Kiitos Netflix 10 vuodesta

07.02.2022 - 11:35

Netflixin hinta nouse jälleen kerran ja tällä kertaa 19,90$ kuussa ja se oli nyt itselleni raja ottaa Netflix pois käytöstä. Otin Netflixin käyttöön kymmenisen vuotta sitten 2012 aikaa ennen Suomen julkaisua. Tuolloin hinta oli 7,99$ minkä lisäksi piti tietenkin maksaa vpn yhteydestä millä pääsi käyttämään Usan Netflixiä. Vielä kun Suomessa julkaistiin Netflix niin käytin pääsääntöisesti Usan Netflixiä sillä tarjonta oli itselleni parempi. Suomen hintaa en tiedä enkä ole ollut tietoinen koko aikana sillä olen syystä tai toisesta maksanut koko 10 vuoden ajan dollari hintoja ja mennyt ihan Usan hinnan mukaan.

Netflix oli alkuun se juttu. Ei ollut pahemmin muita striimauksia ja varsinkin Usan tarjonta oli parempaa. Itse tykkäsin Usan tarjonnassa siitä, että siellä oli vanhempia sarjoja ja varsinkin sarjoja -80 sekä -70 luvulta. Elokuvissa mielestäni tarjonta ei ollut ihan niin hyvää tuolloin mutta muutoinkin keskityin enemmän televisiosarjoihin. Suomen julkaisun jälkeen katsoin muutamia sarjoja Suomen Netflixistä kun sai suomenkieliset tekstitykset mutta tarjonta oli paljon parempaa Usassa. Kuitenkin Netflixin alettua blokkaamaan vpn-yhteyksiä niin tietyn ajan jälkeen en jaksanut enää katsoa ja testata mikä vpn toimii edelleen Netflixin kanssa vaan päädyin käyttämään pelkästään Suomen tarjontaa.

Netflix nostaa hintaa ihan sen takia, että se keskittyy omaan tarjontaan ja kymmenen vuotta sitten sillä ei pahemmin sitä ollut. Oman tuotannon takia Netflix on nostanut hintaa ja se olisi ihan siedettävä jos tuotanto olisi hyvää. Netflixin ongelma on se, että Netflix tuottaa pääsääntöisesti nopeasti tuotettua tusinaa. Oli kyseessä sitten sarja tai elokuva niin tuotannon jälki on nopeasti tehtyä tusinaa mikä ei vain kiinnosta itseäni. Nefflix tuottaa ja on tuottanut hyvin vähän oikeasti hyvää katseltavaa itselleni jos vertaa sitä määrää mitä sieltä tulee. Tässä kohtaan Netflixin hinta ei kohtaa tarjontaa ja minun on parempi sanoa ei.

Nykyään striimauspalveluita on aivan liikaa ja tämä näkyy tarjonnassa. Kaikilla striimauspaveluilla on ne pari juttua minkä lisäksi palvelu sisältää tusina sarjoja sekä elokuvia. Myöskin nämä samat elokuvat alkavat olemaan monella eri striimauspavelulla eli se on sitten ihan sama mikä palvelu on niin hyvin todennäköisesti sieltä löytyy sitä samaa. Netflix on ollut ainoa palvelu mikä minulla on ollut päällä kokoajan ja osittain siksi että siellä on ollut tarjontaa kuitenkin eniten. Osa syy voi olla myös että se oli ensimmäinen elokuviin ja sarjoihin perustuva palvelu mitä aloin käyttämään ja kyllä sieltä sitten aina jotain on tullut katseltua. Muut striimauspavelut ovatkin olleet kausi- tai sarjakohtaisia eli olen katsonut tietyn asian minkä jälkeen olen laittanut palvelun tauolle ja miksi näin teen on hyvin yksikertainen asia.

Yksi striimauspalvelu ei kata tarjontaa pitkäksi aikaa minkä johdosta joudut ottamaan toisen ja kolmannen. Tämän vuoksi kun joudut käyttämään useampia palveluita niin et jaksa tai viitsi maksaa niistä kaikista sillä myöskään aika ei riitä niitä katsomaan. Jos palvelu maksaa "vain" 6€, 10€ tai sanotaan 15€ mutta kun niitä tulee useampia niin kuukaudessa se alkaa tekemään paljon. Tämän vuoksi otin yleensä palvelun käyttöön kuukaudeksi tai pariksi ja katson ne mitä katson minkä jälkeen peruutan palvelun. Tämä käytännössä tarkoittaa myöskin sitä, että "esitutkintaa" on tehtävä jonkin verran ja tietoa siitä mitä sarjoja milläkin palvelulla näkyy on tiedostettava.

