Koekuuntelussa Kimber Kable 8PR & Kimber Kable 4TC kaiutinjohdot

18.04.2021 - 12:40

Hain viime viikolla koekuunteluun Kimber Kable 8PR & Kimber Kable 4TC kaiutinjohdot Tampereen Hifihuoneelta. Pääsin kokeilemaan kyseisiä Kimber Kable 8PR & Kimber Kable 4TC kaiutinjohtoja "vasta" puolitoista viikkoa jälkeen päin kun tulin käymään kotona. Kokeilin Kimber Kable 8PR & Kimber Kable 4TC kaiutinjohtoja parin illan aikana katsoessani Viaplayltä NHL:ää, muutamia televisiosarjoja Netflixistä sekä YLE Areenasta sekä yhtä bluray -elokuvaa mutta pääpaino oli musiikissa. Kuuntelin erilaisia vinyyleita, Tidalista sekailaista musiikkia & demo soittolistoja sekä yhtä musiikki bluray:tä.

Kun otin testiin kaksi uutta kaiutinjohtoa niin minulla oli käytössä olemassa olevan johdon jälkeen yhteensä kolme eri kaiutinjohtoa joita pääsin kuuntelemaan. Ensi alkuun täytyy sanoa sellainen asia, että kaiutinjohtojen erojen kuunteleminen oli ihan niin vaikeaa kuin saatoin odottaa. Juhannuksena tein AudioQuest DragonFly Cobalt vs AudioQuest DragonFly Red USB DAC kuulokevahvistin vertailun milloin huomasin tai oikeastaan tajusin kuinka vaikeaa ääntä on vertailla. Kun on kyseessä kaksi eri laitetta tai tarviketta mikä vaikuttaa tavalla tai toisella äänenlaatuun niin erojen huomaaminen voi olla todella vaikeaa jos ei ole sävelkorvaa tai osaa hakea äänessä eroja.

Kimber Kable 8PR & Kimber Kable 4TC kaiutinjohtojen koekuuntelu

Aloitin testaamisen ihan sillä tavalla, että kuuntelin vinyyleitä sekä Tidalin kautta musiikkia stereona pitäen toisessa kaiuttimissa olemassa olevaa kaiutinjohtoa ja toiseen kaiuttimeen vaihtelin sitten eri johtoja. Heti aluksi huomasin kuinka paljon helpompaa kaiutinjohtoja on irroittaa ja laittaa paikoilleen banaaniliittimillä tai oikeastaan sban-banaaniliittimellä tässä tapauksessa. Itselläni on ollut alusta saakka kun hankin aikoinaan ensimmäisen vahvistimen niin käytössä vain perus kuparijohdot ilman mitään liittimiä. Johtojen edestakainen vaihtaminen oli nopeampaa ja vaivattomampaa eikä siinä mennyt hermot niin kuin aina joskus normaalin kuparijohdon kanssa ilman liittimiä on käynyt.

Kimber Kable 8PR & Kimber Kable 4TC

Kun laitoin ensimmäisen kerran Kimber Kable 8PR johdon kiinni toiseen kaiuttimeen niin huomasin heti eron kaiutinjohdoissa kuten kävi kun vaihdoin Kimber Kable 8PR johdon Kimber Kable 4TC johtoon. Kummassakin tapauksessa ääneen tuli enemmän sointua, bassoa sekä ääntä verrattuna normaaliin kuparijohtoon. Kaikki oli tässä kohtaan hyvin helppoa ja tiesin, että tulen ostamaan toiset näistä johdoista sillä Kimber Kable 8PR & Kimber Kable 4TC johdot paransivat äänenlaatua merkittävästi.

