HIFI & HIGH END viikonloppu & jalkatreeni Loaded:lla

09.10.2022 - 10:41

Eilen lauantaina tuli käytyä Hifihuoneen HIFI & HIGH END messuilla sekä tekemässä jalkatreeni Tampreen Loaded:lla. Alunperin minulla oli suunnitelmissa käydä perjantaina tekemässä selkätreeni Loadedilla ja lauantaina jalkatreeni mutta tuo perjantaina treeni jäi tekemättä kun pääsin lähtemään perjantaina töistä myöhemmin kuin ajattelin. Minulla olisi mennyt perjantaina Tampereella todella myöhään niin matkalla ajattelin että nyt on parempi jättää treeni väliin. Minulla oli kuitenkin lauantai tiedossa muutenkin pitkä päivä mikä oikeasti oli pitkä ja tuntui kyllä kropassa. Kun lopulta pääsin lauantaina Loaded:lle niin mietin kyllä että jaksanko edes treenata kunnolla?

Hifihuoneen HIFI & HIGH END

Kesällä kun pääsin treenaamaan Loaded:lla kymmenisen kertaa ja palasin Vammalasta Espooseen niin ajattelin etten treenaisi enää tänä vuonna Loaded:lla mutta toisin kävi. Näin tuossa muutamisen viikkoa sitten että Tampereen Hifihuoneen HIFI & HIGH END messut olivat taas normaaliin tapaan nyt viikonloppuna. Ne ovat olleet näin lokakuun ensimmäisen täyden viikon ensimmäisenä viikonloppuna yleensä samaan aikaan kun Lahden Fitness Expo. Minua hieman kysyttiin mukaan Fitness Expoon mutta hyvin nopeasti päätin etten jaksa sinne lähtemään. Kävin kuitenkin viime vuonna Fitness Expossa pitkästä aikaa mutta eipä siellä itselleni oikein mitään nähtävää enää ole. Muutenkin Fitness Expon lipun hinnat ovat liian kalliit siihen nähden mitä siellä on eli rahalle ei saa vastinetta.

Mitä Hifihuoneen HIFI & HIGH END messuihin tulee niin sanoisin että viime vuonna siellä oli itselleni mielenkiintoisempia asioita. Siitä huolimatta viime vuoden messuilla ei itselleni niinkään ollut mitään ihmeellistä enkä ostanut sieltä mitään niin myöskään tänä vuonna sieltä ei tarttunut itselleni mitään ja oli vähemmän nähtävää. Osittain siksi että Helsingin Hifimessuilla oli vastaavia asioita esillä. Vuosien saatossa nämä messut ovat menettäneet omasta mielestäni sen mielenkiinnon mitä siellä on ollut. Syitä on monia ja yksi asia on myöskin oma välineistöni sekä se, että minulla on käytännössä tiedossa mitä tulen päivittämään sitten kun päivityksen aika on sekä myöskin tuo että samoja asioita on eri messuilla.

Jalkatreeni Loaded:lla

Lauantaina lähdin Vammalasta Tampereelle ja ajoin suoraan Ratinaan parkkiin mutta ajaessani sinne siellä oli jotain tukossa sillä sisään ei meinannut päästä ja jostain ulosmenosta autoja alkoi pakitella poispäin. Itse odottelin paikoillaan siinä rampin mäessä 5 - 10 minuuttia ihan vain liikkumatta. Lopulta kun pääsin parkkipaikan puolelle niin löysin hyvällä tuurilla suht läheltä paikan mihin jätin auton. Ratinasta menin suorana Naughty brgr:iin syömään kun normaaliin tapaan Napolin jono oli pitkälle ulos saakka mihin en jaksanut jäädä jonottamaan. Naughtystä menin sitten tuonne Hifihuoneelle mistä palasin sitten Stockmannin suuntaan kuluttamaan hieman aikaa.

