Aloitin pienen aamutreenin kotona

18.03.2021 - 08:52

Lähes vuosi sitten käymäni kuntosalin mennessä kiinni ja kun en saanut aikaiseksi mennä mihinkään muualle niin painoni alkoi nousta. Kävin kyllä päivittäin aktiivisesti kävelemässä ja aloitin pikkuhiljaa jopa juoksemisen, mutta ruokailun ollessa mitä oli niin se johti painon nousuun. Nyt on ollut hieman samaa mutta hieman eri syistä sillä kuntosalille kyllä pääsee tunniksi. Minulla on ollut menossa keittiöremontti kolmatta viikkoa minkä johdosta olen ollut ilman keittiötä tuon kolmisen viikkoa. Näin ollen ruokaa on tullut tilattua Woltista sekä Foodorasta päivittäin.

Tähän kun vielä lisätään normaalia vähempi treenaaminen niin painon nousu on ollut taattua. Olen alkanut huomaamaan painon nousun yksin omaan salivyöstä mikä ei valehtele. Olen saanut pidettyä salivyön vielä toistaiseksi samoissa reiässä mutta tiukkaa on tehnyt ja reiän siirtäminen ei tule kuuloonkaan sillä se ottaisi henkisesti. Aina kun joutuu siirtämään salivyön reikiä eteenpäin niin tietää lihoneensa ja nyt henkinen kantti ei anna siihen myötä.

Noin vuosi sitten kun sain itsestäni enemmän irti ja pääsin toiselle salille treenaamaan niin samalla aloin tekemään lankutusta aamuisin. Aluksi aloitin 60 sekunnista mistä muutaman viikon päästä taisin siirtyä suoraan 90 sekuntiin. En ole nyt ihan varma sillä jossain vaiheessa olen myöskin tehnyt lankutusta 75 sekuntia. En ole ihan varma pääsinkö koskaan kahteen minuuttiin ennen kuin tuo lankuttaminen loppui.

Heti herättyäni ensimmäinen asia oli tehdä tuo x määrän aikainen lankutus. Ensinnäkin kun sen tekee heti herättyään niin sen myös tekee eikä siihen tule sitten häiriö tekijöitä tai sen tekeminen ei unohdu. Toisekseen kun tekee sen heti herättyä niin se on sitten tehty minkä jälkeen voi jatkaa muita normaaleita aamutoimia. Näin toimin pitkään aina siihen saakka kunnes aamun lankuttaminen vai jäi. Tämä kannattaa ottaa alkuun lyhyellä ajalla eikä aloittaa heti pitkistä ajoista, että se tulee ensinnäkin tehtyä ja se, että jokainen treeni tulee olemaan samanpituinen eikä lankutukset vaihtele päivittäin. Toiseksi aamut ovat hyvinkin erilaisia ja toisina päivinä sama aika on paljon vaikeampi pitää kuin toinen.

Yksi tärkeä asia minkä myös itse huomasin oli kuvata mitä tekee sillä vaikka asento tuntuu olevan ok niin sitä se ei ole. Varsinkin jos lankutus ei ole entuudestaan tuttu niin aluksi kannattaa mennä katsomaan Youtubesta oikea tekniikka minkä jälkeen alkaa itse tekemään lankutusta ja myöskin kuvata sitä. Ellei ole mahdollisuuta nähdä suoraan omaa asentoa "toisesta" näytöstä niin sitten vain tekee lankutuksen ja katsoo jälkeenpäin mitä on tullu tehtyä. Itse käytin Sonyn action kameraa ottamaan kuvaa ja näin suoraan puhelimesta oman tekemiseni niin pystyin lankutuksen aikana korjaamaan tekniikkaa. Itse tein lankutusta perse liian ylhäällä jonkin aikaa ennen kuin tajusin katsoa mitä ole tekemässä. Tekniikan vaihdon jälkeen lankuttamisesta tule vieläkin vaikeampaa.

Nyt jälleen kun painoa on siis tullut ja haluan saada ne pois ja jos sitä vaikka nyt pääsisi parempaan kuntoon kuin mitä oli niin olen aloittanut pienen koti aamutreenin. Itselleni tuli viime viikolla Youtubessa vastaan video kuinka 100 punnerrusta heti aamulla joka päivä auttoi. Olen myöskin nyt viime aikoina nähnyt videon kuinka yksi teki aamuisin 5 - 10 minuutin kestävän vatsatreenin heti aamusta. Itse sain nyt idean, että teen lankutuksen minkä jälkeen punnerruksia. Tuota aamutreeniä on sitten helppo muokata ja lisätä asioita mutta perus ajatukseni oli tehdä helppo ja nopea aamutreeni niin se tulee tehtyä.

En ollut ihan varma lankutuksen ajasta mutta siirryin nyt tekemään 90 sekunnin lankutuksen mitä seuraa 60 punnerrusta. Minun piti tehdä 100 punnerrusta mutta olin jo kolmen kahdenkymmenen toiston jälkeen niin väsynyt että päätin pidättäytyä 60:ssä. Aluksi lankutan 90 sekuntia minkä jälkeen pidän pienen max 60 sekunnin tauon minkä jälkeen alan punnertamaan. Aluksi tein kolme 20 kymmenen toiston sarjaa noin 30 sekunnin tauoilla mutta nyt olen myöskin tehnyt kaksi 30 toiston sarjaa. Olen tuon 90 sekunnin lankutuksen ja 60 punnerruksen jälkeen todella väsynyt ja se ottaa yllättävän koville. Ajattelin 100 punnerruksen olevan helpompi juttu kuin se oli mutta ilmeisesti kun tekee sen heti herättyään niin se on vaikempaa. Myöskin ennen punnerruksia teen 90 sekunnin lankutuksen mikä sekin laittaa itseni koville.