Asiat alkoivatkin sitten hankaloitua ja todella paljon kun aloin vertailemaan Kimber Kable 8PR & Kimber Kable 4TC kaiutinjohtoja keskenään. Yhdessä vaiheessa tein jopa Denon X3600H vahvistimeeni uudelleen säädöt alusta asti Audyssey:llä käyttäen Audyssey MultEQ Editor sovellusta apuna jotta kuulisin olisiko vahvistimen säädöillä mitään eroa keskenään. Käytin sitten Denonissa "oikeita" asetuksia tai testiä varten uudelleen säätämiäni asetuksia niin mitään merkittävää eroa en ole kuullut.

Koekuuntelua helpotti se, että minulla on pari soittolistaa valmiina mitä käytin yleisellä tasolla Kimber Kable 8PR & Kimber Kable 4TC kaiutinjohtojen vertailussa. Tässä pari demo material soittolistaa joita käytin vertaillessani kaiutinjohtoja keskenään. käytin pääsääntöisesti Andrew Robinsonin sekä Whathifin Tidal soittolistoja kun vertailin kaiutinjohtoja keskenään sekä näiden soittolistojen lisäksi kuuntelin ihan satunnaisia vinyyleitä sekä kappaleita Tidalista. Kuitenkin huomasin valmiiden soittolistojen helpottaneen koekuuntelua kun ei tarvinnut miettiä koekuuntelu hetkellä mitä sitä kuuntelisi.

Kimber Kable 8PR & Kimber Kable 4TC yhteenveto

Olen tullut siihen lopputulokseen että ainakaan itse en ole kuullut niin merkittävää eroa Kimber Kable 8PR & Kimber Kable 4TC kaiutinjohtojen välillä että näkisin syytä hankkia kalliimpia Kimber Kable 4TC kaiutinjohtoja. En tiedä olisiko pitänyt tehdä jotain piilotestejä, että en tietäisi kummassa kaiuttimessa on käytössä mikäkin johto. Välillä huomasin mielestäni pienen eron Kimber Kable 4TC kaiutinjohdossa mutta en ainakaan niin suurta että hankkisin kalliimman Kimber Kable 4TC kaiutinjohdon eikä halvempi Kimber Kable 8PR riittäisti.

Kimber Kable 8PR kaiutinjohdot ostoon

Ajattelin käydä heti alkuviikosta palauttamassa lainassa olleet Kimber Kable 8PR & Kimber Kable 4TC 1.8m johdot. Soitin perjantaina Hifihuoneelle kysyäkseni onko heillä hyllyssä 3m Kimber Kable 8PR johtoa minkä voisin ottaa samalla mukaani. Sattumalta heillä oli hyllyssä yksi 3m pari Kimber Kable 8PR johtoa niin otan sen sitten mukaani. Tällä hetkellä minulla on Denon X3600H vahvistin sinällään huonossa paikassa sillä vasen kaiutin tarvitsisi käytännössä vain 1m kaiutinjohdon ja oikean puolen kaiutin tarvitsee 3m kaiutinjohdon. Näin ollen minun pitää mennä oikean puolen 3m mitalla sillä ei ole mitään järkeä lähtemään tekemään metri tavarana eri mittaisia johtoja.

Hifihuoneella oli myöskin Kimber Kable 8PR johtoa metri tavarana hyllyssä, mutta en halua johtojen olevan eri pituisia tulevaisuuden varalla. Vahvistimen paikka voi vaihtua siirtovaraa on enemmän tai jos joskus päädyn myymään johdot niin se on mahdollista kun on kaksi saman pituista johtoa. Nykyiset kuparijohdot on aikoinaan leikelty metri tavarasta sen hetkisiin pituuksiin katsomatta ovat vasen ja oikea saman pituisia. Tämän johdosta minulla on ihan kamalasti eri pituisia johtoja ja jos olen irroittanut johdot kaiuttimista niin on pitänyt olla tarkkana johtojen pituuksista kun olen asentanut kaiuttimet takaisin.