Naughty brgr

Minun oli kuitenkin odotettava vähintään pari tuntia syömisestä että pystyisin menemään treenaamaan. Hifihuoneen messuilla en nyt jaksanut olla paria tuntia kun siellä ei ollut niin paljon nähtävää niin menin sitten käymään muutamissa kaupoissa. Tämän jälkeen kävin Sportheavy:ssä ostamassa uudet Versa Gripssit ja tällä kertaa mukaan tarttui Versa Gripps Xtreme. Katsoin samalla myös uutta vyötä mutta siitä ei ollut liikkeessä sitä koko minkä olisin tarvinnut mutta varastossa sitä on eli netin kautta sen voi tilata. En ole vielä muutenkaan varma minkä vyön tulen hankkimaan niin parempi näin että sitä ei ollut saatavilla.

Sportheavy:stä lähdin sitten Loaded:lle treenaamaan ja kun pääsin perille niin jaloissa ja kropassa tuntui tuo päivän reissaaminen. Tämän johdosta istuin hetken aikaa respan sohvalla ennen kuin siirryin pukuhuoneen puolelle ja menin treenaamaan. Täytyy kyllä sanoa, että alkuun en kyllä tiennyt mitä odottaa sekä myöskin tuntui hieman "epänormaalilta" mutta jotain tuossa Tampereen Loaded:ssa on kun saan siellä vain itsestäni irti. Näin kävi tälläkin kertaa vaikka olin tuota ennen ajanut Tampereelle sekä kävellyt ja ollut eri paikoissa kolmisen tuntia ennen treeniä.

Jaksoin nyt kuvata jokaisesta tekemästäni liikkeestä vähintään yhden sarjan niin en jaksa treenistä niinkään kirjoittaa. Olin salilla ainakin kolmisen tuntia tekemässä jalkoja mikä ei ole mikään uutinen. Se hieman on että jätin sitten pohkeet tekemättä mitä ajattelin tehdä kun näin että Loaded:lle oli tullut uusi donkey pohjekone. Kuitenkin olin aika puhki tuosta treenistä treenin aikana sekä tiesin että minun pitää vielä ajaa Espooseen. Kello näytti tuolloin jotain kahdeksaa niin ajattelin että olisin kymmenen aikaan kotona. Jos olisin ollut vielä salilla vähintään puolituntia niin silloin kotiin meneminen olisi venynyt vain.

Huomasin ennen salille menoa Loaded:in IG:stä että salille oli tullut uusia Arsenalin laitteita ja niitä tosiaan oli tullut. Nämä laitteet näyttivät olevan pääsääntöisesti rintalaitteita ja muita tuon tyyppisiä sekä ei enää niinkään selkälaitteita ja jalkalaitteita mitä salilla on jo ihan tarpeeksi. Tuo donkey pohjelaite taisi olla ainoa uusi jalkalaite ellei siellä vieressä ollut jotain muuta uutta mitä en sattunut näkemään. Sen kuitenkin huomasin että Vantaan Loaded:lle tullut maaten jalkaprässiä ei ollut vielä tullut Tampereelle mitä hieman ihmettelin mutta mahtuisiko se edes Tampereelle muiden jalkalaitteiden viereen?

Loaded suihkut siivoamatta

Ainoa suurempi miinus Loaded:lle tulee, että suihkut olivat siivoamatta. Suihkujen päällä oli hirveät pölykerrokset mikä kertoo ettei suihkuja ole hirveästi siivottu. Itseäni tuo häiritsee sillä tavalla että kun näen jotain niin sitten sitä asiaa miettii tai katsoo kokoajan. Tämän johdosta katsoinkin puhtaimman suihkun mihin sitten menin.

Loaded suihkut siivoamatta

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Tidal musiikkipalvelulta tuli vähän aika sitten viestiä. Viesti koski hintaa joten ajattelin hinnan nousevan. Päin vastoin hintani nyt tippuu sillä Tidal HIFI Plus tulee jatkossa maksamaan 10.99€ kun olen siitä nyt maksanut 19.99€ kuukaudessa. Tidal siis yhdistää HIFI ja HIFI Plus jäsynyydet maksamaan saman verran eli 10.99€. Minulle tämä tarkoittaa hinnan alennusta kun taas toisille tämä tarkoittaa Plus jäsenyyden saamista eli parempaa musiikin laatua.