Lomalla irti rutiineistä ja uusien asioiden testaamista

05.08.2022 - 01:37

Hieman yli viikko vielä lomaa edessä mutta nyt osaan jo sanoa miten tämä tulee suunnilleen menemään loppuun saakka. Olen yllättynyt siinä mielessä, että loman aikana en ole syönyt niin hirveästi ohi vaan päin vastoin. Olen jopa ollut suhteellisen puhtaalla ruokavaliolla koko loman ajan ja olen huomannut tämän positiivisessa mielessä. Tietenkin on päivä ja aterioita mitkä eivät ole puhtaan ruokavalion linjalla ja olen tämän myöskin heti huomannut niin treeneissä kuin yleisesti. Ensinnäkin huomaan sen turvotuksena tai että vatsa on sekaisin ja ramppaan wc:ssä. Toisekseen illalla kuntosalilla treenit eivät kulje ja olen muutoinkin väsyneempi. Molemmat asiat siis ihan normaaleja mitkä tapahtuvat kun alkaa syömään ohi siitä mihin on tottunut.

Kun loma alkoi niin jotenkin kuvittelin etten menisi puhtaalla ruokavaliolla ihan näin paljon. Ajattelin etten jaksaisi tehdä omia ruokia päivittäin kun en ole oman keittiön äärellä. Ajattelin olevani laiskempi tekemään ruokaa päivittäin mutta olinkin laiskempi menemään syömään tai hakemaan ruokaa jostain valmiina. Sitä on aina omanlaisia suunnitelmia tai ajatuksia kesän ja loman tullessa mutta ainakin itselläni nämä eivät oikein koskaan toteudu niin kuin ajattelen. Toiset asiat on muuttunut mitä odotin muuttuvan mutta toiset sitten tapahtuvat päin vastoin kun olin ajatellut.

Jos aloitetaan aamu- ja iltaruniiteista niin näihin olen tehnyt merkittävimmät muutokset kun niitä ei oikein ole. Yleensä teen aamuisin herättyäni vatsat, liikkuvuusharjoitteita sekä venyttelyä mutta nyt herättyäni syön suoraan aamupalan ja katson sitten mitä teen. Vastaavasti iltaisin olen tehnyt vastaavan rutiinin kuin aamuisin joillain tietyillä muutoksilla mutta nyt käytännössä teen tuon saman kuntosalilla treenin jälkeen. Oikeastaan kuntosalilla käytän siihen vähän niinkuin normaalin aamu- sekä iltarutiinin ajan eli olen niin kuin yhdistänyt ne.

En ole tehnyt liikkeitä tuplana tai ajallisesti tuplasti pidempänä vaan olen lisännyt tehtyjä asioita ja tai tehnyt tiettyjä asioita eri tavalla. Kun teen nämä rutiinit kuntosalin puolella niin minulla on käytössä paremmat välineet ja paikat missä niitä tehdä. Kotona minulla on ahtaammat tilat sekä minimaaliset välineet käytössä. Näin ollen olen käyttänyt ja tehnyt liikkeitä sen mukaan mitä voin tehdä kuntosalilla mutta en oikein normaalisti kotona treenin jälkeen tai aamulla herättyäni. Tämä oli alusta asti ihan suunniteltu asia sillä lomalla ollessa käyn eri aikaan kuntosalilla sekä nyt loman aikana tilat ovat ahtaammat niin en viitsi alkaa tekemään venyttelyitä ja liikkuvuusharjoitteita ahtaammissa tiloissa.

Tulen loman jälkeen ottamaan suurimmat osan nyt tehdyistä liikkuvuusharjoitteista sekä venyttelyistä mukaan rutiineihin mutta en vielä tiedä kumpaan ja miten tulen tekemään aamu- sekä iltarutiinin tulevaisuudessa. Olen myös alkanut hieman hahmottamaan voisinko tehdä iltarutiinin jo kuntosalin puolella ennen kuin lähden kotiin vai jatkanko iltarutiinin tekemistä kotona treenin jälkeen?

Olen nyt tehnyt iltarutiinia kotona treenin jälkeen sillä rutiiniin kuuluu iltapalan tekeminen samalla. Kun pääsen salilta kotiin niin laitan vedenkeittimen päälle sekä teen proteiinismoothien. Kun saan kaurapuuron hautumaan (kylmettymään) sekä smoothien jääkaappiin niin tuon jälkeen teen liikkuvuusharjoittelun, venyttelyn sekä vatsat. Sitten kun olen käynyt suihkussa niin puuro on hautunut  / jäähtynyt sekä smoothie on valmiina jääkaapissa. Jos tekisin iltarutiinin vielä kuntosalilla ennen kotiin menemistä niin sitten siihen jäisi ylimääräistä aikaa odotella puuron jäähtymistä sekä smoothien kylmettymistä kun nyt tuon ajan käytän rutiinien tekemiseen.

Olen nyt tosiaan ollut lomalla pääsääntöisesti puhtaalla ruokavaliolla muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Olen käynyt vain muutamia kertoja hakemassa ruokaa jostain mutta muutenkin ohi syöminen on ollut karkkia tai jäätelöä mutta ei nyt joka päivä. Vaikka olen nyt mennyt puhtaalla ruokavaliolla niin en ole silti mennyt ihan identtisellä verrattuna ennen lomaa. Olen nyt vaihtanut muutamia aterioita kokonaan toisiin minkä lisäksi aamupalalla sekä iltapalalla on ollut joitakin muutoksia. Yksi suurin muutos on ollut se etten ole tehnyt mitään smoothieta vaan mennyt ihan normaaleilla proteiinijauheella. Minulla olisi kyllä blenderi käytettävissä mutta päätin jo hyvissä vaihein sen etten niitä jaksa nyt alkaa tekemään. Saa nyt sitten nähdä kun palaan lomilta että otanko smoothien käyttöön niin kuin ne oli ennen lomaa vai pidänkö niistä hieman pidempää lomaa?

