AudioQuest DragonFly Cobalt - USB DAC kuulokevahvistin

17.10.2020 - 14:36

En taas tiedä mistä sain aluksi idean alkaa katsomaan AudioQuest DragonFly Cobalt arvioita Youtubesta mikä johti seuraavana päivänä AudioQuest DragonFly Cobalt tilaukseen. Nyt Korona aikaan kun olen tehnyt töitä kotoa käsin niin olen käyttänyt iPhonen, Ipadin sekä Macbook Pron kanssa Sonos One kaiutinta kun olen kuunnellut musiikkia tai pitänyt Youtubea tai Twitchiä taustalla soimassa. Olen myös kuunnellut aktiivisesti vinyyleitä sekä alkanut käyttämään normaaleita kaiuttimia Denon vahvistimessa olevan AirPlay toiminnon avulla. Näin ollen en ole hirveästi käyttänyt kuulokkeita sinä aikana kun olen nyt tehnyt kotoa käsin töitä.

Kaikki tämä on kuitenkin pikkuhiljaa muuttunut mitä lähemmäksi kesä ja etenkin lämpimät säät tulivat. Samalla kun ulkona alkoi olemaan lämpimämpää niin aloin olemaan myöskin enemmän parvekkeella. Parvekkeella oleminen alkoi lounaiden syömisestä ja siirtyi kahvin juonnista yleiseen olemiseen ja iltapalan syömiseen. Tämän johdosta aloin käyttämään kuulokkeita entistä enemmän kun en viitsi käyttää ulkoista kaiutinta parvekkeella.

Minulla on useita kuulokkeita joita käytän eri asioihin, mutta nyt kotona en ole käyttänyt työ kuulokkeitani Sony 1000xm2 joita käytän yleisesti aina langattomasti bluetoothilla. Jotenkin ei ole vain kiinnostanut ladata toisia kuulokkeita koko aikaa ja sillä jo muutenkin joudun lataamaan Bose SoundSport Free bluetooth kuulokkeita useasti. Bose SoundSport Free kuulokkeet ovat aktiivisesti käytössä kun käyn lenkillä sekä käytän niitä myöskin välillä kuntosalilla. Nyt Korona aikaan olen kuitenkin taas ollut enemmän ilman kuulokkeita kuntosalilla kun kuulokkeiden kanssa. Toinen asia miksi en ole käyttänyt Sony 1000xm2 kuulokkeita kotona on vanhat Beyerdynamic DT 880 kuulokkeet. En ole oikeastaan ikinä käyttänyt Beyerdynamic DT 880 kuulokkeita kunnolla missään vaiheessa sen jälkeen kun ostin kuulokkeet noin 8 vuotta sitten? Muutoinkin Beyerdynamic DT 880 ovat omaan korvaani sopivammat kuin Sony 1000xm2 sillä ne ovat kevyemmät ja suuremmat jolloin ne eivät paina pitkäaikaisen käytön jälkeen.

Lisääntyneessä kuulokkeiden käytössä olen taas huomannut erilaisia asioita kuulokkeista ja niiden laadusta verrattuna normaaleihin kaiuttimiin ja jopa Sonos Oneen. Suurimmaksi ongelmaksi tuli vastaan se, että käytännössä millä tahansa laitteella ja palvelulla tai äppsillä jouduin laittamaan äänet aikalailla maksimiin. Vastaavaa asiaa ei tarvitse tehdä Sonos Onen saati oikean hifi-laitteiston kanssa. Tähän asiaan tiesin vastauksen millä saisin asioita paremmaksi sillä minulla oli viime kesänä noin viikon verran testissä Audioquest DragonFly Red.

