Launtaina kuntosalitreeni ja nyt parin päivän huili treeneistä

16.11.2016 - 12:06

En muista koska olen viimeksi käynyt lauantaina kuntosalilla vai olikohan viime kerta joulukuussa? En ole varma eikä sillä ole väliä, mutta yleisesti ottaen lauantaipäivät ovat harvinaisia päiviä jolloin käyn kuntosalilla. Yhteenaikaan taisin käydä lauantaisin kuntosalilla tekemässä jokun lihasryhmän ja toissa talvena kävin lauantaisin "tamppaamassa" mattoa eli juoksemassa juoksumattoa. Lauantaiat ovat yleisesti päiviä jolloin pidän lepopäivän tai sitten käyn juoksemassa tai talvella hiihtämässä kun on kelejä. Torstaina ja perjantaina kun on muutenkin normipäivät kuntosalilla niin niiden jälkeen on hyvä pitää vähän lepoa. Lauantain treeni tiesi sitä, että tänään ei tarvinnut mennä illalla kuntosalille eikä myöskään huomen illalla. Muutenkin huomasin eilen raudan nousevan vähän heikosti niin olen päättänyt pitää vielä toisen välipäivän putkeen huomenna joten maanantaina en tule juoksemaan metriäkään. Juoksemisen ja varsinkin intervallien vaikutus on alkanut näkyä kuntosalitreenien tuloksissa ja tähän väliin on hyvä ottaa parin päivän paussi. Tiistaina on varmaan sitten vuorossa aamulenkki ja illalla jalkatreeni kuntosalilla.

[[{"fid":"109","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"467","width":"350","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Tämä oli nyt toinenkerta putkeen Vammalassa kuntosalilla ja taas sai tehdä erilaisilla painoilla kuin normaalisti. Varsinkin ristitajaljoissa painot tuntuvat olevan eri tai siis lukemat eivät vastaa toisiaan. Missään muussa laitteessa en ole huomannut näin suuria eroja kuin ristitaljassa. Melkein aina ennen varsinaista sarjaa kannattaa tehdä muutama kokeilu muutamalla painolla ja katsoa mikä tuntuu hyvälle, koska jos vaan tuppaa normaalit raudat päälle niin yllätyksiä voi tulla. Tämä tuli kyllä nyt huomattua näinä kahden päivän aikana ja jälkimmäisellä kerralla olin jo varautunut. 

Näinä parina päivänä tuli huomattua, että samoja naamoja käy edelleen kuntosalilla sekä uusia oli ilmestynyt. Muutamia tuttuja tuli nähtyä pitkästä aikaa ja vähän juteltua heidän kanssaa. Kuntosalikulttuurin eroja huomasin ja meininki siellä oli enemmän minun makuuni. Vähemmän nyybbiä kuntosalilla ja ei oikeastaan niitä jotka tekivät ylisuurilla painoilla hakiessaan egoa. Näistäkin asioista on tosin paha sanoa parin päivän perusteella vaan siellä pitäisi käydä vähintäänkin viikko, jotta huomaisi yleisvaikutuksen. Täytyy kyllä sanoa, että oli vain hyvä asia käydä treenaamassa paikassa jossa olen käynyt todella paljon ja jossa olen kehittynyt myöskin yhtä paljon. Myöskin välillä kaipaan treenata siellä joten teki vain hyvää käydä treenaamassa vanhalla kuntosalilla ja erityisesti teki vaihtelua. Ensiviikolla palaan sitten hehtaarihalliin treenaan nyybbien kanssa. Onhan sielläkin kyllä osaajia, mutta kyllä se nyybbien paljous vaan välillä latistaa tunnelmaa ja myöskin ihmiset jotka treenaavat ylisuurilla painoilla ja väärin.