https://www.hifihuone.fi/tuotteet/kaapelit/kaiutinkaapelit-liittimilla/kimber-kable-8pr-24m-kaiutinjohtopr-2/

https://www.hifihuone.fi/tuotteet/kaapelit/kaiutinkaapelit-liittimilla/kimber-kable-4tc-24m-kaiutinjohtopr-2/

Laittakaa ylös päivämäärä 16.-17.9.2023 niin kuin minunkin on tarkoitus sillä tuolloin on tämän vuoden Hifimessut sekä Habitare. Habitare alkaa muutamaa päivää aikaisemmin eli onko nyt keskiviikosta -sunnuntaihin vai normaaleille kävijöille torstaista - sunnuntaihin mutta Hifimessut ovat vain viikonloppuna. Vielä ei ole tullut mitään sen parempaa infoa mitä siellä on saati lipun hintoja mutta normaalisti Habitare lipulla on päässyt kumpaankin tapahtumaan. 

Kirjoittelinkin tuossa jo ensimmäisen kirjoituksen uudesta päätevahvistimesta minkä ostin tämän viikon alussa ja mitä nyt tulin loppuviikoksi asentamaan ja kokeilemaan. Ensimmäinen ilta ja toisen päivän aamupäivä menikin tosiaan tuon NAD C298 päätevahtimen liittämiseen Denon x3600H kotiteatteri vahvistimeen. Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa NAD C298 olen käynyt asiat jo läpi. Kuitenkin nyt viimein olen päässyt kuuntelemaan NAD C298 päätevahvistinta niin vinyyleiden, Node 2i, HBO Max:in sekä parin 4K bluray elokuvan kanssa.

Riaa-korjainta / phono päätettä olen miettinyt aina siitä asti kun päivitin levysoittimeksi Rega Planar 3:n viime kesänä. Tuon hankinnan jälkeen minun oli tarkoitus ostaa Regan oma Rega phono box mitä nytkin oli käytännössä tarkoitus hankkia. Kuitenkin minulle tarttui nyt käteen Musical Fidelity LX2-LPS riaa-korjain / phono pääte mikä ei kuitenkaan ollut minulle ihan tuntematon tapaus.

Tulin hankkineeksi tällä viikolla extemporeen NAD C298 päätevahvistimen minkä laitoin kiinni Denon x3600H vahvistimeeni. Kirjoittelin jo tuossa NAD C298 päätevahvistin kokemuksia että minulla oli kaiuttimien kanssa ongelmia kun laitoin NAD C298 päätevahvistimen kiinni. Kaiuttimista kuului huminaa ja särinää kun laitoin ne kiinni NAD C298 päätevahvistimeen. En meinannut alkuun mitenkään tajuta missä oli ongelma ja voiko sen korjata vai pitääkö minun palauttaa NAD C298 päätevahvistin takaisin?

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä katsomassa Oppenheimer Helsingin Finnkinon Tennispalatsissa uudessa LUXE-salissa. Minun oli tarkoitus käydä testaaamassa Tennispalatsin uudet LUXE-salit jo kesäkuun alussa mutta päädyinkin menemään toiseen elokuvaan ja elokuvateatteriin. Kirjoittelen pienen jutun uudesta LUXE-salista kunhan tästä jaksan. No jokatapauksessa tiistaina tuli palattua takaisin Vammalaan mutta matkan aikana päätin käydä Tampereen Hifihuoneella kyselemässä asioista ja toista mielipidettä. 

 

Hommasin Konto akustiikkalevyt hieman yli kuukausi sitten mistä kirjoitin jo ensimmäiset Konto akustiikkalevy kokemuksia. Nyt kun Konto akustiikkalevyt ovat olleet seinissä kuukauden niin olen ehtinyt katsomaan enemmän sarjoja, elokuvia sekä kuunnellu musiikkia niiden kanssa. Oikeastaan mitään suurempaa eroa en ole huomannut ensimmäisien päivien kokemuksien ja tämän hetken väliltä mutta viimeisien elokuva katseluiden perusteella näin on. Hommasin siis