Tarkoitan lähinnä sitä, että tutkin mitä sarjoja on missäkin palvelussa eli teen sillä perusteella ensimmäisen kartoituksen. Tämän jälkeen hieman lasken monta sarjaa on missäkin palvelussa ja mitä haluaisin katsoa missäkin järjestyksessä. Sitten alan katsomaan milloin sarjat ilmestyvät ja milloin loppuvat jotta kaikki jaksot olisivat katsottavissa. Tämän jälkeen alan hieman miettimäään ajankohtaan milloin minulla olisi aikaa katsoa muutama sarja lähes putkeen jotta minun ei pitäisi pitää palvelua pitkään käytössä. Esimerkiksi nyt odottelin pitkään Primen Expanse sarjan viimeistä tuotantokautta ja ajattelin odottaa vasta, että kaikki jaksot ilmestyy. Huomasin kuitenkin Reacher sarjan ilmestyvän nyt helmikuussa niin ajattelin odottaa Primen tilauksen ottamista tuohon saakka.

Striimauspalveluiden kanssa minulla on tälläistä sillä en pärjää vain yhdellä palvelulla ja yksi palvelu ei tarjoa itselleni koko vuodeksi materiaalia.

Huhti - toukokuun vaihteessa tajusin tarkistaa koska Finnkinon joululiput vanhenevat. Ostin ennen joulua Finnkinon 4 super lipun paketin kun tarkoitus oli käydä katsomassa Avatar 2. Kuitenkin huomasin sitten että ne eivät tietenkään olleet voimassa heti ostohetkestä vain vasta joulun jälkeen. Tällöin olin jo lähtenyt Vammalaan enkä sitten jaksanut mennä Tampereelle sitä katsomaan. Sitten kun palasin takaisin kotiin niin minun oli tarkoitus vielä käydä Avatar 2

Tänään Suomessa lanseerattiin SkyShowtime ja käytin tuon tarjouksen hyväksi että palvelun sai puoleen hintaan eli 7€ sijasta 3.5€/kk. Tänä iltana ja tuossa ennen kuntosalille menoa asensin SkyShowtime äppsin Apple TV:lle katsoakseni tarjontaa sekä laatua. Hyvin nopeasti huomasi että SkyShowtime on lanseerattu liian aikaisin sillä tälläisenään en voi suositella SkyShowtime kenellekkään.

Odottelin innolla Spider-Man: No Way Home elokuvaa viime vuoden puolella kun pidin parista aikaisemmasta Spider-Man: Far from Home sekä Spider-Man: Homecoming elokuvasta. Minun oli tarkoitus käydä katsomassa Spider-Man: No Way Home viime vuoden puolella mutta aikataulu ei oikein osunut yhteen reissun kanssa ja tämän jälkeen alkoikin rajoitukset ja elokuviin ei sitten päässytkään. Ajattelin käydä katsomassa sitten tämän vuoden puolella mutta rajoitukset

Kun tuossa noin kuukausi sitten aktivoin Prime Videon lähinnä Expansen 6 kautta ajatellen mitä en ole vielä katsonut sekä Reacher sarjaa varten niin olen myös yrittänyt katsoa olisiko Prime Videossa jotain muuta katseltavaa. Ihan randomisti aloin sitten katsomaan Goliath sarjaa mistä en tiennyt etukäteen oikeastaan mitään. Sen tiesin, että pääosassa on Billy Bob Thornton mutta sitä mistä sarja kertoo niin ei ollut mitään tietoa. Jotain hieman luin ennen

Katsoin illalla eilen The Guns of Navarone 4K blu-ray:n minkä ostin viimeksi Cdonin Black Friday tarjouksesta osta 10kpl 4K bluray elokuvaa 100€ paitsi, että se taisi viimeksi olla 110€. Tämä taisi olla kolmas kerta kun näin The Guns of Navarone elokuvan minkä omista myös normaalina bluray:na ja miltä ne olen aikaisemmin katsonut. En kyllä yhtään muista minkä laatuinen tuo kyseinen bluray oli mutta 4K bluray versio The Guns of Navarone on hankkimisen arvoinen

Katselin viime viikonloppuna Reacher sarjan alusta loppuun Prime Videolta. Aloitin katsomaan Reacher sarjaa jo aikaisemmin kun olin vielä reissussa mutta katsottuani pari jaksoa niin ajattelin olevan parempi katsoa sarja loppuun kotona 4K:na. Olen Jack Reacher "fani" tai siis ainakin omistan suurimman osan Lee Childin Jack Reacher kirjoista. Olen jopa lukenut kaksi vai kolme kirjaa kokonaan sekä aloittanut kolmannen tai neljännen. Olin siis innoissani kun Jack