Dieetti kohti alle 100kg - Viikko 3

26.03.2022 - 10:27

Kolmas dieetti viikko tuntui lähes identtiseltä verrattuna edelliseen viikkoon. Tuntuu siltä, että en olisi dieetillä sekä myöskään en ole saanut samankaltaista tunnetta tai motivaatiota kuin viime kesänä jolloin pidin 30 päivän "hc" dieetin. Jotenkin vain ajankohta ei tunnu oikealta kun lenkille meneminen vaatii enemmän vaatetusta sekä osa kaduista on ollut vielä jäässä ja ne kohdat joissa on sulaa niin on liikaa hiekkaa. Lenkkien lisäksi en ole myöskään en ole saanut samankaltaista motivaatiota koko aikana päälle kuin viimeksi heti ensimmäisenä päivänä.

Kuitenkin kaikesta huolimatta olen käynyt yleisesti lenkillä kahdesti päivässä tai jos olen pitänyt toimistopäivän niin olen käynyt uimassa. On myös päiviä kun en ole kerinnyt tai nähnyt sen vaivaksi käydä paria kertaa päivässä lenkillä mutta tämä ei sinällään haittaa kun mielestäni ei kannata mennä ihan pakkomielteiseen tyyliin. Jos yritän "pakottaa" nuo pari lenkkiä päivässä niin se menee liian pakko mieliseksi ja aiheuttaa jo sinällään pientä stressiä päivään. On siis parempi, että menen tuon kerran päivässä lenkille ja toisen kerran jos aikataulu antaa sille hyvin myöden ettei tule liian kiire.

Mitä syömisiin tulee niin olen mennyt nämä kolme viikko aikalailla samalla kaavalla mutta tälle viikolle tein pieniä muutoksia. Kun olen alkanut aktivoitumaan jälleen käymään enemmän kuin kerran viikossa toimistolla niin olen alkanut hieman säätämään toimistopäivien ruokailua. Ihan vain sen takia, että jos syön toimistolla ihan samalla tavalla kuin mitä syön kotona niin joudun ottamaan niin paljon kaikkia aineksia ettei niitä jaksaisi edes ottaa mukaan. Kun muutoinkin joutuu ottamaan kuljettamaan työ- & uimavälineet niin sen lisäksi pitäisi ottaa vielä monta ruokalaatikkoa. Monien ruokalaatikoiden takia sekä niihin käytettävän ajan vuoksi pelkistin aterioita päivinä jolloin kävin toimistolla. Myöskin tätä viikkoa varten tein pitkästä aikaa mealpreppausta etukäteen että sain vietyä ekana päivänä kahden päivän ruuat toimistolle.

Kolmannella viikolla paino alkoi näyttämään 107kg vaa'an mukaan eli paino oli tippunut kolme kiloa kolmessa viikossa. Jotain sentään tapahtuu myös vaa'an mukaan vaikka tahti onkin ollut hidas.

Kirjoittelin tuossa pari päivää sitten kanafile airfryerillä kun kuvasin siitä myöskin videon. Tämä antoi minulle sitten motivaation ja idean kuvata myöskin kuorrutettu kanafile airfryerillä videon. Yleisesti teen kanafileen paistinpannulla mutta välillä laitan kanafileen ihan vain airfryeriin jos en jaksa tehdä sitä paistinpannulla. Kuitenkin olen tehnyt aika paljon kanafilettä airfryerillä mutta silloin olen sitä kuorruttanut ja nyt oli aika myöskin kuvata kuorrutettu kanafile airfryerillä video.

Olin tänään laiskemmalla päällä kun tein ruokaa niimpä lämmitin kanafileen airfryerillä ja kuvasin myös siitä lyhyen videon. Olen jo pidempään lämmittänyt kanaa airfryerillä mutta tuolloin olen lähinnä tehnyt kuorrutettua kanafilettä. Pitäisi varmaan tehdä myös erillinen video kuorrutetusta kanafileestä? No joka tapauksessa aloin olemaan laiskempi kanafileen paistamisen kanssa joululomilla Vammalassa ollessani ja tuo tapa on sitten välillä jäänyt päälle myöskin kotona.

Tänään tuli Instagramista jonkun mielenkiintoinen ja oikeaa asiaa sisältävä story minulle vastaan. Tuo kyseinen story kyllä sopii sopivasti siihen mitä taas kuulee kuntosalin pukuhuoneessa kun kuulee ihmisten puhuvan keskenään. Yleisesti varsinkin teinien suusta kuulee sitä että he eivät syö yleisesti ja vanhemmilta ihmisiltä kuulee yleisesti vain sitä että lounasbuffetissa vedetään ruokaa koko rahan edestä liikaa. Mistä siis tuo Instagram story kertoi mihin tässä viittaan? 

Tein eilen illalla kuntosalin jälkeen yhden normaaleista perjantai-illan aterioista minkä suunnittelin jo ennen kuntosalille menoa kuvaavani. En tiedä mistä nyt sain idean että kuvaan tuon mutta ajattelin nyt tehdä niin. Minulle on muodostunut perjantai-iltaisin syödä kuntosali treenin jälkeen pizzan minkä paistan uunissa pizzakivellä, wingsejä tai boneless wingsejä airfyerillä tai paistaa pihvin minkä lisäksi tehdä jotain perunoita airfyerillä. Nämä ovat sellaisia special aterioita joita tykkään tehdä suhteellisen useasti perjantai ja tai lauantai-iltana kuntosali treenin jälkeen.

K-ruoka sovellus kertoi jälleen kerran vuosittaisen yhteenvedon mitä ruokatarvikkeita / ruoka-aineita olen ostanut viimeisen vuoden aikana eniten. Sovellus jopa kysyi minulta mitä olen eniten ostanut ja tietenkin sen osasin arvata niistä vaihtoehdoista jotka olivat siinä valittavani. Suosituin ostamani ruokatarvike / ruoka-aine ei ollut mitenkään yllätys eikä toisaalta myöskään viisi ostetuinta rahallisesti. Toisaalta sitä olisi kuvitellut että siinä olisi ollut tiettyjä juttuja mutta kun asiaa miettii niin sinällään ei.

Tällä viikolla tuli vaihteeksi ostettua ihan normaalia lohta kun viime aikoina olen taas innostunut ostamaan loimutettua tai savustettua lohta. Tänään sitten kun tein lohta airfyerilla niin ajattelin samalla kuvata sen. Tein tuossa jo muutamia viikkoja sitten airfyer pekoni valmistus ohjevideon ja tällä kertaa on sitten vuorossa lohen valmistus airfyerilla. Lohen valmistus airfyerilla on paljon yksinkertaisempaa kuin pekonin sillä pekonin valmistuksessa käytän foliota airfyerin pohjalla mikä tekee siitä "haastavempaa".