Rinta & ojentajatreeni

  • Penkki 1x10 90kg 2x8, 1x4 120kg
  • Vinopenkki 2x10 1x9 80kg
  • Dippi 15kg lisäpainolla 3x10
  • Ranskalainenpunnerrus istuen 3x10 37,5kg
  • Ristikkäistalja alhaalta 3x10 10kg
  • Superina ojentajapunnerrus taljassa normi 3x10 25kg, ojentajapunnerrus taljassa normi leveä 3x10 25kg
  • Yhden käden ojentajapunnerrus taljassa vastaotteella 3x10 10kg
  • Ojentaja päänyli käsipainolla seisten 1x10 22kg, 3x10 28kg
  • Rintaprässi 3x20, 1x17 50kg

Taas on se aika mistä normaalisti kuntosalilla kävijät eivät pidä eli uuden vuoden lupaajat. Loppiaisen jälkeinen pari - kolme viikkoa on se aika kun kuntosalit ovat täynnä ja syy on juurikin uuden vuoden lupaajat. Toisaalta kuntosaleille tammikuun alku on vuoden parasta aikaa kun monet kuntosalit tekevät tilipäivän juurikin tammikuussa. Toisaalta se on normaaleilta kuntosalilla kävijöiltä pois juurikin siitä syystä että kuntosalit ovat paria viikkoa tupaten täynnä. Onneksi nykyään joko kuntosaleja on enemmän tai uuden elämän aloittaminen kuntosalilta ei ole enää suosikki lupaukseksi.

Siinä meni 19-vuotta kun omalle kohdalle osui kuntosalilla roinaraivoa ja eräällä tapaa se yllättää että tämä tapahtui Elixialla mutta käytännössä ei. Mitä olen seurannut Elixian menoa viimeisien vuosien aikana niin se on mennyt vain alaspäin niin kuntosali viihtyvyydessä ja varsinkin laitteiden sekä välineiden osalta. Kuinkaan tuo ei tule yllätyksenä että Elixialla on laiitteet ja välineet huonossa kunnossa kun niitä ei ikinä huolleta. Tangot ja kahvat vikisevät kun niitä ei öljytä, laakerit ovat menneet sekä karhennus (grippi) sitä ei enää ole. Tämän johdosta tangot ja kahvat pitävät erilaisia ääniä kun niitä käyttää sekä käyttäminen muutenkin on vaarallisempaa kun tangoissa ja kahvoissa ei ole enää karhennusta (grippiä).

Siitä on reilut kymmenen vuotta kun lähdin Vammalasta Espooseen ja sinä aikana on tuntunut vain sille että vuosi vuodelta kaupunki kuolee. Tämän on huomannut siinä että aina kun täällä on käynyt niin aina on tullut vain lisää tyhjiä kiinteistöjä. Onhan tietenkin muutamia poikkeuksia kuten Citymarket, Prisma, Puuilo, Zarillo sekä uudet tilat Veikonkoneelle ja Powerille. Kuitenkin yleisesti on tuntunut sille että enemmän on ollut lähtijöitä kuin tulijoita ja siksi onkin kiva nähdä että Vammalaan tuli uusi kuntosali mitä ainakin itse olen toivonut.

Kävin ennen joulua lauantaina tekemässä jalkatreenin Tampereen Loaded:lla ja heti jouluaaton jälkeen selkätreenin keskiviikkona. Tulin lauantaina ennen joulua käymään Vammalassa mutta tällä kertaa en tullut Loaded:in kautta vaa ajoin suoraan Vammalaan. Minun oli tarkoitus mennä Loaded:lle "vasta" sunnuntaina kun tulin lauantaina aamupäivästä enkä halunnut mennä silloin treenaamaan. Kuitenkin kun tulin aamupäivästä ja katselin siinä sitten sen hetkistä säätilaa sekä sunnuntain säätä niin päätin ja jaksoin lähteä lauantai-iltana Loaded:lle vartavasten.

Kolme viikko sitten tein ensimmäisen kolme penkki treeniä viikkoon kovaa, kovempaa ja täysillä ja viime viikolla tein toisen ja jälkimmäisen kolme penkkiä treeniä viikkoon kovaa. Tämä oli tälläinen kahden viikon testaaminen miten kolmen kovan penkki treenin tekeminen viikkoon onnistuu. Tuo kovaa, kovempaa ja täysillä puolestaan oli vain oma ilmaisuni sille millaisella mentaliteetilla treeneihin menin. Kuitenkin vasta kuntosalilla sitten päätin miten treenit oikeasti tulin tekemään eikä minulla ollutkaan tarkoituksena aina lisätä painoja sillä kovempaa ja täysillä ei sitä tarkoita.