Kiertäjälihaksien lämmittäminen ennen treeniä on auttanut saaman olkapääkivut pois ja ehkäisemään kipuja

11.12.2016 - 20:52

Olen alkanut lämmittelemään kiertäjälihasta ennen olkapää sekä rintatreeniä ja välillä myöskin ennen kyykyn tekemistä. Ennen rinta sekä olkapäiden lämmittely on tapahtunut hieman heikosta vain jotenkin. Enimmäkseen aina välillä olleet olkapää kivut ovat saaneet minutkin nyt heräämään lämmittelemään paikkoja kunnolla. Olenkin nyt huomannut, että kun olen lämmitellyt ennen pystypunnerruksen tekoa kiertäjälihakset sekä tehnyt takaolkapääliikkeen niin olkapäihin ei ole tullut treenin jälkeen enään sellaisia kipuja kun joskus on tullut. Kiertäjälihaksien lämmittelyn ja takaolkapääliikkeen tekemisen ennen pystypunnerruksen aloittamista on johtanut siihen, että voin rauhassa paukutella isoillakin painoilla pystypunnerrusta ihan rauhassa. Kun paikat ovat lämpimät niin ne eivät samalla tavalla tule kipeäksi. Tämänkin asian tulin huomanneeksi vasta useamman olkapää kivun jälkeen kuten yleensä.

Kiertäjälihaksien lämmittely on auttanut minua myöskin rintatreenin yhteydessä jolloin mahdollisia kipuja tulee vähemmän mitä minulle ei ole kyllä tullut. Myöskin olen lämmitellyt kiertäjiä ennen kyykyn tekemistä mikä on auttanut saamaan käteni lämpimäksi jotta käsien taivuttaminen taaksepäin on onnistunut heti ilman pieniä kipuja. Yleensä kun olen alkanut kyykkäämään niin käteni ovat olleet jumissa juuri niin, että taivuttaminen taaksepäin on hieman tuntunut ei hyvälle. Tangon vieminen niskan taakse kun on ihan eri asia kuin eteen.

Perjantaina noin puolentoista tunnin rinta- & selkätreeni neljällä liikkeellä

Perjantaina oli viikossa poikkeus muihin päiviin se, että kävin tekeen kuntosalilla yhden treenin kun viikon muina päivinä jolloin treenasin tein tuplatreenit. Perjantainakin oli tarkoitus tehdä tuplatreenit kuntosalilla, mutta kävin päivällä "pelaamassa" jääkiekkoa aka luistelemassa ja hieman lätkimässä. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten viiteen tai kuuteen vuoteen kun kävin luistelemassa. Näköjään tuo taito ei vain katoa sillä en meinannut edes kaatua kertaakaan ja muutenkaan en oikeastaan taukoa huomannut. Tietenkään luistelu ja kiekollinen taito ei ollut ihan niin sulavaa mutta mielestäni aika hyvää siihen nähden, että minulla oli pidempi tauko. Tälläkin kertaa huomasi saman asian kuin viimeksi noin viisi - kuusi vuotta sitten. Aluksi jaloissa tuntui painavan minkä jälkeen tämä hävisi mutta alaselässä alkoi painamaan, mutta eipä ollut ihme kun tuollaisen tauon jälkeen meni luistelemaan. Koko tämän tunnin session jälkeen oli todella väsynyt mutta sain kuitenkin latauduttua itseni hyvin illalla kuntosalille.

Perjantai-iltana minun oli tarkoitus tehdä rinta- & selkätreeni kun menin "vain" kerran kuntosalille päivän aikana. Ajattelin tehdä muutaman liikkeen per lihasryhmä mutta hieman enemmän kuin kaksi plus kaksi mitä lopulta tein. Ajattelin jotain kolme plus kolme tai kolme plus neljä. Olin kuitenkin noin puolitoista tuntia kuntosalilla niin hieman ihmettelin mihin se aika oikein meni kun tein "vain" neljä liikettä yhteensä.

