Huomiota parin viikon treenaamisen jälkeen neljän viikon tauon jäljiltä

28.04.2020 - 10:50

Nyt on kuntosali treenejä takana pari viikkoa neljän viikon tauon jälkeen ja on ihan hyvä jakaa huomioita joita olen huomannut. Itselleni pahin treeni oli ensimmäinen treeni neljän viikon tauon jälkeen. Ensimmäisessä treenissä liikeradat sekä koordinaatio oli ihan hakusessa, mutta jo seuraavassa treenissä kaikki oli jo paremmin. Näin ollen omalla kohdallani liikerata sekä koordinaatio ongelmat jäivät käytännössä vain yhteen treeniin. Tietenkin liikkeiden liikeradat ovat parantuneet aina treeni treeniltä, mutta ero ensimmäisen treenin ja toisen treenin välillä oli valtava.

Olenkin lähtenyt liikkeelle muutamilla liikkeillä per lihasryhmä / treeni enkä ole ottanut liian montaa eri liikettä vielä käyttööni. Näin ihan sen takia, että en ole halunnut ottaa liikaa eri liikkeitä heti käyttööni vaan olen halunnut keskittyä tiettyihin liikkeisiin muutaman asian takia. Ensinnäkin voimatasoni ovat tippuneet niin paljon, että haluan nyt keskittyä ensimmäisenä nostaa voimatasoni. Voimatasojen noustessa kaikkien liikkeiden tekeminen on paljon helpompaa ja mukavampaa kun niissä voi käyttää jotain painoja. Toisekseen kun aloittaa pienellä määrällä liikkeitä eikä ota kerralla koko arsenaalia käyttöön niin tällöin pystyy kehittämään näitä kyseisiä liikkeitä. Kolmanneksi sarja kestävyys on laskenut voimatasoja enemmän joten olen halunnut keskittyä enemmän lyhyempien sarjojen tekemiseen jolloin kaikki liikkeet eivät sovellu tähän.

Näiden kahden viikon aikana pääpaino onkin ollut tehdä penkkiä, kyykkyä sekä maastavetoa. Näiden ympärille on tullut sitten otettua erilaisia avustavia liikkeitä sekä kyseiseen lihasryhmään liittyviä liikkeitä. Käytännössä tämä on sama idea kuin aloittaa kuntosalilla käynnin eli nostaa yleisiä voimatasoja jonka jälkeen voi siirtyä tekemään enemmän kohdistavia liikkeitä. Tässä asiassa moni tekee virheen sillä, että ei keskity nostamaan voimatasoja vaan alkaa tekemään liian nopeasti liian teknisiä liikkeitä. Tämä johtaa siihen, että voimatasot eivät nouse jolloin kaikkien perusliikkeiden tekeminen on joko vaikeaa tai niissä ei pysty käyttämään painoja. Itselläni oli tosiaan "vain" neljän viikon tauko mutta voisin kuvitella suurimmalle osalle treenaajista tulevan vähintään puolen vuoden tauko sillä kyseinen paska tulee jatkumaan vielä tovin ja suurimmalla osalla on jo takana kuuden - seitsemän viikon tauko. Tällöin siis kannattaa aloittaa nollasta eikä tosiaan siitä mihin on jäänyt vaikka olisikin tehnyt "kotitreenejä" sillä ero oikeisiin treeneihin on valtava.

Olen ollut siinä mielessä hämmentynyt, että kyykky on ollut toistaiseksi paras liike kolmesta suuresta eli penkistä, kyykystä ja maastavedosta. Siis jos suhteutan nykyiset painot joilla olen tehnyt ennätyksiini. Olen saanut raakana penkistä vain 180kg, maastavedossa olen saanut 240kg mutta kyykyssä olen nyt tehnyt 220kg painoilla kolmen toiston sarjan. Penkissä olen kyllä tehnyt 170kg painoilla kolmen toiston sarjan mikä on kyllä parempi kuin 180kg nosto. Tämän lisäksi olen saanut tehtyä slingshotilla 200kg, 210kg, 220kg sekä 230kg painoilla yhdestä kolmeen toistoa. Tosin nämä kyseiset toistot tai sarjat eivät silti ole ihan niin hyviä kuin ennen taukoa. Maastavedossa olen lähinnä tehnyt ykkösiä tai kakkosia ja ainoa poikkeus on ollut 210kg painoilla viiden toiston sarja.

Mitä tulee sitten muihin liikkeisiin niin niissä on ollut kyllä ihan normaalit painot kuin ennen taukoa. Tiedä sitten onko ne jopa parantuneet tai teenkö vain niissä hieman eri tavalla kuin ennen? Toisaalta olen nyt kyllä käynyt eri kuntosalilla kuin normaalisti mikä sekin on vaikuttanut muutamiin asioihin kuten mitä liikkeitä teen tai mitä laitteita käytän. Toisaalta koko treenaaminen on ollut erilaisempaa kuin ennen taukoa ja ainakin tällä hetkellä treenaan "verkkaisemmin" tai toisin sanoen minulla ei ole mikään suuri kiire sarjojen välillä. Kuitenkin myöskin motivaatio pitää rakentaa uudestaan sillä myöskin tauko vaikuttaa siihen minkä lisäksi kuntosalilla on vähemmän ihmisiä ja ainakin itse en aina saa tarvittavaa motivaatio tyhjällä salilla.

Tällä hetkellä kun eletään tälläistä epänormaalia tai ehkä uutta normaalia aikaa niin myöskin tämä vaikuttaa enemmän tai vähemmän siihen miten nyt treenaan. En näe mitään syytä miksi edes lähtisin tekemään samankaltaisia treenejä kuin ennen taukoa vaan meen puhtaasti fiiliksen mukaan. En ota paineita tuloksista, painoista tai siitä mitä saan aikaan salilla sillä on ollut treenejä joissa olen tehnyt tyyliin pari liikettä ja salilla on mennyt pari tuntia.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.