Audioquest DragonFly on USB DAC kuulokevahvistin eli tiivistettynä pieni vahvistin mikä parantaa ja korjaa lähtevää äänisignaalia kuulokkeille. Tuolloin vuosi sitten en noin viikon kokeilun jälkeen kuullut niin merkittävää eroa, että olisin tuolloin hankkinut Audioquest DragonFly Red USB DAC kuulokevahvistimen. Tuolloin en varmaan osannut testata Audioquest DragonFly Red ihan niin kuin olisi pitänyt tai useammalla laitteella sillä nyt huomasin selvän eron heti kun laitoin AudioQuest DragonFly Cobalt USB DAC kuulokevahvistin kiinni Macbook Pro:hon. Tietenkin nyt kyseessä on AudioQuest DragonFly Cobalt ja tuolloin testasin Audioquest DragonFly Red kuulokevahvistinta. Se, että onko AudioQuest DragonFly Cobalt ja Audioquest DragonFly Red ero nyt niin suuri niin minun pitää tarkistaa. Tulen varmaan juhannuksen aikoihin tekemään kirjoituksen AudioQuest DragonFly Cobalt ja Audioquest DragonFly Red eroista.

Heti kun laitoin AudioQuest DragonFly Cobaltin kiinni Macbook Pro:hon ja laitoin musiikin päälle Spotifystä niin pystyin laittamaan musiikin voimakkuutta paljon pienemmälle. Kun vertailin muutamien musiikki kappaleiden eroja ilman ja AudioQuest DragonFly Cobaltin kanssa niin ero oli merkittävä. Kun kuuntelee jotain hiljaisempaa kappaletta tai mikä sisältää hiljaisia kohtia kuten Hans Zimmerin - Time tai Phil Collinsin In The Air Tonight niin eron huomaa todella helposti. Kyseiset kappaleet alkavat hiljaisella melodialla minkä johdosta voimakkuutta alkaa helposti lisäämään kun aluksi ei meinaa kuulla mitään. Mitä pidemmälle kappale etenee niin huomaa voimakkuuden säädön olleen turhaa sillä alun jälkeen kappaleen melodia vahvistuu. AudioQuest DragonFly Cobaltin kanssa tätä vastaavaa efektiä ei huomannut vaan kappaleen kuuli alusta loppuun tasaisesti.

Tietenkin mitä parempi äänilähde olisi käytössä niin sitä paremmin AudioQuest DragonFly Cobaltin eron kuulisi. Minulla on ollut nyt vain testissä Spotify, Youtube, Twich sekä Google Hangouts. Jo näissä "normaaleissa" palveluissa AudioQuest DragonFly Cobaltin eron huomaa ja olin todella yllättynyt kuinka jo Google Hangouts työpalaverit kuulostivat paremmalta eikä minun tarvinnut käyttää laittaa äänen voimakkuutta niin paljoa kuin aikaisemmin. Lyhykäisyydessään AudioQuest DragonFly Cobalt nostaa ja parantaa äänenlaatua jolloin sinun ei tarvitse käyttää läheskään niin paljoa äänenvoimakkuutta kuin nyt käytät. Vastaavasti jos et saa nykyisellä laitteella riittävästi äänenvoimakkuutta niin AudioQuest DragonFly Cobaltin avulla laitteen maksimi voimakkuus kuulostaa paljon kovemmalta.

AudioQuest DragonFly Cobalt  & AudioQuest DragonFly Red hinnat

AudioQuest DragonFly Cobaltin maksaa 299€ paikasta riippumatta eikä ne ole kovin useasti tarjouksessa. Halvempi malli AudioQuest DragonFly Red maksaa 199€ paikasta riippumatta eikä nekään ole ollut kovin useasti tarjouksessa. Olen kerran parisen sitten nähnyt AudioQuest DragonFly Redin Hifihuoneen black friday tarjouksessa joten en lähtisi odottamaan kyseisiä kuulokevahvistimia tarjoukseen.

https://www.hifihuone.fi/tuotteet/kuulokkeet/kuulokevahvistimet/audioquest-dragonfly-cobalt/

https://www.hifihuone.fi/tuotteet/da-muuntimet-dac/da-muuntimet/audioquest-dragonfly-red/

https://www.hifistudio.fi/fi/tuotteet/muut-hifilaitteet/d-a-muuntimet-dacit/audioquest-dragonfly-cobalt-usb-dac-preamp-headphone-amp/9259209839

https://www.hifistudio.fi/fi/tuotteet/muut-hifilaitteet/d-a-muuntimet-dacit/audioquest-dragonfly-red-usb-dac-preamp-headphone-amp/9259205053

