Maastaveto treeniä ketjuilla PTVGYM:llä

11.06.2022 - 10:06

Eilen oli vuorossa jälleen kerran maastaveto treeniä ketjuilla Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Olen nyt tehnyt jokatoinen perjantai rintatreenin eli penkin ja jokatoinen selkätreenin eli maastavedon ketjuilla. Yhdessä vaiheessa tein perjantaisin lähestulkoon aina selkätreenin mutta päätin sitten jossain vaiheessa sekoittaa pakkaa tekemällä selkätreenit ja rintatreenit eri päivinä. Lauantaisin olen käynyt tekemässä normaaliin tapaan jalkatreenin sillä en ole ihan niin paljoa en ole vaihdellut treenipäiviä sillä tuolloin minun pitäisi sekoittaa pakkaa vieläkin enemmän. Toisaalta välillä teen kyllä tuollakin tavalla mutta liian usein tehtynä se sekoittaa liikaa mikä vaikuttaa negatiivisesti myöskin tuloksiin.

En käynyt torstaina treenaamassa kun minulla oli töissä "tiimipäivä" ja siten ajattelin, että nyt olisi kulkenut kun olin hieman levännyt eikä minulla ollut treeniä pohjalla. Kuitenkaan mitään ihmeellistä en saanut aikaan mutta ei se kuitenkaan ihan heikosti mennyt. Maastaveto tuntuu menevän kyykkyä ja penkkiä heikommin tällä hetkellä niin kuin se on oikeastaan mennyt jo hieman pidempään. Välillä saan tehtyä todella hyviä maastaveto treenejä mutta ehkä odotukset ovat aina maastavetoa kohtaan korkeammalla niin sitä odottaa sitten vain koko ajan ennätyksiä tai lähelle ennätyksiä.

Normaali 220kg tuntui todella kevyelle minkä jälkeen 220kg ketjuilla tuntui menevän myös hyvin. Kuitenkin kun laitoin tankoon 250kg plus ketjut niin ongelmia alkoi tulemaan. Sain tehtyä pari ykköstä joista jälkimmäinen oli taistelua mutta joista kumpikin oli samankaltaisia. Alku lähti hyvin nousemaan mutta ongelmat alkoivat polvien kohdasta. Ensimmäisellä kerralla loppu tuli vielä paremmin mutta jälkimmäisellä loppu oli enemmän taistelua. Halusin vielä tuon jälkeen jatkaa niin päätin laskea painot 230kg plus ketjut joilla tein kaksi kolmen toiston sarjaa.

Olen kyllä samaa taas huomannut kun olen tehnyt räkkivetoja viime aikoina. Juurikin tuo polvien kohdalta viimeistely on ollut vaikeaa. Vielä muutamia viikkoja sitten sain nostettua ensimmäistä kertaa 300kg räkistä minkä lisäksi tuli vedettyä 280kg vastustusnauhoilla mutta tuon jälkeen myös räkkivedoissa en ole päässyt ihan tuolle tasolle. Varmaankin vain odotukset ovat nousseet tuon 300kg jälkeen niin muu tuntuu epäonnistumiselle.

Viimein, siis viimein sain kyykyssä 250kg nostettua vuosien sen jälkeen kun sain sen ensimmäisen kerran. Se oli se ensimmäinen korona vuosi ja jotain huhti- / toukokuuta kun sain ensimmäisen kerran ikinä kyykyssä 250kg. Sen jälkeen tapahtui jotain mutta en nyt muista ja tiedä mitä mutta kyykyn tulokset lähti laskuun. Näin kävin kunnes sain taas joku puolitoista - kaksi vuotta sitten kyykyn palaamaan raiteilleen ja viime vuosi oli paras kyykky vuosi kokonaisuutena.

Kyykky on kulkenut tämän vuoden puolella kummallesin hyvin siihen nähden kun muistissa on vain viime vuoden viimeinen treeni missä tein kyykkyä ja se treeni päin persettä. Lähdin tuolloin jopa heti kyykyn jälkeen pois kuntosalilta kun tuntui sille että mitä järkeä jatkaa jalkatreeniä kun kerran kyykkykään ei edes kulje. Tuohon surkeaan jalka- & kyykkytreeniin päätin viime vuoden treenit mutta jotenkin sitten tänä vuonna ainakin näin alkuvuodesta kyykky on kulkenut. Kyykky on kulkenut jopa paremmin kuin ikinä vaikka mitään ennätyksiä ei ole tullut tehtyä enkä ole vielä kyllä toistanut viime vuotisia loistavia kyykky treenejä.

Tänään tuli vastaan HS:ssä juttu Peseytyminen on haaste Itäkeskuksen uimahallissa, mutta esimies tietää ratkaisun mutta itse olen nähnyt tätä jo kymmenisen vuotta kuntosalilla. Toisaalta tuo ei kyllä vian jää peseytymiseen vaan myös yleiseen sivistykseen. Tällä tarkoitan sitä kun teineillä on kuntosalin pukuhuoneessa vähän liikaa energiaa vielä "treenin" jälkeen kun he ovat toistensa kimpussa boxeireissa tai lätkivät toisiaan pyyhkeillä. Sitten on tietenkin tuo että alusvaatteilla suihkuun ja pahimmassa tapauksessa mennään vaatteet päällä saunaan. Tätä on joutunut katsomaan jo kymmenisen vuotta ja varsinkin tuo toisten lääppiminen ja pyyhkeillä huitominen ei vain miellytä itseäni yhtään.

Tämän viikon keskiviikkona onnistuin viimein siinä mitä jouluna parin viikon ajan metsästin. Tälläkin kertaa en oikein siihen uskonut sillä maanantaina oli Super bowl yö ja pääsin viimein illalla vasta nukkumaan. Maanantaina sain kyllä penkissä tehtyä 200kg painoilla mutta muuten en oikein jaksanut tehdä muuta. Tiistaina oli vuorossa sitten laskettelua ja normaaliin tapaan olin todella väsynyt. Näin ollen keskiviikkona ei ollut mikään paras päivä lähteä tekemään kyykky treeniä näin unen ja palautuksen kannalta.

Tällä viikolla tuli taas käytyä pari kertaa laskettelemassa Ellivuoressa. Tämän viikon suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan kun en ollut ihan varma minä päivänä tulen ja minä päivänä tulen lähtemään. Alunperin minun oli tarkoitus tulla viime viikon torstaina mutta päädyin lopulta tulemaan sunnuntaina mikä oli yhdessä vaiheessa se suunnitelma. Myöskin jossain vaiheessa mietin lauantaina tulemista mutta siinä vaiheessa kun mietin lauantaita niin sunnuntai kuulosti paljon paremmalle. Minulla oli siis "normaaliin" tapaan hieman erilaisia suunnitelmia milloin tulen ja milloin lähden.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä niin jollain Audilla oli taas kiire mutta eipä se yllätä. Ensiksi hän meni minun ohi työmaa-alueella missä oli 30km/h rajoitus ajamalla 60-70km/h. Eipä mennyt kauaa kun kuitenkin pian ajoin hänen perässään kun hän joutuin ajamaan jonkun perässä hiljaa. Eipä siis auttanut hänen ylinopeutensa yhtään mitään. Lopulta hän sitten kääntyi samasta risteyksestä kun minä ja tuli samaan parkkihalliin.