Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order kärsii varsinkin käsikonsoli-tilassa grafiikan alentumisesta, frameratesta sekä pelin kuvakulmista. Dock-tilassa peli kärsii myöskin frameratesta jossakin tapauksissa mutta yleisesti peli toimii hyvin minkä lisäksi pelin kuvakulmat ovat paikoitellen ongelma.

Itse en ole vielä saanut hommattua Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order peliä itselleni vaikka suunnitelmissa se oli ollut todella pitkään. Jo oikeastaan siitä asti kun kyseinen peli julkaistiin joskus alkuvuodesta. Minulla on kuitenkin tällä hetkellä Final Fantasy X kesken enkä ole ehtinyt edes aloittamaan Super Mario Maker 2:sta minkä ostin Final Fantasy X:n kanssa samaan aikaan. Minulla on nyt noin kaksikymmentä tuntia Final Fantasy X takana enkä edes tiedä olenko vasta pelin alussa vai keskivaiheilla eli en ole yhtään varma paljonko peliä on jäljellä. Jos olisin juuri nyt ostanut Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order niin minulla olisi liikaa pelejä joita pelata samaan aikaan.

Olenkin ollut vain gameplay videoiden sekä arvosteluiden varassa ja ne ovat antaneet minulle kyllä osviittaa, että tulen Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order pelin ostamaan kunhan saan Final Fantasy X:n alta pois. Super Mario Maker 2 kanssa tulee varmasti olemaan sama asia kuin Crash Team Racing Nitro-Fueled pelin kanssa eli lyhyitä pelisessioita. Final Fantasy X:ssä tämä ei onnistu kahdesta syystä: ensimmäinen on checkpointit ja toinen on se että roolipelit toimivat vain paremmin pidemmillä pelisessioilla sekä niissä oikeastaan ole hyvä hätäillä. 

Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order on ehdottomasti Marvel fanin peli sekä myöskin hyvä peli sellaisille ketkä eivät katso Marvelin elokuvia. Marvel Ultimate Alliance 3:ssa pääset pelaamaan jo yli 30:llä Marvel hahmolla minkä lisäksi peliin on tulossa ilmaisia sekä maksullisia hahmoja kuten LokiCyclops, ColossusBlade, Moon Knight, Punisher, and Morbius. Marvel Ultimate Alliance 3 pääset siis kokoamaan oman neljän hengen Avengers joukon jolla pelaat tarinaa läpi ja taistelet erilaisia vastuksia vastaan kuten Doctor OctopusSandmanKinping.

Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order on käytännössä "aivoton" taistelupeli missä käytetään light, heavy ja special iskuja joiden lisäksi mittareiden täyttyessä voit toteuttaa erilaisia comboja. Peli ei ole kuitenkaan pelkästään rämpyttämistä vaan peliin on lisätty roolipeleistä tuttu ominaisuus kehittää hahmoja & kykyjä. Tämä hoituu normaaliin tapaan saadessa nostettua hahmon tasoa. Pelissä pystyy kehittämään yleisesti koko joukon ominaisuuksia sekä pelattavan hahmon ominaisuuksia.

https://amzn.to/2O7vKpl

Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order arvosteluita

https://www.metacritic.com/game/switch/marvel-ultimate-alliance-3-the-black-order

https://kotaku.com/marvel-ultimate-alliance-3-the-kotaku-review-1836443471

https://www.theverge.com/2019/7/19/20699806/marvel-ultimate-alliance-3-the-black-order-review-nintendo-switch

https://www.gameinformer.com/review/marvel-ultimate-alliance-3-the-black-order/power-at-a-cost

https://www.gamesradar.com/marvel-ultimate-alliance-3-review/

http://www.nintendolife.com/reviews/nintendo-switch/marvel_ultimate_alliance_3_the_black_order

Tänä vuonna palasin viimein ajamaan Iracingiä oikeasti muutaman vuoden tauon jälkeen. Aina silloin tällöin tuli hankittua lyhyt aikainen lisenssi mutta mitään pidempi aikaista aikaa Iracing ei tullut ajettua. Minun piti muutamia vuosia sitten hankkia black friday alennuksesta Iracing vuosi lisenssi niin kuin niistä Iracigin lähettämistä alekoodeista joita sain. En kuitenkaan syystä tai toisesta tullut lisenssiä hankkineeksi kuin sitten viime vuoden black friday alennuksista. Vielä viime vuoden loppupuolella en lähtenyt ajamana Iracingiä sillä tiesin vuoden vaihteeseen tulevan kuitenkin taukoa. Niimpä ajattelin ja päätin sitten aloittaa Iracing ajamisen tammikuussa ja minkä myös tein.

Sain tuossa eilen pelattua Far cry 6:sen läpi Playstation 5:lla. Tämä oli nyt ensimmäinen Far Cry peli sitten Far cry 2:n mitä pelasin konsolilla. Aikoinaan hankin Far cry 4:n pc:lle ja kun olin pelannut sen läpi niin hankin Far cry 3:n pc:lle. Tuossa jossain välissä tuli sitten hankittua Far cry 5 myös pc:lle mutta jostain syystä sen pelaaminen jäi johonkin kohtaan ja on nyt ainoa Far cry peli 3 - 6:n välillä mitä en ole pelannut läpi. Far cry 1 pelasin

Kesällä siinä juhannuksen aikoihin olin käymässä maalla ja minulla oli Xbox Series X mukanani mihin olin juuri ottanut GamePassin. Ajattelin tuolloin kokeilevani muutamaa eri peliä mutta juuri tuolloin GamePassiin oli tullut Assassin's Creed Origins mitä sitten lähdin kokeilemaan ja mihin jäin sitten koukkuun. Koko tuon GamePass kuukauden ajan en ehtinytkään sitten pelata mitään muuta kuin Assassin's Creed Originsia ja sen johdosta päädyin sen ostamaan sen ja

Tänään aamupäivällä sain "viimein" pelattua Assassin's Creed Origins siihen vaiheeseen kun katsoin sen olevan pelattu ja aika siirtyä uuteen peliin. Mennään ajassa taakse päin kesäkuuhun kun minulla oli vielä suunnitelmissa ottaa Playstation 5 mukaan lomalle minkä olin juuri vähän aika sitten ostanut. Hankin Playstation 5:lle muutamia pelejä tarjouksista joita aloin pikkuhiljaa pelaamaan. Ensiksi pelasin läpi Unchartedin mikä olikin aika nopeasti pelattu läpi

Näin eilen illalla Youtubessa videon, että Sonyn 2021 mallin televisiot ovat saaneet kauan odotetun VRR-päivityksen. VRR eli Variable Refresh Rate liittyy pelaamiseen ja 120Hz virkistystaajuuteen. Itse en ole oikein tietoinen mitä VRR tarkalleen ottaen tekee ja miksi se on niin odotettu toiminnallisuus. Kuitenkin ennen kuin ostin Verkkokauppa.comin Black Fridaystä Sony XR-75X93J television niin lukemalla arvioita niin VRR tuli vastaan. Arvioissa mainitsiin että

Itse hankin Xbox Series X:n todella nopealla extempore päätöksellä missä en oikein miettinyt hirveästi mitään. Uusin konsoli mikä minulla on nyt ollu pc:n ohella on Nintendo Switch. Tätä ennen viimeisin konsoli hankinta taisi olla Playstation 3 minkä hankin lähinnä bluray-soittimeksi sillä olin hankkinut aikaisemmin Xbox 360 millä sitten pelasin. Ainoat pelit mitkä ostin Playstation 3:lle taisi olla Uncharted trilogia, The Last of Us sekä Beyond: Two Souls