Minulla on tässä nyt ollut ihan hyviä aterioita ja olen saanut ateriat vaihdettua kätevästi. Sitä nyt en tiedä miten "makrot" menevät mutta ei sen ole nyt niin väliä. Myöskin pitää hieman katsoa hintoja että onko tuo pidemmän päälle järkevä ratkaisu sillä en kuitenkaan halua välipaloista liian hintaisia. Kuitenkin nämä loman aikana tehnyt välipalat ovat olleet siinä mielessä hyviä, että minulla on ollut energiaa treenata sekä kroppani on pysynyt ilman turpoamisia ellen nyt ole syönyt jäätelöä. Se on nyt kyllä ollut huomattavaa, että kun en ole tehnyt normaaleja smoothieta sekä muutenkin maitotuotteiden käyttö on ollut lähinnä jäätelön varassa niin kroppani on toiminut todella hyvin.

Kirjoitan jossain kohtaan tämän "nykyisen" ruokavalion ylös sillä en nyt jaksa purkaa sitä sen enempää.

Kirjoittelin tuossa pari päivää sitten kanafile airfryerillä kun kuvasin siitä myöskin videon. Tämä antoi minulle sitten motivaation ja idean kuvata myöskin kuorrutettu kanafile airfryerillä videon. Yleisesti teen kanafileen paistinpannulla mutta välillä laitan kanafileen ihan vain airfryeriin jos en jaksa tehdä sitä paistinpannulla. Kuitenkin olen tehnyt aika paljon kanafilettä airfryerillä mutta silloin olen sitä kuorruttanut ja nyt oli aika myöskin kuvata kuorrutettu kanafile airfryerillä video.

Olin tänään laiskemmalla päällä kun tein ruokaa niimpä lämmitin kanafileen airfryerillä ja kuvasin myös siitä lyhyen videon. Olen jo pidempään lämmittänyt kanaa airfryerillä mutta tuolloin olen lähinnä tehnyt kuorrutettua kanafilettä. Pitäisi varmaan tehdä myös erillinen video kuorrutetusta kanafileestä? No joka tapauksessa aloin olemaan laiskempi kanafileen paistamisen kanssa joululomilla Vammalassa ollessani ja tuo tapa on sitten välillä jäänyt päälle myöskin kotona.

Tänään tuli Instagramista jonkun mielenkiintoinen ja oikeaa asiaa sisältävä story minulle vastaan. Tuo kyseinen story kyllä sopii sopivasti siihen mitä taas kuulee kuntosalin pukuhuoneessa kun kuulee ihmisten puhuvan keskenään. Yleisesti varsinkin teinien suusta kuulee sitä että he eivät syö yleisesti ja vanhemmilta ihmisiltä kuulee yleisesti vain sitä että lounasbuffetissa vedetään ruokaa koko rahan edestä liikaa. Mistä siis tuo Instagram story kertoi mihin tässä viittaan? 

Tein eilen illalla kuntosalin jälkeen yhden normaaleista perjantai-illan aterioista minkä suunnittelin jo ennen kuntosalille menoa kuvaavani. En tiedä mistä nyt sain idean että kuvaan tuon mutta ajattelin nyt tehdä niin. Minulle on muodostunut perjantai-iltaisin syödä kuntosali treenin jälkeen pizzan minkä paistan uunissa pizzakivellä, wingsejä tai boneless wingsejä airfyerillä tai paistaa pihvin minkä lisäksi tehdä jotain perunoita airfyerillä. Nämä ovat sellaisia special aterioita joita tykkään tehdä suhteellisen useasti perjantai ja tai lauantai-iltana kuntosali treenin jälkeen.

K-ruoka sovellus kertoi jälleen kerran vuosittaisen yhteenvedon mitä ruokatarvikkeita / ruoka-aineita olen ostanut viimeisen vuoden aikana eniten. Sovellus jopa kysyi minulta mitä olen eniten ostanut ja tietenkin sen osasin arvata niistä vaihtoehdoista jotka olivat siinä valittavani. Suosituin ostamani ruokatarvike / ruoka-aine ei ollut mitenkään yllätys eikä toisaalta myöskään viisi ostetuinta rahallisesti. Toisaalta sitä olisi kuvitellut että siinä olisi ollut tiettyjä juttuja mutta kun asiaa miettii niin sinällään ei.

Tällä viikolla tuli vaihteeksi ostettua ihan normaalia lohta kun viime aikoina olen taas innostunut ostamaan loimutettua tai savustettua lohta. Tänään sitten kun tein lohta airfyerilla niin ajattelin samalla kuvata sen. Tein tuossa jo muutamia viikkoja sitten airfyer pekoni valmistus ohjevideon ja tällä kertaa on sitten vuorossa lohen valmistus airfyerilla. Lohen valmistus airfyerilla on paljon yksinkertaisempaa kuin pekonin sillä pekonin valmistuksessa käytän foliota airfyerin pohjalla mikä tekee siitä "haastavempaa".