Kuntosalille paluu oli paljon parempi asia kuin aluksi kuvittelin

22.04.2020 - 20:36

Siitä on nyt parisen viikkoa kun aloin käymään kuntosalilla ja täytyy kyllä sanoa kuinka paljon "normaalia" elämää se muutti näin korona aikaan. Ennen ensimmäistä salitreeniä minulla oli ajatuksia ja epäilyksi tuleeko treenaamisesta mitään niin henkisesti kuin fyysisesti. Näin parin viikon jälkeen voinkin sanoa, että lähes kaikki asiat joita mietin ennen kuntosalille palaamista aikalailla toteutui. Ilman että menisin kaverin kanssa kuntosalille niin siitä ei kyllä tulisi yhtään mitään. Kun minulla oli neljän viikon tauko treenaamisesta niin tämä on ensinnäkin näkynyt kaikeissa niin treenipainoissa kun liikkeiden yleisessä tekemisessä. Tämän lisäksi kun elämme Korona aikaa niin siihen päälle vielä kaikki henkiset vaikutus tekijät päälle.

Olen nyt käynyt itselleni uudella kuntosalilla missä en ollut aikaisemmin käynyt. En siis ole tietoinen paljonko kuntosalilla käy normaalisti ihmisiä, onko nyt salilla olevat ihmiset normaaleja salilla kävijöitä siellä vai onko se vaikuttanut myös heidän asioihinsa ja kuinka paljon ihmisiä on kulloinkin salilla. Se on ollut aina sellainen eräänlainen "jännitys" tekijä kuinka paljon salilla on ihmisiä? Ei niinkään Koronan takia vaan sen takia, että kuinka hyvin voi treenata ja mitkä paikat ovat vapaina. Sen on nyt hyvin huomannut, että sellainen vakioporukka siellä tuntuu käyvän ja siihen päälle joskus jotain randomeita. Mitä ikään tulee niin lähes kaikki ovat todella nuoria ihmisiä.

Jos pelkäisin Koronaa niin en nyt edes kuntosalille lähtisi mutta mielestäni Korona ei niinkään ole näkynyt kuntosalilla muutoinkin väkimäärässä. Ainoa asia mitä olen tehnyt nyt eri tavalla kuin normaalisti on vain puhdistaa välineet mitä on käyttänyt tarkemmin. Mitään kokoaikaista käsidesirallia en ole harrastanut, mutta ennen treeniä olen käsidesiä laittanut käsiini. En edes tiedä kuinka paljon käsidesi vaikuttaa negatiivisesti pidon kanssa mutta luulisin käsistä tulevan liukkaammat mitä enemmän käsidesiä käyttää. Tämän takia en ole laittanut käsidesiä kuin ennen treeniä sekä treenin jälkeen.

Mitä tulee taas sitten yleisesti nykytilaan niin salilla käynti on parantanut mielialaa todella paljon. Kuitenkin kun tässä tekee töitä kotona niin olen ollut käytännössä kotona 23 tuntia päivästä. Ainoa tunnin poissa olo on ollut kun olen käynyt lenkillä. Jonain päivinä olen käynyt kaupassa sun muuta mutta yleisesti kaikki menot pois kotoa ovat olleet todella minimaalisia. Jo se, että pääsee pois kodista parista tunnista kolmeen tuntiin on ollut iso mielen piriste. Tietenkin kun on päässyt treenaamaan normaalisti eikä pitänyt yrittää tehdä kotitreenejä niin on myöskin piristävä tekijä. Kuitenkin minulle suurin asia on ollut palauttaa elämään jotain normaalia ja olla poissa kotoa. Aloin huomaamaan asian heti ensimmäisien treenien jälkeen minkä jälkeen tajusin kuntosalille olleen yksi parhaimmista asioista joita olen nyt nyt Koronan aikana.

Yhdeksän vuotta sitten pidin suhteellisen pitkän ja kovan dieetin. Tuolloin pääsin alhaisimpaan painooni ikinä 95,5kg ja vatsani oli oli 95cm paksummasta kohtaan. En muista kuinka pitkä dieetti oli tarkalleen tai mistä painosta lähdin liikkeelle ja luultavasti olen tuosta dieetistä myöskin täällä kirjoittanut. Tuolloin dieetti kulki siten että aina kun minulta lähti painoa 1kg niin vatsa pieneni 1cm. Tämä oli kaavamaista ja kulki käsikädessä dieetin edetessä.

Preworkout on yksi niistä lisäravinteista jotka jakavat mielipiteet aikalailla sillä toiset sanovat niitä turhaksi ja toiset taas kehuvat maasta taivaisiin. Preworkout ei ole ainoa lisäravinne joka jakaa mielipiteet näin sillä valtaosa muistakin lisäravinteista kuuluu tähän kategoriaan. Onko preworkout hyödyllinen vai pelkkää rahan tuhlausta?

Keskiviikkona oli taas kerran mahdollisuus käydä Tampereen Loaded:lla treenaamassa niimpä päätin käyttää mahdollisuuden hyväksi. Viimeisimmän Tampereen Loaded käynnin välissä olen käynyt tutustumassa esimerkiksi Vantaalla FitVantaa – Iron Paradise kuntosalilla mitä monet kehuu Suomen parhaaksi. Käydessäni FitVantaa - Iron Paradise kuntosalilla niin tiedostan kyllä miksi monet kehuu sitä Suomen parhaimmaksi mutta minun listallani se ei ole korkemmasta päästä eikä minulla ole edes hinkua lähteä sinne treenaamaan. Hieman samaa voin sanoa Vantaan PTVGYM Tiksistä mikä on erilainen kuntosali kuin FitVantaa - Iron Paradise ja missä myös kävin vähän aika sitten ja missä olen jo muutenkin käynyt useampia kertoja.

Viime viikolla minulla oli yhdestoista viikko kun tein kolme penkki treeniä viikkoon ja tuon kyllä alkoi jo huomaamaan varsin helposti. Tällä viikolla minulla on niin sanotusti väliviikko niin kolmen penkki treenin viikosta kuin treeneistäkin sillä kävin tällä viikolla keskiviikkona ja perjantaina hieronnassa. Tällä viikolla kävin maanantaina tekemässä penkin, tiistaina kyykyn, torstaina maastavedon ja nyt lauantaina on vuorossa toinen kyykky treeni. Tänään lauantaina en ole vielä käynyt tekemässä kyykky treeniä mutta maanantaina tein ihan täysillä penkki treenin ja tiistaina kyykky treenin mutta torstaina tehty maastaveto treeni oli todella kevyt.

Täytyy sanoa että se on tullut itselleni täytenä yllätyksenä että Vantaa on PK-seudun sivistynein kuntosali kaupunki. Olen nyt viimeisen parin vuoden aikana käynyt niin Vantaan Loaded, PTVGYM Tiksi sekä FitVantaa - Iron Paradise (FitTammisto) kuntosaleilla ja huomannut tämän asian. Itselläni oli vähän eri kuva Vantaasta kuntosali kaupunkina kun minulla on omat mielipiteeni koko kaupungista. Kuitenkin Vantaan kuntosaleilla ei ole samoja ongelmia kuin Helsingin tai Espoon kuntosaleilla.