Tällä kertaa halusin kokeilla pitkästä aikaa yhden käden versioita rinnalle mikä oli tullut mieleen ihan Youtube videoista. Niin kuin yleensä minulle käy tällä tavalla, että näen jotain videolta mitä haluan kokeilla mahdollisimman pian. Tällä kertaa se oli yhden käden penkki käsipainoilla sekä vinopenkin tekeminen laitteessa yhdellä kädellä. Minun ei ollut ihan tarkoitus tehdä kahta liikettä yhdellä kädellä mutta lopulta tein rintatreenin molemmat liikkeet käyttäen yhden käden tekniikkaa. Tällä kertaa tein yhden käden tekniikan käyttäen vapaata kättä painon kanssa kun viimeksi olen tehnyt yhden käden rintaliikkeitä vapaa käsi vapaana ilman painoa. Se miksi minulla oli tällä kertaa vapaalla kädellä myöskin painot johtuivat siitä, että tein viisi plus viisi plus kymmenen toistoa. Viisi toistoa per käsi minkä jälkeen tein kymmenen toistoa normaalilla kahden käden tyylillä. Näin ollen sarjan kestot olivat viisitoista toistoa jos siis jaksoin tehdä vielä kymmenen toistoa normaalilla tyylillä.

Selkätreenin tein perjantaina ihan normaalilla tyylillä eli suorilla sarjoilla. Siinä missä tein rinnalle penkin käsipainoilla ja vinopenkkilaitteen niin selälle tein puolestaan t-soudun sekä ylätaljan tangolla. Ei siis mitään kovinkaan ihmeellistä vaan aika perustreeniä jos t-soudun laskee perusliikkeeksi. Sinällään se on perusliike, mutta toisaalta se on vähemmän käytetty liike omasta mielestäni ainakin yleisellä tasolla. Tosin vähemmän käytetty liike yleisesti ei tarkoita sitä ettei se olisi perusliike vaan oikeasti vähemmän käytetty liike.

Lauantaina aamulla käsitreeni sekä illalla olkapäätreeni

Lauantain käsitreeni tuli tehtyä tällä kertaa ihan perus kymmenen toiston suorilla sarjoilla ja aikalailla sitä kautta perusliikkeillä. Ainoa poikkeus treeniin oli aloittaa hauistreeni 7-7-7:lla taljassa mikä olikin ainoa liike jota en tehnyt suorilla sarjoilla. Tein aamulla myöskin pitkästä aikaa kapeata penkkiä smith-laitteessa jossa sain tehtyä tällä kertaa 100kg painoilla neljä kymmenen toiston sarjaa sekä viimeisessä sarjassa viisitoista toistoa pakkotoistoilla. Kapeapenkki meni paljon paremmin näin ollen mitä ajattelin mutta ilmeisesti normaalin penkin kehittyminen vaikuttaa hyvinkin kapeaan penkkiin vaikka liikkeen eivät mene ihan samassa suhteessa eteenpäin.

Illalla olkapäätreenissä tulikin sitten kokeiltua samaa tyyliä mitä perjantaina rinnalle. Pystypunnerruksessa käsipainoilla tein viisi plus viisi plus kymmenen toiston sarjoja eli viisi toistoa per käsi minkä jälkeen normaalilla tyylillä kymmenen toistoa. Kun kerran kokeilin yhden käden tekniikkaa rinnalle niin miksi en sitten samalla olkapäille? Ehkä tuo oli nyt liikaa ja syö koko idean yhden käden liikkeistä? Viikossa voisi tehdä yhden liikkeen yhden käden tekniikalla eikä ihan kaikkia mitä voisi? Yleinen tapa millä kaikki menettää hieman merkitystä on juurikin se, että kaikkea tulee liikaa. Mielestäni ei ole ihan järkevää tehdä ihan kaikkea samoilla kaavoilla eli tekniikoilla.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.