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/41724/gxjmr/Audioquest-DragonFly-Red-USB-DAC

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/73893/mnqnc/Audioquest-DragonFly-Cobalt-USB-DAC

Laittakaa ylös päivämäärä 16.-17.9.2023 niin kuin minunkin on tarkoitus sillä tuolloin on tämän vuoden Hifimessut sekä Habitare. Habitare alkaa muutamaa päivää aikaisemmin eli onko nyt keskiviikosta -sunnuntaihin vai normaaleille kävijöille torstaista - sunnuntaihin mutta Hifimessut ovat vain viikonloppuna. Vielä ei ole tullut mitään sen parempaa infoa mitä siellä on saati lipun hintoja mutta normaalisti Habitare lipulla on päässyt kumpaankin tapahtumaan. 

Kirjoittelinkin tuossa jo ensimmäisen kirjoituksen uudesta päätevahvistimesta minkä ostin tämän viikon alussa ja mitä nyt tulin loppuviikoksi asentamaan ja kokeilemaan. Ensimmäinen ilta ja toisen päivän aamupäivä menikin tosiaan tuon NAD C298 päätevahtimen liittämiseen Denon x3600H kotiteatteri vahvistimeen. Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa NAD C298 olen käynyt asiat jo läpi. Kuitenkin nyt viimein olen päässyt kuuntelemaan NAD C298 päätevahvistinta niin vinyyleiden, Node 2i, HBO Max:in sekä parin 4K bluray elokuvan kanssa.

Riaa-korjainta / phono päätettä olen miettinyt aina siitä asti kun päivitin levysoittimeksi Rega Planar 3:n viime kesänä. Tuon hankinnan jälkeen minun oli tarkoitus ostaa Regan oma Rega phono box mitä nytkin oli käytännössä tarkoitus hankkia. Kuitenkin minulle tarttui nyt käteen Musical Fidelity LX2-LPS riaa-korjain / phono pääte mikä ei kuitenkaan ollut minulle ihan tuntematon tapaus.

Tulin hankkineeksi tällä viikolla extemporeen NAD C298 päätevahvistimen minkä laitoin kiinni Denon x3600H vahvistimeeni. Kirjoittelin jo tuossa NAD C298 päätevahvistin kokemuksia että minulla oli kaiuttimien kanssa ongelmia kun laitoin NAD C298 päätevahvistimen kiinni. Kaiuttimista kuului huminaa ja särinää kun laitoin ne kiinni NAD C298 päätevahvistimeen. En meinannut alkuun mitenkään tajuta missä oli ongelma ja voiko sen korjata vai pitääkö minun palauttaa NAD C298 päätevahvistin takaisin?

Tämän viikon maanantaina tuli käytyä katsomassa Oppenheimer Helsingin Finnkinon Tennispalatsissa uudessa LUXE-salissa. Minun oli tarkoitus käydä testaaamassa Tennispalatsin uudet LUXE-salit jo kesäkuun alussa mutta päädyinkin menemään toiseen elokuvaan ja elokuvateatteriin. Kirjoittelen pienen jutun uudesta LUXE-salista kunhan tästä jaksan. No jokatapauksessa tiistaina tuli palattua takaisin Vammalaan mutta matkan aikana päätin käydä Tampereen Hifihuoneella kyselemässä asioista ja toista mielipidettä. 

 

Hommasin Konto akustiikkalevyt hieman yli kuukausi sitten mistä kirjoitin jo ensimmäiset Konto akustiikkalevy kokemuksia. Nyt kun Konto akustiikkalevyt ovat olleet seinissä kuukauden niin olen ehtinyt katsomaan enemmän sarjoja, elokuvia sekä kuunnellu musiikkia niiden kanssa. Oikeastaan mitään suurempaa eroa en ole huomannut ensimmäisien päivien kokemuksien ja tämän hetken väliltä mutta viimeisien elokuva katseluiden perusteella näin on. Hommasin siis